Archive | April 2014

Tien päällä jälleen

Eilen aamulla startattiin taas pieni uskollinen Vekara ja suunnattiin Suomen maanteille. Meinasi kyllä matkalla iskeä epäusko, että mihinkäs tässä oikeen ollaan matkalla, kun tuli vastaan kyltti, jossa luki

VENÄJÄ ->

<- KORPI

Image

Joo-o, okei… No ei se riittänyt, mietin että onko tää joku huono vitsi, kun tuon hämmentävyyden jälkeen käännyttiin Puujalkalaan

Image

Ja lopulta oltiin perillä, kun käännyttiin pihaan kyltin “Nahkalinna” mukaan

Image

Viimesin rupes kuulostaan jo pelottavan pervolta mun mielessä…

Vaan ihan oikeessa paikassahan sitä oltiin, nimittäin Loimaalla LSKK:n tiloissa, jossa oli Leena “Lentsu” Välimäen tokokoulutus. 🙂 Osallistuimme Ifan kanssa koulutukseen. Olin paikalla tapani mukaan kunnolla ajoissa, joka oli vähän koettelemus, kun olin päättänyt jättää Liksun kotiin. Liksuhan siis kulkee melkeen aina mukana kisoissakin, koska Ifa pärjää päänsä kanssa paremmin kun ei ole yksin. Nyt päätin, että katotaas miten se selviää yksin, koska kyllähän sen nyt täytyis siihenkin kyetä. No eipä mitään, Liksun läsnäolon puute aiheutti sen, että Ifa piippasi. Ja mulla meinas palaa hermot. Piippas häkissä, piippas remmissä mun vieressä, piippas mun sylissäkin. Eiiii hyvää päivää. Huomas muuten samantien miten hyvin mun jännitys siihen vaikutti! Koska joo, kyllä mua vähän jännitti sinne mennessä. Aina vähän sellainen epäilys siitä, että miten uusi kouluttajatuttavuus suhtautuu Ifaan ja että suostuuko Ifa tekemään mitään ja nauretaanko meijät ulos ja ja ja… 😀 No vähän päästä paikalle alkoi valua tuttuakin väkeä, jolloin jännitys helpottui ja päästiin hommiin.

Kouluttaja paljastui aivan loistavaksi ja Ifan kanssa sillä synkkasi kyllä tosi hyvin. Selitin siinä sitten, että kun tuo on vähän arka ja tälleen, paineistuu ihmisistä, koirista ja mun jännityksestä, niin kehäänmenotarkastus+luoksepäästävyys+paikallamakuu on tosi kova kombo sille. Harjoiteltiin sitten heti alkuun sitä, että mennään Ifan kanssa tuomaria esittävän kouluttajan luokse, hän syöttelee nameja Ifalle ja mahdollisuuksien mukaan vähän koskee sitä. Niin no… Ifahan meni ja kipitti sinne ja söi nameja ku ei oisi koskaan ruokaa saanut. 😀 Otettiin sitten Aura tekemään samaa, ja joo paskat, koira kiskoo kunnon neliveto päällä sinne syömään nameja, niin selitä nyt sit siinä, että joojoo se on arka ja pelkää ihmisiä. 😀 Hassu eläin. Ifa sitten tykästyi tällaiseen namimeininkiin ja varmaan puolet koko koulutuksesta se olikin seisomassa kouluttajan jalkaa vasten namien toivossa. Saatiin vaan ohjeeksi, että Ifaa ei nyt treeneissä tms. saa ikinä kieltää siitä ihmisten luo menemisestä, päin hyppimisestä ja muusta. Ja paljon sitä, että vieraat ihmiset namittaa sitä. No mistähän mä sellasia taion… Äääwh. 😦 No enivei.

Tuon jälkeen katsottiin sitten sitä seuruuta. Kun tilanne on se, että treeneissä se edistää ja kokeissa jätättää. 😀 Eija liikkuroi meille pienen kaavion, ja Ifa oli oikeastaan yllättävän pätevä! Se istui KAIKKI perusasennot välittömästi, vaikka pysähdyinkin vähän tönkösti! Ihan super! Jonka lisäksi kouluttaja oli sitä mieltä, että ei se nyt edistä mitenkään merkittävästi, ei mitään sellaista, mikä haittaisi ja tarvitsisi välitöntä puuttumista. Puhuttiin kumminkin siitä edistämisestä, että millä voisin siihen sitten puuttua, jos sitä taas ilmenee. Näytin mitä me ollaan tehty, sitä peruutushommaa, joka oli kuulemma muuten ihan okei idea, mutta se, että Ifan paikka ja suunta katkeaa pahasti, ei ole hyvä. Päädyttiin sitten sellaiseen ratkaisuun, että jos se alkaa edistää, niin 90 asteen käännös vasemmalle ja välitön seis siihen. Ifa kuulemma korjaa asentoaan niin hyvin siinä, että tuo auttaa asiaan, ja siltähän se vaikuttikin. Oleellista oli myös muistaa palkata vain vasemmalla kädellä, ei oikealla. Tämä oli ohjaajalle hyvin haasteellista, krhm…

Sanoin myös siitä, että kun en tiedä, tekisinkö täykkärin vasemman vai oikean kautta. Kun jälleen kotona treeneissä se kääntyy vasemmallekin hyvin, mutta vieraissa paikoissa ei tee sitä yhtä hyvin, ja toisaalta täykkäri oikean kautta taas on sellainen löysä veltto eikä kovin nätti. Demottiin miltä meijän täykkärit kumpaankin suuntaan näyttää, ja päädyttiin taas siihen, että oikean kautta se on tosiaan todella veltto, joten pitäydytään käännöksessä vasemmalle ja hiotaan siitä vaan vähän vielä parempi. Vasemmalle täykkärissä suurin syy siihen, että koirat vähän lintsaa käännöksen kunnolla tekemisessä, on kuulemma se, kun ne tietävät että matka jatkuu eteenpäin. Eli aletaan nyt tekemään silleen, että vasen täykkärin jälkeen peruutetaankin ensin muutamia askeleita. Yllättävän hyviä peruutuksia sivulla sieltä Ifasta irtosikin. 🙂 Varmasti toimiva, hiotaan tätä siis edelleen!

Kakkosrundille pohdin, että no mitäs me sitten haluttaisiin oppia… Katselin kun Aura harjoitteli luoksetulon stoppia, ja mietin että niin, ehkä siitä voisi kysyä. Eija sitten innostui että joo joo, se on hyvä aihe, kun onhan me sitä jo yritetty treenata. Kerroin kouluttajalle mitä metodeja ollaan yritetty, eli melko kaikkea, ja että meillä ei niinkään oo se ennakointi ongelma, vaan se, että ei pysähdy / valuu / jotain. Kouluttaja sitten pyysi multa nameja ja heitteli niitä Ifalle, meni ehkä 2min ja se on silleen “noni, luoksetulon stoppi asennettu. mitäs seuraavaksi?” 😀 Ifa kuulemma reagoi käsimerkkiin todella hyvin, ja itse asiassa yllättävän täpäköitä stoppeja sieltä tulikin. Siis ihan sillä perusmetodilla, että heitellään koiralle nameja kauemmas, ja koiran juostessa takaisinpäin jossain vaiheessa tehdäänkin vain hämyheitto ja kun koira pysähtyy sitä ihmettelemään, niin jessss kehut ja nami lentää. Kokeiltiin myös “in action”, jätin Ifan istumaan, merkin kohdalla piti heilauttaa kättä ja sitten toisella heittää nami ja jumalauta sehän pysähty ihan sika pätevästi. 😀 Hemmetti, sehän oli ihan liian helppoa. 😀 Ifa niin innoissaan tekemässä kouluttajan kanssa hommia, että oisin voinu koko sen ajan istua itte jossain kahvilla (vaikken kahvia juo, mutta vertauskuvallisesti…) ja kouluttaja olisi voinut opettaa sille kaikki jutut. 😀 Ei mmmmminkään valtakunnan ongelmia. Luoksarin stopissa mun piti vaan muistaa, että merkkikäsi on avokämmen ilman namia ja nami lentää eri kädestä kuin merkkikäsi.

