Haku- ja jälkikurssi, päivä 1/2

Oltiin tosiaan ilmoittauduttu Tiina Paavolan, eläinkoulu Eliitin, haku- ja jälkikurssille Ifan kanssa. Tiinan tapasimme aikanaan Kompassissa klinikkatunnilla hakiessani apua Ifan arkuuteen. Tiina sitten siinä suositteli meille näiden maastolajien kokeilua ja muahan alko heti kiinnostaa. Mä tosiaan haluaisin tutustua kaikkiin mahollisiin lajeihin ja pk-lajeihin mulla on aiemmin ollut aika heikosti yhteyksiä. Kertaalleen oon tosiaan Ifan kanssa käynyt aiemmin hakumetsällä ottamassa yhden makkararingin. Oon aina ajatellut että kyllähän Ifa nyt metsässä namien perässä painaa meneen, mut tietty vieraat ihmiset on sit vähän epäilyttänyt. No, tänään nähtiin mitä se koira teki vai tekikö mitään. 😉

Aamulla kääntyi Vekaran nokka kohti Tuusulaa ja hakumetsää. Löydettiin hyvin paikalle ja samoin löysi muutkin. Paikalla oli meidän ja kouluttajan lisäksi neljä muuta koirakkoa. Perro, holsku, nahka ja sekarotuinen. Valitsimme vuoron suorittaa kolmantena. Ihan ekana tehtiin sellainen “mielikuvaharjoitus”, näytettiin että ihmisellä on namia, vietiin maalimies paikoilleen koiran kanssa, samaa reittiä takas, edetään keskilinjalla sille kohdin ja lähetys. Ei maalimies ollut kuin hyvä jos 5m päässä. Vaan yllättävän hyvimpä Ifa sinne lähti! Ihan laukalla! Jee, koira pois ja sitten maalimies seuraavalla polulla näyttää että sillä on namia, kävelee 5-10m polkua pitkin, kyykkyyn ja namit ojoon. Ja koiran lähetys perään ja tästä toisto kolmannella maalimiehellä. Sinnehän se sujahti joka kerralla!!! Vähän se meni epäröiden matalana ekalle maalimiehelle, mutta meni kumminkin ja söi. Siitä se vaan lähti paraneen. Sitten ooteltiin kierros ympäri uutta vuoroamme.

Seuraavalla kiekalla saatiin vähän ite sanoa että mitä oltais ajateltu. Mä aattelin, että vois tehdä niin että ne kutsuu koiraa kun se ei näyttänytkään niin pahasti arastavan niitä ja että ne maalimiehet menis kauemmas. Lisäks halusin ainakin yhen silleen ettei mennä polkuu pitkin. Kaikkihan aina sanoo että maasto tulee tolle haasteeks, mut mä oon aina ollu sitä mieltä että se on vaa kii siitä löytääkö toi temperamenttinsa. 😀 Koska jos se löytää ni sithän se menee vaikka mihin. No, seuraava kiekka tosiaan suoraan ku sain koiran paikalle nii näytettiin et tuolla polulla on maalimies joka sitten antoi ääniavut ja muistaakseni kai meni koiran nähden piiloon? Sinne vaan lähetys perään ja wruumm sinne se ampas. :DD Toinen samanlainen toiselle puolelle eikä ongelmaa. Kolmas oli sitten se “off-polku” maalimies. Tiina katto sellasen sopivan helpomman suoran josta koira vois edetä maalimiehelle, mutta sitku lähetin Ifan juokseen niin se kaarsi heti kaikkein pahimpaan ryteikköön minkä se siitä löysi ja loikki täysillä siitä läpi. :DDD Vähänkö nauratti. Just tarjottiin sille helppo vaihtoehto, mut se halus sit tehä vaikeimman kautta. 😀 Tiina vaan totes että no on sillä taistelutahtoa sit jonku verra. Tuota viimeistä maalimiestä Ifa arasteli vähän enemmän kuin muita aiemmin, en tiedä yhtään että miksi, en tajunnut kysyä. Tokan kiekan jälkeen vietyäni Ifan autoon se jäi oikeen huutaan sinne kun olis tahtonut takaisin. 😀

Mut siis aivan tajuttoman mageeta! Olin niin epäileväinen että mahtaako toi tehdä mitään, vaikka se kyllä teki just niin kun oon aina ajatellut että se reippaana päivänä tekisi! Niiiiiin superia! 🙂 Oon tosi tyytyväinen koiran toimintaan.

