Treenipohdintoja

Syvennyin tänään vähän enemmältikin pohtimaan meidän treenaamista ja kirjoitan nyt tänne ylös pohdintojani, jotta ei pääse unohtumaan että mitäs sitä tulikaan ihmeteltyä. Kaikki lähti liikkeelle varmaan siitä, kun löin tulille Perusasento-podcastin jakson #8 koiran ensimmäinen vuosi. Kuuntelin sitä ruoanlaiton ja ruokailun ohessa vähän “vasemmalla korvalla”, mutta sellainen teema kuin sosiaalinen palkka jäi sieltä kummittelemaan mieleen. Illemmalla lykkäsin sitten Googleen hakusanaksi “sosiaalisen palkan rakentaminen” ja luin hakutulokset [ 1 ] [ 2 ] [ 4 ] [ 5 ] [ 6 ] ja rupesin kokoamaan ylös listaa erinäisistä pohdinnoista.

Sosiaalinen palkka on varmasti yksi asia, joka mun tulisi koirilleni rakentaa. Niin Ifalle kuin Mindyllekin. Mieli kysyy kyllä heti, että miten suuria kokonaisuuksia kannattaa alkaa 11v koiralle rakentaa, mutta hei, tuskin siinä mitään häviääkään. 😀 No, se kävi sosiaalisesta palkasta ja sen rakentamisesta nopeasti selväksi, että rakentaahan se todellakin täytyy. Ei se koira siitä automaattisesti palkkaudu. Ei tietenkään, jos se niin tekisi niin tätä ei tarvitsisi pohtia kun homma olisi kunnossa jo. Saamani käsityksen mukaan tämä lähtee pitkälti siitä, mitä monesti muutenkin sanotaan: kehu koiraa ennen kuin annat namin/lelun. Konseptia vaan viedään vähän pidemmälle, kun sosiaalisen palkan ei tarvitse olla pelkkä puolilakoninen: “hyvä”. Ohjaaja voi vaikka villiintyä riehumaan koiran kanssa osoittaakseen aitoa tyytyväisyyttä koiraa kohtaan. Ja kun koira on palkkaantunut tästä sosiaalisesta palkasta, se voidaan sen jälkeen palkata myös namilla/lelulla. Näin saadaan rakennettua sitä sosiaalista palkkaa, että joskus siitäkin tulee myös nami/lelu.

Väittävät myös, että koirat tykkäävät lotota – siis sillä tavalla että pitää mielenkiintoa yllä, jos joskus kehujen jälkeen tulee muukin palkka, joskus ei. Itse olen tämän suhteen kamalan skeptinen ja varmaan itse niin kiinni niissä muissa palkoissa, että loppuu usko että koira tekisi enää mitään jos kerrankin jättää sen palkkaamatta ruoalla. 😀 Siinäpä ehkä ongelman ydintä myös. Eipä tässä kai auta kuin lähteä treenaamaan ja kokeilemaan.

Aito tyytyväisyys koiraan mainittiinkin tuossa jo aiemmin, ja se onkin sitten yksi harvinaisen vaikea konsepti mulle kun tullaan virheisiin suhtautumiseen. Mun pitäis opetella toisenlainen suhtautuminen virheisiin, eli juurikin se tyyli että alkaisi nähdä virheet tilanteina, joissa saa lisätietoa ja oppii jotain uutta. Nähdä ne mahdollisuuksina eikä uhkina. Nyt turhaudun virhetilanteissa erittäin herkästi ja kaiken lisäksi syytän niistä kokonaan koiraa. Odotukset ovat jotenkin aina liian korkealla, ajattelen aina että koira kykenee paljon enempään kuin mihin olen sitä itse kunnollisesti valmentanut. Tai en mä systemaattisesti ajattele, että totta kai se pystyy parempaan kuin mitä olen kouluttanut, mutta tiedostamattani huomaan sellaista olettavani, nyt kun asiaa ihan pohtimalla pohtii. Tässäpä sitä ohjaajan pääkopalle haastetta.

Epäonnistumisiin suhtautumiseen liittyen yksi aihe, jota en vielä syvällisemmin pohtinut mutta jota tarvitsisi kyllä syvällisemmin pohtia, on että miksi kilpailen, mikä on tärkeää kilpailemisessa. Tämä olisi tarpeellinen pohdinta-aihe myös setviessä sitä, miksi mä jännitän kisoissa niin kamalan paljon. En tiedä kuinka diipiksi tuon pohdinnan vetäisi, että lähtisikö kevyesti siitä että olisi kiva esittää epätyypillisemmän rodun osaamista, vai sukeltaisiko suoraan syvään päätyyn pohdinnalla siitä että kun on lapsena saanut hyväksyntää vain hyvistä koetuloksista, niin nyt hakee omaa validointiaan hyvien tuloksien kautta, tahtoen niin kovasti onnistua että voisi kokea olevansa jonkin arvoinen, kokea olevansa hyvä. Ei sillä, aika paskan harrastuksen valitsin jos haluan tuolla tavalla välillisesti etsiä jotain muka-hyväksyntää, kun valitsin sitten harrastuksen jossa on elävä luontokappale eli koira toisena osapuolena. 😀 😀 Olis ehkä pitänyt valita harrastus jossa kaikki on itsestään kiinni niin ei olisi koiraa jota syyttää siitä, että ei itse onnistunut. Minun “vikanihan” sekin on, kun ei koiran kanssa onnistuta, ymmärrän sen järjellä, mutta tunnepuolen kanssa on vielä tekemistä. Mites se oli että harrastamisen pitäisi olla kivaa rentoa yhdessä tekemistä… 🙂 😀

Lukemissani teksteissä tuotiin esiin myös se, että ohjaajanhan pitäisi olla koiran tuki ja turva. Allekirjoitan tämän kyllä täysin. Mutta jälleen, milläs olet sitä kun vaadit koiraa osaamaan paremmin kuin mitä on opetettu, etkä ole aidosti tyytyväinen kuin suorituksiin joissa koira todella on ylittänyt kaikki odotukset.

