Haut ja oheiset

Ilmotin Ifan tosiaan rally-tokokisoihin, tuplakisoihin vieläpä. Sitten erheellisesti ymmärsin, että kisat olis nurmikolla ja panikoin, joten tiistaina mentiin hakutreeneihin vähän etuajassa ja käytiin treenimässä oikeen erikseen maahanmenoja nurmikolla, Pikkujalojen upeilla pelloilla. Oli muuten hyviä!! En tiiä oliko se siitä paikasta vai mistä, mutta Ifalla oli ihan tosi mahtava vire ja se teki suorastaan nopeita maahanmenoja siellä nurmipellolla! Jeee! No sitten tulin treeneistä kotiin vaan ymmärtääkseni että rallyt onkin hiekalla, joka on sinänsä helpotus. Vaan ei se nurmitreeni silti pahaa tehnyt.

Sitten oli ne itse hakutreenit. Mä olin vähän miettinyt, että mä en viittisi pistää ekaa maalimiestä valmiina, mut jotenki tarttis ehkä lähtee vaikeuttaan sitä hommaa. Aattelin sitten että jos matkaa lisäis, kun tähän mennessä ei olla otettu täyspitkiä pistoja. Pohdittiin asiaa ja päätettiin, että otetaan täyspitkä alas oikealle ja sitten vasemmalle jossa on puolessa välissä kaks kalliolle nousua, niin otetaan nousu ekalle kielekkeelle. Yllättävää kyllä, osa oli taas vähän epäluuloisia sen suhteen että mahtaako irrota loppuun asti että kannattaako, mutta sehän ei selviä kuin kokeilemalla. Tehtiin nämä kaksi muistikuvina. Ensin se ensimmäinen täyspitkä alas, käytiin saattamassa, tultiin pois, keskilinjaa eteenpäin ja lähetys. Ja HAH! Sinne se paino. 😀 Täntädää, vähänkö Kiipa on paraaaas. 😀 Ei siis mitään ongelmaa painaa aina sinne 50m asti suoraan maalimiehelle. Loisto koira.

Ryminällä takasi maalimieheltä, kun Ifa siis on aina niin innoissaan että se painaa ihan täysii menee siel metikössä, hirvee kiire päästä ettii lisää ukkoi. 😉 Viemään toinenkin maalimies paikoilleen kallion päälle ja takaisin lähettämään. Eiiiikä mitään ongelmaa, paino ihan suoraan sinne kalliolle ylös. Oltiin tosin katsottu sille sellanen kohta josta kalliolle pääsee helpommin menemään, ettei se joutunut paljoa miettimään mistä pääsee nouseen ylös. Mut olin ylpeä, ei ollut kallio ongelma, yes, tätä lisää!

Kolmas oli taas valmiina. Sen kanssa oli vähän ongelmaa. Ei ollu enää ihan kartalla että hääääh mitä pitikään tehdä, joten ei oikeen meinannu lähteä. Kerran se vissiin lähti mutta tuli takasin. Etenin sitte ihan vähän sivurajaa kohti lähettämään koiran uudestaan. Nyt Ifa meni pidemmälle, nuuuuuski kovasti, liikkui metrin pari, nuuuuuski, liikkui metrin pari, nuuuuuuuski, liikkui metrin pari ja jatkoi tätä kunnes pääsi maalimiehelle. 😀 Ja nuuski siis ilmaa pysähtyneenä niin että näki ja kauas että se haistelee. 😀 Hassu koira, mutta käyttipä se hoksottimiaan! Et ei se sinänsä yhtää väärin tehny ku aukasi nenän ja jäi miettiin sen avulla että missä se maalimies on! Ja sinne maalimiehelle se tosiaan löysi.

Huvittavaa sinänsä, Ifa ei oo mikään superreipas niillä maalimiehillä. Se on ihan häntä alhaalla ja silleen kauheen varovaisen olosena, mutta silti se syö tosi hyvällä ruokahalulla melkee jopa porsastellen ja antaa silittää itteensä samalla, ja sillä on hirvee into silti löytää ne maalimiehet. Ihan pimee koira. 😀 Ota tostaki ny selkoo!

