Puusilmä

Eilen taas piti (tai siis olikin, MUTTA…) olla treenit jossain tuolla Isontammentiellä, kehä III ja 3-tien risteyksessä. No ensinnäkään ei mun tulosuunnasta enää päässyt kääntymään sinne, kuten vähän arvelinkin. Tietyömaat niillä main on jyrännyt sen liittymän. Eikun ohi vaan, seuraavasta rampista ylös, tiestä yli ja samantien takaisin kehälle. Toiseen suuntaan oli vielä pieni tie, josta pääsi sinne kääntymään. No käännyin sinne, mutta mun silmään näytti että ne kentätkin oli jyrätty yli sillä tietyömaakalustolla. Totesin että sepäs hurjan kivaa ja lähdin pois. …Ainoo vaan että siellä oikeasti olikin se kenttä, jossain piilossa siellä koulun takana, en vaan nähnyt sitä!! Oli siellä kuulemma treenit ollut… Nooooo enskerralla paremmalla onnella.

Ketutti sitten ihan hirveesti se kehällä turhaan ajelu ja kotio päin ajaessa jäin sieltä kehältä noustessa miettimään, että menenkö kotiin vai meniskö jonnekin treenaamaan. Päätin sitte risteyksessä, että hitto ei mennä vasemmalle kotiin, mennään oikeelle ja mennään Oittaalle. Siellä on isot parkit niin luulis että siellä on tilaa treeniä eikä vielä varmaan kauheesti autoja kun ei oo ihan uintisäät. Ajelin sitten sinne Ifan kanssa ja sieltä löytyikin oikein hyvä kohta treenata. Muutamia satunnaisia ohikulkijoita oli, Ifa sano jokaselle kerran “pöffh” eikä sen enempää huomioinut niitä kun komensin. Sitte vaa este pystyyn sinne, tötsät ja kipot kaikki maahan ja eikun treenimään.

Ifa oli ihan innoissaan uudesta paikasta. Ei se yleensä! Mutta nyt hiiirveä tuhinuuhkutus kokoajan ja ihan intona juoksees sinne tänne. Koitin pääosin pidättäytyä tossa suunnitelmassani, ja alotinki treenin hyppytreeneillä. Otin niitä sillee, että joko samalla ku sanoin “hyppy” nii heilautin kättä ja heitin namin toiselle puolelle, tai että heilautin kättä mutta heitin namin vasta kun Ifa oli hypännyt. Ne suju aika hyvin ja uskoisin kyllä, että toi käsimerkki on helpompi häivyttää kuin se namikippo siellä takana. Jatkamme siis tällä linjalla. Ifa on kyllä hömelö kun se tietää mitä mä siltä pyydän, niin se ei aina jaksa kuunnella ihan kauheen tarkasti. Saatan sanoa sille “sivu”, ja se käy hyppäämässä sen esteen, tai sanoa “sivu” ja se käykin maahan jonnekin. Hölömö koira.

Hyppyjen jälkeen sitten sitä seisomaanjäämistä, kippo maassa mutta ei namia siellä. Sujui ihan hyvin, ekan jälkeen Ifa ihmetteli että whut, eiks siel kipos ollukaan namia, mut oli saanu lentonamin jo kädestä niin oli ihan fine sen kanssa. Muutaman kerran oli noissa sitä ongelmaa, että meni istumaan kun sanoin seis. Kaikenlisäks kun oon niin kärsimätön niin halusin myös niitä ottaa, että mä pääsen jatkamaan siitä seisahtumisesta. Siinä oli alkuun pientä kangertelua, mutta vähän suurennetuilla avuilla sekin alko onnistumaan pääsääntösesti. Paitsi sitte ku sen taakse jäi jotain, joka epäilytti sitä niin alko vilkuilu ja lähti etenemään ihan luvatta. Sama ongelma oli kerran luoksetulossakin, istumaanjätössä. Saatiin kuitenkin onnistuneitakin noita, joten en siitä nyt niin huonoa fiilistä jäänyt. Kyllä se sen oppii.

