Curtisia, lampaita ja näytelmiä

Kuukauteen mahtuu paljon. Ainakin kaikenlaisia tapahtumia. Ei niinkään inspiraatiota blogikirjoitteluun, näemmä. 😀

23.-24.4. oli Riihimäellä Richard Curtisin koiratanssikoulutus. Lauantaina olin kuunteluoppilaana, sunnuntaina Ifan kanssa koirakkopaikalla. Oli vilkas viikonloppu, kun perjantaina ensin täysiä kotiin, sitten viemään Mintti Loimaalle viikonloppuhoitoon, sitten harjat vanhempien luokse Espooseen ja itse toiseen paikkaan Espooseen Tiian synttäreille. Oli kivat juhlat, oli kiva nähdä tuttuja, kiitos ja onnea! Sieltä sitten kymmenen maissa kotiin, nukkumaan ja aamulla kohti Riihimäkeä kaima-Annan ja voi-niin-suloisen Aiksin kanssa. ❤ Lauantaina kun pääsi kotiin, otin koirat mukaan ja lähdettiin toiseen paikkaan Espooseen moikkailemaan vanhoja tuttuja oikein harjakoiraterästetysti. 😀 Ja kattokaa mikä pieni tuitui sieltä löytyi. ^_^

Richard Curtisin KT-koulutus Riihimäki 182

Sieltä sitten taas kotiin nukkumaan ja aamulla koirien kera kohti Riihimäkeä. Yöllä satoi sitten kivasti vielä lunta, kun muuten oli ollut jo niin kesäistä että voi apua. O_O Koulutuksesta ittestään jäi parhaiten mieleen ei-niin-koiratanssi-related harjoitus, jossa harjoiteltiin kulkemaan tuolilla istuvan Richardin ohi ilman että koira kiinnittää häneen huomiota. Ifa oli niiiin pätevä. ^_^ Tosin ei tuolta oikein muuta odottanutkaan, mutta siis tosi reippaana se oli koko sunnuntain treenaamassa milloin mitäkin. Kauhealtahan tuo sen seuruu näyttää kun edistää kuin mikäkin, mutta hienosti piti keskittymisen mussa kunnes Curtis nosti vaikeustasoa siihen asti että melkein koski koiraan ohi mennessä.

Kuvista kiitos Aila!

Curtiskaan ei inhonnut Ifaa edistämisestä huolimatta – taisi jopa heittää muutaman kerran vitsillä että voisi viedä sen kotiin, mahtuisi hyvin matkalaukkuunkin piiloon. 😀 ❤

Curtisin koulutuksen jälkeen 27.4. meidän pieni Maumau, siis Liksu Likita Lickitung täytti 10v. ❤

 

Toukokuun puolella helatorstaina vietettiin Teron kanssa päivä Somerolla beussiyhdistyksen paimennuspäivässä kuunteluoppilaina minä kameran ja muistiinpanovihon kanssa. Alkoi kyllä niin syyhytä että pitäis päästä ittekin kokeilemaan joskus koiran kanssa! Ja heinäkuussa vissiin pääsenkin. 😮 Joten nyt ollaan koitettu terästetysti opetella rentoa maahanmenoa ja “kaukopysähtymistä”. Ei oo helppoo. 😀

 

Helatorstain jälkeen perjantaina käytiin kaverin kanssa vähän keskemmällä Suomea tutustumassa bortsukasvattajaan ja oli kyllä mukava reissu! Tosi hyvä tyyppi löytyi sieltä. Tuli sellanen olo, että jos oisin bortsua ottamassa ni häneltä haluaisin koiran, mutta no worries – mulla ei oo kyllä mitään bortsuhaaveita. 😀 Sydän sykkii edelleen beusseille. ❤

Lauantaina 7.5. hurautettiin sitten Janakkalaan ryhmänäyttelyyn, jonne olin mennyt ilmoittamaan Likitan kun nyt 10v-vetskun ilmatteeks sai. 😀 Kirosin pari päivää että ei luoja kui oon taas moiseen ryhtynyt, mutta ei se reissu onneksi ihan päin peetä mennyt. Tuomari antoi todella mukavan arvostelun Likitalle!

“Tyylikäs veteraani hienossa kunnossa. Erinomaiset mittasuhteet. Erinomainen pää ja ilme. Kauniit silmät. Sopiva luusto. Erittäin kaunis kaula ja ylälinja. Hieman löysyyttä kyynärpäissä. Hyvä häntä. Tasapainoiset kulmaukset. Hieman kuiva nahka. Hyvä harja. Liikkuu hyvin edestä, riittävän hyvin takaa. Hyvä asenne.”

Tuloksena VET ERI1 SA ROP-VET. Ainoa veteraani, että kilpailu tittelistä ei ollut kova, mutta joo. 😉 Liksulla tuntui olevan kehässä kivaa, joten saatiin mitä haluttiinkin – kivaa tekemistä Liksulle. 🙂

 

Muutoin tässä on aika paljon vaan oltu ja nautittu elämästä.

 

Kunnes sitten tällä viikolla tajusin että ei luoja, meilllä on viikonloppuna jotku kisat. Ja molemmat koirat ilmotettuna mukaan. Fuu! En muista kummankaan koreota. 😀 😀 Ifan koreo ei inspaa mua enää yhtään. Oon oikeen innolla kehitelly sille uutta koreoo, mutta se on vielä vähän vaiheessa sekä paperilla että Ifan kanssa, joten en voi vaihtaa sitä nyt näihin kisoihin. Tai suunnitelma ois muuten valmis, mutta luulen että se ei ole riittävän korkeatasoinen AVO:on, joten täytyy vielä kehittää sitä jotenkin. Jos totta puhutaan ei inspaisi ne kisat tällä hetkellä oikein ollenkaan, mutta odotan niitä innolla kuitenkin, koska siellä tullaan tekemään historiaa – eka beussi Suomessa ikinä on kisaamassa koiratanssissa. 🙂 Ei, en minä Mintin kanssa, vaan laji on saanut muitakin harrastajia. En malta odottaa että näen ko. koirakon kisasuorituksen, hurjasti tsemppiä jo etukäteen!!

Ifan kanssa treenitkin ovat keskittyneet, siltä vähältäkin mitä niitä nyt on ollut, vain tämän uuden koreon jippoihin. Täytyisi nyt hioa se vanha koreo aivoihin muistiin ja sitten vaan käydä vetämässä lauantaina parhaansa. Ja Likita nyt tekee muutenkin mitä ikinä tekee. 😀 Vähän täytyy katsoa että mitä siellä kehässä nyt pitikään sen kanssa tehdä, mutta Likitasta kun ei ikinä tiedä mitä se tekee vai tekeekö mitään, niin käydään vaan pitämässä hauskaa, pyörimässä ja loikkimassa. 😀

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s