Hypystäkin keksin sitten valittamista, kun koira tuppaa jäämään sivuun. Tehtiin sitten ihan perusharjoituksia namialustan avulla, että hyppäisi kauemmas eikä jäisi esteen jalkojen päälle. Tässä oli vähän säätämistä, kun ensinnäkin Ifa olis halunnu vaan olla kouluttajan luona esteen toisella puolella kokoajan, hirveä kutsuminen että sen sai pois sieltä, ja sitten se olisi tahtonut vähän lintsata ja olla hyppäämättä tai olla menemättä kipolle asti jos ei ollut namia ja krooh. 😀 Mutta saatiin kuin saatiinkin se sitten menemään vähän kauemmas esteen taakse. Se kun tulee sitten aikanaan helpottamaan AVO-hyppyäkin, jonka suhteen oleellisimpia muistettavia tulevaisuudessa on kaksi: ei käskyä ilmassa eikä käskyä ilman kontaktia. Ei se koira ilmassa istu, ja laskeuduttuaan odotetaan, että koira pysähtyy ja katsoo kysyvästi ja sitten vasta pyydetään istumaan. Me nyt ei tätä siis vielä tehty, mutta muut teki, ja täytyy pitää tämä mielessä sitten joskus jos siirrytään AVO-hyppyä treenaamaan. AVO-hypyssä treenataan myös meno ja paluu erikseen. Ensin menohyppy ja istuminen kuvaillulla tavalla, ja sitten paluuhyppy jättämällä koira esteen toiselle puolelle ja kutsumalla toiselta puolelta. Sitten vaan yhdistetään ja tadaa.

Image

Oltiin supervikkeliä/tehokkaita/jotain, ja katottiin myös sitä itse luoksepäästävyyttä. Ifa nousi siinä seisomaan, mutta pysyi kuitenkin paikallaan. En kuulemma saa nipottaa tästä, kun koira ei kuitenkaan ollut menossa pakoon. 😀 Mä kun olisin halunnut, että se pysyy istumassa. Kai se on sulatettava. Tuli myös sanottavaa siitä, että ottaa koira perusasentoon kokeessa vasta just ennen omaa luoksepäästävyysvuoroa, ettei se koira joudu istumaan siinä ikuisuuksia ja kerkeä tylsistymään tuhanteen kertaan ennen liikettä. Pitää pitää mielessä.

Image

“Äiti toi täti lääppii mua”

Lopuksi otettiin paikallamakuuta meidän ryhmän kesken. Ifa oli selkeästi paineistunut jo siinä liikkeen alussa. Hyvin se tuli esiin vasta tällaisessa ryhmäpaikallamakuussa, vaikkei koiria ollut kuin kolme ja Ifa oli toisessa reunassa. Ifa ei suostunut menemään käskystä maahan kun oli niin paineistunut, jouduin kädellä osoittamaan maata ja käskemään sen sinne. Ekalla rundilla en vaan päässyt kauaskaan vielä, kun vieressä ollut Tuksu päätti että voisi vaikka ottaa loikan, ja Ifahan ei sille loikalle lämmennyt yhtään ja pomppasi ylös maasta. Lähdin palaamaan sen luo, jolloin se painoi hännän alas ja lähti juoksemaan ja kiertämään mua. Eli just se paineistumisreaktio mitä se on kokeissa esittänyt! Loistavaa, että nyt sen näki kouluttajakin. Pidin oman pään kasassa siinä, kouluttaja käski virittelemään palkkaamaan Ifan oikein kunnolla, vaihdettiin koirien paikkaa ja otettiin uusi makuu. Ifa ei taaskaan mennyt maahan ilman että osoitin maata, mutta nyt pysyi makuulla ja laittoi jopa pään maahan! Kävin palkkaamassa siitä pään maahan laitosta kerran, ja makasi pää maassa kun kouluttaja sanoi “aika, palataan koirien luo“. Vaan empä päässyt sen luo asti, kun se ampaisi sieltä ylös ja oli taas paineistuneena kiertämässä mua ympäri. Ok, ei muuta kun uudelleen taas, nyt niin, että Eija Tuksun kanssa Tuksu hihnassa vaan hengaamassa vieressä, ja jätettiin Ifalle namialustalle nami sen eteen mun ja sen väliin. Sen avulla saatiin se pysymään maassa sivulle palatessani, siitä vapautus namille ja lopetettiin.

Oli opettavaista huomata, että se paikkis on oikeasti edelleen noin rikki, että ei me olla koevalmiita sen osalta vielä. Se vaan on niin paha. 😀 Meinaa iskeä turhauma tätä kirjoittaessa, vaikkei pitäisi. No, vappuna mennään vissiin taas Hyvinkäälle treenaamaan, ja ensviikolla alkaakin sitten meidän tokokurssi! Ouuujea. Ei pare iskeä epätoivo kun on niin paljon treeniä tiedossa.

Kaiken kaikkiaan koulutus oli aivan loistava, tykkäsin todella paljon ja jos tulee tulevaisuudessa mahdollisuus mennä uudelleen, niin mennään kyllä ehdottomasti! Opittiin paljon sellaistakin, mitä ei voida vielä treeneissä itse hyödyntää, mutta jota tullaan ehdottomasti tulevaisuudessa tekemään. Muutamia suttukuviakin otin, niitä nähtävillä GALLERIASSA.

Ainiin, ja saatiin meidän uusin tilaushankinta Johannalta – ORANSSI RUUTUNAUHA FUK JEA. 😀 Nyt tarvitaan enää oranssit kartiot, ja sit meil on ihan törkeen hienon väriset ruututarvikkeetkin. 😉

Niin paljon treenattavaa, tästä on todella hyvä jatkaa!

 

Advertisements

Forssaviikonloppu

Nyt on taas niin paljon kirjoitettavaa etten tiedä muistanko enää edes kaikkea. Kuitenkin, lauantaiaamuna ajeltiin aamusella Forssaan, tutulle pussikoirien kentälle, koska ohjelmassa oli beussiyhdistyksen nimissä järkättävän tokokokeen läpivienti. Siinähän se päivä sutjakasti meni hienoja koiria ja hienoja suorituksia katsellessa, muistikortin täyttyessä. 141 kuvaan tiivistyi koe, plus alkupäivän fiiliksiä kuvannut pulukuva, kun säädöt päin sitä itteään ja liikkeet suoritettiin taas niin että mitään kuvia ei saanut ja ähh. No mutta, halukkaat voivat stalkata kuvia nettialbumista. Beusseja löytyi hienosti neljin kappalein, yksi EVL:ssä, kaksi AVO:ssa ja yksi ALO:ssa. 🙂

Image

Galleria

Kokeen päätyttyä kaivoin Ifan autosta ja tulin kentälle treenaamaan hyödyntäen sen, että on kehänauha ja teltta ja kaikki paikallaan. Vähän kokeenomaisempaa siis. Otin yhden tunnetilatreenin alkuun. Ifa selkeästi hokasi kyllä että jotain täällä on tapahtunut ja oli hieman paineistuneen oloinen, tuli kehään mun perässä kulkien ja näin. Aloiteltiin seuraamisella, jossa koitin taas saada sitä paikkaa taaksepäin, mutta nyt se vaan edisti edistämistään entistä pahemmin ja kokoajan sai korjata, ei meinannut tulla hyvä millään. Päätin sitten kokeilla luoksetuloa. Koira istumaan ja poistuminen. Vaan kappas, kääntyessäni ympäri kentän toisessa päässä, Ifa oli noussut seisomaan. Lähdin kävelemään takaisin sen luo, jolloin Ifa lähti kipittämään mun luo. Jaahas. Pidin pään kylmänä, laitoin sen piikkiin, että jätin koiran varjoon istumaan (viileää), joten sanoin vaan että “jaa, ekkös pystyny :D”, vaihdettiin aurinkoon ja otettiin uudestaan. En siis suuttunut sille siitä, ettei se tehnyt jotain, jonka se kyllä osaa, muttei paineistuttuaan pystynyt. Kas siinä avain kaikkeen. Otettiin sitten auringossa uusi luoksari, oli tosi hilkulla ettei varastanut sitä, mutta pysyi kuin pysyikin odottamassa ja tuli ihan täysiä laukalla ja hyvään perusasentoon. Jippii!

