Tahtitassut ry koulutusviikonloppu

IMG_20180520_124538

Viikonloppu 18.-20.5.2018 vietettiin Yläneellä, Pöytyällä Kuralan kartanotilalla Tahtitassut ry:n koulutusviikonlopussa. Kouluttajina Nadja Böckerman, Jenni Laine ja Liisa Tikka. Oli ihan sairaan antoisa viikonloppu, kivoja ihmisiä ja upeat säät.

Lauantaiaamu aloitettiin hauskalla alkujumpalla, joka toimi samalla kaikkien esittelynä. Tosi kiva keksintö Jenniltä! Meijän treenit alkoi iltapäivällä sitten Nadjan opissa, aiheena HTM-siirtymät. Olin vähän sillä mielellä, että kaipaisin lisää ehdotuksia siitä miten vaihtaa positioita, kun jalkojen ali pujottelu ja kiepit aina epäonnistuu kisoissa. Tästä saatiin ihan hyvää keskustelua itse asiassa Liisan kanssa jo ennen meijän vuoron alkamista, kun mietittiin millä kaikilla tempuilla positiota voisi vaihtaa. Puhuttiin rallyn puolenvaihdoista ja kukkasista, mutta niistä en kauheasti perusta kun ne näyttää herkästi siltä että koira vaan lipes eri asentoon vaik ei pitäny. Mietittiin sit, et voishan jonkun puolenvaihdon edessä tehdä sellasena näyttävänä liikkeenä käsien kanssa, kunhan se päättyy koiran hienoon omatoimiseen positioon hakeutumiseen. Ehkä, ehkä. Sit mietin myös että jonku tassut käsivarrelle “tanssi” -tempun kautta vois pystyy vaihtaan positioo. Ja sit on tää ympäri peruutus. Siitä puhuttiin Nadjankin kanssa, joka sanoi että se on siitä huono liike, että se usein hirttää koirilla kiinni ja ne jää loopilla tekeen sitä. Pitää siis olla tosi vahva pysäytys- tai positiokäsky koiralla jos käyttää tuota.

Nadjan kanssa ei sitten lopulta niinkään mietitty eri tapoja vaihtaa positiota vaan keskityttiin siihen positioon hakeutumiseen ja pyörähdysten tekoon ihan paikallaan. Ihan legit muistutus taas siitä, että niin, asioitten ois hyvä onnistua ensin paikallaan ennen kuin niitä koitetaan tehdä liikkeessä… Harjoiteltiin siis sellaista positio-kieppi-positio -treeniä. Eli pyydän Ifan vaikka fronttiin, siitä kieppi (tai no meillä wush) ja takaisin fronttiin, ohjaajan pysyessä paikallaan.  Kävi hyvin pian selväksi, että tämäkin oli hyvin haasteellinen harjoitus Ifalle. Ihan paikallaan ollessa positiosta pyörähdykseen lähtö oli tosi vaikeeta, eikä se järin hyvin hakeutunut takaisinkaan. Tätä sitten hinkattiin frontissa, seuruussa ja heelissä. Nadja sanoi, ettei usko ongelman olevan kiepeissä vaan siinä, että ne on vaan ollut Ifalle epäselviä ja se ei ihan ymmärrä mitä ne käskyt tarkoittaa. Tätä saatiin kotiläksyksi jumpata niin, että lähtee toimimaan paikallaan ollessa.

Jalan ali pujottelusta sanoin, että kun oon treenannu sitä kerranki kisojen alla viikon putkeen heittämällä namin aina pitkälle sivulle, että saisin Ifan pujotteleen paremmin mutta sekään ei oo tuottanut tulosta. No, mä olen heittänyt namia väärälle sivulle. 😀 Kun oon tehny silleen, että jos koira vasemmalta pujottelee oikealle, oon sinne oikealle heittäny pitkälle namin. Ei oo auttanu ei. Nadja sanoi, että heitäppä vasemman jalan etukautta vasemmalle se nami, että koiralle tulee “kiire” kiertää se jalka päästäkseen namin perään. Nyt kun Ifa on meinannut aina jäädä seisahduksiin sinne jalkojen väliin. No heti lähti sekin homma pelittään paremmin.

