Archive | May 2013

Ruutua, jälkeä ja koiratanssia

Tuossa loppuviikosta reenailtiin Ifan kanssa vähän sitä sun tätä. Kun totesin että reenataan ihan liikaa vaan tyyliin tokon ALO/AVO juttuja että pitää monipuolistaa treeniä. Sain sitten yks ilta taas hirveen koiratanssikoreografiainnostuksen ja sen innoittamana rupesin opettamaan Ifaa nostamaan etujalkaa ylös. Ensin tassutargetti maassa, sitten jalan päällä maassa ja lopuksi jalan päällä ilmassa. Targettina hiirimatto, jonka vedin maalarinteipillä jalkateräni ympärille kiinni. 😀 Hyvin ymmärsi homman kun targetti oli maassa, mutta jalan päällä olikin vaikea. Ties kuinka lukemattomia kertoja se tarjosi sellaista, että meni maahan makaamaan ja laittoi leuan lepäämään targetille mun jalalle. :DD Nauroin vaan sille. Näkee taas mitä on vahvistettu viimeaikoina eniten. Saatiin kummiskin lopulta se jalka sieltä nousemaan, joten tästä on hyvä jatkaa.

Sitten totesin, että pitäis jotain tokoakin ottaa. Mitäs siellä ylemmissä on, no siel ois se ruutu. Haluampa vahvistella ruudun oikeeta paikkaa. Käskin pikkuveljet ulos siirtämään trampoliinin melkein puskien sisään että sain tarpeeksi tilaa virittää ruudun nauhoineen tötsineen päivineen tuonne pihalle. 😀 Ja eikun treenaamaan! Treenattiin varmaan vähän liikaa, mutta kyllä siinäkin edistystä tuli. Tosi pitkään Ifa meni aina ruudun etuosaan etujalat ulkona takajalat ruudussa seisomaan, eikä millään mennyt pidemmälle jos en tullut lähemmäs seisomaan. Lopulta sain lennosta kehoitettua koiraa menemään eteenpäin ja aika hyvin se osas suunnistaa ruudun takaosaan keskelle. Jeeee. Vaikeeta sille oli vielä tajuta että joutuis tekeen paljon vähemmän työtä jos jäis odottamaan sinne ruudun perälle, aina ei tarttis tulla luokse heti namin jälkeen. Pari kertaa sitten käskinkin sen odottaa/seistä siellä ja sitten palkkasin uudestaan. Ihan hyvin se sujui.

Vaihdoin kertaalleen ruudun paikkaa, koska oon aika varma ettei se hahmota ruutua ihan täysin. Ja jossain määrin olin oikeassa, koska ensimmäisellä kertaa ajautui voimakkaasti sinne päin, missä ruutu oli aluksi ollut. Korjailin sitä sitten ja saatiin taas paikka oikeaksi. Kyllä se vielä ruudun oppii. Ihan pari kertaa se pyöri yksittäisen tötsän takana, mutta ei mitenkään niin että olisi pysähtynyt sinne odottamaan että palkkaa palkkaa. Merkkiähän ton kanssa on opeteltu tosi vähän joskus kauan sitten. Osaa kiertää tötsän, mutta en oo opettanu meneen tötsän taakse, enkä pysähtymään siitä kierrosta tötsän takana. Voittaja täältä tullaan. 😉

Lauantai vierähtikin sitten Inkoossa Susanna Korrin peltojälkikoulutuksessa kuunteluoppilaana. Olin paikalla vihon ja kameran kanssa tarkoituksena oman osaamisen kartuttamisen lisäksi tehdä päivästä artikkeli beussilehteen. 10 tuntia tuli seistyä pelloilla oppia saamassa ja nyt pääni suorastaan tursuaa tietoa. Kirjoitin tänään muistiinpanot ylös wordiin, joo tosi hienoa, tein pelkkiä listoja vasta, ei yhtään kuvaa ja sanoja on 1700 = 6 sivua!! Ai mikä tiivistäminen… No, ehkä siitä vielä juttu saadaan. Kuvia jos haluaa nähdä, niin niitä on täällä:

Opeista innostuneena otin tänään koirat mukaan kun lähdimme serkun rippijuhliin Ahlaisiin. Tarkoituksena oli tulla takaisin mökin kautta ja käydä tekemässä Ifalle jälki. Ahlaisissa olikin todella lämmin päivä, harvinaista kun meinasi olla ihan tuskaa keksiä missä pitää koiria kun auringossa todellakin oli liian kuuma, varjossakin oli melkosen lämmin eikä sisällä talossa paljoa sen parempi. Ifalla kaikenlisäksi on nyt juoksu, joten aina kun vaihdettiin pihalta sisälle ja toisinpäin niin hirveä säätö siitä että vaipat jalkaan / pois. No hyvin siellä selvittiin kumminkin, molemmat koirat oli tosi reippaita, meinas silmät pudota yhessä välissä kun IFA istui puutarhakeinussa jonkun mullekin aivan täysin vieraan ihmisen silitettävänä ihan tyytyväisenä. WTF! Ehkä kuumuus oli sulattanut sen aivot. Näistä kuvista voi päätellä, että lämpöä piisas:

Kolmen jälkeen ajeltiin sitten pois Ahlaisista tuonne Suurimaan kylälle mummolaan. Sieltä löytyikin juuri sopivan oloinen lyhyttä nurmea oleva iso pelto, jossa oli tilaa talloa vaikka kuinka. Pilkoin pikaiseen lihapullat, viritin kepistä ja pinkkikahvaisesta pörröpatukasta meille alkupaalun ja eikun jälkikalkki kainalossa pellolle. Paalu paikoilleen, tasajaloin alussa seisominen ja vähän polvijoustolla kohdan vahventaminen, sitten namit siihen ja harppaus eteenpäin. Olin vähän miettinyt, että en oikein tiedä minkä mittaisia askelia Ifan kanssa tarttis ottaa, joten tuurilla lähettiin. Ennen oon luullut että pitää tehdä ihan kenkä kiinni toisessa yhtenäistä janaa, mutta nyt opittiin että ei tehdäkään sellaista. Ehkä sellanen noin yks kengänmitta oli aina askelten välissä, aina ei kyllä ihan sitäkään. Tuntui aika sopivalta väliltä Ifalle, että ei siinä mitään. Ajatuksissa oli vahvasti, että nyt en piru vie varmana suostu eksyyn jäljeltä. Kiintopisteeksi iso koivu edestä ja sitä kohti mentiin. Kauhea huoli oli mulla että jääkö nyt tarpeeks hyvät jäljet ja teinki todella vahvat askeleet aina, kunnolla polkasin maata aina.

Suunnilleen puolessa välissä jälkeä tajusin, etten ole laskenut askelia. Vähän sen jälkeen tajusin, etten miettinyt mistä suunnasta tuulee. Prkl!! No onneksi tuuri oli sen verran puolellamme, että ensimmäiselle suoralle tuli sivutuuli eikä vastatuulta. Olin meinannut että tekisin käännöksen vasemmalle, mutta tuulen tajuaminen vaihtoi suunnitelman käännökseksi oikealle. Vedin kalkilla merkin jäljen yli vähän matkaa ennen kulmaa ja siihen taas kiintopisteiksi pari voikukkamätästä. Toiselle (viimeiselle) suoralle laitoin yhden pienen merkin jäljen sivuun, että voin vähän suunnistaa että mennään oikeasta kohtaa kun edestä ei saanut hyvää kiintopistettä enää. Vähän ennen penkkaa sitten kourallinen pullanpaloja maahan sopivasti vähän kuoppaan ja pois jäljeltä.

Mehän reenataan niinku kunnon koirat reenaa, että hakumettällä on pk-liivit päällä, nii kyllähän me nyt jäljellekin tullaan valjaat (joissa kiinnityslenkki myös alhaalla) ja ketjukaulain päällä! Hihna kiinni ketjuun ja etujalan ali. Ifa lähti oikein innoissaan pellolle. Näytin sille nameja maassa alkukohdassa, odotin ettei vetänyt sinne, sanoin jälki ja päästin syömään nameja. Hirrrrmuinen tuhina käyntiin ja eikun jäljellä eteenpäin. Vähän Ifaa alkuun kummastutti että onko sen hihnan pakko tulla siitä, mutta tottui siihen lopulta. Aika kyykyssä sai kyllä tuon perässä tulla. Kauheasti se olisi halunnut kaahottaa eteenpäin, mutta päättäväisesti jarruttelin sitä että tsot tsot jokainen askel pitää tarkastaa, että rauhassa nyt. Pari kertaa Ifa lähti jäljeltä sivuun poukkoilemaan, jolloin vaan stoppasin menon ja odotin hetken. Hetken Ifa seisoi paikallaan miettimässä, sitten painui nenä takas maahan, jälki löytyi ja lähdettiin sitä seuraamaan. Oppien mukaan olis ehkä pitänyt nypytyksellä ja äänellä painostaa, mutta ajattelin että aloitetaan siitä, että haluan oma-aloitteisen koiran. Ja hienosti se jatkoikin. Kun joskus on esim. hakumetsällä sitä, että pyytelee multa hirveästi apuja, niin en halua liikaa auttaa vaan haluan sitä omatoimisuutta ja koiran itseluottamuksen vahvistamista ja luulen että siinä onnistuttiin tänään.

Nooo, jälkeä edettiin ja kulman tajusin siinä kohtaa kun koira oli jo jäljestänyt sen. 😀 Se käänty aivan täysin kulman mukaisesti tosi tiukasti ei pätkääkään yli ja olin ihan whooot. 😀 Tosin, olin hieman ottanut oppia eilen siitä, kun jälkipäivässä Miia oli selostanut miten hän tekee vielä kulmat. Ei siis sitä koemaista eka jalka 45 astetta toinen täydentää 90 asteen kulmaksi, vaan oliko molemmissa vielä väliaskeleet. Kuitenkin, kulma meni loistavasti, ei aiheuttanut mitään hämminkiä. Toisen kalkkimerkkini kohdalla tajusin miksi kouluttaja kehoitti kulma- ja esinemerkit vetämään jäljen yli. Mä en todellakaan ollut tuijottanut mitään muuta kuin koiraa ja maata sen edessä, just ja just hoksasin että mulla oli se merkki siinä ja olin jotenkin yllättynyt että oltiin aivan oikealla reitillä, vaikka pakkohan meidän oli ollakin kun kokoajan löytyi namia edestä. Eihän me nyt voitaisi eksyä…! Eikä eksyttykään. Lopulta päästiin maaliin ja voi vitsit että olin tyytyväinen!! Jälkeä tehdessä hiki vaan valui ja mietin että on tää kans hullun hommaa, mutta se palkittiin niin ylitsevuotavasti sitten itse jäljen ajossa, etten kyllä kyseenalaista oliko se sen arvoista. Todellakin oli.

