Forssaviikonloppu

Nyt on taas niin paljon kirjoitettavaa etten tiedä muistanko enää edes kaikkea. Kuitenkin, lauantaiaamuna ajeltiin aamusella Forssaan, tutulle pussikoirien kentälle, koska ohjelmassa oli beussiyhdistyksen nimissä järkättävän tokokokeen läpivienti. Siinähän se päivä sutjakasti meni hienoja koiria ja hienoja suorituksia katsellessa, muistikortin täyttyessä. 141 kuvaan tiivistyi koe, plus alkupäivän fiiliksiä kuvannut pulukuva, kun säädöt päin sitä itteään ja liikkeet suoritettiin taas niin että mitään kuvia ei saanut ja ähh. No mutta, halukkaat voivat stalkata kuvia nettialbumista. Beusseja löytyi hienosti neljin kappalein, yksi EVL:ssä, kaksi AVO:ssa ja yksi ALO:ssa. 🙂

Image

Galleria

Kokeen päätyttyä kaivoin Ifan autosta ja tulin kentälle treenaamaan hyödyntäen sen, että on kehänauha ja teltta ja kaikki paikallaan. Vähän kokeenomaisempaa siis. Otin yhden tunnetilatreenin alkuun. Ifa selkeästi hokasi kyllä että jotain täällä on tapahtunut ja oli hieman paineistuneen oloinen, tuli kehään mun perässä kulkien ja näin. Aloiteltiin seuraamisella, jossa koitin taas saada sitä paikkaa taaksepäin, mutta nyt se vaan edisti edistämistään entistä pahemmin ja kokoajan sai korjata, ei meinannut tulla hyvä millään. Päätin sitten kokeilla luoksetuloa. Koira istumaan ja poistuminen. Vaan kappas, kääntyessäni ympäri kentän toisessa päässä, Ifa oli noussut seisomaan. Lähdin kävelemään takaisin sen luo, jolloin Ifa lähti kipittämään mun luo. Jaahas. Pidin pään kylmänä, laitoin sen piikkiin, että jätin koiran varjoon istumaan (viileää), joten sanoin vaan että “jaa, ekkös pystyny :D”, vaihdettiin aurinkoon ja otettiin uudestaan. En siis suuttunut sille siitä, ettei se tehnyt jotain, jonka se kyllä osaa, muttei paineistuttuaan pystynyt. Kas siinä avain kaikkeen. Otettiin sitten auringossa uusi luoksari, oli tosi hilkulla ettei varastanut sitä, mutta pysyi kuin pysyikin odottamassa ja tuli ihan täysiä laukalla ja hyvään perusasentoon. Jippii!

Sen jälkeen sitten liikkeestä seisomista, ja tattadaa, saatiimpas taas koira paineistumaan! Pysähtyi, muttei taaskaan kestänyt sitä, että palaan sen luokse. Onnistuin jälleen jatkamaan iloisella hälläväliä -asenteella, joten kas vain, koira pääsi paineistumisistaan yli ja jatkoi suorituskykyisenä. Kyykistyin maahan kysymään Ifalta että onko se noin vaikeaa, jolloin se kiipesi mun syliin mun jalalle, nousi seisomaan takajaloilleen nojaten selällään mun naamaan ja inisten ja önisten samalla. 😀 😀 😀 Ihan pöljä!! Mutta kun annoin sen tehdä sen, ja sitten lopulta käskin alas, niin tidihh se pystyi tosiaan jatkamaan. Helpotettiin sitten vähän sitä harjoitusta, sen jälkeen otettiin kokonaan ja toimi. 🙂 Tai siis kokonaan ja kokonaan, en käske sitä perusasentoon lopussa, mutta kesti paluun että tulin vierelle.

Kokeilin vielä noutoa sorvatulla kapulalla. Lähtee innolla laukalla, tuo ihan hyvin, kunnes pitäisi tulla sivulle. Siinä tiputtaa kapulan maahan, menee kuitenkin itse hakemaan sitä taas, mutta sivulle sen tuominen on äärimmäisen vaikeaa. Jonka lisäksi edelleen kiitos -irroitusluvan jälkeen koira pomppaa ylös istumasta. Pitää sitä hioa ehtiessä. Lopuksi vielä naksuttelin sille maahanmenosta. En uskaltanut sitä aiemmin ottaa, enkä varsinkaan “suoraan kylmilteen” liikkeenä. Se on niin hatara se liike varsinkin näin keväällä vielä. Tuo maahanmenojen naksuttelu on toiminut tosi hyvin tähän mennessä, ja se jatkoi pettämätöntä linjaansa. Maahanmenoista tuli heti tosi hyvä juttu, menee nopeasti maahan ja viiden toiston jälkeen uskalsin ottaa vauhdista ja sinne se meni. Loistavaa. Vielä tää tästä.