Nadjan koulutuksen jälkeen oli sellanen olo, että miksi en oo ollu kertaakaan koirakkopaikalla kun Nadja on kevään aikana käyny Qubliksessa kouluttaas ties kuin monta kertaa. No ok koska raha, mutta graaaah voi nää ongelmat olis voinu ratketa kauan sitten. 😀 No mutta, tulipahan opittua taas uutta! 🙂


Sunnuntai aloitettiin harjoituskisalla. Meillä ei uudesta biisistä oo ku vasta n. 1:30 pätkä suunniteltuna, mutta aattelin että vedetään sitä ja improtaan loput. Ensimmäinen veto meni ihan päin honkia kun Ifa sovelsi aiiiiivan omiaan. Mun pitäis oppia kisoissa improamaan paremmin, että jos se tuleekin eri positioon niin no, tehdään niitä sivuaskelia sitten siinä tai mennään sitten siinä vauhdikkaammin. Enikeis, kakkosrundilla sujui sitten hiukan paremmin jo! Siellä vaan loppui sitten 5min aika kesken ja piti vapauttaa estradi seuraavalle osallistujalle.

Aila oli harkkakisasta saanut kivoja otoksia. 🙂

Lounaan jälkeen vuorossa oli Jennin koulutus, jossa lähettiin hioon mun liikkumista biisin tahtiin. Lopputuloksena päädyttiin sellaiseen hiipparointiteemaan, joka on hieman eri kuin mitä aluksi ajattelin, mutta kokeillaan mitä tästä tulis. Puhuttiin siitä, että alkuasentoa pitäis vähän hioa. Pelkkä kyykyssä olo koira maassa ei vielä kerro mitään, mitä on tulossa, se on aika geneerinen. Joten aateltiin, että aloituksessa mulla vois olla kädet silmien edessä ikäänkuin olisin piilosilla. Puhuttiin myös “ympärilleen vilkuilusta” ja sivustojen tähyämisestä sivuaskeleissa. Vauhdikkaammissa osuuksissa Jenni ehdotti, että ottamalla kädet kunnolla mukaan voi antaa vaikutelman ikään kuin mentäisiin kovempaa kuin mitä oikeasti mennään. Sivulaukoissa ei myöskään sovi musaan jos otan kovin pitkää askellusta, vaan pitää tehdä sellaista tosi lyhyttä koottua tikitystä. Ja muistaa se “kahden seinän välissä” -ajatus, josta oon kuullu jo sillon Jennin koulutuksessa Porvoossa way back. Nyt vaan täytyis päästä harjotteleen sekä itekseen että koiran kanssa ja, ööh, keksiä loppu sille koreolle. 😀 Tää on kyllä haastavaa kun pitää liikkua kaikkea paitsi itselle tyypillisesti, mut toisaalta sehän tätä lajin suolaa on! Ei saa päästä liian helpolla. 😀

Lopuksi meillä oli vielä ohjelmassa Liisan koulutus. Siellä mun murheina oli “loppuun asti kouluttaminen”, sopivat kriteerit ja käsiavuista irti pääseminen. Demonstroin sitä, miten huonosti Ifa tulee esim. fronttiin jos en auta kädellä. Liisa sitten muistutti siitä, että jos poistetaan kädet niin pitää madaltaa position kriteerejä. Naksutin ois hyvä ja parempi naksauttaa just ennenku koira on liikahtanut positioon, ettei ainakaan sit enää kun se on ehtinyt jo liikkua siitä pois. Ja täytyy hyväksyä hieman väljemmätkin yritykset. Koska sekin on tärkeä seikka, että kokoajan liian korkealla kriteeri saa koiran lopettamaan yrittämisen. Sen oon huomannu kyllä, mutta en oo osannu/uskaltanu madaltaa kriteeriä. Niin Liisa sitten puhui siitä, että harjoittelee ilman käsiä löyhemmillä kriteereillä sitä käsiavuttomutta ja sitten välillä taas käsiavuilla tarkkuutta. Jonkun aikaa näitä vuorotellen treeneissä (ei ehkä vuorotoistoin mut ennemmin vuorotreenein), ja sit lopulta ruvetaan vaihteleen käsien paikkaa (kiinni vartalos, irti vartalosta, selän takana) ja pidetään kriteeri koiralle samana koko ajan. Sieltä sen pitäisi lopulta sitten rakentua. Puhuttiin myös, että apuohjaaja on kätevä naksuttelija niihin käsiavuttomuustreeneihin. Ois luksusta ku joku päättäis ain mun puolesta kelvollisen kriteerin positioon, oltais varmaan paljon pidemmällä jo. :’D

Ärsykekontrollitreeninä tehtiin samaa kuin Hanna ja Nuu, että otetaan kaks erilaista temppua, esim. maahanmeno ja pyörähdys, jotka koira osaa tehdä istuma-asennosta. Istuminen oli meilläkin tässä se vaikein osuus. 😀 Kyllä se Ifa nyt kohtalaisesti jotain teki, mutta aika paljon oli just istumisen sijaan peruuttamista ja maahan menoa. Pientä hitautta käskyjen noudattamisessa, mutta kyllä se siitä. Tässä treenissä pitää vaan muistaa, että pyytää välissä samaa temppua monta kertaa peräkkäin eikä aina vuorotellen kieppi-maahan-kieppi-maahan, ja että muistaa eri ajan pitää koiraa istumassa ensin ennen muuta käskyä. Myös istumisesta voi välillä palkata.