Sitten oli jäljellä maahanmenot. Ifa meni maate ihan hyvin sinne hiekalle aina kun käskin. Halusin ruveta jo liittämään sitä liikkeeseen, että liikkeen yhteydestä menee maahan kun muuten menee niin hyvin käskystä. No sehän ei sitten sujunut ollenkaan. AINA se vaan istu. Ei mennyt maahan. Ei ikinä ekalla. Jos pysähdyin, sanoin “maahan”, se istu, sanoin uudestaan “maahan!” niin sitten meni. Mutta kun ei kelpaa. Pitää mennä ekalla. Muistin sitten sen miten treenattiin tota kesällä Marjan opeissa ja aattelin että hitsi se on varmaan ihan näppärä. Eli koira mukaan, kävelemään, sitte käsky ja samalla kyykkään periaattees niinku toisen polven maahan ja namikäsi koiran puolella ohjaa koirankin maahan. Sinne palkka ja vapaa. Otettiin noita ja uskoakseni ne sujui ihan hyvin. Siin on vaan se ongelma että oon niin lähellä koiraa etten näe onko sillä kyynärpäät maassa vai ei. Toivon että oli aina. Tuossa välissä, kun totesin ettei se mene maahan liikkeestä, niin otin paljon sellasia “irto-maahanmenoja” koittaen saada siihen varmuutta ja vauhtia. Piti myös tehdä sitä kädet aina erilaisissa asennoissa, välissä kädet sivuilla, välissä piilossa seläntakana, että tekee sen siitä käskystä eikä mistään käsimerkistä, kun osaa kumminkin.

Sitte olin noi treeniny ja jäin pohtiin että mitä uupuu. Neljä asiaa oli, kolme käyty läpi, mikä uupuu. No se palkkaamattomuus. Palkkakippo. Se oliki sitte jännä osuus treeniä. Totesin tosiaan että enhän siihen voi ottaa keskeneräisiä liikkeitä kuin nyt jokseenkin helpotettuna vaikka sitä seisomaanjäämistä, seuraamisen, luoksetulojen ja maahanmenojen lisäksi. Lisäsin kyllä myös helppoja kuten tötsän kiertoa tai esteen hyppäämistä epä-koemaisesti. Tarkoitushan ei suorituksellisesti ollut mukailla koetta, vaan totuttaa siihen että useampi liike putkeen ilman palkkaa välissä ja sitten saa superloppupalkan. Ensimmäinen yritys meni ihan hirmuhyvin! Olin ihan että jesjesjes täähän oli ihan superjuttu, toimii ku unelma! No ei sais nuolasta ennenku tipahtaa. Seuraavat ei menny enää niin hyvin. En tiedä loppuko Ifasta virta vai vaan motivaatio kun ei ollutkaan namia käsissä, mutta se alko ihan alisuorittaan. Monta kertaa pistin sen takasi autoon kun se alko kyyristeleen jotain ihan omiaan ja seuraamisissa haahuili jossai kahen metrin päässä nuuskimassa maata. Tarpeeks monta kertaa sen autoon heitettyäni totesin, että yritän varmaan tehdä liian pitkiä kuvioita. Ei saa ottaa liian pitkiä seuraamisia, eikä liian montaa liikettä peräkkäin. Ihan muutama ensin ja sitten sinne palkalle. Asteittain sitten aikanaan vaikeuttaen. Otin sitten helppoja juttuja kuten luoksetuloja ja pienen pieniä seuraamisia, just jotain tötsän kiertoja ja tällaisia. Ja aina jokusen liikkeen välein sitten “loppu!” ja loppupurkkipalkalle. Jossain kohtaa kyllästyin siihen ettei Ifa seurannu mua yhtään, ei kattonu päinkää ja haaluili missä sattu. Aloin sitte juoksemaan ympäri parkkista ihan täysii pakoon sitä, koittaen sillee pakottaa sen seuraamaan mitä mä teen. Kyllä se vähän tuotti tulosta.

