Tokoa ja hetkellisiä mielihäiriöitä

Ilmoittauduin koirakoulu Kompassin TOKO ALO-verkkokurssille. Lähinnä ajatuksena ammentaa sieltä Mintin kanssa juttuja, ja katsoa jos Ifallekin olisi iloa jostain niistä opeista. Ja vähintään se ilo, että mä pääsen taas kartalle mitä siel kokees pitää tehdä. Uusien sääntöjen myötä kun se ei o mulle ihan selkeetä.

Sit sain toisen tilapäisen mielenhäiriön ja ilmotin Ifan Oulun SM:iä seuraavana päivänä olevaan normikisaan. FS ALO:on. Suunnittelin sille koreon lennosta, eikä tulla sitä tekemään edes kokonaisena ennenku vasta kisoissa. Aika vammanen tyyli. >:D Mut toisaalta ei sil oo mitään väliä. Käydään vaan kokeileen for kickz and lolz. Musa on tasan 1:31 pitkä. Voi olla että siitä tulee katastrofi, voi olla että se toimii. Nobody knows. 😀 Sen näkee sitten sunnuntaina parin viikon päästä!

Meijän ihan oikeetakin koreoo ollaan koitettu treenata. Saatiin vähän vinkkiä koreon suhteen ( mm. sellanen pätevä vinkki kuin ODOTA KOIRAA 😀 ) ja nyt ollaan sen pohjalta koitettu päästä eteenpäin. Muutaman pienen muutoksenkin tein koreoon. Ei se SM-tason esitykseltä videoituna näytä, mutta no can do, käydään nyt edes kävelemässä kehään silleen jee, harjakoira. \:D/ 😀

Enivei. Oon flunssassa enkä jaksa kauheasti kirjoittaa mitään. Joten lättään tähän vaan kauheen määrän treenivideoita, joita oon innostunu viime aikoina kuvaamaan.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s