Ruutua, jälkeä ja koiratanssia

Tuossa loppuviikosta reenailtiin Ifan kanssa vähän sitä sun tätä. Kun totesin että reenataan ihan liikaa vaan tyyliin tokon ALO/AVO juttuja että pitää monipuolistaa treeniä. Sain sitten yks ilta taas hirveen koiratanssikoreografiainnostuksen ja sen innoittamana rupesin opettamaan Ifaa nostamaan etujalkaa ylös. Ensin tassutargetti maassa, sitten jalan päällä maassa ja lopuksi jalan päällä ilmassa. Targettina hiirimatto, jonka vedin maalarinteipillä jalkateräni ympärille kiinni. 😀 Hyvin ymmärsi homman kun targetti oli maassa, mutta jalan päällä olikin vaikea. Ties kuinka lukemattomia kertoja se tarjosi sellaista, että meni maahan makaamaan ja laittoi leuan lepäämään targetille mun jalalle. :DD Nauroin vaan sille. Näkee taas mitä on vahvistettu viimeaikoina eniten. Saatiin kummiskin lopulta se jalka sieltä nousemaan, joten tästä on hyvä jatkaa.

Sitten totesin, että pitäis jotain tokoakin ottaa. Mitäs siellä ylemmissä on, no siel ois se ruutu. Haluampa vahvistella ruudun oikeeta paikkaa. Käskin pikkuveljet ulos siirtämään trampoliinin melkein puskien sisään että sain tarpeeksi tilaa virittää ruudun nauhoineen tötsineen päivineen tuonne pihalle. 😀 Ja eikun treenaamaan! Treenattiin varmaan vähän liikaa, mutta kyllä siinäkin edistystä tuli. Tosi pitkään Ifa meni aina ruudun etuosaan etujalat ulkona takajalat ruudussa seisomaan, eikä millään mennyt pidemmälle jos en tullut lähemmäs seisomaan. Lopulta sain lennosta kehoitettua koiraa menemään eteenpäin ja aika hyvin se osas suunnistaa ruudun takaosaan keskelle. Jeeee. Vaikeeta sille oli vielä tajuta että joutuis tekeen paljon vähemmän työtä jos jäis odottamaan sinne ruudun perälle, aina ei tarttis tulla luokse heti namin jälkeen. Pari kertaa sitten käskinkin sen odottaa/seistä siellä ja sitten palkkasin uudestaan. Ihan hyvin se sujui.

Vaihdoin kertaalleen ruudun paikkaa, koska oon aika varma ettei se hahmota ruutua ihan täysin. Ja jossain määrin olin oikeassa, koska ensimmäisellä kertaa ajautui voimakkaasti sinne päin, missä ruutu oli aluksi ollut. Korjailin sitä sitten ja saatiin taas paikka oikeaksi. Kyllä se vielä ruudun oppii. Ihan pari kertaa se pyöri yksittäisen tötsän takana, mutta ei mitenkään niin että olisi pysähtynyt sinne odottamaan että palkkaa palkkaa. Merkkiähän ton kanssa on opeteltu tosi vähän joskus kauan sitten. Osaa kiertää tötsän, mutta en oo opettanu meneen tötsän taakse, enkä pysähtymään siitä kierrosta tötsän takana. Voittaja täältä tullaan. 😉

Lauantai vierähtikin sitten Inkoossa Susanna Korrin peltojälkikoulutuksessa kuunteluoppilaana. Olin paikalla vihon ja kameran kanssa tarkoituksena oman osaamisen kartuttamisen lisäksi tehdä päivästä artikkeli beussilehteen. 10 tuntia tuli seistyä pelloilla oppia saamassa ja nyt pääni suorastaan tursuaa tietoa. Kirjoitin tänään muistiinpanot ylös wordiin, joo tosi hienoa, tein pelkkiä listoja vasta, ei yhtään kuvaa ja sanoja on 1700 = 6 sivua!! Ai mikä tiivistäminen… No, ehkä siitä vielä juttu saadaan. Kuvia jos haluaa nähdä, niin niitä on täällä:

Opeista innostuneena otin tänään koirat mukaan kun lähdimme serkun rippijuhliin Ahlaisiin. Tarkoituksena oli tulla takaisin mökin kautta ja käydä tekemässä Ifalle jälki. Ahlaisissa olikin todella lämmin päivä, harvinaista kun meinasi olla ihan tuskaa keksiä missä pitää koiria kun auringossa todellakin oli liian kuuma, varjossakin oli melkosen lämmin eikä sisällä talossa paljoa sen parempi. Ifalla kaikenlisäksi on nyt juoksu, joten aina kun vaihdettiin pihalta sisälle ja toisinpäin niin hirveä säätö siitä että vaipat jalkaan / pois. No hyvin siellä selvittiin kumminkin, molemmat koirat oli tosi reippaita, meinas silmät pudota yhessä välissä kun IFA istui puutarhakeinussa jonkun mullekin aivan täysin vieraan ihmisen silitettävänä ihan tyytyväisenä. WTF! Ehkä kuumuus oli sulattanut sen aivot. Näistä kuvista voi päätellä, että lämpöä piisas:

Kolmen jälkeen ajeltiin sitten pois Ahlaisista tuonne Suurimaan kylälle mummolaan. Sieltä löytyikin juuri sopivan oloinen lyhyttä nurmea oleva iso pelto, jossa oli tilaa talloa vaikka kuinka. Pilkoin pikaiseen lihapullat, viritin kepistä ja pinkkikahvaisesta pörröpatukasta meille alkupaalun ja eikun jälkikalkki kainalossa pellolle. Paalu paikoilleen, tasajaloin alussa seisominen ja vähän polvijoustolla kohdan vahventaminen, sitten namit siihen ja harppaus eteenpäin. Olin vähän miettinyt, että en oikein tiedä minkä mittaisia askelia Ifan kanssa tarttis ottaa, joten tuurilla lähettiin. Ennen oon luullut että pitää tehdä ihan kenkä kiinni toisessa yhtenäistä janaa, mutta nyt opittiin että ei tehdäkään sellaista. Ehkä sellanen noin yks kengänmitta oli aina askelten välissä, aina ei kyllä ihan sitäkään. Tuntui aika sopivalta väliltä Ifalle, että ei siinä mitään. Ajatuksissa oli vahvasti, että nyt en piru vie varmana suostu eksyyn jäljeltä. Kiintopisteeksi iso koivu edestä ja sitä kohti mentiin. Kauhea huoli oli mulla että jääkö nyt tarpeeks hyvät jäljet ja teinki todella vahvat askeleet aina, kunnolla polkasin maata aina.

Suunnilleen puolessa välissä jälkeä tajusin, etten ole laskenut askelia. Vähän sen jälkeen tajusin, etten miettinyt mistä suunnasta tuulee. Prkl!! No onneksi tuuri oli sen verran puolellamme, että ensimmäiselle suoralle tuli sivutuuli eikä vastatuulta. Olin meinannut että tekisin käännöksen vasemmalle, mutta tuulen tajuaminen vaihtoi suunnitelman käännökseksi oikealle. Vedin kalkilla merkin jäljen yli vähän matkaa ennen kulmaa ja siihen taas kiintopisteiksi pari voikukkamätästä. Toiselle (viimeiselle) suoralle laitoin yhden pienen merkin jäljen sivuun, että voin vähän suunnistaa että mennään oikeasta kohtaa kun edestä ei saanut hyvää kiintopistettä enää. Vähän ennen penkkaa sitten kourallinen pullanpaloja maahan sopivasti vähän kuoppaan ja pois jäljeltä.

Mehän reenataan niinku kunnon koirat reenaa, että hakumettällä on pk-liivit päällä, nii kyllähän me nyt jäljellekin tullaan valjaat (joissa kiinnityslenkki myös alhaalla) ja ketjukaulain päällä! Hihna kiinni ketjuun ja etujalan ali. Ifa lähti oikein innoissaan pellolle. Näytin sille nameja maassa alkukohdassa, odotin ettei vetänyt sinne, sanoin jälki ja päästin syömään nameja. Hirrrrmuinen tuhina käyntiin ja eikun jäljellä eteenpäin. Vähän Ifaa alkuun kummastutti että onko sen hihnan pakko tulla siitä, mutta tottui siihen lopulta. Aika kyykyssä sai kyllä tuon perässä tulla. Kauheasti se olisi halunnut kaahottaa eteenpäin, mutta päättäväisesti jarruttelin sitä että tsot tsot jokainen askel pitää tarkastaa, että rauhassa nyt. Pari kertaa Ifa lähti jäljeltä sivuun poukkoilemaan, jolloin vaan stoppasin menon ja odotin hetken. Hetken Ifa seisoi paikallaan miettimässä, sitten painui nenä takas maahan, jälki löytyi ja lähdettiin sitä seuraamaan. Oppien mukaan olis ehkä pitänyt nypytyksellä ja äänellä painostaa, mutta ajattelin että aloitetaan siitä, että haluan oma-aloitteisen koiran. Ja hienosti se jatkoikin. Kun joskus on esim. hakumetsällä sitä, että pyytelee multa hirveästi apuja, niin en halua liikaa auttaa vaan haluan sitä omatoimisuutta ja koiran itseluottamuksen vahvistamista ja luulen että siinä onnistuttiin tänään.

