Koko kööri kentällä

Tänään oli määrä mennä koirakerhon kentälle treenaamaan tokokurssin kotiläksyjä ja kun oli niin hieno ilma niin päätin sitten ottaa koko konkkaronkan mukaan.

Mindy pääsi treenaamaan sarjatulipalkkaa, maahanmenon vihjettä, takapään käyttöä ja sen sellaisia ja ohessa tuli rauhoittumistreenitkin kivasti. Mindy oli hienosti kuulolla eikä ottanut häiriötä mistään ympäröivästä. Mä jaksoin tehdä vähän pidempiä sarjatulipalkkauksia ja yritin parhaani mukaan olla välittämättä yleisöstä. Käsieleeseen reagointi on vielä vähän hidasta, mutta ehkä sekin tästä vielä tehostuu. 🙂 Vähän tein lopuksi myös sellaista, että olin polvillani maassa, heittelin nameja eri suuntiin ja Mindyn syötyä namin käskin sen käymään maate. Hienosti onnistui kentälläkin etänä ja ekaa kertaa näin itse eri asennossa!! Taitava eläin. 😊

Välissä Ifa pääsi treenaamaan myös. Ifakin harjoitteli vähän sarjatulipalkkausta, sivulletuloa ja yhden askeleen seuraamista ja palkan paikkaa ja jalka-positiota. Kokeilin myös sitä mun ympäri peruuttamista ja no problemo, suju yhtä hyvin ku kotonaki. 👌 Kokeilin myös sivulla peruuttamista ja se meni tosi hyvin. Yksi luoksetulo myös otettiin ja siinä huomasin sen ongelman, mistä Outin kanssa puhuttiin eilen rallytreeneissä, että jos mulla on katse eteen niin hommat menee ihan päin honkia. Koitin käskeä Ifaa sivulla odottamaan, niin se löi maihin aina jos katsoin samalla eteenpäin. Todnäk toi “odota” on kuitenki muutenki ton koiran päässä nyt liian maahanmenoliitännäinen, joten pitää keksiä uusi sana istuen odottamiseen. Itse luoksetulo oli hieno ja lopun perusasentokin oli aika bueno. Itselläni vaan oli suuria vaikeuksia olla auttamatta koiraa siinä vaikkei se apua tarvinnut. 😀 Loppuun treenattiin sitten ihan vähän sivulla istuen odottamista. Sitä tehtiin muuten Mindynkin kanssa. Tarpeellinen treeni molemmille.

Liksukin pääsi kerran vähän hömppäämään ja tekemään osaamiaan temppuja ja se oli kyllä ihan liekeissä. 😂 Hassu vanha mummokoira. ❤

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s