Jäi oikeen harmittamaan, ettei ollut nyt kouluttajaa mukana antamassa palautetta. Mun mielestä Ifa meni pää alhaalla tosi hyvin ja ei voi erehtyä siitä käyttikö se hajuaistiaan, nenä kävi niin että hirveä tuhina vaan kuului. 😀 Ikävää tosin oli kun vedettiin ekan jälkikalkkiviivan yli, olin varmaan laittanut sitä liikaa ja liian ylhäältä, meinaan Ifa onnistu nuuhkaseen sitä ja sit meni pikkuhetki pärskiessä, ja lopputuloksena mulla on nyt sininen harjakoira. 😀 Vaan eipä se jäljestystä haitannut, hyvinhän se meni. Vietyäni Ifan pois pellolta kävin vielä suunnilleen laskemassa että monenko askeleen jälki nyt tuli tehtyä. Yhdessä kohtaa tajusin kävelleeni hirveästi huti kulmasta ja piti palata vähän matkaa että pääsi taas oikeaan paikkaan. Siinä sitten tajusi että kyllä se koira vaan tiesi missä se jälki meni, kun heti mentiin ilman koiraa hukkaan. 😀 Iloinen yllätys oli, kun jäljen päässä olin omissa laskuissani 101 askeleessa! 100 askeleen jälki kun oli suositus aloittelevalle koiralle. Ja sellainen juuri tehtiin ja ainakin tuntuu siltä että onnistuttiin hienosti.

Nyt vaan lisää lisää jälkiä ja jossain kohtaa pitää lykätä se jälkiliina tuon perään ja alkaa kasvattamaan matkaa ja satunnaistamaan palkkaa. Mutta ei nyt vielä ihan heti. Ensin pitää saada se tarkastamaan askeleet tarkemmin. No, eiköhän tuosta hyvä jälkikoira vielä leivota!

Advertisements

Hakuilut ja tokoilut

Viime viikolla ei hakuiltu, joten kaksi viikkoa tuli tähän väliin taukoa. Ajelin paikalle vähän etuajassa tarkoituksena ottaa Ifan kanssa tokoja siinä nurmipellolla ennen metsään menoa. Haaveissa kun siintelee kesäkuussa oleva yksi nurmitokokoe… Nurmi on joskus ollut Ifalle tosi vaikea, mutta tänään ei ollut sellaisesta tietoakaan. Otettiin seuraamista, liikkeestä seisomista ja maahanmenoa, luoksetulo jotka hyviä. Tai luoksetulossa se vietävän perusasento oli kaikkee muuta ku oikealla paikalla, piti kaks kertaa komentaa oikeeseen paikkaan. Mut hienosti tuli laukalla. Lisäksi muistuteltiin liikkeestä istumista ja aina kun sain äänensävyn ja äänenpainot oikeiksi, niin liikekin sujui. Vähän oli jankkaamista sen kanssa, ja teinkin sitten sellaista harjoitusta että sikin sokin käskin sitä vuoron perää istu seis maahan. Aika hyvin se kyllä osas kuunnella ja teki oikein.Tästä innostuneena ja TK1:n alkaessa vähitellen kuumotella mielessä, niin otettiin kaukoja. Sitä ensimmäistä istumaannousua. Palkkasin aina siitä. Ei kauhean pitkää matkaa otettu vielä, mutta ylpeänä voin todeta että nousi joka kerta ekasta käskystä!

Otettiin sitten myös kapulaa, siis noutotreeniä. Jankattiin vähän sitä, että tois kapulan edes käskystä sivulle ja antais mun ottaa sen tiputtamatta. Tein silleen, että kun se oli palauttamassa kapulaa, annoin käskyn sivu ja ohjasin vielä kädellä avuksi. Jossain kohtaa jätin käskyn pois ja tein pelkkää käsimerkkiä. Tämä taisi jopa tuottaa tulosta, saatiin melkein-sivullepalautuksia ja pääsinköhän kerran vai kaksi ottamaan siltä kapulan siitä. Wuhuu! Lopuksi paikallamakuuseen nurmikolle kun itse kävelin pk-A-esteen taakse piiloon hetkeksi. En kamalan pitkää aikaa viitsinyt ottaa, kun ei olla tuolla paikallamakuuta oikein treenattu ja kun menin vielä piiloonkin, mutta hienosti se siellä makasi tullessani piilosta pois. Olin tosin jättänyt sille namirasian takapalkaksi (kansi kiinni), joten sekin saattoi auttaa pysymään maassa. Siitä kumminkin superbiletys, kaivettiin keppi esiin ja leikittiin kunnolla. Hyvin toi kyllä syttyy kepille tollasessa tilanteessa kun ei ole paineistunut.

No sitte seuraavaksi sinne metsään. Kun kysyttiin, että mitäs haluan Ifalle tehtävän, niin sanoin että jotain sen itseluottamusta kasvattavaa. Ehdotettiin viuhkaa ja ajattelin, että se vois olla kiva. Viuhka ja yks valmis. No ei ollut viuhka oikotie onneen. Kaikki kolme lähetystä se vaan ravaili varovaisesti menemään. Kyllä se aina maalimiehelle asti meni, mutta niiiiiiiiin varovasti ja niin hitaasti. Pudistelin vaan päätäni että ei tän tältä kuulunut näyttää, sen piti innostua. Tuskastelin sitten treenin jälkeen että mikä siinä nyt oikein voi olla, niin tuli ehdotus että entä jos se on kyllästynyt. Jäin sitten funtsimaan asiaa ja mietin että niin, onhan se mahdollista, aika samanlaisiahan sinällään noi treenit on nyt joka kerta ollut… Onhan se mahdollista joo. Sitten ehdotettiin, että pitäiskö ottaa ilmaisu mukaan. Voishan se olla! Siitä tulis ainakin vaihtelua. Ensviikolla ei vissiin oo treenejä, kun lähtee vetäjät Ranskaan NE:een, mutta ehkä sitten kahden viikon päästä taas.

