Huhhuh mikä päivä

Ensin oltiin tunti kaveriagissa juoksemassa, sitte tunnin kipsuttelin Malminkartanon täyttömäen rappusia ylös ja mäkeä alas (raput 3 kertaa ylös) ja sitten vielä tunnin näyttely- ja rallytokotreenit. Nyt oon puhkipoikkiväsy ja hikinen. 😀

Eli öh joo. Agit. Molemmat koirat mukana. Mitähän me nyt tehtiin. Harjoteltiin ihan hirveesti puomin kontakteja, myös A:lla pari kertaa, harjoteltiin renkaaseen hakeutumista myös nii että kävelen sivulla samalla, putkilla takaaleikkausta, ihan normi hyppyjä, vähän keppejä ja sit pieniä ratoja. Huhhuh miljoonaa asiaa taas. 😀 Voi moro. Ei sillä, juoksin koko tunnin siel treeniliivi päällä ja voi luoja että oli KUUMA. Pihalla mietin että heitänkö koirien vesikipon veden maahan vai päälleni. No en niitä limavesiä päälleni halunnut ni heitin pois, mutta oli kyllä niin hiki että melkeen hävetti. Käy kyllä hyvästä kuntoilusta tuo! Satunnaisena häiriönä meillä toimi dalmisjunnu Elmeri, jonka mielestä oli kauheen kiva seurata mua vaikkei saanut kertaakaan lihapullan palaa. Batmanki halus seurata mua ja lihapullia. Pitäisköhän ottaa huonompia nameja? 😀

Josko taas asiaan. Jumitun aina välissä muualle ja ajatus katkee ja sit tulee tällästä rikkinäistä tekstiä. Kokonaiskuvallisesti vois sanoa, että Ifan kanssa suju paremmin. Liksusta tuntuu loppuvan virta kesken, tai sit se vammaa jotain muuta. Alko matoilla taas putkien kanssa. o_O Ja puomillakaan mun ei tarvii enää juosta täysiä sen perässä, pääsen jopa sen edelle ihan reippaasti ongelmitta. Hyppääkin vähän laiskasti. Ehkä sillä vaan oli liian kuuma. Piristy meinaa illalla ulkona näyttelytreeneissä. Ei tosin sielläkään ollut kovin kuulolla.

Liksu tosin tajus puomin kontatkit nopeemmin. Kai. Oppi nopeemmin hidastaan siihen ite. Nyt on vaan ongelmaa, että se öhh meinaa jäädä liian ylös. 😀 Ja sitku mulla vähän meinas mennä hermo kun se tuli sieltä aina liikaa jotenki poikittain alas nii sitä tuli sekä peruutettuu että nosteltuu sinne puomille kontaktiasentoon ja vähän kaikkea. Nojaah. Pitää vahvistella vielä lisää. Renkaaseen Liksukin haki nyt hyvin! Yllätyin. Kerran hyppäs läpi sivusta. Sit vaa helpottelin taas ja otin kutsumalla ku tulee sillee aina oikein ja sit koitin taas sivusta, ihan hyvin suju. A:n kontaktille pysäyttäminen tuntui haasteelliselta. On niin jyrkkä alastulo. Putkissa takaaleikkaukset sujuu jos päätyssä on namikippo. Sitte ei välitä mitää. Jos yritän ilman niin ei oikein tahdo onnistua. Gotta train that more. Öömh pöydän kanssa luonnollisesti ei mitään ongelmaa. Sitä pitäis kyl treenaa kovemmasta nopeudesta! Why do I remember it now… Not earlier… Noo miten vaan. Enskerralla sitäkin sit. No kepit suju taas tosi kivasti! Molemmilla. Todella yllättävän hyvin. Oon ihmeissäni.

Ifan kanssa tehtiin kans paljon puomin kontakteja. Sillä meni tunnilla vähän pidempään tajuta se homma, mutta se onkin treenannut paljon vähemmän ku Liksu. Molempien ongelma on tosin se, että nyt ne tekee homman oikein ilman namikippoo tai hidastavaa remmiä kun käännyn niiden eteen, mutta jos tuun sivulla ni tulevat auttamatta yli… Tähän täytyy pureutua koska emmä nyt kisoissa voi aina siihen eteen kääntyä. 😀 Mut aattelin et tärkeintä on nyt vielä et ne tajuu sen paikan ja että Ifa oppii hidastaan siihen. Ton tunnin aikana Ifa aika hyvin oppiki ite jo hidastaan sinne loppuun. Oli kyl hyvä ku ekan kerran päästän Ifan irti, oon laittaas Liksuu viel kiinni nii katon et o-ou Ifa lähti kiipee puomii ja menee jo puoles välis, no spurttasin sit perään mut en ehtiny, se kipitti sen iteksii alas ja sit kipitti mun luo. Omatoimisuorittaja. 😀 Tuostako pitäis uskoo että se joskus tippu sieltä puomilta… Ifa on kyl muutenki tollanen tippuilija, se tippu niiltä rappusilta jota tänään kiivettiin. Ei onneks ollu pitkä pudotus, mut sen verran ettei se vauhditta päässy hyppään takas. Sit se nosti etutassut just just rappusten reunalle ja mä kaappasin sen ylös sieltä ja taas jatkettiin häntä pystyssä.

