Archives

Mindy HTM-tanssimassa

Ilmoittauduttiin sellaisella 1,5vko varoajalla Janakkalan 24.8. iltakisoihin koiratanssimaan Mindyn kanssa. Mietin ensin että esittäiskö meijän vanhan FS ALO:n uusiks, mutta Hanna kannusti kokeileen HTM, joten eikun uutta lajia alle sitten vaan. Vielä piti musa päättää ja leikellä sopivan mittaseks ja suunnitella koreo. 😀 😀 Päädyin ottaan saman musan jolla Mindyn piti osallistua juhannuskisoihin, mutta kun ei niihin päästy niin se oli jäänyt käyttämättä. Testien jälkeen leikkelin musan ensin vähän pidemmäksi ja uusien testien jälkeen vielä vähän pidemmäksi.

Sitten vaan perjantaina kisaan. Osuttiin sitten ekan luokan ekaksi koirakoksi. Kuten sanottua, hallit on Tintulle parempia, joten se oli heti paremmin messissä kun vähän ennen kehään menoa temputin sitä. Saatiin koreo vedettyä suunnilleen just sellaisena kuin pitikin. Lopussa oli vuorotellen sivuaskeleita ja peruutusta ja siinä Mindy vähän keuli ja peruuttikin itsensä takapositioon. Koitin improta sitten että juu, mennään tässä takapositiossa, mutta kun heti ekalla askeleella Tinttu lähti vinoon sieltä niin aattelin että ei maksa vaivan yrittää enempää. Muutenkin keulimisista oltiin päädytty vähän vinoon, joten korjasin yhdellä pivotilla tilannetta ja saatiin loppuperuutus. Olin tosi tyytyväinen Mindyyn, koska tää oli eka HTM-kisa, ei olla edes mölleissä käyty ennen, ja se teki kaiken niinku osaakin. Erityisen iloinen oon siitä, että kummassakin väli-positiossa peruutus onnistui. Kertaakaan se ei karannut näistä positioista. Go Mindy!! ❤

Tulostaululta sai sitten lukea, että ei ollut tuomarien mieleen. Etukäteen arvelin, että tempon vaihteluiden vähyydestä vois tulla sanomista. Olin myös miettinyt positioiden riittävyyttä, mutta kun alokasluokka kyseessä, niin aattelin että kyllä kolme positioo joissa kaikissa esitellään myös peruutus, kahdessa pivot ja yhdessä myös sivuaskeleet niin vois riittää. No, ei riittänyt.

Hannele Parviainen
Tekninen laatu Liikkeiden määrä 41p
Liikkeiden laatu 41p
Taiteellinen vaikutelma Yhtenäisyys ja kumppanuus 41p
Koreografia 39p
“Siistiä työskentelyä. Lisää positioita vaan harjoitteluun.”
162p
Mari Väänänen
Tekninen laatu Liikkeiden määrä 40p
Liikkeiden laatu 39p
Taiteellinen vaikutelma Yhtenäisyys ja kumppanuus 43p
Koreografia 38p
“Sinänsä siistejä positioita, hyvää osaamista, mutta tempon muutoksia olisi toivonut enemmän. Nyt vähän tasapaksua kulkemista. Ihana kontakti, hyvä yhteistyö. Koreografia vähän siis tasapaksu, ohjaaja ohjaa kauniisti.”
160p
Mari Owsley
Tekninen laatu Liikkeiden määrä 38p
Liikkeiden laatu 35p
Taiteellinen vaikutelma Yhtenäisyys ja kumppanuus 40p
Koreografia 35p
“Olette hyvässä alussa. :)”
148p

Tulos siis 156,67p. Sijoituttiin neljän koiran luokassa kolmansiksi ja saatiin 7€ kisalahjakortti, että eiköhän jatkoa seuraa kumminkin. Olen samaa mieltä siitä, että tempon vaihteluja voisi olla enemmän. Tässä niitä ei monipuolisesti esitelty. Siitä en ole samaa mieltä, että alokasluokan ohjelmana tämä olisi 148 pisteen arvoinen, saatika että liikkeiden määrä olisi 38 mutta laatu 35. Olisin ymmärtänyt paremmin vaikka sitten määrä 35 ja laatu 38, mutta että laatu 35? Siitä että lopun sivuaskeleet ei ollu viivasuoria, alokasluokassa? En tiedä missä muussa kohtaa laatu sitten haparoi noin pahasti. Mutta noh, samakos tuo. Arvostelulaji on arvostelulaji ja näillä mennään. Ei muuta kuin lisää positioita treeniin niin kuin Parviainenkin sanoi. Selkeästi kuitenkin kaikkien tuomarien makuun lisää tähän kaivattaisiin, niin täytyy harjoitella vähän pidempäänkin ennen seuraavaa starttia, että päästään sitten reippaasti KUMA:n puolelle.

Mindy kuitenkin teki tosiaan kaiken niin kuin osasi, eikä koreossa olisi tämän enempää mitään ollut. Olen siis joka tapauksessa todella tyytyväinen siitä miten meillä meni kehässä! 🙂

IMG_20180824_182850

Advertisements

Unelmatkin voivat toteutua

Mä en oo ihan varma käsitänkö tätä oikeesti. Tapahtuiko tää oikeesti? Voiks tää olla totta? Unelmoinko vaan, kaikki todellisuudentaju hävinneenä?

Saatiin Elinan kanssa päähänpistot, että ilmottaudutaan tokokokeeseen. Ensin silleen semi itsevarmana, että joo, ilmotan Ifan sinne. Sit varmaan viikkoo ennen alko kiertää mahassa ja tehdä oikeen pahaa ajatellakaan olevansa Ifan kanssa kehässä. Tinttutönttynen ultrattiin välissä tyhjäksi, ja olin jo kolme kertaa sormet näppiksellä että nyt laitan viestii että vaihdan koiran Ifasta Mindyyn. Vikoissa treeneissä ennen kisoja totesin kuitenkin, että kyllä Ifa osaa vähän paremmin ja että jos on turkasen kuuma, niin se verottaa enemmän Tinttua, joka laamautuu helteestä. Joten pidin sitten Ifan sinne ilmoitettuna ja jatkoin säätiedotuksien seuraamista noin 100 kertaa päivässä. 😀

Lopulta koitti sunnuntai. Olin edellisen illan ollut Tampereella ja Tero katsoi koirien perään, pääsin sieltä takaisin Poriin joskus, mitä, puol yks yöllä ja aamulla oli herätys joskus kuuden jäljestä. Kamat vaan kasaan, harjat autoon ja Huittisiin. Koko matka meni miettien, että mitähän taas unohti pakata, mutta kyllä kai sitä paperit, solkipanta, kapula ja palkkapurkki oli ne tärkeimmät. Paikanpäällä ilmoittautumisen yhteydessä oli kiva huomata, että oli käänteinen liikejärjestys! Hyppy, kaukot, kapula, liikkeestä maahan, luoksetulo, seuruu, paikallamakuu. Elinalle oli arvottu ensimmäinen vuoro kehässä, meille toiseksi viimeinen, mutta vikan koirakon ollessa pois oltiin vikat.