Likita pääsee keskiviikkona hammaskivenpoistoon. Oon samalla koittanu kuumeisesti ettiä paikkaa hyppytekniikkakurssille mutta toistaiseksi laihalla menestyksellä. Toivotaan että tärppää. Ilmoittauduin samalla Liksun kanssa kolmeen agikoulutukseen, jotka on tässä kesän mittaan FPUKO:n kentällä. Sitten mua peloteltiin, että kouluttaja haluaa, että koiria leikitetään. Eihän Liksu leiki!!! Pohdin ja pohdin, kunnes tajusin että hei, leikkiihän se yhellä esineellä, se nimittäin on hulluna… villasukkiin! 😀 Piti sitten kaivaa kaapista villasukka, ottaa Liksu huoneesta ilman Ifaa tonne ja kokeilla heti että leikkiikö. Joo leikkii! Ei kauhean hyvin, mutta leikkii edes vähän! Lähdetään nyt sitten vahvistamaan tätä. Samalla voitaisiin doboilla vähän kunnon kohotuksen vuoksi. Kyllä tää tästä. Ei kerkee elämässä tylsää tuleen kun menoa riittää.

Ainiin joo. Haun ilmasuasiasta innostuneena kotiin päästyämme treenattiin sitä kapulan hakemista ihmisen luota. Pikkuveli olohuoneen matolle istumaan, noutoesineemme sen eteen ja sitten lähetin Ifan hakemaan sitä. Ekat kerrat Ifa oli AIVAN hukassa, huvittavinta siinä oli se, että se oli niin hukassa että kun käskin sen mennä hakeen kapulan, se meni “hyppiin” pikkuveljen repun päälle ja tarjos 2on2off-kontaktia sen repun avulla. :DDD Nauroin itteni kipeeks et nyt sä oot koira ihan kujalla siitä mitä tapahtuu! Oli pakko siirtää se reppu pois lähettyviltä, että sain Ifan keskittyyn oikeeseen asiaan. Tehtiin sitten sellaista kun se oli hoksannut mistä kapulan saa, että heitin Ifalle nurkan taakse namin ja sillä välin kun se jahtas sitä, heitin kapulan pikkuveljelle joka laittoi sen matolle. Sitten koiran lähetys sinne. Vaikuttaa hyvältä. Täytyy ottaa tätä lisää ja vaihdella välissä ihmisen paikkaa niin, että toi älyää että se ihminen siinä vieressä on se homman juju.

Ilta-aktiviteettina tosiaan doboiltiin äsken molempien kanssa. Hyvin tunsi nahkakoirissa että kyllä ne jotain tekee siinä kun alkoi nahka lämmetä. 😀 Ifa varsinkin, kun sitä temputin pallolla ja sitten vielä ennen ja jälkeen sitä verryttelynä jalkojen pujottelua, niin sehän alkoi jopa suorastaan läähättää! Mun tekis mieli ajella se nyt kun säät on näin lämpimät, mutten uskalla vielä… Josko se maagisesti alkaiskin sitten taas vihaamaan alustoja? Joten käydään 8.6. Salon tokokoe (jos säät sallii) ensin ja sitten lähtee villat. Liksun vois ajella tässä viikonloppuna… Sunnuntaille tuli muutenkin pläänejä, että josko menis tekeen Ifalle jälkeä!! Sitä odotellessa!

Liksun kanssa agikisoissa

…ja vieläpä ihan virallisissa sellaisissa. Tulee siis Liksunkin KoiraNettiin vähän täytettä!

Keskiviikon kunniaksi ajeltiin siis… arvaatteko minneeeeee… ei ainakaaaaaaan… sen lähemmäs kuuuuuin… FORSSAAN! Mikä se sellanen Forssa on, koskaan kuullutkaan, tai ainakaan koskaan käynyt, köh. 😉 Mutta tosiaan siellä oli Forssan Pussikoirien järjestämät agikisat 1- ja 2 -luokille, agilityrata ja sitten hyppäri. Liksu oli ilmottuna molemmille. Oltiin paikalla jo melkein viideltä, kun en malttanut istua kotona odottamassa että saa lähteä. Meidän eka rataantutustuminen oli kumminki vasta 19:30. Ensin agirata, sitten hyppäri järjestyksessä maxi-medi-mini. Käytiin sitten mittauksessa, jota vähän jännitin ja olin suorittanut varmistusmittauksia jo edellispäivänä kotona… Tuomari laittoi mitan 35cm ja sitten heilutteli sitä siinä Liksun sään päällä että joo eiköhän tämä mini ole, ei varmaan ollut yllätys. 😀 No ei, Liksu on 33½cm että kyllä mä oon sen miniksi kokoajan ajatellut ja hyvä että niin mitattiinkin.

No, rataantutustumiset oli melko turhia kun oli ehtinyt opetella radan jo maksien rataantutustumisen aikana tai viimeistään maksien kisatessa. Joka luokassa kun oli tuttuja joita seurata. Maksiykkösissä Tiikeri ja Reinomies, mediykkösissä Oikku ja Tuksu ja me sitten ainoina mineinä mulle tutuista. Mineillä oli rimat 30cm tällä kertaa. Agilityradalta löytyi kepit, keinu, A, puomi ja rengas hyppyjen, muurin ja putkien lisäksi. Ainoa mikä aiheutti jännitystä, oli kepit. Liksu kun ei osaa niitä kovin hyvin. Aattelinki, että lähdetään tavotteleen ensisijaisesti puhtaita keppisuorituksia ja sitä, että kontaktivirheitä ei tulisi. Rataantutustumisessa tosin kävin radan läpi kolme kertaa ennen kuin tajusin etten kertaakaan ollut ajatellut koiran pysäytystä, ja tuli kiire juosta rata läpi uudelleen kontaktien otto ajatuksissa vaatien. 😀