Sen jälkeen sitten liikkeestä seisomista, ja tattadaa, saatiimpas taas koira paineistumaan! Pysähtyi, muttei taaskaan kestänyt sitä, että palaan sen luokse. Onnistuin jälleen jatkamaan iloisella hälläväliä -asenteella, joten kas vain, koira pääsi paineistumisistaan yli ja jatkoi suorituskykyisenä. Kyykistyin maahan kysymään Ifalta että onko se noin vaikeaa, jolloin se kiipesi mun syliin mun jalalle, nousi seisomaan takajaloilleen nojaten selällään mun naamaan ja inisten ja önisten samalla. 😀 😀 😀 Ihan pöljä!! Mutta kun annoin sen tehdä sen, ja sitten lopulta käskin alas, niin tidihh se pystyi tosiaan jatkamaan. Helpotettiin sitten vähän sitä harjoitusta, sen jälkeen otettiin kokonaan ja toimi. 🙂 Tai siis kokonaan ja kokonaan, en käske sitä perusasentoon lopussa, mutta kesti paluun että tulin vierelle.

Kokeilin vielä noutoa sorvatulla kapulalla. Lähtee innolla laukalla, tuo ihan hyvin, kunnes pitäisi tulla sivulle. Siinä tiputtaa kapulan maahan, menee kuitenkin itse hakemaan sitä taas, mutta sivulle sen tuominen on äärimmäisen vaikeaa. Jonka lisäksi edelleen kiitos -irroitusluvan jälkeen koira pomppaa ylös istumasta. Pitää sitä hioa ehtiessä. Lopuksi vielä naksuttelin sille maahanmenosta. En uskaltanut sitä aiemmin ottaa, enkä varsinkaan “suoraan kylmilteen” liikkeenä. Se on niin hatara se liike varsinkin näin keväällä vielä. Tuo maahanmenojen naksuttelu on toiminut tosi hyvin tähän mennessä, ja se jatkoi pettämätöntä linjaansa. Maahanmenoista tuli heti tosi hyvä juttu, menee nopeasti maahan ja viiden toiston jälkeen uskalsin ottaa vauhdista ja sinne se meni. Loistavaa. Vielä tää tästä.

Lauantaina ei sitten sen enempiä treenattu. Sunnuntaina oli vuorossa uusi treenipäivä ja suuntana halli Loimaalla ja molemmat koirat pääsivät treenaamaan. Ifan kanssa taas tunnetilaa ja seuruun paikkaa aluksi. Ei se paikka ole hyvä vieläkään kokoaikaa. MUTTA! Se muistaa istua kun pysähdyn! Loistavaa. Joskus istui välissä vinoon. Voi nyt v… 😀 *kuvitelkaa pulukuva uusiksi – toko prkl* Jälleen ohjelmassa myös maahanmenojen naksuttelu sekä nyt myös sitä tuikitärkeää paikallamakuuta. Otin sitä ensin yksinäni Ifan kanssa. Ekalla yrittämällä meni maahan virittelysanasta, joten korjasin sen, ja naksutin ja palkkasin kun uusintakiekalla ei mennyt maahan siitä sanasta. Sitten vaan koira maahan ja odottamaan. Yllätys oli suuri, kun päästyäni hallin toiseen päähän ja käännyttyäni näin Ifan makaamassa pää maassa! Wau! Samantien! Ihan loistavaa. Naksautin siitä, joka aiheuttikin sitten sen, että koira pomppasi samantien ylös ja lähti tulemaan mun luokse. 😀 Tajusin sitten vasta että niin, silleenhän mä oon maahanmenotreeneissä sen antanut tehdä. Naksauttanut ja heittänyt namin. Unohdin, ettei pareisi vissii ihan samallai tehä paikallamakuun kanssa. Eipä siinä mitään, koira takas maahan ja uusintoja ottamaan.

Eipä siinä ihmeitä ollut, joten haluttiin hieman lisähäiriötä, jolloin Eija ja ihanainen pieni Reinomies (aka pelottava iso musta koira) tulivat ottamaan paikallamakuuta kanssamme. Ifa oli selkeesti samantien ihan todella paljon paineistuneempi, ja Eija kertoi noteeranneensa ihan saman. Vaan eipä siinä, koirat maahan ja poistuminen seinustalle. Nyt menikin pidempään, olisko melkeen 10sek mennyt, ennen kuin Ifa laski pään maahan. Kehuin ja kävin samantien palkkaamassa, käskin odottaa ja palasin taas seinustalle. Halusin seuraavaksi pidemmän pään maassa pidon, jollaisen sainkin, mutta ennen kuin päätin käydä palkkaamassa, Ifa nosti päänsä, jolloin odotin sitten että se laittaa pään uudelleen maahan. Onneksi se pystyi siihen ja sai hetken kuluttua palkkansa. Palasin siitä vielä seinustalle, jossa odotin varmaan 30sek ennen kuin lopetettiin paikallamakuu siihen. Hienosti se Ifa taas ylitti itsensä! Pienen pieni paineistuminen siinä näkyi, otti sellaiset kaksi askelta häntä alhaalla liian rivakasti. Sellaista pientä, mitä ei tajua, jos ei tunne koiraa eikä osaa odottaa/nähdä sitä. Hienointa kuitenkin edelleen se, että se kerta toisensa jälkeen toistuvasti pääsee yli paineistumisistaan ja palautuu, pystyy jatkamaan hommia.

Otettiin myös vähän noutoa ja ruutua. Ruutu ei oikeen tänään sujunut, ahnehdin liikaa sen itse ruututreenin että ylipäänsä koko treenin suhteen. Koitin liian loppuvaiheessa koiran jo väsyttyä ottaa noin vaativaa uutta asiaa uudessa paikassa ja varmaan vielä liian kaukaatakin. Tyhmä mikä tyhmä (omistaja siis). Noutojen kanssa, no, hmm. Otin metskua. Kyllä se sen nostaa, sinänsä ongelmitta, mutta se sivulletulo on yhtä hankalaa kuin sorvatunkin kanssa. Kokeilin sitten tunnarilla, ja se sivulletulo oli ihan yhtä vaikeaa silläkin, joten ei ole kapulatekninen asia vaan yleismaallinen noutotekninen asia. Paneudutaan tähän lisää.

Tokojen lisäksi Liksu ja Ifa sai molemmat tehdä hieman juoksukontaktitreeniä. Liksu puomin alastulo maassa. Ajatus oli nyt opettaa se koira hakemaan itse siihen lankulle ja juoksemaan sitä pitkin, ettei tarvitse aina suoraan sen edestä lähettää. Ok, tajusi se, mutta ilmeni kaksi ongelmaa:

  1. Liksu juoksee puomilta “sivuun”
  2. Vain “käsin” suoraan puomin alusta lähetettynä se osuu kontaktille

Nyt yön yli asiaa prosessoituani tajuan, että ongelman nro 1 olisi ratkaissut se, mitä monet näyttävät tehneen, eli pituuden ne merkkitolpat molemmin puolin puomin alkuun ja loppuun. Muistettava tämä siis ensikerralla. No entäs ongelma nro 2 sitten… Koitin vaihdella lähetysetäisyyttä, mutta en löytänyt mitään sopivaa kohtaa, jolta lähetettynä olisin saanut tuon osumaan kohtaktille. Tekee sellaisen pituussuunnassa aivan hervottoman loikan ja liitää yli koko kontaktista. Krooh. Sama myös, kun kiritin putken kautta. Tai sama ja sama – erityisesti nimenomaan silloin se lensi kontaktista yli kuin suihkari. En kuitenkaan usko, että ongelma ratkeaisi vain lähettämällä sitä puomin edestä, kun eihän se silloin edes juokse puomia täysillä niin kuin sen kuuluisi. Eli vaikka siinä saisi osumia, niin ei se nyt tätä pelasta. Olisi pitänyt tajuta pyytää Eijaa ottamaan videota, niin olisin nähnyt paremmin mitä siinä tapahtuu ja mitä kannattaisi tehdä toisin. Jätettiin asia sitten hautumaan ja Liksu sai aksailla Eijan kanssa hyppyjä, putkea, muuria ja rengasta.