Tunnetiloihin liittyen mietin olisiko paineistuvalle Ifalle hyväksi opettaa treenaamiselle jotkut start ja stop buttonit, joilla se saisi itse kerrottua milloin haluaa treenata ja milloin menee liian pitkälle. En vaan tiedä että mitä nämä buttonit voisivat olla, tai oikeastaan sitäkään että miten opettaa ne koiralle. Start button nyt luulisi olevan selkeä: pyydä koira tekemään jotain -> koira tekee sen -> treeni alkaa -> repeat kunnes koira ymmärtää kaavan että tästä liikkeestä seuraa treeniä ja voi alkaa tarjoamaan sitä. Stop button sitten varmaan samalla menetelmällä, että treeni käynnissä ja aina tietyn manööverin kautta se loppuu. Mutta että mikä voisi olla sellainen käyttökelpoinen start ja stop button? Mites sitten kun kisoissa koiraa jännittää ja start buttonia ei vaan kuulu? “Juu sorry ei voida tulla kehään vielä, en oo saanu Ifalta vielä start buttonia, ootellaan ny hetki vielä…” 😀 Ja entäs sitten kun se koira vetää stop buttonia kesken kisasuorituksen? Kauhuskenaarioita. 🙂 Tai ei kai ne kauhuskenaarioita ole, ne vaan kertoisi että koira ei ole valmis siihen mitä olen siltä pyytämässä?

Enemmän vähemmän sulavasti tuosta päästään toiseen esille nousseeseen teemaan: treeni- ja koetilanteet eivät saisi erota toisistaan kovin paljon. Okei, tätä on kiva miettiä sen osalta että hei, olen just tehnyt tätä treeneissä: mennyt paikalle, laittanut tavarat valmiiksi, vaihtanut koreovaatteet päälle, tehnyt pari temppua ja mennyt kehään vetämään koreon. Mutta. Se isoin mutta. En voi mennä kisoihin niin, että pääsen saapumisesta vartin sisään kehään. Eli pitääkö mun nyt alkaa tekemään jotain 3h hallivuokrauksia, joissa ensimmäiset 2h vaan soitan musiikkia ja hengailen ja syön kanttiiniostoksia?? Jotta saan treenistä kisanomaisempaa. 😀 Koska siinä odottelun aikana koiran motivaatiolle oikeasti tapahtuu jotakin. Ifa varmaan ehtii kuluttaa itsensä siinä odotellessa, koska se ei oikeasti rentoudu siinä. Patoaa ahdistuksen sisäänsä, ja kun lopulta olisi oma vuoro niin tekemisestä ei tule enää mitään. Että kai se on se 3h hallivaraus sitten vaan tehtävä, edes kerran, for the science. 😀 Ja toisaalta, teksteissä mainittiin myös lämmittelyn tärkeydestä ja siitä, kuinka koirat purkavat stressiä liikunnalla. Auttaisiko, jos kisoissa käytäisiinkin lämmittelylenkillä sen sijaan että vaan odotetaan vuoroa häkissä? Se menee sitten siihen tasapainoiluun siitä, että saisi Ifan energiatasot kohdilleen, että ne eivät ehtisi liiaksi laskea ennen kehään menoa.

Ifan kanssa ei enää ehdi, mutta jos joskus sekoan ja hankin vielä uuden koiran niin sille opetan tämän nyt muutenkin kovassa nosteessa olleen taukomattosysteemin. Jotta saa selkeämmin koiralle ilmaistua että milloin rauhoittua ja milloin tehdään. Mindylle tuosta ei ehkä olisi niiiiiin paljoa hyötyä, kun se tuntuu rauhoittuvan milloin ja missä vaan kunhan mä olen siinä lähellä. Se ei ole sellainen kuin Ifa, joka viime kisoissa makasi hallin lattialla pedin ulkopuolella ja taukoamatta tuijotti mua odottaen että milloin jotain tapahtuu. Tinttu osaa ottaa lunkisti, maata selällään ketarat kattoa kohti heti kun liike lakkaa minuutiksikin. 😀

Mindyyn liittyen on myös auki sellainen tyhmä(?) pohdinta siitä, että miten leluilla kuuluu palkita. Yksinkertainen vastaus kai kuuluu, että no silleen että se koira palkkaantuu siitä. 😀 Ok, mutta Mindy palkkaantuu siitä että se ottaa lelun suuhun ja lähtee juoksemaan rinkiä ympäri hallia/kenttää/pihaa, eikä todellakaan lopeta sitä kutsusta. Voin pistää lelun pitkän liinan päähän, mutta sitten multa lähtee käsi ja koiralta katkeaa niskat kun se naru loppuu koiran juostessa, tai tuntuu ettei koira nauti siitä enää samalla tavalla, kun ei pääse niin vapaasti rälläämään. Mutta olisi kiva, että palkkaustilanne olisi hallitumpi. Että mä päättäisin kauanko se palkkaushetki kestää, eikä niin että seison 5min paikallani odottamassa että joko voitais jatkaa. Se on sitten sitä tasapainottelua taas sen välillä, että mistä koira oikeasti palkkaantuu vs. minkä verran tarvitaan hallintaa/jotain.

Että sellaset pohdinnat tähän lauantai-iltaan. 😛

Tinttu rentoutuu

Tinttu rentoutuu koiratanssikisoissa

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s