No, eipä nää radat mitään kauhean pahoja olleet. Jännityksestä kun puhuttiin ennen ratojen alkua, niin mä sanoin että ylipäätään lähdin kisaamaan, kun pitkään tuntui treeneissä että nyt treenataan kyllä vaikeampia kuin ykkösten radat, että pakko päästä kisoihin kattomaan onko radat helppoja vai onko liian suuret luulot. 😀 Tokihan ratojen vaikeusaste riippuu tuomarista kovin, mutta kuitenkin. Nämä eivät tosiaan olleet mitään vaativia ratoja. Ensimmäinen rata lähti ihan hyvin käyntiin, hieman mutkaisempi alku josta sitten rallailtiin aina kepeille asti. Hidastin kepeille ihan kunnolla ja kun en luottanut koiran osaamiseen niin peruutin sitten sen edessä kepit loppuun. Ja miten kävikään! Sehän pujotteli ne kerrasta oikein! Eikä tarvinnu ees joka väliä vetää käsin! Hyvä Liksu!! Keinu meni hienosti, ei ottanut lentokeinua vaan kuunteli hyvin hidastuskäskyä. Puomilla ei vaikeuksia. Ja niin päästiin maaliin nollan ratavirheen kera!! Jeeeeee! Too bad oltiin ihan todella hitaita mahtavalla 14 sekunnin yliajalla, joten se siitä nollasta. 😀 Tultiin me sillä tosin käytännössä neljänsiksi. Kolme ensimmäistä olivat selvinneet ihanneajan puitteissa.

Aksaradan jälkeen ei sitten kauhean kauaa mennyt kun oli hyppäri vuorossa. Koitin joka välissä liikuttaa Liksua että pysyisi lämpimänä ja vetreänä, mutta joko en onnistunut siinä tai sitten sen, huonon hyppytekniikan ja huonon lihaskunnon ja olemattoman kisakokemuksen summana Liksu oli aika huonossa vedossa radalla. Vähän jopa haluton hyppäämään, meinasi tulla esteistä ohi eikä mulla todellakaan ollut kovin kiire juosta radalla. Kepit kun ois ollut tarjolla “väärällä puolella juostavina”, niin mulla oli rutosti aikaa vaihtaa puolta kummassakin päässä kun koira tuli niin hitaasti perässä. Kepit meni kumminkin jälleen virheittä! Keppien jälkeen hyppy, putki ja sitten rengas, josta hyppäsi sivusta. Ja toisella kertaa hyppäsi taas sivusta. Kolmannella kertaa otin niin vahvasti että nyt perkele renkaan läpi ja hyppäsi sitten. Lopun hyppyjä meinasi taas kiertää. Alkoi jo harmittaa sen puolesta. :/ Ei selkeesti ollut enää vedossa, eikä tuntunut hyvältä olla radalla koiran kanssa joka ei haluakaan hypätä.

Kuulin sitten ratojen jälkeen, että Liksu hyppää kuulemma tosi korkeelle ja että se melkein pysähtyy aina ennen hyppyä ja hyppää vähän niinku paikaltaan. Se ei ollu mulle uus juttu, että se hyppää liian isolla ilmavaralla, mutta tuota en tiennyt että se melkein pysähtyy ennen hyppyä! Eli ei meille enempää kisoja ennen kuin ollaan päästy treenaamaan hyppytekniikkaa paljon. Samalla pitänee ottaa joku kunnonkohotusprojekti tolle koiralle että se jaksais paremmin. Katsellaan siis syksymmällä kisoja uudemman kerran.

Vähän kyllä syttyi sellainen kipinä, että pitäisköhän joskus koittaa Ifankin kanssa kisoja… Vaikka edes hyppäriä. Jos ilmottais sitä vaan max. yhdelle radalle per kisa, ettei tulisi liikaa. Kun Ifa on vähän siitä hankala, kun välissä se tykkää tehdä tosi paljon, ja välissä ei sitten ollenkaan. Siis agilitya, ei koska muita lajeja niinkään. 😀 Viimeksi Forssassa treenatessa se tykkäsi tosi paljon ja meni oikein hyvin, että esim. tuo hyppäri ois voinu mennä siltä ihan hyvin. Tulis Ifa the monitoimikoiralle lisää KoiraNet -merkintöjä…. No pitää kattella, sillekin täytyy tehdä varmaan hyppytekniikkatreeniä ja molempien kanssa pitää jatkaa keppitreenejä myöskin. Mutta loppufiilis kisoista on sinällään hyvä, Liksu teki mun jännityksestä huolimatta ekalla radalla tosi hyvin ja ei saatu virheitä kepeiltä kertaakaan! Sitä lähdettiin hakemaan ja se saatiin. Loistavaa. Tänään sitten Ifan kanssa hakutreeneihin.

Epikset perjantaina

Perjantaina oltiin tosiaan liitämässä epiksissä Puolarmaarissa, AST:n nASTa cupissa. Arvoin pitkään että ilmotanko noita radoille miten, siis lähinnä että ilmotanko Ifaa ollenkaan, Liksun halusin kahdelle radalle ilmoittaa. Päätin sitten lopulta että katotaan nyt mitä se Ifa siitä tykkää, et laitetaan seki yhelle radalle. Ekana juoksuvuorossa Liksun kanssa. Rata oli sellainen 16 esteen möllirata, josta puuttu keinu, kepit, pussi ja rengas. Aika vähän oli mitään kikkailua ja se ainoakin sujui ihan ongelmitta aina. Eipä radalla Liksulle mitään kummallista ollut, ainoa kämmi sitten kävi kun juostiinkin puomista ohitte. Korjaus siihen ja rata loppuun, eli 5vp. Ihanneaika oli 45 sekuntia, tuohon ekaan rataan meni 34,39 sekuntia.