Halusin uteliaisuuttani ottaa juoksaritreeniä myös Ifan kanssa, kun se vaikutti innostuneelta. Juoksutin pari kertaa lankun yli namikipolle vain todetakseni, että meneepäs se hiljaa. Joten ei muuta kuin suoralle vaan treenaamaan sitä, että miten juostaan TÄYSIÄ. Ifa ei jotenkin lähde siihen touhuun jos mä en oo tosissani mukana, joten juostiin sitten aina kilpaa palkalle. 😀 Ensin ihan suoraan ja sitten mutkaputken kautta. Ja johan parani meininki! Alkoi sieltäkin vauhtia löytymään, vaikkei ehkä ihan samalla tavalla kuin Liksusta, mutta kuitenkin! Nyt oli ihan eri meininki tekemisessä, nyt oikeesti tehtiin eikä vaan meinattu. Kun saatiin sitä vauhtia löytymään suoralla, niin otettiin pari toistoa lankullakin. Välillä osui – välillä ei, mutta ainakin vahvuutena niin Ifa osasi hakea puomille hurjasti paremmin kuin Liksu. No, eiköhän me Ifan kanssa jatketa suoralla juoksemista ensin vähän lisää ja sitten lankulle mennään silleen että saadaan videotakin otettua.

Ainiin, oli meillä treenissä huumoriosuuskin. Paikallamakuiden jälkeen istuttiin siinä hallin matolla minä, Eija, Ifa ja Reiska, kun siinä sitten Reiskaa katsellessani pälkähti päähäni, että saiskos noi opetettua siihen, että Ifa menee Reiskan mahan ali. 😀 😀 Että malttaisko Reiska keskittyä nameihin sen aikaa ja uskaltaisko Ifa sukeltaa siitä ali. No, sain Eijan yllytettyä että kokeillaan tätä. Reiskalle nameja naamaan ja minä ylittämään käskeä Ifaa Reiskan mahan ali. Ensin Ifa oli ihan että hyi kammo onko pakko tulla lähelle tota isoa pelottavaa Reinoa, mutta sain kuin sainkin Ifan suostumaan odottaa Reiskan toisella puolella kun menin toiselta puolelta mahan alta sitä kutsumaan käyttäen samaa käskyä mitä oon käyttänyt kun oon samaa temppua tehnyt mun koirien kesken. Ja sieltähän se juoksi. 😀 Ei mitään ongelmaa, toistin varmaan ainakin 5 kertaa eri suuntiin ja joooo sieltä se kipitti vauhdilla Reiskan mahan ali. Parasta ehkä siinä oli se, että ei Ifan tarvinnu ees kumartaa juostakseen sieltä ali – se tosiaan vaan juoksi eikä ryöminyt. 😀 Miten niin mulla on pieni ja Eijalla pitkäjalkainen koira! Olin sitten hyvin iloinen siitä, että Ifa uskalsi noin hyvin tuon tempun tehdä. Ihan loistavaa.

Lopuksi keksin vielä pyytää Eijalta, että kokeillaampas Ifan koskemistreenin edistymistä. Menin maahan istumaan ja pyysin Ifaa koskemaan mun kämmentä Eijan tullessa siihen. Eijan juuri aikoessa koskea Ifaa Ifa oli silleen “HYYYYI” ja väisti oikeen kunnolla ja nosti päänsä irti mun kädestä katsoakseen Eijaa. Pyysin sitten kosketusta takaisin, Ifa sen tarjosi ja sen jälkeen Eija saikin sitten aivan ongelmitta koskea siihen. 🙂 Siinä se pysyi ja oli niin keskittynyt siihen mun käden koskemiseen ja antamiini kehuihin, että häntä vaan heilui samalla! En oisi ees tajunnut sitä itse, mutta onneksi Eija huomautti, että kato ny ku se vaa heiluttaa häntääki samalla. 😀 Pienen väistön jälkeen sai myös sen huulia nostella että pääsis vähän hampaita katsomaan. Varmaan sanomattakin aika selvää, että oon todella tyytyväinen tämän treenin edistymiseen. Jes jes jes. 🙂 Loistava viikonloppu, loistavassa seurassa. Kiitos kaikille. ❤

Hyviä uutisia ja edistyneitä treenejä

Heeeeell yea! Päätin, että nyt nyt nyt, otetaan tää homma nyt niin tosissaan, että makso mitä makso, me mennään tokokurssille, piste. Mut koska me halutaan treenaa niin, että hyvä vire on edes teoriassa mahdollinen läpi treenin, tarvitaan edelleen sisätila. Lämmin sellainen. Ja mielellään tarpeeks monta kurssikertaa. Nooo vaihtelin sitten parit mailit tuossa ja tädää, 8.5. alkaa meillä Toko E -kurssi Kompassilla! 10 kertaa, helatorstai pois lukien, niin kurssi päättyy just sillä viikolla kuin mitä oon kesäks kaavaillu koetta! Eli ihan täydellistä. Ja koska ollaan ihan pro, siis suomeks ollaan kokeiltu vähän kaikenlaista treeniä, niin saadaan tosiaan skippaa ekat neljä tasokurssia ja mennä suoraan E:hen. 🙂 Sitä varten vähän haastateltiin meitä et mites ollaanko tehty noutoo, kaukoi, ruutuu ja seuraamisen sivuaskeleita, kun niistä pitäis jotain pohjia jo vähän olla, jonka lisäks alkeista lähdetään tunnarin, metskun, luoksarin stopin ja merkin kanssa.

No meillähän nouto kokolail toimii, kaukojen alkeita on treenattu, ruutuakin on joskus treenattu vaikkei se sinne hakea osaakaan ilman apuja vielä, seuraamisen sivuaskeleet joo ei ihmeitä, tunnaristakin superalkeita joskus otettu, metskun pitoa harjoteltu, luoksarin stoppia yritetty opettaa ja merkin osaa kiertää, joskaan ei pysähtyä taakse, mutta ei kai tuon opettaminen nyt vaikeaa ole. 😀 Ihan sika hienoa kyllä päästä kurssille ja tuossakin tuli olo, että hei, tosiaan, ollaan me jotain joskus treenattu ku kaikenlaista jo osataan.

Miähän sitten innostuin totta kai hommasta niin kovin, että eikun samantien treenaamaan! Ensin sisällä seuraamisen sivuaskelia jotka oli ihan super! Niin hyvin teki että. En kyllä tiiä miten niitä vasemmalle tekis, kai se on vaan käännettävä hartiat sinne ja astuttava koiran edessä ne askeleet kun ihan noin vaan en saa tota väistättään sinne mutta no. Ehkä kurssilla tsekataan kelpaako tää tyyli, jota kyl kokeissa näkee käytettävän. No eipä niissä kummempia ollut, joten otin perään yhen paikallamakuun. Sanoin vihjesanan, naks ja palkka, sanoin kyllä, käskin maahan, naks ja palkka, sanoin odota ja jätin koiran. Jäin seisomaan selin koiraan, katoin kellosta 20sek aikaa, käännyin, koira makas pää maassa, naks ja palkkaamaan ihan superpalkat ja kehut ja jätettiin se siihen.

