Ifa koreotreeneissä

Mindy meni ja aloitti juoksunsa, joten viime maanantaina Ifa päätyi sitten paikkaamaan sitä koreotreeneissä. Mietittiin että miten meidän nykyistä ohjelmaa pitäis parantaa ja miten se vastaisi paremmin voittajaluokan koreota. Tultiin Hannan kanssa vähän siihen lopputulokseen, että kyllähän siinä nyt suuntia ja positioita on, enemmän on kiinni siitä että ne tarttis saada onnistumaan kisoissa.

Mietittiin myös sitä, että kun väärin päin jalkojen välissä -positio on epäonnistunut jokaisissa kisoissa, että ehkä se onnistuisi paremmin kun sen laittaisi aiemmin koreoon. Että jos alkupuoli koreota olis teknistä piiperrystä ja sitten lasketeltaisiin vauhdikkaamman musan tahtiin se loppu. Toki sinne loppuun täytyy varmaan jotain vähän teknisempääkin kuin pelkkää eteenpäin liikkumista, ettei se ihan lässäytä teknistä alkua, mutta toisaalta siinähän niitä eri tempoja sitten on esiteltynä. Ensin teknisyys, sitten temmot. 😀

Päädyttiin sitten siihen, että jos jatkan meijän nykysellä musalla, niin järjestelen kaikki positiot uusiksi niin että ne vaikeemmat on alussa ja loppua kohti helpottaa. Kokeiltiin myös pienempää sipsutusta yhteen sellaiseen kohtaan, joka on nyt ollut ontuvaa vuorolaukkaa koira jalkojen välissä. Harjoiteltiin myös sitä siirtymää siihen positioon, ja tottahan toki se nyt treeneissä sujui hyvin. 😀

Toinen vaihtoehto on toki ottaa uus musa. Mulla on aika… aikamoinen lista eri vaihtoehtoja et mikä vois olla Ifalle toinen musa. Nyt pitää vaan päästä kokeilemaan ja videoimaan niitä että mikä oikein toimis, ja sitä päästään onneks tekeen ens maanantaina.

Joku näistä?

Kuten huomataan, biisit on aiiiiivan laidasta laitaan, ihan erilaisia. 😀 😀 Niinku meijän tähän astisetkin… Ensin vähän ItaloBrothersia, sit lavatansseja, nyt Vivaldi+Headhunterz. Seuraavaksi ties mitä… 😀 Ehkä tiedämme enemmän ensi viikon puolella.

Advertisements

One thought on “Ifa koreotreeneissä

  1. Pingback: Ifa 9v ja musiikkitestailua | Ifan treenikirja

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s