Ifan kanssa käytiin sitten ravaamassa rata läpi, eipä se siitä mitenkään syttynyt. Vähän paineistui ihmismäärästä, joka siinä lähtöpaikan lähettyvillä oli. Kielteli sitten putkilla niin paljon, että tuloksena oli hylky. Positiivista oli se, että Ifa meni sekä A:n että puomin aivan ongelmitta! Ne kun on joskus ollut hankalia! Nopeitahan me ei tälleen oltu, että 47,10 sekuntia käytettiin radalla tuhertamiseen.

Kakkosrundi Liksun kanssa parempi, oon jo pitkään tienny et kakkosrundi on yleensä meille se hyvä. Korjattiin tarkempi ohjaus puomille ja onnistuttiin vetään nollarata! Ja kun aikaa ei mennyt säheltämiseen, niin pingottiin se läpi ajassa 29,43 sekuntia. Hyvä Maus! Kisojen sääntönä tosin oli, että vaan eka rata huomioidaan palkintojenjaossa, joten tällä kakkosradan hyvällä suorituksella ei ollut mitään merkitystä. Ekalla radalla kisas muistaakseni 16 koirakkoa, joista Liksu sitten sijoittui kai viidenneksi. Kyllä sillä kaksi pistettä sai cuppiin. 😀 Hahah hyödytöntä.

Sunnuntain vietin sitten Purina-areenalla Eijan ja Ilonan kanssa, kun Ilona oli kisaamassa Reiskan kanssa. Reiska on paras, onnittelut asianomaisille. ❤ Tulin sieltä kotiin, täytin kaavakkeet, ja maksoin 43,50€ SAGI:lle. Ounnou.

Pakko vielä jakaa tämä kuva loppuun. Reinomies siis voitti yhden agiradan tehtyään ainoan nollatuloksen. Sijoilla 2 ja 3 bortsut. Reinon ilme on just tän näkönen. 😉

Hakuhakuhaku

Wannabe-palveluskoira pääsi taas eilen liivit päällä metsälle. Meinaan kuolla nauruun aina kun laitan Ifalle noi tuunatut pk-liivit päälle, mut hei, jos muutkin niin mekin! Ifa oli aika hyvillä fiiliksin, heiteltiin ennen metsään menoa pellolla keppiä ja toi oli ihan ralliautona perässä oikeen innolla ja roikku kepissä tosi hyvin. Hyvin se siinä pellolla meni vaikka nurmea ja vähän kostea vielä olikin. Ihan lupaavaa, ehkä me voidaan joskus tokossa kisata nurmella. 😉 Kenties. No mutta back to forest.

Otettiin ensin yksi mielikuva, toiseksi valmis ja kolmas taas mielikuva. Kaikki tais olla melkolailla takarajalle asti, ettei mitään turhan lyhyitä pistoja pitänyt tehdä. Ensimmäiselle mielikuvalle lähti oikein vauhdilla, oli kuulemma tullut ihan suoraan luokse. Hyvä Iba. Siinä vaan kävi silleen, että normaalisti kun menen maalimiehelle kun koira on sen löytänyt, niin nyt en kuullutkaan kehuja sieltä, enkä edes nähnyt milloin koira pääsi perille, joten maalimies toi koiran pois mukanaan. No ei se haittaa, tuohon ne harjoitteet kai joskus tulee. Ehkä voiski alkaa ottaan sellaisia, että maalimies hetken syöttelee ja sitten tuo koiran pois syötellen!

Valmis ukko meni radan alapuolelle täyteen matkaan, sellaisen vähän vakioksi tulleen ison puun taakse piiloon just ennen ojaa pellonreunassa. Lähetin Ifan, joka toooosi varovaisesti ravas sinne metsään, tuskasen hitaasti, mutta pääsi se joskus perille asti ja löysi maalimiehen. Jotenkin tarvis näihin valmiisiin pistoihin saada lisää itseluottamusta koiralle. En tiiä pitäiskö ruveta ottaan todella helppoja valmiita, vai pitäiskö kehua jo reippaammasta lähdöstä, vai pitääkö mun kiljua onnesta enemmän kun se löytää maalimiehen ja temputtaa ja ihan bilettää koiran kanssa? Ekassa vaihtoehdossa on se ongelma, että sitten ei saada tarpeeksi matkaa niille pistoille, jos maalimiehet on kauheen lähellä. Toisessa on se ongelma, että kehumisesta se todennäköisesti pysähtyisi ja tulisi takaisin mun luokse, jonka lisäksi sen pitäisi osata työskennellä itsenäisesti. Kolmas vaihtoehto vois olla paras, mutta on kauheen vaikeeta hihkua superiloisesti samalla kun juoksee 50 metriä metsässä, ei millään polulla. 😀

Viimeinen maalimies taas mielikuva, eikä siinäkään kummempia, hyvin lähti, sitten vähän kaarteli, kun se valikoi reittejään metsässä, mutta aika suoraan se maalimiehelle meni. Ekalta maalimieheltä tuli kommenttia, että vaikeeta kun Ifa ei syö kädestä nameja, mutta rasiasta ottaa kyllä. Olin vähän hämilläni, kun oon luullut että se kyllä syö kädestä, ja niin se kahdella seuraavalla maalimiehellä söikin. Hmm. Eikä tuntunut olevan sukupuolisidonnainen asia, koska ensimmäinen maalimies, jonka kädestä ei syönyt, oli nainen ja seuraavissa piiloissa oli mies ja nainen, joilta tuo kyllä söi kädestä. Hämmentävää. No pääasia että syö, ettei ole niin paineissa ettei suostu sitäkään tekemään. Vaan jotenkin ihan samanlaista draivia ei hommassa ole kuin mitä viime syksynä. En tiedä pitäisikö ottaa väliin jotain piristäviä näkölähtöjä, jotka ei pidemmän päälle oo kauheen hyvä juttu, ja ne on aika liianki helppoja. Ehkä mun täytyy tosiaan opetella kannustaan sitä siellä enemmän.