Lauantaina ei sitten sen enempiä treenattu. Sunnuntaina oli vuorossa uusi treenipäivä ja suuntana halli Loimaalla ja molemmat koirat pääsivät treenaamaan. Ifan kanssa taas tunnetilaa ja seuruun paikkaa aluksi. Ei se paikka ole hyvä vieläkään kokoaikaa. MUTTA! Se muistaa istua kun pysähdyn! Loistavaa. Joskus istui välissä vinoon. Voi nyt v… 😀 *kuvitelkaa pulukuva uusiksi – toko prkl* Jälleen ohjelmassa myös maahanmenojen naksuttelu sekä nyt myös sitä tuikitärkeää paikallamakuuta. Otin sitä ensin yksinäni Ifan kanssa. Ekalla yrittämällä meni maahan virittelysanasta, joten korjasin sen, ja naksutin ja palkkasin kun uusintakiekalla ei mennyt maahan siitä sanasta. Sitten vaan koira maahan ja odottamaan. Yllätys oli suuri, kun päästyäni hallin toiseen päähän ja käännyttyäni näin Ifan makaamassa pää maassa! Wau! Samantien! Ihan loistavaa. Naksautin siitä, joka aiheuttikin sitten sen, että koira pomppasi samantien ylös ja lähti tulemaan mun luokse. 😀 Tajusin sitten vasta että niin, silleenhän mä oon maahanmenotreeneissä sen antanut tehdä. Naksauttanut ja heittänyt namin. Unohdin, ettei pareisi vissii ihan samallai tehä paikallamakuun kanssa. Eipä siinä mitään, koira takas maahan ja uusintoja ottamaan.

Eipä siinä ihmeitä ollut, joten haluttiin hieman lisähäiriötä, jolloin Eija ja ihanainen pieni Reinomies (aka pelottava iso musta koira) tulivat ottamaan paikallamakuuta kanssamme. Ifa oli selkeesti samantien ihan todella paljon paineistuneempi, ja Eija kertoi noteeranneensa ihan saman. Vaan eipä siinä, koirat maahan ja poistuminen seinustalle. Nyt menikin pidempään, olisko melkeen 10sek mennyt, ennen kuin Ifa laski pään maahan. Kehuin ja kävin samantien palkkaamassa, käskin odottaa ja palasin taas seinustalle. Halusin seuraavaksi pidemmän pään maassa pidon, jollaisen sainkin, mutta ennen kuin päätin käydä palkkaamassa, Ifa nosti päänsä, jolloin odotin sitten että se laittaa pään uudelleen maahan. Onneksi se pystyi siihen ja sai hetken kuluttua palkkansa. Palasin siitä vielä seinustalle, jossa odotin varmaan 30sek ennen kuin lopetettiin paikallamakuu siihen. Hienosti se Ifa taas ylitti itsensä! Pienen pieni paineistuminen siinä näkyi, otti sellaiset kaksi askelta häntä alhaalla liian rivakasti. Sellaista pientä, mitä ei tajua, jos ei tunne koiraa eikä osaa odottaa/nähdä sitä. Hienointa kuitenkin edelleen se, että se kerta toisensa jälkeen toistuvasti pääsee yli paineistumisistaan ja palautuu, pystyy jatkamaan hommia.

Otettiin myös vähän noutoa ja ruutua. Ruutu ei oikeen tänään sujunut, ahnehdin liikaa sen itse ruututreenin että ylipäänsä koko treenin suhteen. Koitin liian loppuvaiheessa koiran jo väsyttyä ottaa noin vaativaa uutta asiaa uudessa paikassa ja varmaan vielä liian kaukaatakin. Tyhmä mikä tyhmä (omistaja siis). Noutojen kanssa, no, hmm. Otin metskua. Kyllä se sen nostaa, sinänsä ongelmitta, mutta se sivulletulo on yhtä hankalaa kuin sorvatunkin kanssa. Kokeilin sitten tunnarilla, ja se sivulletulo oli ihan yhtä vaikeaa silläkin, joten ei ole kapulatekninen asia vaan yleismaallinen noutotekninen asia. Paneudutaan tähän lisää.

Tokojen lisäksi Liksu ja Ifa sai molemmat tehdä hieman juoksukontaktitreeniä. Liksu puomin alastulo maassa. Ajatus oli nyt opettaa se koira hakemaan itse siihen lankulle ja juoksemaan sitä pitkin, ettei tarvitse aina suoraan sen edestä lähettää. Ok, tajusi se, mutta ilmeni kaksi ongelmaa:

  1. Liksu juoksee puomilta “sivuun”
  2. Vain “käsin” suoraan puomin alusta lähetettynä se osuu kontaktille

Nyt yön yli asiaa prosessoituani tajuan, että ongelman nro 1 olisi ratkaissut se, mitä monet näyttävät tehneen, eli pituuden ne merkkitolpat molemmin puolin puomin alkuun ja loppuun. Muistettava tämä siis ensikerralla. No entäs ongelma nro 2 sitten… Koitin vaihdella lähetysetäisyyttä, mutta en löytänyt mitään sopivaa kohtaa, jolta lähetettynä olisin saanut tuon osumaan kohtaktille. Tekee sellaisen pituussuunnassa aivan hervottoman loikan ja liitää yli koko kontaktista. Krooh. Sama myös, kun kiritin putken kautta. Tai sama ja sama – erityisesti nimenomaan silloin se lensi kontaktista yli kuin suihkari. En kuitenkaan usko, että ongelma ratkeaisi vain lähettämällä sitä puomin edestä, kun eihän se silloin edes juokse puomia täysillä niin kuin sen kuuluisi. Eli vaikka siinä saisi osumia, niin ei se nyt tätä pelasta. Olisi pitänyt tajuta pyytää Eijaa ottamaan videota, niin olisin nähnyt paremmin mitä siinä tapahtuu ja mitä kannattaisi tehdä toisin. Jätettiin asia sitten hautumaan ja Liksu sai aksailla Eijan kanssa hyppyjä, putkea, muuria ja rengasta.

Halusin uteliaisuuttani ottaa juoksaritreeniä myös Ifan kanssa, kun se vaikutti innostuneelta. Juoksutin pari kertaa lankun yli namikipolle vain todetakseni, että meneepäs se hiljaa. Joten ei muuta kuin suoralle vaan treenaamaan sitä, että miten juostaan TÄYSIÄ. Ifa ei jotenkin lähde siihen touhuun jos mä en oo tosissani mukana, joten juostiin sitten aina kilpaa palkalle. 😀 Ensin ihan suoraan ja sitten mutkaputken kautta. Ja johan parani meininki! Alkoi sieltäkin vauhtia löytymään, vaikkei ehkä ihan samalla tavalla kuin Liksusta, mutta kuitenkin! Nyt oli ihan eri meininki tekemisessä, nyt oikeesti tehtiin eikä vaan meinattu. Kun saatiin sitä vauhtia löytymään suoralla, niin otettiin pari toistoa lankullakin. Välillä osui – välillä ei, mutta ainakin vahvuutena niin Ifa osasi hakea puomille hurjasti paremmin kuin Liksu. No, eiköhän me Ifan kanssa jatketa suoralla juoksemista ensin vähän lisää ja sitten lankulle mennään silleen että saadaan videotakin otettua.

Ainiin, oli meillä treenissä huumoriosuuskin. Paikallamakuiden jälkeen istuttiin siinä hallin matolla minä, Eija, Ifa ja Reiska, kun siinä sitten Reiskaa katsellessani pälkähti päähäni, että saiskos noi opetettua siihen, että Ifa menee Reiskan mahan ali. 😀 😀 Että malttaisko Reiska keskittyä nameihin sen aikaa ja uskaltaisko Ifa sukeltaa siitä ali. No, sain Eijan yllytettyä että kokeillaan tätä. Reiskalle nameja naamaan ja minä ylittämään käskeä Ifaa Reiskan mahan ali. Ensin Ifa oli ihan että hyi kammo onko pakko tulla lähelle tota isoa pelottavaa Reinoa, mutta sain kuin sainkin Ifan suostumaan odottaa Reiskan toisella puolella kun menin toiselta puolelta mahan alta sitä kutsumaan käyttäen samaa käskyä mitä oon käyttänyt kun oon samaa temppua tehnyt mun koirien kesken. Ja sieltähän se juoksi. 😀 Ei mitään ongelmaa, toistin varmaan ainakin 5 kertaa eri suuntiin ja joooo sieltä se kipitti vauhdilla Reiskan mahan ali. Parasta ehkä siinä oli se, että ei Ifan tarvinnu ees kumartaa juostakseen sieltä ali – se tosiaan vaan juoksi eikä ryöminyt. 😀 Miten niin mulla on pieni ja Eijalla pitkäjalkainen koira! Olin sitten hyvin iloinen siitä, että Ifa uskalsi noin hyvin tuon tempun tehdä. Ihan loistavaa.

Lopuksi keksin vielä pyytää Eijalta, että kokeillaampas Ifan koskemistreenin edistymistä. Menin maahan istumaan ja pyysin Ifaa koskemaan mun kämmentä Eijan tullessa siihen. Eijan juuri aikoessa koskea Ifaa Ifa oli silleen “HYYYYI” ja väisti oikeen kunnolla ja nosti päänsä irti mun kädestä katsoakseen Eijaa. Pyysin sitten kosketusta takaisin, Ifa sen tarjosi ja sen jälkeen Eija saikin sitten aivan ongelmitta koskea siihen. 🙂 Siinä se pysyi ja oli niin keskittynyt siihen mun käden koskemiseen ja antamiini kehuihin, että häntä vaan heilui samalla! En oisi ees tajunnut sitä itse, mutta onneksi Eija huomautti, että kato ny ku se vaa heiluttaa häntääki samalla. 😀 Pienen väistön jälkeen sai myös sen huulia nostella että pääsis vähän hampaita katsomaan. Varmaan sanomattakin aika selvää, että oon todella tyytyväinen tämän treenin edistymiseen. Jes jes jes. 🙂 Loistava viikonloppu, loistavassa seurassa. Kiitos kaikille. ❤

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s