Renkaaseen Ifa haki viel paremmin, ei hypännyt kertaakaan väärästä. A:n suorittaa edelleen vauhdilla. Liiankin vauhdilla. Kontaktille pysähtyminen hankalaa. Putket menee hyvin, koitin myös Ifan kaa takaaleikkauksia namikippo toises pääs. Ei aiheuttanut suoran putken kanssa ongelmia. Mutkaputken kanssa aiheutti, joten ei sitten kamalasti tehty sitä. Silleen että sain onnistuun kerran vai pari. Hypyt hyppää ongelmitta eikä pöytäkään oo ilmeellinen. Nii ja tosiaan kepit meni tosi hyvin. Wou. Sitte otettiin niitä pieniä ratoja. Otin hyppy+mutkaputki, mutkaputki+hyppy, hyppy+mutkaputki+puomi, puomi+suora putki (90 asteen kulmassa puomiin nähden), putki+suora putki+A, A+suora putki (90 asteen kulmassa myös A:han), A+suora putki+puomi. Jotain tollasia. 😀 Ei siis pitkiä niinkään mutta kummiskin. Suju kyllä tosi hyvin Ifan kanssa. Yllättävän hyvin meni puomilta tonne putkeen vaikka se oli niin tiukassa kulmassa. Toki kävin ohjaamassa sen sinne sisään ihan vierestä, mutta silti. Ja hienosti jatkoi sieltä A:lle. Ja A:sta putkeen. Ja kaikkea. 😀 Ei tainnut pahemmin kieltoja tulla.

Vähän sellanen olo, että se taitaakin olla Ifa se mun monitoimikoira joka nyt vaan on parempi about kaikessa. 😀 Pitää seuraavaks ilmottaa se agikurssille. Ja rallytokokurssille. Ja ja ja ja… JA TOKOKURSSILLE. Kiva ajatus että hei ollaan oltu ohjatulla kurssilla tasan kerran viime kesänä ja seki oli pelkille harjakoirille, ja silti ollaan päästy kisaamaan. Oon mä vähä hyvä hei… EIKU!! Okei ollaan saatu paljon apua myös Tiialta, suuri kiitos sinne. Paljon uutta ollaan opittu, uusia kikkoja miten opettaa juttuja. Ja opastusta miten tehdä niitä oikein. 😀 Toisaalta, kyllähän me ihan pirusti treenataankin. Että jos tällä treenin määrällä ei pääsisi kisaamaan niin voisihan se vähän ketuttaa. Okei Liksun kans ei pääsis tokoo kisaan vaikka sitä treenais kymmenen kertaa päivässä kymmenen vuoden ajan, mut… Ifa oppii hyvin, toisinku Liksu. Nojoo anyway puhun taas ihan vääristä jutuista.

Agitreenien jälkeen oli tunti aikaa ennenku alkais meijän näyttelytreenit, jotka on ehkä tuuril kilsan päässä siit meijän agipaikasta. Malminkartanon täyttömäen & rappusten juurella. No mentiin sit tosiaan niitä rappusia kiipeemään. Olin varautunut koko reissuun yhteensä kahdella litralla vettä ja polvituella vasemmassa polvessa kun se kettuili jo aamusti. 😀 Kolme kertaa kiivettiin ne rappuset ylös, kerran tultiin ne myös alas ja kahdesti tultiin niitä hulluja hiekkakivitiealamäkiä pois sieltä. Voin kyl sanoa, et niitä mäkiä oli rankempaa kävellä alas ku kävellä alas niitä rappusia. Oli kyllä ihan hulluu puuhaa se rappusten kiipeeminen. On vähän niinku joka paikka kipeenä nyt. 😀 Hyvää se vaan tekee! Vettä kulu kyllä yli litra reissussa. Oon kateellinen Ifalle, sillä ei tuntunu missää toi kiipeeminen. 😀 Kauhee vauhti vaan päällä kokoaika. Aina ku pysähdyttii lepopaikalle kolmasosan rappuja välein nii Ifa iha ihmeissää että noh häh miks me pysähdytään siinä missä mä otan penkistä tukee ennenku rojahdan siihen huohottaan ja juomaan vettä yrittäen pysyy hengissä. 😀 Liksu ei ollu iha samaa mieltä rappujen kiipeemisestä, mutta ei sillä ollut vaihtoehtoja nii mukana se tuli. Hyvää se vaa tekee sillekkin. Täytyy saada sen kuntoo kasvatettuu. Ei sillä, jos oon huomenna menos tonne mäelle uudestaan nii otan kyl pelkän Ifan mukaan, en Liksua. En tosin tiedä mitä rappusten kiipeeminen tekee koiran fysiikalle, hyvää vai huonoa? Ne on kyllä ihan säälittävän matalia ne askelmat että ei noi sillee joudu pahemmin työtä tekeen niiden kanssa. Mäki pitkäjalkasena kävelen ne kaks rappua kerrallaan kun yks kerrallaan ne on niin turhauttavat.