No mutta ihan hyvin meni kumminkin ja ihan innoissaan tuo siellä paineli menemään, että ei siinä mitään. Aina on hyvä analysoida kumminkin. Nyt mun tekee mieli mennä sinne niien pelloille treenaamaan “tottista”, vaikka sitten ihan PK-tottista niiltä osin mitä ton kanssa nyt voi tehdä, tai sitten ihan vaan tokoa. Tai eihän niissä paljon mitään eroa meillä ole, vähän eri kaaviot ja liikkeestä istumista. Henkilöryhmää ois kyllä tosi hyvä saada treenattua. Pitää kysyä voitaisiinko joskus treenien päätteeksi ottaa pieni henkilöryhmähetki.

Tänään ois sitten ohjelmassa Liksulle agiepikset jos vaan säät sallii. Arvon että pitäiskö laittaa Ifakin yhdelle mölliradalle… Liksu kahdelle mölliradalle joo, mutta Ifasta en tiiä pistänkö yhdelle vai enkö pistä ollenkaan. Täytyy kattoa mikä on fiilis kisapaikalla.

Janakkalassakin on ihan mukavaa ;)

Toiset potee krapulaa, mullakin oli aamulla maha sekaisin, mutta puhtaasti jännityksestä. Kamalia tällaiset koepäivät kun ei pidä nousta kukonlaulun aikaan ja ajaa silmät ristissä jonnekin skutsiin, vaan on aikaa stressata kotona. Manasin koko aamun että kun tulee meneen niin viduiks koko koe kun ei se makaa paikallamakuuta, ei se maannut treeneissäkään eikä viime kokeessakaan, ei makaa, ei varmana makaa. Takuulla todennäköisintä että menee niin huonosti, että itku silmässä keskeytän kokeen ja lakkaan treenaamasta ja kisaamasta tokossa. Ilokseni sain sitten äitin lähtemään mukaan kokeisiin kameramieheksi. Kelasin että näkeepähän videolta sitten mitä kaikkea mokaan siellä.

Päivä oli jo pitkällä, jotain 11 maissa, kun kurvattiin Janakkalan koirakerhon harjoitushallin pihaan. Sisälle ilmouttautumaan ja toteamaan, että kisataan numerolla 11. Alokasluokassa oli koiria 13. Ainakin ehtisi siis palkata paikallamakuun ja yksilöliikkeiden välissä. 😀 Sitten koirat kävelylle äitin kanssa, joka olikin aika mukavaa kun sai jutella kaikkea kokeeseen liittymätöntä, ei voinut sitten vaan buustata omaa jännitystään.  Ulkona paistoi aurinko kauniisti, mutta tuuli oli tosi kova. Onneksi koe oli sisällä hallissa, koska ei me ulkona olisi voitu tuolla tuulella kisata.

Noin vartti ennen ilmoitettua aloitusaikaa tuomari huuteli, että tehdään kehääntulotarkastus tässä kehän ulkopuolella nyt, saa tulla vapaassa järjestyksessä kukin käymään koiran kanssa tuomarin luona. Tää oli tosi kiva ja sopi meille hyvin, että pääsi sitten taas palkkaamaan koiraa eikä pitänyt mennä heti kehään. Tullessani Ifan kanssa tuomarin luokse tuomari lirkutti että voooi mikäs söpöläinen se tämä on. 😀 No, Ifahan ei hirveesti tollaselle lämpee, mutta ihan ok tuomari sai juoksut tsekattua. Ifa ihan mutkalla joo, mut pidin vaan paikallaan niin ei siinä ihmeitä ja palautu heti ku pääsi pois tilanteesta.

Kehään sitten kolmannessa paikallamakuuryhmässä keskimmäisinä. Luoksepäästävyydessä Ifa nousi taas ja peruutti vähän, muttei nyt mitenkään mahdottomasti ja tuomari sai hieman leukaa rapsutettua siltä. Koira takaisin sivulle ja vähän vapautin sitä ennen paikallamakuun alkua. Sitten taas koira perusasentoon, hihna irti, nyt muistin sanoa vihjesanan ja käsky maahan. Ei muuten menny ekalla. Meni tokalla. Ei tosin näy pisteissä. Eipä se minun vikani ole. 😀 Rehellisesti sanottuna hirvitti, kun kehään mennessä viereinen käppänä tempoi Ifaa kohti, että luojan tähden jos nouset sieltä makuusta mun koiran luokse niin…… Toisella puolella makasi heeleri, joka paikotellen piippasi/huusi hieman kovempaankin ääneen. Ja niin piippas Ifakin. Ja paljon. Kokoajan sydän kurkussa että kohta se nousee kohta se nousee kohta se nousee. Makas niin levottomasti. Välissä katteli muita, välissä katsoi mua, välissä laittoi pään maahan kuten oltiin just treenattu, jee. 😀 Mä myös hävyttömästi kääntelin päätäni, pääosin tuijotin melkeen omaa kengänkärkeä ja välissä nostin pään katsomaan Ifaa. Vähän silleen että tsottsot ja toisaalta että hyvä, jatka tuota, ja kirosin mielessäni että eikö 2min voisi olla yhtään lyhyempi aika oikeasti. Niin se vaan liikkurin sanoessa “aika, palataan koirien luo”, oli edelleen maassa! Jesjesjesjesjesjesjesjesjes. Ja nousi istumaan ekalla käskyllä. Huuuuuuuuh loistavaa! Olin niin tyytyväinen! Ai että mitkä bileet kun päästiin kehästä ulos!! Ihan paras koira ikinä!!

