Archive | October 2013

Nostalgiahetki

Kenen koira tää on?

Image

05/2011

Tai tää?

Image

05/2011

Ei nää mun oo?

Image

10/2010

Ei mun koira tältä näytä

Image

11/2010

Ihan oikeesti?!

Image

04/2011

En tunne.

009 Kuutarhan Jaakukka EXC

07/2011

Ku siis… mun koirahan näyttää tältä!

Image

09/2013

Niiku tällane!

Image

07/2013

Iha eri näkönen!

Image

07/2013

Ei tää oo sama koira…

Image

05/2013

Käsittämätöntä.

Image

05/2013

Ei mulla muuta. Hämmentää.

Advertisements

Sivulle kiitos

Oon huomannu Ifan reenissä sellasen ongelman, että kun seisoinkin noutoja ottaessani kauempana takana olevasta seinästä, käy Ifa kaartamassa siellä metrin parin päässä mun takana sen kapulan kanssa ennenku tulee sivulle – jos tulee sivulle. Päätin nyt sitten reenata sitä.

Aloteltiin tunnarin kanssa, kun sitä toi noutaa ylipäänsä paremmin taas. On tullut jotain taantumaa, että toi sorvattu ei oo ihan niin mieleinen enää kuin mitä se yhdessä vaiheessa saatiin olemaan. Ja tosiaan, taakse kauas se kiersi nytkin kapulan kanssa. Pyysin sitten tulemaan sivulle ja otin kapulan ja toistin tätä pari kertaa. Vähän niinku silleen että hei, sun tarvii tulla tähän sivulle, koska muuten mä en saa otettua sitä kapulaa sulta. Sitten kun sivulletulot rupes sujumaan suoraan ja paremmin, niin vapautin jo siitä paikasta ottamatta kapulaa. Tosi nopeesti muutamalla toistolla se siis korjas sen, että tulee sivulle eikä kaartele takana. Sama myös sorvatulla, eli kun paikka rupes löytyyn tunnarin kanssa niin haettiin paikka kuntoon myös sorvatun kanssa. Hirveetä härväystä toi koko kapulajuttu kyllä on tolla, saattaa alkuun heitellä kapulaa miten sattuu, saattaa sivulla aluksi tiputtaa kapulan, sitten syöksyä uudestaan sen kimppuun ja korjata itse sen mokan ja tulla takas sivulle nätisti. Mut intoa löytyy ja se on hyvä.

Kapulointien jälkeen sitten lähinnä vaan hömpöteltiin pieniä, kun ei nää sisätilat nyt niin maan mahtavat ole. Tunnetilaa muutama kerta, sitten sellaisia superpalkkauksia hyvistä sivulletuloista jne. Superpalkkaus = rupean kehumaan koiraa, silitän sitä ja samalla kehun oikein “jännittyneen innokkaalla” äänellä koiran pitäessä pysyä vielä paikallaan, jonka jälkeen palkkaan siitä tai vapautan ja palkkaan. En tiedä meneekö toi melkeen jo patoamisen puolelle? Että sen pitää kestää siinä paikallaan odottaa sitä että palkka tulee. Oli mitä oli, se pelittää hyvin, vahvistaa oikein mukavasti niitä toimintoja. 😉

Palkkailin myös paikallaantäykkäreistä vasemmalle, pienen kävelypätkän jälkeen oma-aloitteisesta istumisesta ja oikealla puolella seuraamisesta. Ettei aina vaan vasemmalla ja sitten koira ihan tohjona toispuoleisena. Otin myös tollasia ehkä metrin kahen luoksetuloja keskittyen nimenomaan siihen oikeaan sivulletulopaikkaan ja voin kertoo että nyt ne alkaa näyttään hyvältä! Mä tosin edelleen huomaan antavani vartaloapuja liikaa, ja siihen tarttis edelleen muistaa puuttua. Mut oon myös oppinu antaan käskyt ilosemmin, eikä siitä nyt ainakaan haittaa ole ollut. 🙂 Korrin opit siis tehokkaasti käytössä. Ollaan jopa leikitty niitä hyödyntäen!

Joku pvä ois kiva päästä halliin reenaileen, turhaa tää kotona nitkuttelu kun mahdu mitään tekemään… Pitää kattoo jos vuokrailis hallia jostain. 🙂

Korrin opeissa, © Eija

Korrin opeissa, © Eija

Varovaista treenikokeilua

On viime aikoina tullut niin paljon vaan seurattua muitten treenaamista ja muitten menestymistä, että nousi taas sellanen pieni “pitää päästä tekeen oman koiran kans, mitenköhän se osaa?” -fiilis. Ziwipeakit esiin ja kokeilemaan. Ensin peräkanaa ensin liikkeestä seis ja sitten liikkeestä maahan. Täydelliset, ei mitään valittamista. 🙂 Siihen perään kaksi lyhyenmatkan luoksetuloa keskittyen siihen, että tulee hyvin sivulle. Ja tuli hyvin sivulle!! Jee! Ihan loistavaa!