Uusi luoksepäästävyys oli ihan jees tolleen ei-kehässä, kun pystyi oleen namit ja kaikki. Oli kyllä tähtien asennot niinku piirulleen joka ikinen kohillaan, kun Ifa vaan seisoi ja katteli mun nameja eikä mitään väliä että Sten pyöri siinä ympärillä ja vähän taputti jostain pepun päältä. Sten vaan totes että no ompas se ylimielinen kun ei tervehtimään edes vaivaudu. 😀 😀 Toi oli just bueno, ei mitään väistämistä tai karkuun menoa, ihan täydellistä. Päivän ensimmäinen shokki tosin koettiin heti seuraavaksi. “Noniin ja sinne sitten riviin liikkeenohjaajan näyttämälle viivalle!” Silleen wait what, eiks paikkiksen pitäny olla vikaks?! No, tuomari oli halunnut paikkiksen ekaks ja info ei ihan ollu tavottanu kisaajia. Äkkiä juokseen tavaroiden luo laittaan namei purkkiin palkaks Ifalle ja sit sprintti muitten perään kehään. Hyvin oli jääny kaikki valmistautumiset tekemättä ni mulla oli taskut täynnä tavaraa ja derp. Hihnanki sovitin kaulan ympäri, kunnes liikkurin käsky oli että hihnat taskuun ja mä olin et no voi perse mihin taskuun mä nyt sen tungen – no eikun housujen perstaskuun sit vaan. 😀 Vähän jännitti et mahtaako Ifa mennä mun käskystä maahan vai reagoiko jonkun muun käskyyn, mutta hyvin se kuunteli ja meni vasta mun käskystä. Oli ideaali paikka olla siellä vikana koirakkona, kun siinä on lyhin sivullamakuuaika.

Minuutti on pitkä aika tuijottaa maata. “Aika, palataan koirien viereen!” ja hooooly fuck, siel se makas edelleen!!!!!!!! Olin niin onnellinen jo pelkästä onnistuneesta paikallamakuusta, että totesin et ihan sama miten ne muut liikkeet nyt enää menee kun se MAKAS!!! 😀 Mitä nyt siinä oli sellaista pientä, että perusasentoon palatessa Ifa nous istuun ite, ja joku sekunti ennenku liikkuri päätti liikkeen ni Ifa nous vielä seisomaan. Pisteitä jaettaessa tuomari vaan sano, että “soli niin sekunnista kiinni et ei välitetä siitä” ja läväytti kympin tauluun. 😀 😀 😀 Sellllllvä. Ei oikeutettu kymppi, mutta en kehdannu vastaankaa vängätä.

Paikkiksen jälkeen ooteltiin sit muut koirakot alta pois ja mentiin kehän viimesinä. Hyppy lähti hyvin liikkeelle, mitä nyt alkuperusasennon kanssa oli vähän hakemista. Itse liikesuorituksessa ei mun mielestä moitittavaa ja täys kymppi lävähti sieltäkin. Kaukoissa sama alkuperusasento-ongelma jatkui, jostain syystä Ifa ei meinannut millään istua alas niitä. Lopulta hyväksyin siltä sitten vähän vinon perusasennon, joka ois kyl tietty ollu fiksua korjata ja tiukemmalla tuomarilla olis ollu tarpeellisempaakin. Joka tapauksessa, Ifa teki vaihdot hyvin ensimmäisistä käskyistä, mutta tais ennakoida taas istumaannousun loppuperusasentoon. Sieltä 9. Kapulan pidossa pienen heiluttelun jälkeen Ifa otti kapulan suuhun, piti hyvin annetun ajan mutta teki sen minkä on kaikissa treeneissäkin tähän asti tehnyt, eli irrotuksen yhteydessä nousi seisomaan. Pisteen verran rokotettiin noista, eli 9 sieltäkin. Tuomari vaan naureskeli että jahas heiluttelu oli tänään taktiikkana että koira ottaa kapulan. 😀 Liikkeestä maahanmeno oli heikoin tänään, ei mennyt ekasta maahan joten tein sellasen korjaavan käännös-käsky-käsimerkki-lisäkäskyn, jolla meni maahan. Aattelin että tuo saatto nyt kyllä nollaantua, mutta 6 irtos sieltä vielä. Seuraavaksi luoksetulo, joka oli kyllä täys 10 niin suorituksena kuin tuloksenakin. 🙂 Videolta jälkikäteen näin että ihan vähän Ifa nytkähti, meinaten lähteä mukana mutta ei kuitenkaan noussut vaan jäi istumaan. Ja luokse tultiin kovaa ja suoraan sivulle ja istumaan. Ai että. ❤ Lopuksi oli vielä seuraaminen. Juoksuosuus oli huono, mutta muuten ihan ok suorittamista, paitsi että vika perusasento jäi taas tekemättä. Sieltä irtosi 8. Kokonaisvaikutelmasta saatiin 9, saatiin oma kapula takaisin, seuruutin Ifan ulos kehästä ja vähän matkaa kehän ulkopuolella ja sitten “PURKKI!” ja juostiin kilpaa purkille syömään ihan kolme tonnia nameja koska KAIKKI LIIKKEET SUORITETTU PISTEITÄ SAADEN JA KOHTALAISEN HYVÄ MIELENTILA SÄILYTTÄEN ja aaaaaaaaaaaa kyllä sitä tossa kohtaa jo tiesi että kyllä sieltä ykköstulos tulee!!!!!! Eli se kauan, kauan, KAUAN, K-A-U-A-N ODOTETTU KOLMAS YKKÖSTULOS JA TK1!!!!! ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ Pisteet on vähän ansaittua suuremmat, että ehkä mä olisin jättänyt alle KP:n rajan meijän pisteet, mutta kyllä se mun mielestä ansaittu ykköstulos on.

