Archive | August 2013

Ifa 5v <3

Ifa Iba Iipa Ipana Iips Kiips Kiipa Kipsutin rakkain tänään 5v ❤

…Jonka kunniaksi käytiin ell toteamassa, että anaalirauhasissakaan ei ole mitään vikaa, joten kohta täytyy kai uskoa että vika on koiran päässä eikä sen ruumiissa.

Susanna Korrin vietti-/virekoulutus FPUKO

Sunnuntaina huristeltiin taas Forssaan innoissamme. Tiedossa oli taas Susanna Korrin osaavia oppeja, tällä kertaa aiheena vietti/vire tokossa/tottiksessa ja tällä kertaa ihan koiran kanssa.

Päivitellään tähän väliin ensin, että ollaan nyt siis käyty kahdesti osteopaatilla ja naksun avulla ollaan päästy pari kertaa pienen paineistumisen yli, satunnaisesti homma toimii, toisinaan ei.

No, Suskin koulutusta oli ilo seurata, ilmestyimme paikalle heti aamusta oppimaan muidenkin suorituksista. Tärkeimmäksi harjoitukseksi nousi tunnetilatreeni. Siinä siis ideana, että opetetaan koira nostamaan tunnetilaa sanasta “valmis”/mitä nyt ikinä liikkurille alussa vastaakin. Tässä siis otetaan koira perusasentoon, sanotaan se “valmis”, lasketaan kahteen ja sitten vauhdikkaasti palkataan koira niin, että koira ensin jahtaa namia oikein hiekka pöllyten ja sitten pysähdytään, annetaan koiran syödä palkka ja samalla kehutaan. Vähän päästä sanotaan se valmis, lasketaan kahteen, käsketään koira seuraamaan ja siitä askeleen päästä palkkaa. Ja koska satunnainen palkkaus edelleen parantaa viettiä, niin välillä palkataan heti alusta, välillä heti seuruun alettua, välillä pidemmän välillä lyhyemmän pätkän päästä jne.

Mekin pääsimme harjoittelemaan tätä tunnetilajuttua. Ifan kanssa suurimmiksi pointeiksi nousivat, että ohjaajan pitäisi lopettaa järkyttävien vartaloapujen antaminen sivulletulossa ja antaa iloisempia käskyjä ja kehuja. Se ei myöskään tuu hyvin ekasta käskystä sivulle, ja seuruussa edistää. Eli ekana käskynä iloinen “sivu~!”, jos ei toimi niin vähän topakampi “sivu!!” ja sitten ILOISET kehut HYVIIIIN, HIIIENOSTI~! Seuruussa aina pysähtyessä käskeä se takaisin sivulle, kun menee liian pitkälle. Lisäksi pitää muistaa, että kaikki mitä tekee treenatessa kentällä vaikuttaa kokeisiin ja päinvastoin, ja mun tapauksessa mun pitää vähentää sitä välivaeltelua, jota teen tosi paljon.

Ihan hyvässä mielentilassa Ifa oli kyllä hommia tekemässä. Kyllä se vähän lämmitti mieltä, kun Suski siellä sanoi, että sehän menee hienosti, ei yhtään ihmettele että sillä on ykkösiä jo alla. 🙂 Parissa ekassa vapautuksessa Ifa väläytteli sitä sen paineistumisjuttua, mutta pääsi siitä nopeasti yli. Muutaman treenitoiston jälkeen selkeesti innostu viel ja lähti tekeen paremmin, oikeen niinku itte tarjoamaan taas sivulletuloa ja näin.

Palkkaa tulossa

Jeeeee~

Voi nökötys…

AI MITKÄ VARTALOAVUT… KÖH… 😐

Tuhannesti kiitoksia Eijalle kuvista! 🙂

Muita hyviä oppeja olivat opit liittyen leikitykseen. Eli miten vältetään sitä, että koira ei tuo lelua luokse, vaan jää vähän matkan päähän kaartelemaan kärkkymään jne. Ja että “LOPPU”, on oikeasti LOPPU, autolle meneminen ei enää ole kivaa vaan tylsää, kaikki kiva jää kentälle. Jos käyttää ruokaa rasiassa palkkana, antaa joskus koiran syödä vain osa, vetää koira pois ja jättää rasia kentälle.