Noiden jälkeen otettiin yksi paikallamakuu, kesto hyvä jos 5sek. 😀 Laittoi pään maahan, makasi, kävin palkkaamassa ja vapautin. Tarkoitus oli nähdä aiheuttaako paineistumista. Ei näkynyt. Loistavaa. Otettiin esiin vielä kapula (no, tunnarikapula, mut norminoutoa varten) ja kokeilin että mitäs se sillä tekee. Jeeeeestas mikä innostuminen, oli matot rullalla ku koira säntäs kapulan perään ja laukalla palautti sen vielä takaisin – ja pyytämättä suoraan sivulle!! Ouuuujea! Sitten ite vähän sähelsin ja se tiputti kapulan, mutta nappas sen heti takaisin ja tuli takaisin sivulle, joskin tosin ihan vinossa. Siitä sain ottaa siltä kapulan rauhassa ja se odotti irroituskäskyä hyvin. Ei mitään ongelmaa. Ihan loistavaa. Siihen lopeteltiin sitten se treeni.

Ainummaistakaan vivahdettakaan paineistumisesta ei näkynyt. Odotan nyt mielenkiinnolla, tuleeko treenin jälkeen näitä kipuvinkupomppukohtauksia. Toivottavasti ei.

Fyssarilla (ja) Turussa

Perjantaina jatkettiin Ifan ihmekohtausten selvittelyä ja ajettiin Turkuun fyssarille Tanja Kotin osaaviin käsiin. Oltiin saatu Eijalta kuulla hänestä, ja saatiin sitten onneksemme Eijan kautta peruutuspaikat vielä tän vuoden puolelle. Joten tosiaan perjantaina koira autoon ja Turkuun.

Mää vähän järkytyin, kun käsittelyn alettua ehkä eka kysymys oli tyyliin “Onko tää aina ollut tälleen lihava?” Silleen herranjumala ai onko mun koira lihava?!? Kauheen kiva olla niin sokee asialle, ettei itsekään tajua sitä vaikka kuinka tuijottaa sitä koiraa. No, syynä kommenttiin siis se, että kylkiluut ei tunnu tarpeeksi helposti ja välissä tuntuu sellaista löllöä höttöä, joka johtuu toimimattomasta aineenvaihdunnasta. EI siis ihan kaikki oo mitään ylimäärästä läskiä, mutta osa kyllä. Heti alkuun totesi myös, että lanteen kohdalta on koira aivan juntturassa ja suorastaan hohkaa lämpöä siitä kohtaa. Ei kovin vahva aloitus.

Merkittävästi parempia uutisia ei ollut luvassa lopuksikaan. Päänuppi, kilpirauhanen, oliko munuaiset ja vielä virtsanjohtimet oli ihan juntturassa niin, että meni melkeen vartti yliajalle että sai edes ne auottua, eivät kuulemma meinanneet millään aueta. Rankaa ei ehtinyt käsitellä ollenkaan, kun koko aika kului sisäelinten kanssa “tappelemiseen”. Ifastakin huomasi, että nyt on kunnon käsittely, kun vinkui ja inisi ja pyristeli ja nosteli päätään vaikka kuinka. Fyssari sanoikin kyllä tämän olevan sellainen “shokkihoito”, että jotain reagointia oli ihan odotettavissakin. Hyvin se Ifa sinällään kumminkin käsittelyn kesti, ja heti käsittelyn jälkeen se vaan ravisteli ja oli taas oma itsensä, että ei sille mitään pelkotiloja jää vaikka se nyt väkisin joutui olemaan taas vieraan ihmisen koskettavana yli tunnin. Tosin kyllä sen sitten myöhemmin illalla näki että käsittelyä on saanut, pelkästä kävelystä näki että jessus sentään kun siihen sattuu, eikä se halunnut venytellä ihan samalla tavalla kuin ennen. Tai siitä näki, että se yritti venytellä, muttei kyennyt tekemään sitä kuten yleensä tekee.

Muutoin jäi vähän sellainen kummastunut fiilis, ihanku en tuntis koiraani ollenkaan. Onko se lihava, eeeei, on se, aijaa. Onko se kipuherkkä, eeeeei, no kyllä se tuntuu olevan, no aijaa. Ei se vaan vaikuta kipuherkältä kotona. Anyhow, käsky tuli vaihtaa viljattomaan ruokaan, joten käytiin sitten Murren murkinaa rikastuttamassa ja hankkimassa säkillinen Acanaa. Tai se säkki hankittiin kyllä vasta maanantaina, kun sitten viikonlopun vietimme Ifan kanssa Emmin ja Petrin ja Lumen luona Turussa. Seuraavan kerran hilppastaan takaisin Turkuun uusintakäsittelyyn jo marraskuun alussa, joka voinee myös kertoa koiran huonosta tilanteesta, kun aika taiottiin noin lähitulevaisuuteen… Toivon todella, että tämän perusteella selviäisi nyt, mikä Ifaa vaivaa. Fyssarin mielestä kun ei ole uskottava ajatus, että vika olisi pääkopassa, että koira ei kykene keksimään tuollaisia fyysisiä oireita. Eka käsittelykerta ei meitä kummiskaan vielä pelastanut, sillä jo lauantaina Ifa sai sellaisen pienen ‘kohtauksen’, siis tämän että vinkaisee, hyppää seisoalteen ja pyörii takamustaan tuijottaen häntä alhaalla. No, marraskuuta odotellessa…

Image