Siis ihan MIELETÖNTÄ miten hyvin Ifa jaksoi kehässä!!! Tehtiin tosi kivalla fiiliksellä vaikka perusasennot nyt oli mitä oli, mut ei ollu mitään paineistumisia, kiljumisia, pakenemisia, syliin kiipeämisiä tai mitä ikinä on joskus ollutkaan. Oltiin edellisen kerran kisattu viis vuotta sitten, edellisten sääntöjen aikaan. Ja nyt. NYT!!!! Olin jo luopunut kaikesta toivosta, tyytynyt siihen surulliseen totuuteen, että jäädään yhtä ykköstulosta vaille TK1, mutta ei!!! Nyt se on totta. ❤ ❤ ❤ Ihan uskomattoman huikee saavutus mun ja Ifan uralla. Suomen ensimmäinen TK1-harjakoira. 😀 Ei tän suurempaa saavutusta voi ollakaan. Ihan mieletöntä. On se huikee koira. TK1 Kuutarhan Jääkukka. ❤

Uskon että palkkapurkki oli merkittävässä asemassa tämän suorituksen onnistumisessa. Joka oli toisaalta sekin ihan mahtavaa, et Ifa ei kertaakaan koittanut varastaa sinne purkille, mutta se kyllä tasan muisti sen olemassaolon ja sijainnin kun tultiin kehästä ulos – ampasi meinaan ku raketti suoraan sinne luvan saatuaan. Mut ilman purkkia se ei ehkä (=hyvin todennäköisesti ei) olisi kestänyt sitä palkattomuutta. Ihan mahtavaa kyllä että se purkki toimi nyt noin hyvin. Kuten sanottua, kaikki tähdet ja planeetat ja kuut oli prikulleen oikeissa asennoissa tuona päivänä. 😀

Lopuksi vielä video. Kiitos Elinalle kuvaamisesta!

Olen niin onnellinen. ❤

Juhannustanssit

35973035_10156426501575349_527285477003231232_o(1)

Juhannustorstaina tanssittiin koiratanssin iltakisat Qubliksessa. Liksu oli ilmottuna FS ALO ekaan kisaan ja Ifa HTM VOI molempiin kisoihin. Liksu tuli mukaan puhtaasti juhannusteeman vuoksi tällaisena jokerina. Oltiin harjoiteltu hieno juhannussaunateemainen Poju – Poika Saunoo -koreo. Valitettavasti ilmeisesti vikassa treenissä meni jotain pieleen, kun Liksu silloin paineistui tanssiajatuksesta eikä millään ottanut palautuakseen siitä ja se näkyi kehässäkin. Yli puolet ajasta Liksu yritti vaan pakoon kehästä ja kieltäytyi tekemästä melkein kaikki liikkeet. 😦 Näyttäen siltä ihan kuin sitä ois mäiskitty noilla koreorekvisiitoilla, mitä ei tietenkään todellakaan ole tehty.

Hanna Maines
Tekninen laatu Liikkeiden määrä 38p
Liikkeiden laatu 32p
Taiteellinen vaikutelma Yhtenäisyys ja kumppanuus 34p
Koreografia 40p
“Ihan huippu teema ja esiintymisasu! Koira ei tosin tuntunut arvostavan vaan olisi mieluummin ollut jossain muualla. Ihana mummo-Likita. <3”
Nadja Böckerman
Tekninen laatu Liikkeiden määrä 37p
Liikkeiden laatu 37p
Taiteellinen vaikutelma Yhtenäisyys ja kumppanuus 37p
Koreografia 38p
“Innokkaita pätkiä mummokoiralta mutta tänään rekvisiitta ei miellyttänyt. Hauska teema vaikkei saunominen niin koiraa innostanutkaan. Ikä ei näy koiran tekemisessä, ihana seniori.”
Mari Väänänen
Tekninen laatu Liikkeiden määrä 37p
Liikkeiden laatu 36p
Taiteellinen vaikutelma Yhtenäisyys ja kumppanuus 38p
Koreografia 40p
“Ohjelmassa kovin ajankohtainen teema, sopi juhannuskisaan. Sympaattinen pieni koira, jolla oli kovasti viivettä liikkeiden toteuttamisessa. Pieni kontaktikatkos. Lisää sujuvuutta toivoisi.”

Siitä sitten yhteispisteet 148p. Onnistuttiin kaikesta huolimatta sijoittumaan luokassa 3/4. Harmitti kyllä niin kovasti, että Liksulla oli niin ikävää kehässä. 😦 Videokin on olemassa, mutta sen jätän nyt laittamatta jakeluun kun on niin ikävää katsottavaa. Unohdamme tämän ja suuntaamme kohti parempia päiviä.


Liksun jälkeen oli Ifan eka starttivuoro. Kauheen innoissaan se Ifa vuoroonsa odotti, mutta ihan ei silti päästy kehässä oman tason tasoiseen suorittamiseen. Kauheen hajanaista menoa ja Ifa haikaili kans kehästä ulos pääsystä. Eka pivot tosi huono, pohje ei onnistunu (no se on ihan ok, alkuvaihees), pakki ei onnistunu (lähti haistelemaan????), wushit oli tiukassa (mutta teki edes osan!!!), jalkapositioon ei tullut kuten piti, heel-pätkän se oli taas lähdössä karkuun, jalka-positiossa jätätti, ei vaihtanu väli-positioon niinku piti, pivottia piti taas auttaa, jäi puolet mun hiippailujutuista tekemättä ja maahankaan ei meinannut mennä lopussa. 😀 Ihan roskakori-tasonen veto kyllä. Ihan en tajua miten nää voi aina mennä näin päin helvettiä nää meijän esitykset.

Mari Väänänen
Tekninen laatu Liikkeiden määrä 37p
Liikkeiden laatu 37p
Taiteellinen vaikutelma Yhtenäisyys ja kumppanuus 40p
Koreografia 38p
“Hieno seuraaminen vasemmalla puolella. Välillä oli vaikea tietää, mikä positio oli kyseessä – koiralla oli vaikeuksia hakea oikea positio. Ohjelmassa oli tosi hienoja osia ja toisaalta vähän epätarkempaa välillä. Symppis koira. :)”
Hanna Maines
Tekninen laatu Liikkeiden määrä 40p
Liikkeiden laatu 35p
Taiteellinen vaikutelma Yhtenäisyys ja kumppanuus 40p
Koreografia 38p
“Periaatteessa positioita oli riittävästi, mutta kuitenkin moni oli epätarkka tai koira jätätti. Toivoisin siis tarkkuutta sekä vaihtelevuutta koreografiaan.”
Nadja Böckerman
Tekninen laatu Liikkeiden määrä 42p
Liikkeiden laatu 36p
Taiteellinen vaikutelma Yhtenäisyys ja kumppanuus 40p
Koreografia 38p
“Runsaasti positioita mutta niissä epätarkkuuksia. Positiot saisivat olla tarkempia, nyt paikka eli sivusuunnassa ja välillä koira jätätti. Koiralla on paljon teknistä osaamista kunhan tarkkuuden saisi paremmaksi! Ohjelmassa paljon ympyrää juoksemista, sitä voisi jotenkin rikkoa.”

Yhteensä näistä pisteitä 153,67p. Too bad HTM VOI:ssa oli tässä kisassa vaan yks koira. 😀 Joten sijoituttiin 1/1. Allekirjoitan kaikki tuomarien kommentit ja pisteetkin oli oikeutetut. Tässä tämä kammotus näytille videonakin.

Ekan kisan jälkeen levättiin hetki ja sitten round 2.