Suunnattiin seuraavaksi ulos. Koitin ottaa siinä lisää niitä sivuaskelia, ja kas nyt ei pelittänytkään yhtään samalla tavalla. Oli vire vähän laskenut matkalla, enkä sitä tajunnut nostatella ennen treenin jatkumista. No, jotain epämääräistä saatiin aikaan siinä kunnes vaihdettiin liikettä. Koira autoon ja akka rakentaan. Viritin meille ruudun! Tötsineen nauhoineen kaikkineen, ai että. Päätin että nyt lähetään ihan siitä et katotaan mitä koira osaa. Otin sen sivulle, näytin ruutua kohti, kysyin missä ruutu, missä ruutu ja annoin käskyn ruutuun! No eipä se sinne mennyt ei, mutta niin vähän odotinkin. Jäi johonkin ruudun eteen, sitten kävi ihmettelemässä yhden tötsän edessä, ei hajuakaan siis hommasta. Oorrait. Hetken mietin, että millee lähetää sitä sitten lähestymään. Mä vaan koen, että Ifalla siinä on se, ettei se nimenomaan hahmota niien tötsien merkitystä siinä hommassa. En siis halunnu namia tai kosketusalustaa sinne, koska sitten se kattoo vaan sitä eikä niitä tötteröitä. Päätin lähestyä asiaa sitten sillä, että jätän koiran odottamaan, kävelen itse ruutuun, kuiskin siinä että tässä ruutu, ruutu, tässä ruutu, palaan koiran luo, hetsaan taas vähän missä ruutu missä ruutu pannasta kiinni pitäen ja lähetän. Ja tämähän toimi aika hyvin! Otin kahdesta suunnasta ja aika hyvin se alkoi sitä hahmottaa. Loppuun tein sellasia, etten enää näyttänyt sille ruutua, olin vaan käskenyt sen sivulle, kuiskin sille tuota missämissä ja käskin, ihan ilman mitään eleitä, ja tadahhh.

Oksennan kyllä ehkä ton mun äänen takia mutta jos muteette videon niin säilytätte kuuloaistinne. 😀 Anyway. Ei jää ihan eteen eikä mee ihan taakse, vaikka ehkä niinku… no enemmän se jää eteen kuin taakse. Mutta sinne se kipittää. Lisää varmuutta ja pidempi matka niin todennäköisesti löytyisi enemmän laukkaakin. En viitsinyt tuon pidemmälle ruutua ottaa, siis että koittaisin käskeä maahan ja näin. Pidättäydyttiin ihan vaan ruutuun hakemis -treenissä. Olen tyytyväinen. Ruudun jälkeen pikkusen seuraamista taas, että naksuttelin oikeasta paikasta ja liikkeen lopuksi perusasennoista. Pitkässä kaaviossa koko homma kusee selkeesti enemmän, ilmenee haahuilua, paikka elää sivusuunnassa, jopa kontakti katkeaa… Ainakin tänään. Mut perusasennot löyty aina pysähtyessä! Jotain hyvää edes. 😀

Palattiin sitten sisälle ja halusin ahneena ottaa vielä metskua. Istuin sohvalle, laitoin metskun matolle ja annoin Ifan ihmetellä asiaa. Kävi tökkimässä sitä nenällä, muttei lähtenyt tarjoamaan. Pyysin sitten vähän että no, toi mukaan, ja khah, nosti! 😀 Ihan ilman mitään jesareita! Metsku sellaisenaan! Vitsi mikä piski. Wau. Hirveä palkka siitä sitten ja uusintayritys ettei vaan sattumaa ollut. Nosti taas ja toi mun luokse ja irroitti vasta kun annoin luvan. Oolalaa. Koira tosin seisoi joka kerta, joten päätin ottaa kolmantena yrityksenä sellasen, että käsken sen istua. Ja hah, sehän istui. Metsku suussa. Jumalauta on se hyvä koira. 😀 Ai että oon tyytyväinen. Siitä taas superpalkka ja metsku pois ja treeni päättyi.

Loppuun voisin vielä esitellä tämän hetkiset treeninamimme. Olemme lähestulkoon täysipäiväisesti siirtyneet ziwipeakin lastuista Natural Menuun, uppoaa Ifalle tooosi hyvin. Tuota on puolentoista kilon säkki, ostettiin viimeksi Turussa käydessämme – kohta pitää santsata lisää. 😀 Sitten viimeisimpänä löytönä löysin Ifan ihan ultimate supersuosikkinameja Mustista ja Mirristä, nimittäin näitä Fish4Dogs -nameja. Siisus että toi on ihan hulluna noihin. 😀 Meillä oli joskus kauan aikaa sitten tuollainen purkki kun vissiin sain sen silloin jostain, ja nyt kun sattumalta ohimennen näin noita lisää Mustissa ja Mirrissä niin oli samantien ostettava. Toimii. 🙂

Edistyksen tajuaminen

Joskus vaan tulee niitä hetkiä, kun yhtäkkiä tajuaa, miten pitkä matka tässä on oikeasti kuljettu yhdessä. Löysin vanhan keskustelupalstaviestin tammikuulta 2011, jossa olin summannut meijän tokoharrastamista.

Image

Ja nyt kun miettii, että mölleissä on käyty vaikka kuinka paljon, virallisia kokeita takana kahdeksan, joista kaksi ykköstulosta ja TK1 on siis vain yhden ykköstuloksen takana. Saati kun miettii sitä, miten koira on kehittynyt. Mulla oli koira, joka tuli näyttelypöydältä alas kun 2m päässä ihminen kääntyi katsomaan sitä. Nyt mulla on koira, jonka kanssa voi olla ja mennä helposti, ja jonka kanssa suhde on niin uskomattoman hyvä. Se on jotenkin niin käsittämätöntä, miten paljon Ifa on oikeasti reipastunut aikojen saatossa. Eihän se nyt ihmisistä ja koirista vieläkään tykkää, mutta se on oppinut, että mä pidän huolen siitä ettei sen omaa tilaa loukata, joka on johtanut siihen että Ifa pystyy keskittymään tekemiseen koirien ja ihmisten keskellä.

Onhan sillä nyt edelleen huonot hetkensä ja mun jännittäminen selkeesti pahentaa aina tilannetta – ihan ymmärrettävästi, kun se musta muutenkin niin paljon tukea ottaa. Mun koirista Ifa kun on se, joka seuraa mun esimerkkiä, uskoo että mä tiedän parhaan tavan toimia, parhaan polun kulkea. Liksu ei usko siihen, Liksu haluaa tehdä omat valintansa ja usein epäonnistuu. Asia konkretisoituu metsälenkeillä jos tulee ojan ylitys. Ifa pysähtyy, odottaa, katsoo mistä mä menen yli ja tulee samasta kohtaa yli. Liksu haluaa valita itse, mutta tajuaa ettei pääse valitsemastaan kohdasta, panikoi, tekee jonkun räpellysloikan ja yleensä sotkee itsensä. Kun ei kelpaa mun valinta.

Toisaalta – niin se on kai koira kuin omistaja. Enhän mäkään mikään maailmankaikkeuden sosiaalisin ihminen ole – uudet sosiaaliset tilanteet ja kontaktit ahdistaa, en pidä niistä, kun en tiedä enkä osaa niissä toimia. Enkä ole kovin itsevarma ollut ennen. Samanlaiseksi on siis koira kasvanut. Ja nyt ollaan yhdessä kasvettu pois päin siitä.

Image

Minä ja Ifa 2009

Image

Minä ja Ifa 2011

Image

Minä ja Ifa 2013

Hyvinkäällä treenaamassa

Treeniprojekti etenee kun kurvattiin eilen Hyvinkäälle treenaamaan. Eikä tarvinnut yksin treenata, kun noukkastiin matkalta mukaan Netta ja Riesa ja saatiin samalla siis kätevästi häiriötä treeneihin. Tää oli sikäli mielenkiintoinen treenikokeilu, että paikka on sellanen, jossa Ifa on kahdesti ollut ennen ja molemmilla kerroilla se on vammannut alustaa niin paljon, että oo ees suoraan suostunu käveleen saati paljon mitään muutakaan tekemään. Viedessäni tavarat koirien kanssa autolta sinne, Ifan järkytys oli jotenkin käsinkosketeltavaa, sen ilmeestä niin näki että se oli ihan “ooooooo fuq ei ei ei ei tätä paikkaa…”, ja sit se alko kiskoo pois. Noooo jätin tavarat sinne ja lähin kävelee koirien kanssa vähäsen, nii Ifa vaa remmi kireellä kiskoo pois sieltä. 😀 Aattelin vaan että jaahas, tämäpä lupaavaa. Ilmeisesti paikka jännittikin Ifaa oikein tuntuvasti, koska sille tuli kiire puskaan asioille, veti maha löysälle samantien kun vaan tajus missä ollaan… Vaan eipä siinä, sitte takasi kamojen luokse, tasku täyteen namia, naksu käteen ja tunnetilatreeniä tekemään.