Lopuks sitte aattelin vielä että kun noi pienimmätkin vesialueet on ihan kamalia ja Ifa ei suostu seuraamaan sellaisten läpi, niin kävin heittelemässä sille nakinpaloja vesilätäkköön. 😀 Että se joutu aina menee veteen saadakseen sen nakinpalan. Ei siinä parkkiksella syvää vettä ollu, ohut kerros vaan. Sen jälkeen laitoin koiran autoon ja kävin tekemässä ruohikkoheinikkopusikkomikäihmeolikaan pienen nakkijäljen Ifalle. ^^ Innoitus tuli toki kun luin Eijan tehneen Tuksulle sellaisen. 🙂 Näin sitten mielestäni sopivan kohdan ja kävin vetämässä sinne sellaisen. Siinä vaiheessa oli kaks lenkillä ollutta äijää palannu autolleen mun auton viereen, mahtoivat kattoa että mitä hitsiä oikeen teen ku törkkään sinne tötsän ja kipon pusikkoon ja sit rupeen ihmeellisesti kyykkii ja heittelee nakinpaloi sinne ja korjaamaan niien sijaintia jne. 😀 Nojaa, päätin olla välittämättä ja mietin jo mitä sanon jos alkavat ääneen ihmetellä. No eipä nuo mitään sanonu, hain Ifan ja eiku jäljellä. Karsee vauhti sillä olin ollu. Hirmunen toppuuttelu että tsoptsop äläs kiri liikaa. Joihinki kohtii pysähdyttii pidemmäkski aikaa ennenku se maltto rauhassa jatkaa sinne minne piti. Loppuviimeks meni sekin ihan mukavasti, vaikka olihan se tosi lyhyt jälki. Mutta siitä oli varmaan hyvä alottaa nyt, vuoden ekana jälkenä.

Treenien jälkeen käytiin vielä sellasella 45min lenkillä siinä Oittaan ympäristössä, oli kyllä kiva kävellä ku tosi rauhallista ja hyvät jalkakäytävät, sekä tietty miellyttävät uudet maisemat. 🙂 Paitsi se yks hetki, kun äiti, pikkupoika ja cavalierkingcharlesi oli tien sivussa, äiti poimimassa pajunkissoja ja poika koiran kanssa. Koira seiso ihan nätisti siinä kun oltiin menossa ohi, mutta ku oltiin kohalla niin se poika potkas sen koiran eteenpäin meitä kohti?!?!??!? Ifa pelästy sitä ihan hirveesti. Kauhee pakenemissyöksy taas autotien suuntaan ja mä vaan kiroon siinä mennessäni että kiitos taas tästä ja että ei se koira tule sua syömään. Äiti tietty onneks ees vähän puuttu asiaan ku näki että Ifa pelästy, tai siis sano ees kakarallee että “älä tee tollee!” tai jotain, mutta eipä auttanu. Sit se kakru viel meinas päästää sen koiran meijän luo lähtien kävelee meijän peräs. Mietin taas jo valmiiks että mitä sillekki sanon jos koittaa oikeesti tulla lähelle. No ei onneks, mut kyl taas ketutti ku varmaan melkee koko loppumatkan Ifa kulki häntä alhaalla vilkuillen ympärilleen että mistä ne taas hyökkää. Huohhhhhhhhhhh. No mutta kokonaisuudessaan reissu oli hyvä, voisin ottaa uusiksikin!

Parannettavaa: pitkiä seuraamiskuvioita pitää hioa. Ne meni aivan totaalisen ketuiks ku koitin niitä. Ei puhettakaan että koira tulis mukana. Voi luoja.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s