Mindyn tanssiuran korkkaus

20545525_1380163138767093_1855731780055624288_o

Kuva: Hanna Maines

Käytiin viikko sitten koiratanssin möllikisoissa Liedossa Qublis-hallissa. Ifa kävi tekemässä kehääntulotreenin ja Mindy osallistui FS ALO:on. Ifan treeni meni hyvin, sillä se luuli tulleensa tekemään kisasuoritusta ja oli oma flegmaattinen kehäitsensä, jonka pääsin sitten yhdessä kohtaa palkkaamaan ja ottamaan alusta. Kummasti oli eri ääni kellossa kakkosrundille lähdettäessä, teki paljon paremmin hommia. Julistan treenin onnistuneeksi. Myöhemmin pvällä Mindy teki oman ohjelmansa kokonaan palkatta. Kerran pari se jäi haahuilemaan jotain että höö mikä peili, mutta lähti niistä ihan hyvin mukaan ja saatiin oikein kunnialla vedettyä koreo läpi. Saatiin todella mieltä lämmittävää palautetta tuomarilta: “Koira tekee puolikkaasta kokonaisen?! What? Kuinka hienosti sanottu. Koskettava esitys. Eli onnistuitte todella herättämään tunteita. Muutama kontaktikatkos ei häirinnyt tätä. Ihana liike “kämmenen selän tutkiminen”. Uljas koira; tulette vielä olemaan mahtavia!” Ja Tinttu vielä sijoittui luokassaan 1/4!

Hyvillä mielin suuntasimme siis 4.8. perjantaina Janakkalaan korkkaamaan Mindyn virallista tanssiuraa.

Päivän sääennuste oli hyvin… epävakaa. Aamulla satoi aivan kaatamalla, joka sitten Turussa kyllä loppui puolen päivän tienoilla. Ja eihän sillä säällä siis muuten väliä, mutta tiedossa oli ulkokisat. Matkalla sää oli hyvin vaihteleva, mutta paikan päällä näytti jo siltä, että vältymme vallan sadekuuroilta.

Paitsi juuri ennen meidän kehäänmenovuoroa.

20641953_1380201302096610_1582178219_o

Kuva: Hanna Maines

Totta kai juuri ennen meidän kehäänmenovuoroa alkoi sataa vettä. 😀 Eikä mitenkään pienesti tihuttaen vaan ihan kunnolla. Onneksi oli Mindy menossa kisaamaan eikä Ifa, ei olisi ollut mitään asiaa kehän puolelle Ifan kanssa tuossa säässä. Eipä siinä sitten muuta kuin että kehään ja kokeilemaan. Alku lähti vähän tahmeasti liikkeelle, mutta Mindy teki kuitenkin jotain. Maahan meni hienosti ja laittoi pään alas kun pyysin, mutta kun selälleen piti kääntyä niin Mindy nousi seisomaan. Koitin pyytää sen takaisin maate, muttei se suostunut kuin istumaan. Koitin siitä pyytää tassua, mutta sit olin jo niin sekaisin etten muistanut enää oikeaa käskyä enkä oikein tiennyt miten pyytää tassua kun ei oo koskaan treenattu että mä olisin selällää ja koira istuis… 😀 Olis pitäny olla pelisilmää ja kierähtää ittekki ylös mutta no, aina voi jälkikäteen jossitella. Tuosta kömmähdyksestä kun päästiin niin saatiin ohjelmaa ihan kohtuullisesti – joskin edelleen kovin tahmeasti – taas eteenpäin.

Viimeiset liikkeet oli juuri tulossa, kun sade alkoi haitata Mindyä sen verran että se pysähtyi rapsuttamaan korvaa ja pitkään rapsuttikin, ihan antaumuksella musiikin loppuun asti ja vähän ylikin. 😀 Eipä siinä auttanut kun odottaa ja koiran lopetettua rapsutus niin ottaa viimeiset liikkeet ja tehdä lopetus vaikka musiikki oli loppunut aikapäiviä sitten. Ihan en olisi arvannut että sade Mindyä noin paljon haittaa, mutta eipä kieltämättä ole muutenkaan tullut sateessa treenattua. Sättäyksestä huolimatta Hanna oli saanut kivoja kuvia meistä kehässä.

Kuvat: Hanna Maines

Saatiin esityksestä seuraavanlaiset arviot:

Hannele Parviainen
Tekninen laatu Liikkeiden määrä 37p
Liikkeiden laatu 35p
Taiteellinen vaikutelma Yhtenäisyys ja kumppanuus 40p
Koreografia 38p
 “Harmi kun rapsututti. Ohjelma jäi kesken.”
Salla Haavisto
Tekninen laatu Liikkeiden määrä 40p
Liikkeiden laatu 39p
Taiteellinen vaikutelma Yhtenäisyys ja kumppanuus 40p
Koreografia 39p
“Hyvä, hallittu kokonaisuus! Harmillinen loppurapsutus.”
Nadja Böckerman
Tekninen laatu Liikkeiden määrä 42p
Liikkeiden laatu 40p
Taiteellinen vaikutelma Yhtenäisyys ja kumppanuus 42p
Koreografia 43p
 “Hieno ohjelma! Pointsit ohjaajalle, joka ei antanut virkistävän kesäsateen häiritä vaan ohjelma tehtiin suunnitellusti. Koira teki suurimman osan liikkeistä, hienoja yksityiskohtia. Lopun rapsuttelu menee sään piikkiin, kukapa tykkäisi jos korviin menee vettä!”

Näillä irtosi yhteensä 158,34p. Kuuden koiran luokassa sijoituksemme oli 4. Paljoa ei siis vajaaksi jäänyt, ken ties mitä olisi pisteet voinut olla jos olisi saatu onnistuneesti vedettyä loppuun asti. Sinänsä hyvillä mielin jatkoon kuitenkin, että eiköhän näistä ongelmista päästä yli ja sentään koira teki ihan ok mun kanssa hommia kehässä eikä ollut lähdösssä pois vaikkapa. 😀 Vähän ehkä virtaa olis voinut olla enemmän, mutta ehkä viilenevät säät auttaa sitten siihenkin. Nyt jäi sitten sellainen fiilis että voi äh, ehkä Mindy täytyykin ilmoittaa Salon kisoihin ensi kuussa, kun nyt jäi vähän hampaan koloon tästä suorituksesta ja olis kiva päästä esittämään parempaakin osaamista. Joten ehkäpä otamme uusinnan siellä sitten.

Jos joku vielä haluaa tämän selostuksen päätteeksi katsoa meidän kehässä räpiköinnin, sekin löytyy YouTubesta.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s