Long gone kesäloma

> Liity kesäkuussa koiraseuraan, jotta voisit käydä kentällä treenaamassa
> Ole jo loman jälkeen toista viikkoa töissä
> Kentällä käyty tasan 0 kertaa
> Profit

Joo… 😀 Silleen meni se kesäloma. Ensin oli toukokuussa Mindyllä juoksu, sitten kesäkuussa Liksulla juoksu ja heinäkuussa Ifa aloitti omansa perään. Eipä siinä sitten pahemmin tullut treenattua.

Tintin kanssa käytiin lampaita kattomassa Somerolla. Vettä tuli välissä kun aisaa ja kolme kierrosta oli aivan liikaa. Kiinnostusta oli mutta silleen maltillisesti, ei riehunut, ryntäillyt lampaiden perään eikä mitään. Lähinnä tuntui arpovan että saako olla kiinnostunut lampaista vai ei. Syyskuussa käydään uuelleen kattomassa mitä mieltä Minti on ja että tarviiko harkita jatkossa käyvänsä.

Yyteristä käytiin kyllä nauttimassa. Mä niin nautin rannalla Mindyn kanssa riehumisesta. ❤ Tämä on sitä koiranomistajan elämää.

Ollaan myös epätyypilliseen tapaamme käyty harvinaisen paljon mätsäreissä. Jopa peräti kaksissa. 😀 Ensin käytiin 27.7. ATT:n mätsärissä, jossa Sini kävi Liksun kanssa veteraanikehässä ja Liksun möömöilyistä huolimatta sijoittuivat sinisten kakkosiksi! 🙂 Mä pyörähdin Mintin kanssa isojen koirien kehässä, jossa oli väkeä ihan hulluna ja tuloksena saatiin sininen nauha ja lämmintä kättä. Minti käyttäytyi kyllä todella hienosti ja osasi homman.

5.8. suuntasin Mintin kanssa Raisioon TPH:n mätsäriin moikkaamaan Mariaa ja Mintin penneä Chiliä ja ilmoitin Mintin taas aikuisten koirien kehään. TPH:n mätsärissä oli vähän eri meininki kun mätsäreissä yleensä, kaikki luokan koirat otettiin kerralla kehään, sitten jokainen yksitellen näyttelytyyliin kehään, pienen arvostelun kanssa pois ja yleisarvosanan 9 ja 10 saaneet koirat pääsivät jatkokehään. Ja niin on paperillakin nyt todistettu, että kympin koira se Minti on. 😉 Ei sillä, ei tainnut yksikään koira jäädä pääsemättä jatkokehään. Yllätys oli lopulta suuri, kun Minti nimettiin kolmannelle palkintosijalle. 😮 Wou! En odottanut että beussi menestyis missään. 😀

Mätsärin jälkeen Minti oli pari päivää hoidossa Marialla ja käynyt ahkerasti siellä uimassa. No, jos pohjavillat oli lähtemään päin jo ennen sitä niin nyt sitäkin enemmän! Koko koira oli ihan harmaa. 😀 Joten tartuin karstaan heti Mintin kotiuduttua. Tais tulla yhden koiran sijaan kaksi koiraa takaisin. 😀 😀

 

Oon muuten sitä mieltä että presidentin puutarha Kultarannassa ois aika täydellinen paikka treenata koiria. Onhan siellä teemaan sopiva patsaskin. 😀 Srsly ahh, kattokaa noita nurmikoita! Ja häiriötä tulis kivasti niistä robottiruohonleikkureista. 😀 😀

Ja jotta vähän oikeetakin asiaa: käytiin tänään Hannan ja Nuun kanssa treenaamassa! Wohoo. 😀 Kesän ekat treenit! Going strong. 😀 Esittelin meijän koreon roadkill-pingviinin esittäessä Ifaa. Hyvin olikin koreo muistissa, jätinkö kaks kertaa kesken silleen “eiku ei hemmetti, ei se näin menny, öö, mitä tässä piti tehdä……” Treenit tuli siis ihan tarpeeseen. 😀 Esittelin koreon uudet siirtymät, joita olin hionut ettei ne olisi pelkästään sitä että mä käännyn ja koira jatkaa vaan matkaa. Muutamasta siirtymästä vähän keskusteltiin, että ne on riskialttiita ettei ne näytä siltä että koira vaan valuu pois paikaltaan, mutta sain perusteltua miksi ne tehdään niin ja kun näytin Ifan kanssa että miten ne sujuu niin todettiin että nojoo, ihan hyvältä se näyttää. 🙂 Joten eipä meijän koreoon oikeastaan tullut mitään muutoksia.

Hiottiin sitten Ifan kanssa muutamaa osiota, jotka on vielä haasteellisempia. Pitää muistaa treenata näitä heikkoja osioita huolella ennen SM:iä. Voisin vaikka listata ne tähän itselleni:

  • Sivulla peruuttaminen
  • Vaihdot jalka- ja foot-positioihin
  • Sivulaukasta pyörähdys ‘väärään suuntaan’
  • Hyppypivot

Muutoin homma niinkun aikalailla pelittää. Noita vaan vähän vahvistellaan niin eiköhän siitä hyvä tule. 🙂 Kunhan nyt saadaan jotain tehtyä kehässä niin se on jo suuri voitto, näkee kansa että once in a lifetime voi olla käsissä harjakoira jonka kanssa pystyy vaikka mihin. Ifa. ❤

Liksu pääs myös tekemään muutamia osaamiaan temppuja ja se oli nakeista niiiiin onnessaan että hyvä kun ei liitoksistaan revennyt. 😀 Minti pääsi myös harjoittelemaan. Esitettiin Hannalle ja Terolle miten hieno paimenkoira Mindy on. 😀 Kun tuskastelin sitä ettei Minti osaa sivulletuloa ja seuraamista ja puhuttiin siitä voisko sitä harjottaa sillä että juoksee pakoon ja kun Mindy tarjoaa mukana tulos ja katsekontaktia niin palkka. Joo. Siellä mä juoksin ristii rastii pitkin Liedon kunnantalon viereistä nurmikkoa ja Mindy kuin paimen konsanaan tuli metrin pari perässä aaltoillen sen mukaan mihin suuntaan mä juoksin ikään kuin paimentaen mua. 😀 😀 Not very legit. Joten todettiin että joo palkka valmiiksi oikeaan paikkaan odottamaan että “tästä sen voi hakea” ja paljon paljon käännöksiä, nopeita liikkeitä ja pieniä pätkiä. Lisäksi sivuilletuloissa täytynee oikeasti alkaa kiinnittämään huomiota siihen, ettei toi lysähtäisi lonkka-asentoon ja nojaisi muhun. Siitä muodostuu muuten ongelma. Mutta intoa piisasi kyllä loistavasti! Kyllä tästä on hyvä jatkaa. 🙂

Hannaa ja Nuutakin päästiin auttamaan takapalkka-peruutustreenissä ja Hanna esitteli millaisia juttuja heijän pian-kisoissa-esitetty koreonsa sisältää. Ja hyvältähän se näytti, Nuu on niin pätevä. Treenit oli siis kaikenkaikkiaan todella mukavat ja niistä jäi oikein hyvä fiilis! Ei muuta kun lisää näitä. 🙂

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s