Kakkoskisa lähti käyntiin selkeesti paremmin. Pivot onnistu, sivuaskeleet jees, pohje meni paremmin (vaikka hiomista vieläkin, mutta saatiin ees vähän esitettyä sitäkin!!) ja pakki onnistui! Seuruussakaan ei ollut ihan niin karkuun lähdössä ja wush onnistui!! Jalkaan tuli vähän huonosti ja sivuaskeleissa hieman ongelmaa. Maahan ei mennyt, teki vaan ihme kumarruksen. (Ei se edes osaa kumartaa käskystä…) Sivuaskeleet väärte semi ok, vähän hapuilua. Vauhti-jalka jätätti taas. Vaihto jalkojen väliin ei onnistunut, koitin soveltaa sillä lopputuloksella että vahingossa melkeen potkasin koiraa ja säätö senkun jatku. Pivot oli taas ihan up to Timo’s ass kankea kuin mikä. Eikä mennyt maahan lopuksi.

Henna Meriharju
Tekninen laatu Liikkeiden määrä 38p
Liikkeiden laatu 36p
Taiteellinen vaikutelma Yhtenäisyys ja kumppanuus 39p
Koreografia 38p
“Tekninen osaaminen ei nyt ihan vakuuttanut. Monet positiot vähän “häälyviä”. Pidin musiikista, se sopi teille hyvin. Koreografiassa siirtymät positiosta toiseen olivan vaatimattomia. Pääosin kivan näköistä tekemistä kuitenkin.”
Hanna Maines
Tekninen laatu Liikkeiden määrä 41p
Liikkeiden laatu 37p
Taiteellinen vaikutelma Yhtenäisyys ja kumppanuus 41p
Koreografia 39p
“Alussa oli tarkempaa tekemistä mutta loppua kohden koira harhautui pari kertaa etäämmälle ja jossain positioissa jätätti. Pari näytti viihtyvän yhdessä.”
Mari Väänänen
Tekninen laatu Liikkeiden määrä 39p
Liikkeiden laatu 38p
Taiteellinen vaikutelma Yhtenäisyys ja kumppanuus 41p
Koreografia 41p
“Tässä esityksessä oli enemmän onnistuneita positioita kuin edellisessä. Koreografia jäsentyi paremmin. Tarkkuutta lisää, hyvä yhteistyö.”

Pisteet 156,00p ja sija 2/2. Jälleen ostan tuomarien kommentit täysin. Harmittaa niin hirveesti se, ettei pystytä kisoissa esittämään osaamista. Tosi turhauttavaa. Varsinkin kun vahvat jutut hajoaa. Äh. Mutta onneks tulos on linjassa esityksen kanssa.

Saatiin Nadjalta taas pikaseen vinkki millä vois koittaa fiksata esim. tota jalka-position jätätystä. Otetaan jotain tollasia agendalle sitten kun tästä tokenen ja huvittaa taas treenata koiratanssia. Nyt vaihdetaan hetkeksi lajia (ihan samojen ongelmien pariin) ja jatketaan koiratanssilla sitten joskus vähän myöhemmin. SM:iin mennessä olis kiva olla saanu jotain fiksua kasaan taas, siellä sitten seuraavaa yritystä tulille.

Ifa KT-kisoissa Kirkkonummella

Pitkien pohdintojen jälkeen olin ilmoittanut Ifan Kirkkonummelle 6.5.2018 kisaamaan koiratanssin PM-edustusjoukkueen karsintakilpailussa, ja se päivä koitti tänään. Mulle iski ihan hirvee jännitys taas, nyt jo edellisenä iltana. Fiilikset oli aiiiiivan sellaset, että “en haluu mennä, ollaan kuitenki huonompia ku muut, ei me kuitenkaan onnistuta taaskaan, muut saa SERT ja me ei, turha ees yrittää ku ei me olla nii hyviä ku muut”. Käytin sitten melkein koko edellisillan miettiessä että mikä tää tunne tässä taustalla oikeesti on, miks koen näin ja näitä klassisia “jos kaverisi olisi vastaavassa tilanteessa, mitä sanoisit”.

ifa_kkk_06052018

Hyötyä tai ei, niin kisapaikalla musta tuntu, että olin kuitenkin saanut jotain tolkkua siihen jännitykseen. Kehääntutustumisessa musiikkia kuunnellessa hymyilytti vaan ja teki mieli eläytyä kunnolla. Oli olo, että nyt saattaisi ehkä olla valmis jopa nauttimaan esiintymisestä ja huomioimaan tuomarit/yleisön edes yhdellä lyhyellä katsekontaktilla kesken ohjelman.

Se tunnelma valitettavasti karisi sitten, kun vuorollamme lähdettiin Ifan kanssa vetään koreoo läpi. 😀 Ennen kehää Ifa vaikutti olevan tosi hyvällä tuulella ja oikein intona tekemässä hommia. Se käveli kehään häntä iloisesti pystyssä hyvällä ilmeellä. Ensimmäinen pivot ja sivuaskeleet oli tosi lupaavat, ne meni hienosti! En tiedä paineistiko jalan ali meno sen, kun sitten oikealla laukkaan lähdettäessä se oli vaan juoksemassa jonnekin ihan muualle. Ensimmäisen kiepin mä käännyin ehkä vähän liian hitaasti, Ifa jätti omansa tekemättä ja koukkas väärälle puolelle mua, joka mun eleissä näkyykin liiankin selvästi, ja jota pelasteltiin sitten uudella puolenvaihdoksella jalan ali. “Frontti”-position poikittain eessä teki kohtalaisesti, vähän jouduin kädellä auttamaan ja pivotissa kerrankin ei karannut uutta ympyrää. Vaihto siitä väliin ei sujunut ihan niin sulavasti kuin on harjoiteltu. Välissä sekä väärte- että oikeinpäin Ifa vähän jätätti. Mä tein myös niiden välissä vaihdossa ihan tarpeettomia käsiapuja. Kädet ylös aika de-synchronized, mutta sentään teki ja mun käden liike oli about riittävän voimakas (näyttääkseen järkevältä) – tätä on harjoiteltu paljon. 😀 😀

Tässä kohtaa Ifa alko olla jo aika paineistunut jostain syystä, eikä halunnut tulla toiseen etupositioon. Jouduin auttamaan sitä paljon, mutta se jätätti ja meinas vaihtaa kulkemaan mun perässä/takana. Sit olin just kalastellu sitä mukaan ku tajusin että tulee musiikin kohta jossa pitäs olla kieppi ja menin ite ihan solmuun ja tein vaan puolikkaan käännöksen. 😀 😀 😀 WHAT?? No, koira mukaan ja suunnittelematon sisäkaarresivulaukka ennen suunnan vaihtoa. Suunnan vaihto ei näyttänyt yhtään suunnitellulta, eikä Ifakaan siinä oikeen ollu mukana. Sivulaukka-frontti meni vähän toista suuntaa paremmin, mutta edelleen – kieppi jäi tekemättä. Jalka-positioonkaan (oikeelle väärtepäin) ei tullut ilman apua. Siinä myös pientä jätätystä. Mut pivotissa ei karannu tällä kertaa tässäkään positiossa! Siitä vaihto jalkojen väliin sujui ihan mukavasti, samoin kuin peruutus välissä. Meni jopa aika suoraan tällä kertaa! 🙂

Toinen kädet ylös meinas jäädä tekemättä. Jalka-positiossa jätätti taas ja tuli vaan korvat alhaalla perässä. Aivokapasiteetti ei myöskään millään meinannut riittää tulemaan takaisin sivulle, mutta kun 100 vuotta myöhemmin siihen viimein pääsi, niin sivuaskeleet oli taas ihan jees, eikä seilannut niissä.