Paljon muutakin hyvää opittiin, mutta näin alkavan flunssan kourissa ei nyt pää taivu enempää tarinoimaan.

Jutustellessa tultiin sitten siihen tulokseen, että Ifan ongelma voisi olla anaalirauhasissa. Niitä mennään huomenna tutkimaan eläinlääkäriin.

Tilannepäivitystä

Jooooo eipä ookaan tullut tänne raapusteltua ihan kaikkea viimeaikaista tapahtumaa. Ulvilan kokeen jälkeen vietettiin yksi viikonloppu Forssassa, jossa ensin lauantaina käytiin Elonkierrossa esittelemässä rally-tokoa hyvässä seurassa. Meni tosi hyvin, Ifa teki mielellään ja yllättävän hyvin osas juttuja. Palkkailin paljon. Sunnuntaina käytiin sitten kentällä tutkimassa meijän paineistumisongelmaa. Ensin hiljaista aktiivisuusnaksuttelua, jossa ei mitään ongelmaa. Sitten hihnaseuruuta niin että itse käskin, ei mitään ongelmaa. Vapaaseuruussa oli ehkä vähän epävarmempi. Sitten Ilonan liikkuroitavana lisää seuraamista. Paineistui, jolloin tehtiin sitten sellaista, että aina kun koira “palasi kontaktiin”, se palkattiin, alkuun siis hyvin tiheästi. Lähti siitä paranemaan. Päätettiin sitten ottaa paikallamakuu Ilonan ja Oikun kanssa.

Ifa makasi hyvin, ihan sinällään rauhassa, kävin palkkailemassa välillä ja lopulta jäin lähemmäs koiraa seisomaan ja pyysin päätä maahan ja palkkailin siitä. Ajattelin sitten lopuksi käydä käskemässä perusasentoon, kun on niin jättänyt niitä ottamatta. Vaan eipä noussut vaikka mitä teki. Kolmannen käskyn jälkeen koira hyppäsi ylös, häntä koipien väliin ja taas huusi, juoksi rinkiä ja paineistui aivan käsittämättömästi. Sen jälkeen se ei sitten mitään enää tehnytkään. Seisoi vähän matkan päässä musta, häntä alhaalla eikä ees kattonu mua. Ei kyennyt istumaan houkutellen, pyynnöstä, käskystä eikä oikeen pakotettunakaan. Juoksin välissä rinkiä kentällä koira hihnassa että sen on pakko liikkua josko se auttais, mutta ei.

Totesin sitten että eihän sitä tohon mielentilaan voi jättää ja kävin hakemassa autosta lisää namia jättäen Ifan Ilonan pidettäväksi kentälle. Siinä se sitten alkoi ootellessa huutaa mun perään. Aateltiin että hei, saisko sen ton voimalla taas tekeen jotain, että jos ei tee nii mä lähen pois. No kuten arvata saattaa, oli ehkä maailman paskin idea evör, ja lopputulos oli vaan koira joka ei edes halunnut että tuun takaisin. Pyysin sitten vaan kädet ylös -tempun jonka se pystyi tekemään ja käveltiin pois kentältä silleen että aina jos se rynni porttia kohti niin käännyttiin pois. Muuta vaatimusta ei ollut kuin että juosten ei pääse pois.

Meni sunnuntaista torstaihin asti, että Ifa normalisoitui edes kotioloissa. Se pitkään vaan makasi masentuneena kierteellä mun sängyssä eikä ollut ollenkaan niin iloinen ja kontaktinhaluinen, eikä siltä voinut pyytää mitään tai heti palkan saatuaan se kävi sille kippuralle maate sänkyyn. Torstaina alkoi piristyä sen verran, että uskalsi pyytää edes istumaan ja sai superpalkattua siitä. Siitä sitten vähitellen parani, mutta edelleen vielä eilen tuntui, että jos käski maahan ja sieltä istumaan vaikka ihan sivullakin, niin että vähän otti painetta siitä vaikkei niin pahasti.

