Archive | December 2018

Mindy RTK2 & koiratanssin pohjoismaiset mestaruuskilpailut

Marraskuun puolessa välissä ajeltiin Loimaalle rallykisoihin Mindyn kanssa. Kiva oli olla pitkästä aikaa Tonttusen kanssa kisoissa, kun se ottaa kisapaikalla aina niin lunkisti. Mitä nyt Marian näkeminen saa tuon ilo-sekoamaan sfääreihin asti, mutta noin muutoin. 😀 Siellä se Mindy makaili selällään ennen omaa vuoroamme. Olin harkinnut, että ehkä meidän täytyisi ottaa treeniä ennen omaa suoritusvuoroa, että saataisiin tekemisestä nousevia kierroksia vähän laskettua. No, olin unohtanut että eihän siellä sisällä mahdu mitään treenaamaan, joten vähän meni puihin se suunnitelma kun en saanut aikaiseksi mentyä uloskaan treenaamaan. Jotenkin edelleen liian voimakkaana päässä Ifa, jonka kanssa ei voi tehdä mitään ylimääräistä, niin ei oikein tajua että toisten koirien kanssa voi olla ihan tarpeen tehdä “jotain ylimääräistä” ennen kehään menoa. Kierroksia olikin sitten ihan odotetunlaisesti kehässä. Oli painamista, keulimista, ylimääräisiä hyppyjä, liikkeellelähdössä varastamisia… Mutta täpärästi onnistuttiin saamaan 76p joka oli meidän kolmas hyväksytty tulos avoimesta ja täten saatiin RTK2, jee! Tähän oli hyvä päättää tämä harrastusvuosi Mindyn osalta. Nyt sitten eikun voittajan liikkeitä treenaamaan…


About kuukautta myöhemmin oli luvassa jotain paljon paljon jännittävämpää. Koiratanssin pohjoismaiset mestaruuskilpailut Helsingin Messukeskuksessa, jossa minä ja Ifa oltiin Suomen edustusjoukkueessa mukana. Perjantain treenipäivä paikalla oli kiva, ei jännittänyt ja oli siistiä käydä kehän puolella pyörähtämässä. Valitettavasti sama fiilis ei säilynyt lauantaina. Arvoin pitkään otanko lauantaina Ifaa mukaan kehään kun joukkueet menevät kehään esittäytymään. Ajattelin ensin, että en ota, mutta sitten lopulta päädyin siihen että on se hölmön näköistä jos ei vie koiraa sinne. Luulen, että se ei kuitenkaan ollut hyvä ratkaisu. Ei se ainakaan Ifaa auttanut mitenkään. Jokainen kehässä olo – niin lauantaiaamun joukkueiden esittely, lauantainen oma suorituksemme, lauantain palkintojenjako kuin sunnuntainkin palkintojenjako – noudattivat samaa linjaa Ifan osalta. Ifa ei nauttinut olostaan, oli ahdistunut ja piilotteli mun selän takana ilman että siihen sai edes kunnon kontaktia, ja ikävältähän sellainen tuntuu. Erityisen ikävältä tuntui heti meidän suoritusvuoron jälkeen, kun Ifa oli jättänyt n. puolet asioista tekemättä ollessaan niin ahdistunut kehässä olosta, ja minun ahdistuttua Ifan ahdistumisesta meni sitten ohjaajankin osuudet ihan plörinäksi. Käytiin puolustamassa FCI9-ryhmäläisten kelpaavuutta harrastuskoiriksi aika huonolla menestyksellä. Pisteistä viis kunhan kehässä olisi ollut kivaa, mutta nyt se oli  valitettavasti kaukana siitä. En voinut välttyä myöskään siltä alkuperäiseltä ajatukseltani, että ihan oikeassa olin kun sanoin että varakoirakon olisi pitänyt olla se joukkueen oikea koirakko ja meidän mennä white dogina, silloin olisi mennyt roolit oikeinpäin. No, tilanne korjaantuu väkisinkin ensi vuodelle, kun me emme ole näissä karkeloissa mukana. Meidän vedosta on video, mutten ole katsonut sitä enkä aio katsoakaan, joten en myöskään lataa sitä tänne näkyville. Keskityn nyt unohtamaan sitä, että tein väärän valinnan hakiessani joukkueeseen.

Jos jotain positiivista pitää hakea, niin se, että ei tarvitse jossitella että “mitä jos”, jos olisin jättänyt hakematta. Nyt voi todeta vaan tyytyväisenä että luojan kiitos ei tarvitse enää ikinä tehdä tätä uusiksi. Ja toinen positiivinen on se, että ei kuitenkaan keskeytetty, vaan saatiin pisteet. Kilpailun alhaisimmat pisteet tosin, mutta pisteet kuitenkin.

Claudia Moser (CH)
Presentation 7,1
Content 5,9
Music & interpretation 7,0
Total 20,0
Johanna Mamrelund (SE)
Presentation 6,2
Content 6,0
Music & interpretation 7,0
Total 19,2
Johanna Saariluoma (FI)
Presentation 5,7
Content 5,2
Music & interpretation 6,4
Total 17,3

Yhteensä pisteitä kertyi siis 18,83 /  30 p.

On itse asiassa kolmaskin positiivinen asia. Päätettyäni että Ifan harrastusura loppui tähän, sain kanavoitua harmistustani kotiajomatkalla Mindyn koreografiaan ja keksin kolme uutta temppua jotka haluan Mindylle opettaa uutta freestylen koreografiaa varten. Niiden treenausta on nyt aloitettu, mutta menee vielä kauan että ne ovat kisakunnossa. Vuosi 2019 pidetään taukoa kaikesta koiraharrastamisesta ja palaillaan kentille sitten Mindyn kanssa 2020. Katsotaan josko silloin 2020 päivittelisi blogin nimen ja ulkoasun.

Oli todella hienoa olla joukkueen mukana jännittämässä muiden suorituksien puolesta ja iloitsemassa ihan mielettömän hienoista ja taitavista esityksistä. Se vaan ei ollut oikea paikka meille.

Advertisements