No mitääs sitten… Nii, käsillä seisomisen treeniä on jatkettu vähäsen. Koitin korottaa entisestään, mutta nyt ilmeni ongelmia kun ei saa tuosta vaan nostettua jalkoja sinne pinon päälle. Pitänee edetä vähän rauhallisemmin eikä koittaa ryykästä samantien kerralla loppuun asti. Kyllä se tästä vielä.

Tänään olin sitten itte jälleen hakumetsällä, tällä kertaa tosin beussiyhdistyksen järkkäämässä hakukokeessa metsässä maalimiehenä. Päivä oli todella upea kokonaisuudessaan, mukavia ihmisiä niin kilpailijat, toiset maalimiehet, tuomarit ja ratamestarit, hienoja koiria, aivan ihana sää, upeat puitteet ja kaikkea! Oma piiloni oli kuusen alle kumoon laitettu muovinen roskis. 😀 Meinasin sanoa että iso roskis, mutta ei se kyllä sitä ollut.

Voitte oikeesti kuvitella miten tällanen pitkäjalka ahtautuu tollaseen roskikseen niin että kansi tulee kiinni. 😀 Aluksi näytti siltä että ei muuten onnistu, mutta hah, onnistupa kumminkin! Jalat vaan koukkuun jo valmiiks ja sit perse edellä sisään. Ensin jäin sinne TODELLA huonoon asentoon nii että lopulta pois päästessäni (luojan kiitos ekalle suorittavalle koiralle joka nosti mut sieltä, jes!!) tuntu ku käveliski vinossa ku oli niskat ihan kenossa. Päivän edetessä aloinkin löytää parempaa asentoa roskiksessa, jopa niin hyvää että alkoi nukuttaa. 😀

Kärsin myös lievästä ahtaanpaikankammosta, jonka kanssa oli hetki painimista kun ekan kerran vedin kannen kiinni ja yritin olla tuolla. Piti vaan kasata ittensä aina kunnolla. Helpotti sekin, niin kauan kun yksinkertasesti ei edes yrittänyt liikuttaa jalkojaan siellä sisällä enää. Siinä kohtaa ku koittaa liikuttaa jalkoi mut totee ettei jalat mahdu taipuu sillee että sais polvikulman suoraks kulmaks ja siitä ylitte nii meinas iskee paniikki. Sit vaan jalat takas sumppuu vaikka kuinka puutus ja eiku vaa toivomaan että koira nostaa ylös. Mutta kyllä siellä selvis, eipähän päässyt koirat eikä kusiaiset puremaan! Vaikka ei siellä kyllä ollutkaan yhtään sen oloista koiraa, että olisi tarvinnut hampaita pelätä. Hienoja koiria.

Kokeen lopuksi tuli vielä treenattua yksi oikein mukava beussipoika Falcon. Falconin kanssa tulikin sitten leikittyä enemmältikin, joka oli kyllä kieltämättä mukavaa. Aaahhh autuutta leikkivä koira. 😀 Tai sanotaanko, koira jonka kanssa sekä sai että uskalsi leikkiä. 😀 Mukava mukava mukava koira, jolle olisin kyllä mieluusti jatkossakin maalimiehenä. 😉 Että tervetuloa vaan treeneihin vaikka viikottain mun puolesta.

Kokeen jälkeen tuli lähdettyä Jaskan kanssa lenkittämään omia koiria ja 1h 45min tuli tarvottua tuolla pitkiin Espoon keskuspuistoa, käytyä katsomassa vähän Puolarmaarissa olevaa AST:in agikenttää (ihailua aitojen takaa) ja vähän päästiin juoksuttaan koiria pienellä hiekkakuopalla. Hävyttömän huonossa kunnossa kyllä mun koirat, kun tohon päälle vielä vähän leikittiin kepillä kotipihassa niin nyt Liksu on niin taju kankaalla ettei se, maailman persoin koira, nostanut edes päätään kun kurotin kiinni sipsipussiin, avasin sen ja kaadoin sipsejä kippoon. Huhhuh!! Se on jo Liksulta paljon. Nyt vaan tuhina kuuluu kun se vetää sikeitä mun sängyllä kun saivat äsken ruuan. Ifa jaksoi sitkeästi vinkua muistuttaen siitä ruoasta, Liksu olis muuten varmaan nukkunut ruokailun ohi… 😀

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s