Hanna Maines
Tekninen laatu Liikkeiden määrä 40p
Liikkeiden laatu 34p
Taiteellinen vaikutelma Yhtenäisyys ja kumppanuus 40p
Koreografia 40p
“Sivuaskeleet ja pivotit olivat hienoja! Vähän oli kuitenkin hakemista läpi ohjelman, joissakin vauhdikkaammissa positioissa koira selvästi jätätti ja liikkeitä jäi tekemättä.”
Johanna Saariluoma
Tekninen laatu Liikkeiden määrä 42p
Liikkeiden laatu 37p
Taiteellinen vaikutelma Yhtenäisyys ja kumppanuus 44p
Koreografia 35p
“Todella kaunista ja koiran tarpeisiin sovitettua ohjaamista! Käsimerkit vielä turhan näkyviä. Koiralta joitain kieltäytymisiä. Mukavasti tekniikkaa, mutta laadussa vielä hieman vaihtelua. Musiikki olisi voinut korostaa koiran olemusta paremminkin, mikä voisi auttaa sitomaan liikettä musiikkiin vielä enemmän. Koiralla hyvä asenne työskentelyyn.”
Mirja Ovitz
Tekninen laatu Liikkeiden määrä 40p
Liikkeiden laatu 40p
Taiteellinen vaikutelma Yhtenäisyys ja kumppanuus 42p
Koreografia 40p

Näistä kertyy pisteitä yhteensä 158p, sija 6/8. Mä olisin antanut vähemmänkin tuon suorituksen perusteella. Hannan antamat pisteet oli 154 ja niiden kanssa oon samaa mieltä, tai et, 150-154p veikkasin ite että oltais saatu. Sertiesityksestä tuo nyt oli vielä kaukana.

Ne kiepit. Ne hemmetin kiepit. Ei vaan toimi ikinä. IKINÄ! Epäonnistuu aina kisoissa. Jeesuksen toinen tuleminenkin varmaan tapahtuu aiemmin kuin se, että meiltä onnistuis kiepit kisoissa. En jaksa uskoa että tätä asiaa saadaan enää treenillä kuntoon. Eli ainoa ratkaisu on luopua tästä musiikista ja tästä koreosta ja suunnitella uusi, jossa ei tollasia kieppejä tarvita. Ja jos noi jalan ali vaihdot paineistaa Ifaa, niin niistäkin kannattais luopua. Hyvä, tehään pelkkii HTM-positioita, mites vaihdot??? Kysympä vaan. 😀 😀 Vastaanotan siis ehdotuksia siitä, miten tehdä vaihtoja positiosta toiseen ilman kieppejä ja pujotteluja…

Juteltiin meijän luokan jälkeen Tinjan kanssa positioitten opettamisesta ja pohdittiin, että jos koittais vielä hyödyntää targettia mutta niin, että targetilta liikutaan myös pois, tai liikutaan ensin muualta targetille. Tehtiin vähän testiä, kun esittelin että millanen väkkärä Ifa on targetin kanssa harjoitellessa. Siinähän se omaan tapaansa sinkoili sinne sun tänne kauhealla vauhdilla sen pahemmin miettimättä että mitä mä sille sanoin. 😀 Mutta ehkä siinä oli jotain pointtia, ehkä mä oon käyttäny targettia vähän huonosti, ja pitää alkaa hyödyntää sitä silleen, että ensin koira joutuu ajattelemaan ja sitten tavallaan melkein palkaksi siirrytään pieni askel, jolloin osutaan targetille ja tulee koiralle se “targetin löytämisen riemu”. Ehkä, ehkä… Täytyy kokeilla.

Siitä huolimatta että kehässä meni miten meni, mulle jäi päällimmäisenä ihan hyvä fiilis erityisesti siitä, että sain oman pään jotenkin kasaan. Oon tosi tyytyväinen siihen. Siinä olis ollut aineksia enempäänkin. 😀 Jos tän saa pidettyä ja ens kerralla edes vähän sitä samaa koiraan mukaan niin avot! ^_^ Jäi hirvee hinku päästä kisaamaan lisää. Ja Mindynki kanssa haluaisin kehään niin HTM kuin FS. FS varmaan samalla vanhalla ohjelmalla, mutta joku HTM pitäis sille kehittää. On sillä nyt jotain esiteltävää kuitenkin jo. Pitäisi vaan löytää sille musiikki. Ja Ifalle tarttis kans löytää musiikki ja kehittää uus ohjelma. Varmaan ensimmäisenä katse kääntyy nyt oikeasti siihen Stirlingin Moon Tranceen. Katotaan saako siitä kieppi-vapaan koreon tehtyä. 😀 Harmi että seuraaviin kisoihin on aikaa ties kuinka kauan.

Kuten alun kuvasta näkyy, olin trimmannut Ifan kisoihin. Trimmasin sen eilen ja mietin, että jos ei onnistuta kisois ni näytetään (tai Ifa näyttää) sit ees hyvältä. No se oli hyvin itseään toteuttava ennustus. 😀 Olis vissiin pitänyt jättää trimmaamatta, että olis voitu esittää osaamistakin. 😀 😀

Ifa koiratanssimölleissä

8.4.2018 järkättiin Liedossa Qublis-hallilla koiratanssin möllikisat ja ilmosin Ifan sinne HTM VOI, muita koiria ei päässyt kehään tällä kertaa. Mua jännitti jostain syystä ihan hirveästi, liekkö jännittänyt kisojen jälkeisen kokouksen puheenjohtajana toimiminen for the first time ever vai kisat kun edellisistä on kuitenkin 4kk aikaa vai mikä. Jännityksen lopputuloksena oli taas hirveetä sähläystä eikä mitenkään rentoa tekemistä. Ei muista käskyttää ja auttaa enemmän ja ei saa katsetta irti lattiasta (koirasta). Viiden koiran luokassa jäätiin ilman sijoitusta.