Yksilöliikkeitä ennen olikin sitten 10 muuta koirakkoa. Temputin Liksua välillä ja annoin Ifan odotella häkissä. Se oli meinaan aiiiivan into pinkeenä tunkemassa sieltä koko ajan pois treenimään. Aattelin että sen vireen kun se pitäis kehään asti niin ois tosi hyvä. Melko hyvin onnistuttiinkin sitten. Kertaakaan se ei alkanut vammaamaan mattoa! Ja ohjaaja muisti joka liikkeen alussa vihjeet, joissa meillä niitä nyt on käytössä. Jee hyvä minä. 😀 Lisäksi muistin Jonnan vinkit, että en sano “seuraa” samalla kun lähden liikkeelle, vaan sanon että “seuraa”, odotan ihan hetken ja sitten lähden liikkeelle, sekä että kun liikkuri sanoo “käsky”, odotan hetken ja sitten vasta käsken. Ja nämä toimivat kaikki tosi hyvin. Ensimmäisessä seuraamisessa Ifa jätti ensimmäisessä pysähdyksessä perusasennon ottamatta, jäi seisomaan. Ärrh. Loput perusasennot olikin sitten hyviä. Varmaan ensimmäistä kertaa kokeissa ikinä, niin Ifa EI jätättänyt seuraamisen juoksuosuudessa! Tuli tosi hyvin mukana! Jee!

Liikkeestä maahanmenoa vähän pelkäsin, kun se ei paikallamakuussa mennyt ekalla käskyllä, että menisikö nytkään. En viitsinyt kokeilla sitä ennen kehää, että suinpäin sinne vaan kokeilemaan tuurilla että miten käy. Enkä edes nähnyt että menikö se käskettyäni maahan, toivoin vaan että kun käännyn niin koira on makaamasa. Olihan se! Tosi levottomasti se makaa, videolta näkee että pää ja korvat heiluu vaikka kuinka, mutta makas kumminkin. Tässä oli ekaa kertaa ongelma, ettei noussut perusasentoon ekalla käskyllä. Toisella onneksi nousi.

Luoksetulossa tuli iloisesti laukalla, mutta lopun perusasento jäi vinoksi. Pärkule. Tätä lisää treeniin. Ennen liikkeestä seisomista Ifa sai jonkun hajun matosta ja nuuski sitä, komensin vähän että sain kohtaktin itseeni, mutta seuraamaankin se lähti sitten nenä maassa. Pysähtyi onneksi kuitenkin käskystä, eikä liikkunut ennen kuin sai luvan. Istui vähän hitaasti, mutta kuitenkin ekasta käskystä.

Hypystä oli kysytty ennen kehäänmenoa, että otetaanko kahdella vai kolmella laudalla. Edellinen käppänä oli hypännyt kahella. Katoin että se kaks lautaahan on ihan naurettavan matala tälle, että laita vaan kolme, kyllä se siitä hyppää. Ja hienosti hyppäsi. Mua jännittää aina ennen hyppyä, että hyppääköhän se, tietääkö mitä ollaan tekemässä, mutta onneksi se aina tietää ja hyppää. Nyt vieläpä pysähtyi parempaan kohtaan esteen takana, vaikkei olla edes treenattu sitä, olin vaan miettinyt että pitäis treenata. 😀 Eipä siinä mitään, sehän meni ihan hyvin. Haluatteko pisteet tietää?

  • Luoksepäästävyys: 9
  • Paikallamakuu: 10
  • Seuraaminen kytkettynä: 9
  • Seuraaminen taluttimetta: 9
  • Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 9
  • Luoksetulo: 9½
  • Seisominen seuraamisen yhteydessä: 9½
  • Estehyppy: 10
  • Kokonaisvaikutus: 10

Näistä kertyy 188½ pistettä, joilla irtoaa I-tulos, KP ja sija 2/13! 🙂 Niin pätevä koiruus!! Hyvä Ifa, oot paras!

Kuuntelin palkintojenjakoa hirveällä jännityksellä, kun tiesin ettei me hirveen pahasti mitään mokattu, mutta ei mulla ollut hajuakaan pisteistä mitä saatiin. Kakkostulokset jaettiin pois… Ykköstulokset jäljellä… Tuomari jakoi ja jakoi, kunnes enää 3 parasta jäljellä, eikä oltu vieläkään saatu omaa paperia! Sieltä se sitten tuli, kakkossija!! Saatiin kaksi ruusuketta, toinen sijoituksesta, toinen KP:sta, ruokasäkki, saatiin valita kahdesta vaihtoehdosta lelu ja vielä uusi lahjakortti JANKK:n kisoihin. Mehän saatiin JANKK:n järjestämissä rally-tokokisoissa 2. sijoituttuamme 6€:n lahjakortti, jonka käytin näiden kisojen ilmomaksuun. No nyt saatiin uus samanlainen lahjakortti, mutta arvoa 13€! Todellakin tullaan toistekin Janakkalaan kisaamaan! 🙂

Tuomari ja liikkuri sanoi molemmat, että minä ja koira oltiin niin samiksia, kun mulla oli nää maastohousut jalassa – oltiin kuulemma ihan saman värisiä. “Harkittu juttu”, epäili liikkuri. 😀 Ei sentään, mutta kieltämättä, samahko väriskaala housuissa ja koirassa.

Nyt kelpaa taas hetki hengähtää, treenailla ja palailla kisarintamalle sitten reilusti kesän puolella! Viimeistä ykköstä metsästämään…

Niin ja, se video!