Juttelin tilanteesta Jonnan kanssa, joka kysyi että oonko nyt varma ettei se oo kipeä, koska kuulostais aika paljon jo siltä. Saatiin sitten suositukseksi osteopaatti Jerry Ketola, josta Jonnalla oli hyviä kokemuksia. Päätin, että varmistetaan nyt ettei olisi kivuista kiinni, koska siltähän tämä tilanne alkoi vaikuttaa, kun vielä otti huomioon talvella olleet mystiset ontumiset ja sen, miten paljon Ifa peitsaa lenkillä. Laittelin sitten maanantaina Jerrylle viestiä että millä aikataululla saisi ajan, ja saatiinkin aika heti täksi torstaiaamuksi 9:30. Kätevästi hoitui ajan varaaminen yhteydenottolomakkeen kautta sähköpostitse.

Tänään sitten koitti tämä osteopaattiaikamme. Ennen “toimenpidehuoneeseen” menoa Jerry katsoi koiran liikkumista ulkona. Siis olemme käyneet eläinlääkärillä, fyssarilla ja nyt osteopaatilla, ja vasta osteopaatti oli ensimmäinen, joka katsoi koiran liikkeitä. Heti alkuun hän totesi, että toinen takajalka ottaa lyhyempää askelta ja että koira pitää takajalkoja selvästi rungon alla. Selostin siinä samalla tätä Ifan käytöstä miksi ollaan täällä, ja kerroin talven ontumisista ja kuvauksista ja muista. Huoneessa sitten ensin koira matolla seisten tutki kaikki jalat, selkää jne. Totesi, että oikea etujalka (jota Ifa muistaakseni silloin talvella ontui), on lavoista jumissa, ei pyöri yhtä hyvin kuin toinen, ja että ranne on jäykkä, ei taitu yhtä “kiinni” kuin vasemman etujalan ranne. Samoin tyypillisesti ristikkäinen takajalka eli vasen takajalka ei myöskään taipunut ja liikkunut yhtä hyvin kuin oikea takajalka. Oikea taipui hienosti, vasen taipui yhtä paljon vaan jos oikeasti voimalla painoi.

Siitä sitten pöydälle kyljelleen. Helpommin sanottu kuin tehty. Onneksi Ifa on pieni koira ja voitan sen fyysisesti. Beussille pitääkin sitten opettaa kyljelleenmeno, sitä ei ehkä niin vaan pienelle pöydälle kyljelleen kipata jos se pyristelee vastaan niin kuin Ifa teki. 😀 Anyway, sain sen koiran siihen vihdoin makaamaan ja tutkiminen jatkui. Vähän kuulemma viimeisten nikamien kohtaa selässä aristaa, mistä sanoin että röntgenissä oli näkynyt viimeisen nikaman epäyhdensuuntaiset sivut, mutta se ei ollut mikään isoin ja merkittävin löydös. Vähän oli kuulemma toispuoleisuutta tokokoirille tyypillisesti, että toiselta puolelta selkää lihakset jäykemmät kuin toiselta, mutta tosiaan vain vähäistä. Oej ja vtj jäykkyys edelleen selvät. Takaosaa venytettiin ihan kunnolla silleen että koiran lantion ympäriltä kiinni ja vetoa taaksepäin, josta vaikutti yllättyneeltä ettei se ilmeisesti kai kauhean pahalta tuntunut, kun ei pyristellyt vastaan, vaikka oli sieltä jumissa ollutkin.

Hyväksi kuulemma tuli jo, mutta että otetaan vielä toinen kerta ensi viikolle, että saadaan varmasti kaikki kuntoon ja sitten päästään reenaamaan! Yllättävän hyvin Ifa antoi itseään käsitellä, vaikka ei vieraiden ihmisten kosketuksesta pidä, mutta paremmin meni kuin fyssarilla. Käsittelyn jälkeen heti Ifa vaikutti tosi iloiselta, ei ollut mitenkäänpäin paineistunut ja tosi hyväntuulinen, olisi halunnut kotona heti juosta. Käsky tosin kävi että tänään ei saa riehua ettei vedä itseään heti takaisin jumiin, vaan vain rauhalliset pissalenkit tänään. Niin iloisen oloinen koira kyllä tänään että. Nyt se kävi sohvan selkänojalle nukkumaan. Toivotaan, että tässä selvisi vihdoin syy tähän käytökseen. On se kuulemma mahdollista, että nämä olisivat voineet oirehtia noin. Ei etujalkaan ole tarvittu kuin jokin revähdys tms, joka sitten lähtenyt heijastumaan ristikkäiseen takajalkaan ja näin. Odotamme innolla tiistain käyntiä ja sen jälkeisiä treenejä. 🙂