Ifa_KTmollit_Qublis_08042018_KatiHK

Kuva: Kati Horne-Kosonen

Tajusin myös ennen kehään menoa että en edelleenkään muista koreosta mihin suuntaan mun pitää käskyttää Ifan kieppejä milloinkin. Eikä sitten yllättänyt, että sanoin niitä koko koreon väärin ja ehkä tuurilla yks kieppi onnistu ilman että olin 90 astetta kumartuneena käsiohjaukseen. 😀 Typerää, pitäis opetella nyt oikeesti ne käskyt, vähintä mitä vois ohjaajalta vaatia…

Palaute hieman hämmensi mua.

“Paljon positioita, joista suurimman osan Ifa teki hyvin. Musiikki sopi rytmillisesti Ifan raviin, mutta kun ravausta oli aika vähän, niin suurimman osan ajasta tuntui, että musa ei ollut teille sopiva. Eri musiikilla voisitte tehdä mielenkiintoisemman koreon, joka VOI-luokassa on kuitenkin jo tärkeää. Eli tekniikka hyvä, taiteellinen ei vakuuttanut.”

Eipä oo näinkään päin ennen sanottu, että tekniikka ok mut taiteellinen uupuu. 😀 Tai itseasiassa joo, sanoihan Laura Jalli sitä itsenäisyyspäivän kisojen jälkeen, että taiteellista tulkintaa ja musiikin hyödyntämistä olisi kaivannut enemmän. Videota mulla ei ole, joten en pysty analysoimaan miten tekniikka meni, mutta tuntuman pohjalta mun mielestä ei riittävän hyvin VOI-tasolle. Varsinkaan jos ajattelee edustusjoukkueeseen ehkä hakevansa.

Ja sit taas et… Jos musiikki oli huono, niin mikä sitten olis parempi musa meille? O_O Äää! Emmä ollu yhtään varautunu tällaseen palautteeseen, mutta kyllähän sitä nyt kuunnella kannattaa. Ifa on ilmotettuna Kirkkonummelle 6.5. kisaamaan. Sinne ei nyt mitenkään ehi vaihtaan musaa ja koreoo enää. Mutta lokakuuhun ja SM:iin on aikaa vielä enemmänkin. Sinne ehkä ehtis rakentaa jotain uutta. Stirling…?

Koiratanssikisat 6.12.2017 Ylöjärvi

Kyllä tuli taas pari kertaa mietittyä kun itsenäisyyspäivän aamuna kuuden jäljestä heräsi ja lähti ajelemaan Ylöjärvelle koiratanssikisoihin, että onko tässäkään taas mitään järkeä. Kisapaikalla sama ajatus pyöri mielessä vielä voimakkaampana. Onko pakko mennä, miks mä oon täällä, voiko tän vielä perua? 😀 Ilmoitettuna oli siis Ifa HTM VOI ja Mindy FS ALO. Luokkajärjestys oli niinkin mukava kuin HTM VOI – HTM AVO – HTM ALO – FS VOI – FS AVO – FS ALO eli oltiin sitten kisan ekassa ja vikassa luokassa. 😀 Ei sentään Ifa koko kisan ekana ja Mindy koko kisan vikana – molemmat luokissaan kolmansina lähtövuorossa.

Hanna ihanasti lainasi mulle valkoisen paidan kehään, kun myöhään edellisenä iltana keksin että ei hemmetti, valkoinen paitahan sitä pitäisi sinisten housujen kanssa olla koska itsenäisyyspäivä. Se oli mun mielestä hyvä veto, näytti hyvältä kehässä. Hallissa oli onneks sen verran lämmintä, että vaikka lumi oli satanut maahan niin pystyin pitämään myös harjoja hallissa häkissä puvut päällä. Sieltä sitten juuri ennen kehäänmenoa kaivoin Ifan esiin tekemään muutaman tempun ja palkkailin ahkerasti ja eikun kehään. Meillä kun on edelleen taktiikkana se, että en käy koiran kanssa kehääntutustumisessa ja se tuntuu olevan ihan toimiva konsepti.

Koreo lähti silleen ihan hyvin alkuun, Ifa teki sivuaskeleita ihan kivan näköisesti, pivotissa eikä karannut pivotistakaan ympäri peruutukseen tällä kertaa. Vähän oli alkupuolen korvat alhaalla että yyh, mahdanko pystyä mihinkään. Oikean puolen juoksuosuudella se vähän irtosi liikaa eikä taaskaan tehnyt sitä kieppiä vauhdista. En tiiä mitä tuollekaan sitten tekis. 😀 Fronttiin siirtyminen (eteen poikittain) ei ottanut sujuakseen. Valui aina vasemmalle sivulle, ja jouduin siinä auttamaan aika paljonkin. Myöskään vaihto siitä jalkojen väliin väärtepäin ei mennyt ihan suunnitellusti, mutta Ifa sentään tuli siihen väärte ja pysyi siinä. Kädet ylös onnistui, vaikka vikassa treenissä kotona sekin oli ihan liian kauheaa. o/

Sivulaukkoihin lähdöt… Voi ristus MIKSI mä ohjaan koiraa tyyliin koko vartalon mittaisella liikkeellä? 😀 Ei hyvää päivää. Plus että Ifa oli aika kaukana ja vähän jätätti sivulaukatkin. Hyyvvä. Oikealle sivulle väärtepäin tulossa oli myös hankaluuksia ja sen tiesinkin kärsineen kun ollaan hinkattu oikealle sivulle oikeinpäin tulemista viime aikoina niin paljon. Kohtuulliset sivuaskeleet saatiin siinä silti aikaan. Vaihto jalkojen väliin meni hyvin ja hyvin lähti Ifa peruuttamaan. Tulkitsi vaan mun käden heilautukset käskyksi vaihtaa toistepäin väliin, joten piti sitten ottaa taas uusi vaihto että saadaan tehtyä toinen kädet ylös. 😀 Ja vielä vikankin vauhtiposition se jätätti.

Mutta! Ifa teki kuitenkin tosi silleen kivalla fiiliksellä! Alkukoreon se tuntui vähän paineistuneelta, mutta ihan kuin se sitten lopussa olisi nostanut korvat pystyyn että “kyllä mä pystyn!” eikä vajonnutkaan sinne ahdistukseen vaan tsemppasi ihan hurjan hyvin ja veti loppuun asti! Olin taas tosi tyytyväinen kehästä ulos tullessa. Hyvä Hiipahiipa. ❤

Mari Väänänen
Tekninen laatu Liikkeiden määrä 40p
Liikkeiden laatu 39p
Taiteellinen vaikutelma Yhtenäisyys ja kumppanuus 45p
Koreografia 42p
“Ihana kontakti ja yhteistyö. Koira hakeutui positioihin melko hyvin. Juoksuosuuksissa karkaa turhan kauas ohjaajasta. Kiva tanssillinen ohjelma.”
Outi Tastula
Tekninen laatu Liikkeiden määrä 43p
Liikkeiden laatu 38p
Taiteellinen vaikutelma Yhtenäisyys ja kumppanuus 44p
Koreografia 37p
“Aliseuraamisen position vaihdot olivat tosi kauniit. Joissain positioissa koira on vähän kaukana, joka heikentää laatua. Musiikki sopi koirakolle kivasti.”
Laura Jalli
Tekninen laatu Liikkeiden määrä 42p
Liikkeiden laatu 36p
Taiteellinen vaikutelma Yhtenäisyys ja kumppanuus 40p
Koreografia 36p
“9-vuotias veteraani, ihastuttavan pirteä koira! Vauhdikas ohjelma, jossa hyvä määrä positioita. Ohjelma parani loppua kohden, osassa positioita koira jätättää. Hyvä kehän käyttö.”