Oli muuten kaikki jännitys tiessään ja yhtäkkiä koira oli ihan tykki. Sujahti sivulle oikee lentäen ennenku kerkesin kissaa sanoa, kerta toisensa jälkeen. Eikä vammannu alustaa varmaan kertaakaan. Wou!! Oli tosi epätodellinen olo, ei se oo ehkä ikinä ollu kenenkään muun nähden treeneissä noin tykkinä. 😀 Aivan käsittämätön vire eikä tietookaa että ois haitannu paikka ja alusta. Oon todella tyytyväinen. Otettiin sitten seuraamista taas, sitä oikean paikan hakemista ja se edistää kyllä edelleen. Nyt vaan totesin, että mä en varmaan puutu siihen tarpeeks herkästi, taidan sallia sille tiedostamattani sitä edistämistä jonkun verran. Sitä on jotenkin vaikea arvioida täältä korkeuksista. 😀 Joten pitää olla vielä tarkempana jatkossa. Hyvää kumminkin se, että kun vedettiin sellanen 30 askeleen suora, niin kontakti pysyi katkeamattomana. Nyt mä vaan unohdin taas tehdä tarpeeksi niitä pysähdyksiäkin. Yhdessä Ifa meinas vähän unohtaa istua, mutta pienellä odottamisella muisti kumminkin, ettei sentään huomauttaa tarvinnut. Ja juoksussa seuraa nyt tosi hyvin!!

Otettiin myös hyppyä. Liikkeessä ei sinänsä ole mitään ongelmaa oikeen ikinä ollut, paitsi se, että Ifa jää kaikkialle paitsi keskelle esteen taakse. Kun siis ohjaajasta katsoen Ifa menee aina ihan oikeaan reunaan esteen takana. Yritin tätä asiaa sitten korjata palkkaamalla sitä keskemmälle, mutta ei, ei mitään vaikutusta. 😀 Netta näytti miten se heittää siinä lelun koiran taakse palkaks eikä oo ongelmaa että ois koira liian lähellä tai sivussa. Koitin sitten samaa namilla kun ei tuo leluilla leiki muualla kuin kotona, mutta en nyt tiedä tuliko vieläkään edistystä. 😀 No, ei tämä vielä kriittinen asia ole, kyllä tuolla ALO:ssa vielä kymppiä saa, ja jos ikinä se seuraava ALO1 saadaan niin pohditaan sitten uudelleen tuota hyppyä sen AVO:n takaisinhypyn takia.

Liikkeestä seisominen otettiin, ei moitittavaa, toimii. Maahanmenoja naksuttelin ensin ihan vapaasti, siis koira edessä ja milloin missäkin, ei mitenkään käskyn alla mukana ja näin. Kivoja maahanmenoja saatiin, eikä se ällöttänyt Ifaa about ollenkaan. Niitä otettuamme muutamat niin otin liikkeestä ja hyvinhän se toimi. Kertaakaan en joutunut treenin ainaka käskemään koiraa maahan kahdesti, joka on ihan superhyvä juttu.

Ok, ei jännittänyt maahanmenot, mutta joku sitä kummiskin vähän sit jännitti, koska luoksetulossa teki sen, minkä on tehnyt ehkä tasan kerran aikaisemmin, huhtikuussa 2011, eli meni ja perkele varasti. Ei ollut edes liikkuroitu, en vaan ollut kerennyt kutsumaan sitä vielä.

004

Vaan paha saa palkkansa. Olin jättänyt Ifan istumaan Netan ja Riesan lähelle, ja Ifan varastaessa luokse Riesa pinkaisi sen perään. Yhden “pärr” Ifa kerkesi sanomaan ennen kuin ehdin väliin. Täsmennetään, ei Riesa siis ollut Ifalle mitään tekemässä, että ei mistään sellaisesta kyse. 😀 Piti vaan ehtiä väliin, kun Ifa ei halua luokseen ketään, tuollainen arkajalka kun on. Sen siitä saa Ifa, kun menee ja varastaa. No, eipä Ifa siitä mitään painetta edes ottanut vaikka ehkä vähän luulin että olis saattanut, käskin sen vaan uudestaan sivulle ja siihen se tuli ihan yhtä hyvin kuin aina ja otettiin uusi luoksetulo. Nyt se teki kyllä jonku kolmikaarisen kiemurauran tullessaan, mutta laukalla tuli kumminkin. Vähän oli jäädä perusasento vinoon. Että ehkä me enskerralla otetaan vähän lisää luoksaria, vaikka sit liikkuroituna ja varmistellaan ettei se jatkossa keksi varastaa kans.

Jäin miettiin että mitäs muuta me tehtiin mutta ainiin, kokeiltiin noutoa! Meni laukalla, nosti vähän haparoiden, palautti ravilla ja jäi metrin mun eteen istumaan vinossa. Käskin tulla sivulle, korjasi aika veltosti sivulle, josta otin kapulan just ennenku se tiputti sen. Lisäks Ifa pomppas ylös samantien ku olin kapulan siltä ottanut. Ei ihan kympin nouto tämä. 😀 No otin sitten uudelleen vaan silleen, että heitin siihen lähelle eteen. Toi paremmin sivulle, ja käskin sen odottaa ottaessani kapulan, jolloin juuri ja juuri pysyi istumassa. Noooo, pientä hiomista vielä, ei mitään ihmeitä kumminkaan, kyllä sen vielä priimaksi saa. 😀 Heitin siis tosiaan sorvattua kapulaa, luulen että tunnarin kanssa vastaavaa ongelmaa ei olisi ollut.

Ainiin tottakai sitä paikallamakuutakin otettiin. Se kyllä Ifaa jännitti kans edelleen. Okei, pää meni kyllä maahan ja siitä sitten aika tiuhaan palkkailin, mutta joka helveten ikinen kerta kun olin käynyt sen palkkaamassa, niin se nousi sieltä maasta. Ei pysynyt siellä ilman erillistä käskyä. En myöskään ottanut kovin pitkää paikallamakuuta kovinkaan pitkällä välimatkalla. Ei se olisi 2min makuuta vielä kestänyt hyvän vireen säilyttäen, ei mitenkään. Vähän harmi, mutta toisaalta, se on vielä työstettävissä. Vielä on aikaa. Ja hitaasti hyvä tulee, hätäilemällä saa vaan nykyiset vähätkin pohjat pilattua. Jatketaan.

Ihan viimeisenä otettiin kosketustreeniä. Ajattelin hävyttömästi hyödyntää sen, että on Ifalle tuntemattomampi ihminen paikalla, ja pyysin että Netta tulisi kokeilemaan sitä. Sissus sentään miten epäluuloisena Ifa vilkuili, pari kertaa kosketuksen kadottaen, mutta kykeni kuin kykenikin tarjoamaan sen aina uudelleen ja tadaa, kyllä siihen sai koskea, ilman että siitä piti pitää kiinni! Ja sai hampaita katsottua myös! Jes, kerrankin joku treeni edes tuottaa tulosta. 😀 Onhan tuossakin vielä hiottavaa, mutta on toi silti ihan huima edistys. Nyt pitää vaan muistaa edistää treeniä myös pöydällä. Maassa se on selkeesti helpompaa Ifalle.