Noh mutta sitte saatiin se tunti kulumaan, ajettiin auto tien toiselle puolelle ja alotettiin näyttely-/toko-/rallytokotreenit. 😀 Ifa on kyllä ihan uskomaton työkone kun siitä ei toi virta lopu sitten ikinä. Soli aivan into piukassa esittämässä tosi hyvää seuraamista siellä harjakoirien keskellä ja harjoitteli paikallamakuita siellä ja vaikka mitä. Sit kokeiltiin vähän rallytokoa. Jotku hommat ihan piece of cake, kuten hidas seuraaminen ja siitä istuminen. Juoksupätkä ja normi täykkäri oikeelle sekä spiraali ja pujottelu oli helppoja. Mut sit joku… koira eteen ja oikealle kaartaen takaa sivulle ja saksalainen täykkäri niin eieiei… Ei todellakaan sujunut. 😀 Ei sitten niin mitenkään.

Näyttelytreeniosuudet meni tosi hyvin, pöydällä ei väistänyt kun Raija tuli kattomaan. 🙂 Juokseminen on vähän hakusessa kun en keksi miten ton sais juokseen silleen että olis selkä hyvin suorana. Ilman että on hirttäny sen ilmaan. Seisomiset suju tosi hyvin, ei niissä mitään. Toivotaan että seisoo hyvin Hyvinkäällä heinäkuussa.

Tokot… Raija tuli tekeen myös luoksepäästävyyden, vähän rapsutti poskea/kaulaa kun Ifa sivulla perusasennossa. Ei mitään ongelmaa. 🙂 Jee hieno Piipa. Sit Piipa harjotteli paikallamakuuta vähäsen ton… ton… Riksun(??) kanssa. 15 sekunnin pätkiä eikä mitenkään ihmeelliseltä matkalta, mutta toinen koira vieressä ja ulkona häiriössä kummiski. Ja haluan pitää sen onnistumisprosentin korkeena ni mieluummin vähän turhaa varman päälle ku että epäonnistuminen. Sitte koitettiin paikallamakuuta myös yksin mutta takapalkalla. Otettiin kaks makuuta, 15sek ja 20sek. Hyvin meni nekin! Ei alkanut tärinä. Se on positiivista. 🙂 Täytyy tehdä noita enemmänkin.

Liksukin pääs välissä vähän sekoileen. Käytin sen pöydällä itekseen seisoskelees, juoksentelin vähän. Seisottanut en maassa. Sit koitin sitä rallytokoo senki kans mut siit ei tullu mitää. Ei ollu yhtään kuulolla, juoksi vaa (remmissä) sinne tänne ja sit sitä sai kokoaika komentaa ja kaikkee. Hirveetä sähellystä. Ainoo mikä Liksulta suju nii se osaa kiertää mun takaa sivulle, mut ei se sittekkää osaa jäädä oikeesee paikkaa sivulle istuun. Otettiin sit omii löysäversiosellasia Liksun kanssa. Pääsi sekin vähän hommiin maailmaa kattelemaan. On se vaan sellanen raatomurmeli.

Ja ainiin ainiin ainiin!!! Näin tänään beussin!! 8kk harlekiinilapsi Aloe. 🙂 Aloen oonki tainnu nyt nähdä monta kertaa. Tällä kertaa hän oli hoidossa ja mukana ranskanpullakävelyllä. 🙂 Ihana tyttönen kyllä. Kovin kiinnostunut mun koirista, mutta eipä nuo siitä pahemmin perustaneet.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s