Loputkin koirat hakumetsällä treenattuamme suunnattiin autojen nokat kohti Hakunilaa ja jälkipeltoja. Mä en oo ennen niinku kunnon peltojälkee tehny ollenkaa, oommä noille vähän laittanu jtn 10 askeleen namivanoja nurmikolle tai heitelly nameja maahan etsittäväksi, muttei olla tavallaa oikeeoppisesti tehty koskaan. Ifa oli paikalle päästyämme edelleen ihan fiiliksissä ja into piukeena. No ei mitään, eikun kyykkimään ensimmäinen jälki. Tiina arvioi että siitä sellanen 20-25 metrinen tulis, ja heti kun jälki oli valmis niin koira autosta ja jäljelle. Kyyyyyyllähän se sieltä niitä namejakin löysi, mutta vähän oli sähellystä ilmassa ja vauhti olisi ollut aluksi turhankin kova. Osasi Ifa kuitenkin ottaa nenän käyttöön, vaikka välillä koittikin ilmavainuisesti mennä.

Ekan jäljen jälkeen toinen taas työn alle, kun kerran koiralla virtaa riitti. Nyt tuli hieman pidempi tehtyä, ehkä 5-10m pidempi. Tämän jäljen annettiin vanheta sellasen puoli tuntia. Sillä välin innostuin toisen koirakon kapulaharjoituksia seuranneena kokeilemaan mitä Ifa sanoo kapulasta. Heitin meijän minitunnaria ja hitto sehän tuli sen kaa mun luokse ja sain kaapattua sen käteeni ennenku se pudotti!! Kahdesti!! Hitto soikoon! Otettiin sit yks onnistunu tötsän kierto kapula suussa ja jätettiin kapulat hautomaan. Mutta siis vähänkö mahtavaa!! Ei se ole koskaan ennen suostunut ottaan kapulaa ulkona. Muutenkin leikittiin siinä kepillä ja ihan ok:sti se siitä suostui taistelemaan. Vähän seuraamista ja siitä keppi- & namipalkkaa. Näytettiin myös yleisölle meijän bravuuri eli “kädet ylös!” 😀 Herätti pienoista hilpeyttä. Otettiin myös yks luoksetulo, joka tosi hieno muuten mutta se taas hyppäs mua vasten. Hmm. Otettiin sit yks sovellettu sivulle kutsuminen jossa ohjasin kädellä ettei hyppää ja palkkasin siitä.

Sen suunnilleen puolen tunnin päästä sitten takaisin sinne jäljelle. Tällä kertaa päällä oli lainavaljaat, joiden rintaremmiä oli muuten “ihan pikkusen” saanut kiristää alkuperäisen kantajansa ranskanbullan jäljiltä. 😀 Tällä kertaa jäljellä vallitsi parempi keskittyneisyys. Ifa varmaan kelas että “prkl jäi nii monta namia syömättä edelliseltä ku palata ei saanu, että nyt kyllä syön kaikki!!” Ifa vaan ei tyksinyt ihan täysillä siitä alustasta ja kaarteli sen(kin) vuoksi vähän miten sattuu. Lisäksi se menee tosi vinoon aina, ihan saakeli poikittain siinä jäljen päällä. Vikaa kyllä mussakin kun katottiin niin pullat meni ihan miten sattuu. :DD Pitää opetella tekeen parempia jälkiä… No mutta kuitenkin, hirmuinen petraus tälle toiselle jäljelle, yhessä välissä meni oikein pitkän pätkän tosi hyvin. Ongelmina on kun Ifa koittaa välissä mennä sen silleen “juosten kusten”. Sit välissä se kind of hukkaa idean et mitä oltiin tekemässä, kun tulee jotain häiriötä, mut sit se muistaa taas mitä oltii tekees ku tarpeeks vaa odottaa. Sillon painuu nenä takas maahan ja matka jatkuu. Jotain muutakin palautetta saatiin, mutten muista enää että mitä…

Kokonaiskuva kuitenkin, että Ifa oli ihan super, ja mun mielestä on aivan mahtavaa kun mä pystyn kaikkee tällasta tekeen harjakoiran kanssa! Onneks huomenna uudestaan! 🙂 Innostuin sitten samalla niin kovin, että menin heti kotiin päästyäni ostamaan Ifalle valjaat. Nyt saadaan ne käyttöön huomenna jäljelle. 😉 Saiskohan sille viel jostain sellasen pk-liivin…. :—–) Ainiin ja mikä vielä parasta, niin Liksu ei ollut mukana ollenkaan. Eli Ifan rohkeus ei ollut edes “tuettua rohkeutta”, vaan ihan omaa! Liksu oli kotona vetelemässä sikeitä… Normaalistihan Ifa on aina Liksun seurassa rohkeampi ja yksinään ujompi, mutta tänään se oli kyllä yksinään niin super etten ois voinu enempää toivookaan.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s