Liksukin oli mukana ja pääsi jotain pientä tekemään. Oon nyt asiaa juoksukontaktit seuraillut sen verran, että hotsittaa oikeasti sitä opettaa noille. Ja kun oli sopivasti puomin kappaleet maassa niin eikun kokeilemaan. Tosin OKEI olis pitänyt olla lisää malttia mukana, etenin aika tosi paljon liian nopeasti (ei nyt vahinkoa tehden, mutta turhaa). Juoksutin ensin ihan vaan maassa sitä namialustalle, ja kun pinkoi sinne täysiä niin laitoin puomin alastulon maahan sellaisenaan. Tässä mokasin sen, että mä aina lähetin sen siitä lankun toisesta päästä, lankun päältä. Olis pitäny opettaa se juoksemaan siitä itte ja lähettää kauempaa. Mut ainakin tolleen lähetettynä näytti laukat osuvan hyvin suoraan kontaktialueen keskelle. Sen jälkeen sitten mokasin vielä sen, että nostin alastulon minipöydälle ja juoksutin siitä pari kertaa. Sain myös pari videota siitä, joiden perusteella ymmärrän kyllä itsekin siirtyä takaisin tasaisen maan juoksutukseen ensin. Innostaa kuitenkin, joten jatketaan tätä, mahdollisuuksien mukaan. 🙂

Pääsiäisenä ollaankin menossa seuraavan kerran treenaamaan, tällä kertaa kolmas eri halli, Loimaalla! Sain myös eilen kuulla, että supervillasukat ovat valmistuneet, joten sitäkin suuremmalla syyllä tässä treenejä jatkettava. 🙂 En malta odottaa. Oli kokonaisuutena niin hyvät treenit kumminkin, että olen hyvillä mielin – asiat etenee ja osataan me jotain! Tähän väliin voidaan muistella miltä toi koira näytti tokoillessa silloin 2011…

001

009

Kompassilla treenimässä

Varasin tosiaan täksi päiväksi Kompassilta agitilan treenejä varten. Ei niinkään että saatais tehtyä aksaa, mutta koska se tila on avoin – muut ihmiset näkevät koko kentän koko ajan ja tättädää, sehän saa mut jännittyneeks ja sitä treeniä kaivataan! Tarkoitus oli kyllä ottaa vähän aksajuttujakin, että ei sen puoleen. Pohdintojen jälkeen päädyin ottamaan molemmat koirat mukaan ja se osoittautui ihan fiksuksi valinnaksi.

Ifalle oli ohjelmassa tosiaan seuraavaa:

  • tunnetilatreeni
  • paikallamakuutreeni
  • seuraamisen paikka -treeni
  • bang game keinulla
  • kepit
  • kosketustreeni

Joiden lisäksi päädyttiin ottamaan myös liikkeestä seis ja maahan ja luoksetulo. Paljon asiaa yhdelle kertaa.

Seuraamisessa alkaa nyt oikeasti tapahtua muutosta. Se vähän pyrkii edelle edelleen, ja joudun sitä edelleen huomauttelemaan peruutuksilla, mutta nyt Ifa ei edistä läheskään niin törkeän paljon kuin mitä on joskus edistänyt, ja sitä pääsee edelleen oikeasti palkkaamaankin välissä. Lisäksi mainittakoon hyvänä asiana, että tein yhden kohtalaisen pitkän seuruukaavion ja aiiiivan salamana kun pysähdyin niin koira istui – JES JES JES!! Edistystä!! Muutenkin seuraaminen alkaa olla tosi paljon kivempi juttu kaikin puolin nyt.

Paikallamakuu ei sitten ollutkaan mikään “iloinen yllätys”, joskin hyvin helpotettuahan mun pitikin treenata. Huomasin vaan silti, että empäs sitten osannutkaan helpottaa sitä niin paljon kuin piti. Siis osannut ja osannut, malttanut olisi ehkä oikea sana. Sen verran jännittynyt Ifa oli, että päätä ei maahan meinannut pistää, oli aika herkästi nousemassa ylös ja näin. Lopuksi myös kieltäytyi menemästä maahan ekalla käskyllä. Ja ai että se maassa pysyminen on vaikeaa kun seison sen sivulla. Meinaa aina nousta istumaan. Tämä siis tehotreeniin kans! Kuitenkin, onnistuttiin säilyttämään paikkiksessa jonkuntasoinen hyvä fiilis niin, ettei koira vetänyt ihan paineisiin, ja se ylipäänsä meni maahan sillä aivan uudella kumimattoalustalla. Neutraalein mielin vielä tämän liikkeen suhteen.

Luoksetulo loistava, tuli kunnolla laukassa ja hyvin korjasi itsensä sivulle meinattuaan jäädä ensin vinoon, jes! Perään liikkeestä seisominen, täydellinen, ei mitään valittamista. Vaan kun seuraavaksi olin ottamassa liikkeestä maahan, niin eipä mennytkään. Käskin uudelleen, meni. Pyysin suoraan mukaan, käskin maahan, ei mennyt. Käskin uudelleen, meni. Totesin että no jo on suatana, tollasta en kyllä palkkaa. MUTTA se avaintekijä! Mun oma mielentila. Onnistuin jatkamaan sellaisella asenteella että “jaa, hmm, höpsö koira, no helpotetaas sitten”, jäin vaan seisomaan paikoilleni ja pyysin sitä menemään maahan. Kun meni maahan, naks ja nami ja kehut. Toistin hetken tätä. Sitten lähdin kävelemään peruuttaen koiran edellä ja siitä käskemään sitä maahan. Kas jo onnistui sekin ja löytyi intoa ja alkoi tulla jopa ihan nopeita maahanmenoja! Ja kun ne sujui, niin normaalina liikkeenä ja tadaa, maahan meni, superpalkka ja kehut ja jätettiin se siihen. Kyllä niin hyvin huomaa taas että omasta päästä on kiinni kaikki ne jutut.

Mitä aksaan tulee, niin niin… No, Ifa on ihan hölmö :——-D Tehtiin tosiaan keinulla bang gamea, eli että koiran kuuluu etujaloilla painaa keinu alas ja kun siitä kuuluu se pamaus niin palkataan koira, ideana tosiaan siedättää siihen ääneen. Ei noilla sen kanssa silleen hirveemmin oo mitään ongelmaa ollut, mutta kunhan oli musta fiksu treeni niin halusin tehdä sitä. Ifa aika nopeesti rupes keinua alas kolauttamaan. Ainoa vaan, että sitten se vähintään joka kolmas kerta unohti että mitä sen piti sillä keinulla tehdä, niin se tuli keinun eteen seisomaan, laittoi leukansa kiinni keinuun ja nökötti siinä vaikka 10sek kurkistellen mua kulmiensa alta että koska tulee palkka :———D No ei tuu keinulla kosketustyöskentelystä palkkaa! Hassu elukka. 😀 😀 Mutta joo, eipä siitä bang gamesta hirveämmin sitten sanottavaa ole. Ei siinä mitään ihmeellistä ollut.

Sitten oli keppien vuoro… Laitoin ensin vain kuusi keppiä valmiiksi ja käskin Ifan pujotella. Ja se meni ja sukkuloi ne samantien oikein tosta vaan?! Olin ihan huuli pyöreenä että woaaaat mitä ihmettä jumankauta sehän osaa! Joten superpalkka ja eikun kiskomaan siihen toiset kuus keppiä lisää että saatiin ne täydet kepit. Niiden kanssa oli sitten enemmän ongelmaa. Oliko että eka rundi meni moitteetta, mutta seuraavalla kun koitin lisätä panoksia tyyliin kulkemalla itse kovempaa ajatuksena vähän “hoputtaa” niin pakka leviskin käsiin ja otettiin itse asiassa aika monta epäonnistunutta toistoa. Totesin sitten että ei voida feilata niitä noin montaa kertaa peräkkäin ja vedin ihan varman päälle että saatiin kaikki oikein ja siitä palkka. Mun pitää siis kävellä ihan hitaasti Ifan perässä kun se pujottelee että se saa sen tehtyä. No, eipä olla ikuisuuteen treenattukaan, ettei siltä voi hirveän rautaista osaamista odottaakaan.

Kosketustreenejä tehtiin kaksi. Ensimmäisen tein Ifa aksapöydällä seisten, ja se oli Ifalle ihan loputtomasti vaikeampaa kuin mitä se treeni on koskaan tähän asti ollut. Ei millään meinannut koskea kättä saati pitää sitä kosketusta. Toinen treeni otettiin ihan tilan portin edessä lattialla niin että mäkin istuin lattialla ja se oli huomattavasti helpompaa. Siinä sai taas toisella kädellä siirtää koiran jalkoja ja vaikka katsoa hampaat, koskettavaa kättä liikuttamalla liikuttaa koiraa eteenpäin jne. ja kosketus senkun vain pysyi – loistavaa! Ja aivan olemattoman vähän Ifa otti häiriötä tilan ulkopuolella liikkuvista ihmisistä. Kai se niitä tyyliin kerran katteli, mutta sitte ku jatkettiin vaan hommia niin ei siinä mitään ongelmaa ollut. Kaikkeen muuhun siis häiriötä lisää paitsi paikkikseen!