Näistä irtosi pisteitä yhteensä 160,66p. Yhden kymmenesosan vähemmän kuin edellinen maksimipistemäärämme. 😀 Hyvin silleen… Ifan tasoinen suoritus ja suunnilleen samaa tasoa kuin muut viimeisimmät voittajan esiintymisemme. Yllättäen kävikin sitten niin, että jostain syystä tänään muilla oli tosi paljon hankalampi päivä, ja hyvien koirakoiden pisteet jäivät alhaisiksi. Ja niimpä pieni Kiipana sijoittui luokkansa ensimmäiseksi. 😮 1/8.

24831529_10203983008611046_4155719717600616124_o

Pokaali on ihan hervoton, koiran kokoinen. 😀

Teknisiltä ansioilta jäätiin taas uupumaan sertistä, ja ymmärtäähän tuo. Ei se minustakaan sertin arvoisesti mennyt. Jatketaan treenejä, jatketaan treenejä, joskopa joku päivä sitten onnistaisi. 🙂

Kiipan vedon jälkeen olikin sitten pii-ii-iitkä odotus ennen Mindyn vuoroa. Päätin olla käymättä Mindynkään kanssa kehääntutustumisessa, kävin vain itsekseni kerran kuuntelemassa musan läpi ja se oli sillä sipuli. Sitten vaan ei kun kehään ja menoksi. Mindy oli jälleen aika hyvässä vireessä ja meinasi jopa lähteä pienelle rallikierrokselle heti kehään päästyämme. 😀 Minä jo kauhistuneena mietin että nonni, tässäkö se oli, nyt se otti ja lähti, mutta onneksi ei.

Kiltisti pysyi Mindy istumassa kun jätin sen ja annoin musiikkimerkin. Tuli hyvin takaakiertoon ja toiselle kierrokselle ja väliin. Maahanmeno onnistui ja laskeuduin lattialle sen eteen. Onnistuin kuitenkin ojentamaan väärän käden, eikä Mindy hoksannut että kämmenelle piti laittaa leuka vaan päätti sitten nuolla sitä mun kämmentä. 😀 😀 No, kai sekin lohduttamisesta käy… Tän siitä saa että liikkeelle ei myöskään ole käskysanaa, on vain se käsi. Oh well.

Hienosti Mindy seuraavaksi kierähti selälleen ja pysyi siellä tosi pitkään, sain tassut ja tutkittiin kämmenen viivoja. Kivasti onnistui myös sen jälkeiset ympärikierrot, varmaan parhaiten koskaan tähän mennessä. Ei tullut mitään ylimääräisiä pyörähdyksiä. Juoksuosuudella Mindy sitten vaihtoikin sulavasti puolta oikealle puolelleni, jolloin olin ihan että “mitä häh mihin se koira meni – ai se on tossa, no ok” jonka jälkeen Mindy vähän keuli taas niin että saatiinkin sulava uusi puolenvaihto ja koira takaisin vasemmalle. 😀 Tassut ylös käsivarrelle onnistui hyvin, siitä tuli itse asiassa ihan näyttävä! Päästiin alas ja istumaan ja lyötiin kättä päälle. Ainoa että kun siitä piti lähteä pyörähdykseen, niin Tinttu läimäs mua tassulla naamaan ja tassu jäi kiinni mun kaulakoruun ja villapaitaan, josta sitten äkkiä irrotin jalan, pyörähdettiin ja jatkettiin. Hyvin onnistui vielä siitä sivulaukka-jalan ali pujottelut ja niin päästiinkin viimeisiin ympärikiertoihin, väliin ja loppuasentoon. Avot!

Vitsit että oli niin siistiä, että nyt saatiin vedettyä koreo onnistuneesti läpi! Ja oli tosi kiva olla Mindyn kanssa kehässä kun kumpikin tiesi että mitä ollaan tekemässä. Tuntuu että Mindykin oikein hyvin tiesi aina seuraavan liikkeen kuitenkaan silti ennakoimatta sen suoritusta. Siinä ihan unohti yleisön ja tuomarit ja kaikki ja teki vaan sitä meijän juttua. 🙂 Tinttu. ❤ ❤ ❤

Mari Väänänen
Tekninen laatu Liikkeiden määrä 42p
Liikkeiden laatu 45p
Taiteellinen vaikutelma Yhtenäisyys ja kumppanuus 46p
Koreografia 43p
“Hallittu kokonaisuus. Arvostin ohjelman sujuvuutta ja koiran halua kuunnella ohjeita. Hieno yhteistyö.”
Outi Tastula
Tekninen laatu Liikkeiden määrä 44p
Liikkeiden laatu 45p
Taiteellinen vaikutelma Yhtenäisyys ja kumppanuus 47p
Koreografia 45p
“Laadukas esitys! Kiva, omaperäinen liike keskellä ohjelmaa ja miellyttävä fiilis. Tykkäsin kovasti.”
Laura Jalli
Tekninen laatu Liikkeiden määrä 42p
Liikkeiden laatu 40p
Taiteellinen vaikutelma Yhtenäisyys ja kumppanuus 42p
Koreografia 40p
“Sujuvasti etenevä ohjelma. Koira teki liikkeet pääosin hyvin. Hyvä tunnelma.”