Mun oli sit luonnollisesti päästävä heti maanantaina kokeilemaan viikonlopun oppeja Ifan kanssa. 😀 Kokeiltiin ensin musaa Jennin vinkkaamaan esiintymistyyliin, harjoiteltiin takapositioo, tanssi-tempusta väärte-positioon siirtymistä ja lopuksi sitä jalan ali pujottelua. Musiikin testaamisessa oli se ongelma, että a) mun pihan nurmialueet on liian pieniä ja kaltevia, pitäis päästä halliin ja b) oli liian kuuma, joten Ifa oli vähän kujaseppo sekä c) sitä koreoo ei oikeesti vieläkään oo loppuun asti suunniteltuna. Ei teknisesti todellakaan mikään kaunis suoritus, mutta tuli todettua että niin tyhmältä kuin se tosi lyhyt tikitys sivulaukassa tuntuukin, niin kyllä se vaan näyttäis musiikkiin sopivan. Nyt kun pääsis vaan hallille kokeileen tätä…!

Takaposition treenaus meni ihan jees. Kaks ekaa yrittämää olin taas aiiiivan mutkalla taaksepäin, mut kolmannella annoin koiran tehä hommat (nami oli kädessä kuitenkin) ja sinne se kääntyi kuin kääntyikin, ilman 180 asteen ylävartalon kääntöä. 😀 No 180 ehkä vähän liioittelua, mutta silti. Tuli tosi hyvin siinä positioon, joten ehkä toivoa on että se oppii sen vielä jotenkuten. Jatketaan treeniä, josko päästäis joskus siitäkin häivyttään käsiapua. Tätä pitäis päästä tekeen peilin kanssa että näkis ilman hirveitä taivutuksia miten se on positiossa.

Tanssi-temppu tuntuu myös sopivan tuohon väärte-positioon tuloon ihan hyvin. Ainakin siitä tanssi-tempusta on helppo siirtyä siihen positioon, positioista ei niinkään helppo siirtyä siihen temppuun, mutta katsotaan. Vähän mietityttää mahtaako se aiheuttaa vinoutta, mutta pitää harkita ja testailla. Tulin samalla kokeilleeksi sivuaskeleita väärte-positiossa ja ooh, musta katottuna vasemmalle Ifahan teki aika hyvinkin niitä! Coooool! Pitää testata toistekin ettei ollut mikään kertahairahdus. 😀 😀

Lopuksi vielä vahvistelin sitä jalan ali menoa. Kävi jopa niin, että ensimmäisen seuruu-askeleen jälkeen Ifa ennakoi jalan alitusta ja tömähti sitte suoraan päin mun jalkaa. :/ No, mitäs ei toteuttanut annettua seuraa-käskyä vaan lähti ennakoimaan… Se onneksi jäi kyllä tohon yhteen kertaan, ei koittanut enää toiste. Nyt mulla oli nami joka kerta kädessä valmiiks, mutta once again – jos nyt sinne hallille pääsis niin pitää testaa myös ilman namia mahdollinen ymmärryksen lisääntyminen.


Tintun aloitettua juoksunsa en voinut tavoitella sille paikkaa Tahtitassujen juhannuskisoista Qubliksessa. Sille kun pitäis tulla pikku-Tinttuja ja jos kaikki sujuu niin juhannuksen tienoolla pitäis olla suunnilleen puolväli tiineyttä. Ilmottelin sitten molemmat harjat sinne seikkailemaan ja nyt on illan ekaan kisaan paikka Liksulle FS ALO ja Ifalle molempiin kisoihin HTM VOI -paikka. Mietin aluksi olisko juhannuksen kunniaks pitäny tehä FS ALO Ifan kanssa, mut lopulta totesin et harjotellaan nyt mieluummin edelleen tätä HTM:ää kun se FS on niin sadaskdhasjda Ifan kanssa. 😀

Kisoja innolla odottaen! Tulee olemaan hieno tunnelma kisoissa. 🙂

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s