No entäs sitten Liksu… Liksu oli vähän silleen, etten oikeen tienny jaksanko ottaa mukaan vai en, mutta ihan hyvä että otin. Liian pitkä aika tuo 1h muutenkin, ja käytettiinkin siitä vain 45min eikä pelkkää Ifaa olisi voinut niin kauaa treenata. Liksu pääsi tekemään kuutta keppiä, joissa olikin sitten hiomista yksinkertaisesti siitä syystä että intoa on sata kertaa enemmän kuin aivoja. Bang gamessa Liksulle oli jotenkin mahdoton ajatus painaa keinu alas, se aina kummasteli sitä ja päätyi hyppäämään keinulle kaikilla neljällä jalalla…Liksu olisi myös ihan tolkuttomasti halunnut mennä keinua vaan sellaisenaan. 😀 Lopulta päätin että ok, otetaan keinu kokonaisena, menin lähetyspaikalle ja käskin Liksun tulla sinne odottamaan. Liksu juoksee siihen, keinulle, takaisin, keinulle, takaisin, keinulle, ainakin kymmenen kertaa edes takaisin, hyppi ympyrää ja äyh väyh väyh vaan kuului kun se ei miiiillääääään olisi malttanut odottaa. 😀 😀 Harvinaista että mun koira oikeen kuumu! Sitte ku sille anto luvan mennä nii se ampas ku raketti eteenpäin, mutta joka kerta se jarrutti ajoissa eikä tehty yhtään lentokeinua.

Tehtiin myös kind of eteenmeno-/irtoamistreeniä. Laitoin tilan toiseen päähän alustalle namin, toisessa päässä lähetin Liksun mutkaputkeen ja sieltä sitten “menemenemene!” kiritin sen alustalle. Tuo kun sujui hyvin niin lisäsin väliin yhden hypyn jonka Liksu hyvin hyppäsi aina mennessään. Tehtiin myös erinäisiä ohjauskuviotreeniyrityksiä. Osa enemmän osa vähemmän onnistuneita. Tosi hyvää oli kumminkin se, että takaaleikkaukset esim. putkelle eivät tuottaneet tänään minkään valtakunnan ongelmaa. Kierroksia oli siis tarpeeksi paljon. 😀 Hyvä fiilis jäi täten treeneistä Liksunkin kanssa.

Josko sitten ensviikolla till Hyvinge och vähän lisää reeniä reeniä!

Onnenvillasukat heinäkuuksi

Eija postasi maanantaina kuvan ihan parhaasta villasukasta. Näin sukan ja kelasin että ei hitto, tossa olis niin tokovillasukka, onnensukka, että tollaset ku sais nii menisin noi jalassa kokeisiin vaikka heinäkuussa! Jaa niinkö? Ja eiku haasteesta kiinni, Eija alkaa kutoa sukkia ja me aletaan tehotreenata. 😀 Forssassa ois siis heinäkuussa kaksikin koetta, viikonlopun molempina päivinä, ja kesäkuussakin kai joku iltakoe. Tähdätään sitten niihin heinäkuisiin viimestään, sekä koevalmius että villasukat.

Koska olen edelleen traumatisoitunut viime kesästä…

Kesä 2014

 

…niin mehän ei kyllä ilman ihan jäätäviä treenimääriä mihkää kokeesee lähdetä. Käynnistämme siis kolmen kuukauden tehotreenit kokeita silmällä pitäen. Treenit alkoivat tänään, aiheita paikallamakuu, seuraamisen paikka ja liikkeestä seisominen. Oleellisen sisällön treenistä voisi tiivistää yhteen sanaan: naksutin. Miksi en käytä sitä enempää, kun joka kerta kun muistan sitä käyttää, niin ylistän sen maasta taivaisiin jonain ylijumalallisena taikaesineenä?! Koska sitä se todellakin on. Treenin aihe mikä tahansa, niin kehitys junnaa paikoillaan niin kauan kunnes kaivan naksun esiin ja sit lähtee lyyti kirjottaan.

Ensimmäisenä vuorossa oli taas paikallamakuu, jota ennen kaksi tunnetilatreeniä. Ei paineistu enää paikallamakuun virittelysanasta, menee hyvin maahan ja jää rauhassa odottamaan. Tänään vaan oli ongelmana se, että toi meinas nousta jokasen palkkauksen jälkeen. Ekalla hymähdin ja osoitin maata, kun koira oli nostanut vasta peppunsa ylös ja olin ihan vieressä. Toisella kertaa nousi namien jäänteitä nuuhkien samalla kun kävelin pois päin, jolloin vähän rumemmin käskin kauempaa sen takaisin maahan. Meni maahan, mutta otti painetta => alkoi täristä. Halusin kumminkin palkata vasta pään maahan laittamisesta makuussa. Ifa ensin laski päätään puoleen väliin kohti maata, ja jäin odottamaan lisää. Tärinä kun ei kuitenkaan ottanut loppuakseen, niin kun Ifa vielä vähän laski päätään lähes lattiaan kiinni, niin päätin mennä palkkaamaan. Sitten perään toinen lyhytkestoinen makuu, josta palkkasin lähes välittömästi kun laittoi pään maahan. No, jatketaan. Nuokin nousemiset oli siis vähän sellaisia, että Ifa joko unohti tai sille oli epäselvää että pitikö sen nyt pysyä maassa vai loppuiko homma tähän, ei mitään sellaista paineistunutta “yhyy mamma älä jätä” -meininkiä, joten olen vielä ihan toiveikas paikkiksen suhteen.

Naksu kädessä rupesin sitten ottamaan sitä seuruuta. Harjoitin myös sitä, että kun se edisti liikaa, peruutin ja Ifan piti tulla mukana takaisin. Kyllä se edelleen koittaa keulia ties kuinka paljon, mutta myös onnistumisten määrä lisääntyi huomattavasti ja paikka taaempaa löytyi taas aiempaa useammin. Ehkä tääkin vielä saadaan kuntoon!

Yks päivä lenkin päätteeks koitin pihassa ottaa liikkeestä seisomista, ja siitä ei meinannut tulla mitään, kun sai 2-3 kertaa käskeä ja koira käveli silti mukana ja ääntä korottamalla koira vain paineistui lisää. Revin sitten jo hiuksiani että nytkö se ei osaa enää sitäkään liikettä, joten pitihän sitä kokeilla nytkin. Naksu kädessä pyysin vaan koiran mukaan, “seis“, jatkoin kävelyä, ja kappas vaan, hyvin se sen osasi. Naksuttelin sitten muutamankin kerran tuosta pysähtymisestä eikä valittamista. Tein myös yhden lyhyen koiran taakse paluun, jossa lisäapuna käskin sen odottaa, koska se ei ole sujunut aiemmin kovin hyvin. Ja mitä vielä, siinä se pysy! Kyllä se jotain osaa.

Haasteesta motivoituneena olen myös varannut huomisaamiksi Kompassilta agitilan kaverivuorona itselleni, jonne ajattelin mennä treenaamaan hyvin monipuolista kattausta. Ajattelin ottaa aksan puolelta keinun kanssa bang gamea ja keppejä, tokossa tunnetilaa, tosi helppoa paikkista ja seuruun paikkaa ja lisäksi sitä meidän kosketustreeniä. Alotellaan tokolla, jatketaan aksahömpällä ja loppuun koskemista. Lisäksi ollaan menossa ensviikolla käymään Hyvinkäällä treenimässä, joten kyllä tässä on harjoitusta tiedossa! Odotan innolla että näen miten nää hommat tästä lutviutuu. Haluaisin myös lähtä opettaan noille agilityn juoksukontakteja, mutta tällä treenin ja perehtymisen määrällä ei ehkä ryhdytä nyt siihen hommaan…