Nooo, jälkeä edettiin ja kulman tajusin siinä kohtaa kun koira oli jo jäljestänyt sen. 😀 Se käänty aivan täysin kulman mukaisesti tosi tiukasti ei pätkääkään yli ja olin ihan whooot. 😀 Tosin, olin hieman ottanut oppia eilen siitä, kun jälkipäivässä Miia oli selostanut miten hän tekee vielä kulmat. Ei siis sitä koemaista eka jalka 45 astetta toinen täydentää 90 asteen kulmaksi, vaan oliko molemmissa vielä väliaskeleet. Kuitenkin, kulma meni loistavasti, ei aiheuttanut mitään hämminkiä. Toisen kalkkimerkkini kohdalla tajusin miksi kouluttaja kehoitti kulma- ja esinemerkit vetämään jäljen yli. Mä en todellakaan ollut tuijottanut mitään muuta kuin koiraa ja maata sen edessä, just ja just hoksasin että mulla oli se merkki siinä ja olin jotenkin yllättynyt että oltiin aivan oikealla reitillä, vaikka pakkohan meidän oli ollakin kun kokoajan löytyi namia edestä. Eihän me nyt voitaisi eksyä…! Eikä eksyttykään. Lopulta päästiin maaliin ja voi vitsit että olin tyytyväinen!! Jälkeä tehdessä hiki vaan valui ja mietin että on tää kans hullun hommaa, mutta se palkittiin niin ylitsevuotavasti sitten itse jäljen ajossa, etten kyllä kyseenalaista oliko se sen arvoista. Todellakin oli.

Jäi oikeen harmittamaan, ettei ollut nyt kouluttajaa mukana antamassa palautetta. Mun mielestä Ifa meni pää alhaalla tosi hyvin ja ei voi erehtyä siitä käyttikö se hajuaistiaan, nenä kävi niin että hirveä tuhina vaan kuului. 😀 Ikävää tosin oli kun vedettiin ekan jälkikalkkiviivan yli, olin varmaan laittanut sitä liikaa ja liian ylhäältä, meinaan Ifa onnistu nuuhkaseen sitä ja sit meni pikkuhetki pärskiessä, ja lopputuloksena mulla on nyt sininen harjakoira. 😀 Vaan eipä se jäljestystä haitannut, hyvinhän se meni. Vietyäni Ifan pois pellolta kävin vielä suunnilleen laskemassa että monenko askeleen jälki nyt tuli tehtyä. Yhdessä kohtaa tajusin kävelleeni hirveästi huti kulmasta ja piti palata vähän matkaa että pääsi taas oikeaan paikkaan. Siinä sitten tajusi että kyllä se koira vaan tiesi missä se jälki meni, kun heti mentiin ilman koiraa hukkaan. 😀 Iloinen yllätys oli, kun jäljen päässä olin omissa laskuissani 101 askeleessa! 100 askeleen jälki kun oli suositus aloittelevalle koiralle. Ja sellainen juuri tehtiin ja ainakin tuntuu siltä että onnistuttiin hienosti.

Nyt vaan lisää lisää jälkiä ja jossain kohtaa pitää lykätä se jälkiliina tuon perään ja alkaa kasvattamaan matkaa ja satunnaistamaan palkkaa. Mutta ei nyt vielä ihan heti. Ensin pitää saada se tarkastamaan askeleet tarkemmin. No, eiköhän tuosta hyvä jälkikoira vielä leivota!

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s