Näillä oikein mukavilla arvosteluilla irtosi 173,67p ja KUMA!! 🙂 Lopulta pisteet riitti hyvätasoisessa kisassa vielä sijalle 2/8. Hienot pisteet sai Tinttutonttu ja vielä kerran – voi miten ihanaa että nyt onnistuttiin viime kertaisen kaatosade-korvanrapsutuksen jäljiltä. 😀

24799643_10203983658227286_7335360151201835221_o

Myös yleisöltä tuli paljon hyvää palautetta Mindyn koreografiasta. Täytyy kyllä myöntää että pidän itsekin kovasti tästä ohjelmasta. Nyt täytyy miettiä, että mitä seuraavaksi. Varmaa on se, että alokasluokassa jatketaan. Avoimeen ei vielä riitä rahkeet. Mutta kysymys kuuluukin, että jatketaanko vielä samalla ohjelmalla vai tehdäänkö uusi. Voi kyllä olla, että tykätään tästä niin paljon että halutaan esittää sama uusiksi joskus joillekin toisillekin tuomareille. 🙂

Oli niin ihanaa kerrankin ajaa kisoista kotiin niin, että sai olla todella tyytyväinen kummankin koiran suoritukseen. 🙂 Tähän oli hyvä päättää tämä kisakausi. Ensi vuodesta ei tiedä yhtään että mitä tehdään. Kovasti koitan että lisenssiä ei tulisi hankittua ja kisaaminen jätetään väliin ensi vuoden osalta, mutta samalla on toisaalta kovassa harkinnassa se, että Ifa on nyt 9v, ensi vuonna 10v ja jos skipataan ensvuos se on 11v niin voi ehkä olla sulaa hulluutta tässä päässä ikähaarukkaa jättää periaatteellisista syistä kisaaminen kokonaan, kun ei tiedä kuinka pitkään koira ylipäänsä pystyy siihen. Ei sillä, jos Ifa seuraa äitinsä Liksun jalanjäljissä niin ei pitäisi mitään hätää olla vielä pariin vuoteen. 😀 *kop kop* Liksukin on vielä sellainen spurttimato ettei tosikaan vaikka ikää on 11,5v. No, saa nähdä. Tammikuun lopulla osallistutaan Anna Larssonin koiratanssikoulutukseen, sitä odotan kovasti että mitä tuleman pitää. 🙂 Siistiä päästä tuollaisen huipun treeniin!

Hyvää itsenäisyyspäivää, joulua ja uutta vuotta kaikille!

Koiratanssi SM 2017 Janakkala

Ei voi väittää ettei olis jännittänyt osallistua Ifan kanssa koiratanssin SM-kisoihin Janakkalassa 21.10.2017. Aivan uusi halli, koira ei ole ollut siellä koskaan, lämmityksiä ei oltu saatu toimimaan joten lämpöasteita oli luokkaa 7°C, keinonurmen seassa luonnonkorkkia oli meille molemmille täysin uusi alusta, sirunluku ja alkuun oli vielä pamautettu eläinlääkärin tarkastus, jossa kirjaimellisesti katsottiin joka ikinen kynsi koiralta, että ne ovat ehjät ja että tassunpohjat ovat ehjät myös – Ifahan muutenkin niin tykkää tollain vieraitten ihmisten kosketuksesta (not).

No, siru löytyi, saatiin tarkastettua että juoksua ei (leikatulla) koiralla ole ja yllättävän kivuttomasti selvittiin eläinlääkärin tarkastuksestakin. 😮 Ifa oli ihmeen innokkaalla tuulella, eikä ottanut kopeloinnista itseensä. Meille oli arpoutunut kisan toiseksi viimeinen suoritusvuoro HTM:ssä, oltiin siis 11/12 esitysvuorossa. Lämpöpuhallinta meille ei myöskään tällä kertaa ollut arpoutunut vaan se oli ihan ymmärrettävästi varattu tuomareille. Koirille koitti siis pitkä päivä odotella autossa ja aina vähän väliä käytiin istumassa autossa pitämässä sitä käynnissä ettei kaikki lämpö karkaa.

Omaa vuoroa odotellessa ei tullut hirveän montaa muuta esitystä katsottua. Ei keskittymiskyky riittänyt ollenkaan kun jännitti niin paljon. Marin ja beussi Ukon suoritus piti toki tietysti katsoa ja voi mikä riemu olikaan kun tulostaululle ilmestyi että he saivat uransa ensimmäisen koiratanssisertin!!! 🙂 Ihan huikeeta saada eka serti ekoista SM-kisoistaan. Paljon onnea vielä! ❤

Lopulta koitti aika vaihtaa omat koreovaatteet päälle. Harvoimpa nähdään muakaan näin värikkäästi pukeutuneena. 😀 Vaatteet oli haettu kirpputorilta perjantai-iltana, ei sillä että ois täpärälle menny mut… 😀

Ifa_KTSM01

Kuva: Sporttirakki

Muutamalla namilla vähän helppoja virittelyjä Ifalle lämmittelykehässä ja sit vaan esittelytekstin päätyttyä kehään ja eikun musiikki päälle. Ifa lähti tosi kivasti tekemään pivottia, tosin kun piti siirtyä pivotista sivuaskeleisiin niin se teki sen minkä on nyt monesti treeneissäkin tehnyt, eli peruutti mun ympäri. 😀 No ei se haitannut, siitä sivulle sit vaan ja sivuaskeleisiin. Vähän ehkä tuli vinossa mukana, mutta tuli kuitenkin. Jalan alitus onnistui eikä koira jäänyt tällä kertaa jalkojen väliin. Oikealla puolella vauhtiseuruussa kieppi ei onnistunut, mutta samakos se sitten.

Oikealta sivulta eteen autoin kädellä ehkä tarpeettoman paljon. Sivuaskeleet ehkä ihan vähän hajos, koira oli vähän vinossa, joten pivottiin lähtö vaati vähän enemmän kannustusta, mutta lähtihän se koira sieltä sit kääntymään. Seuraavassa vaihdossa oli jotain sättäystä, mä varmaan unohdin sanoa käskysanan oikein ja kunnolla, mutta sain kuin sainkin Ifan jalkojen väliin väärin päin. Sen position se teki tosi kivasti joka oli tosi kivaa, koska tähän asti kaikissa aiemmissa kisoissa se positio on hajonnut! Ei hajonnut tällä kertaa. 🙂 Sieltä vaihto väliin oikein päin ja loppuun vähän kankea kädet ylös. Sivulaukassa positio oli väljä ja käännös ei taas mennyt ihan suunnitellun mukaisesti, ja sivulaukka toiseenkin suuntaan oli väljä.

Turhan voimakkaalla käsiavulla mutta silti mukavasti Ifa siirtyi siitä oikealle väärinpäin ja saatiin tehtyä sivuaskeleet ja pivot. Positio oli vähän vino ja pivot viipyi taas hetken, mutta selvittiin. Vaihto siitä jalkojen väliin onnistui, joskin näytti taas käsiavustetulta. Peruutus ja pivot jalkojen välissä toimi, vitsi miten siistiä! Siitä taas kädet ylös ja oikealle väärinpäin. Musiikki vei ja unohdin odottaa että Ifa on päässyt positioon ennen kuin lähdin juoksemaan alta pois. Siitä sivulle siirtymä ei käynyt ihan as planned, mutta siirtyi kuitenkin. Loppuun vielä pivot ja sivuaskeleet ja tadah, se oli siinä!

Anna-Mäkinen-6

Kuva: Lotta Höijer

Ifa veti koko koreon loppuun tosi hyvällä mielentilalla, mitään positiota se ei jättänyt tekemättä! Jotain kieppejä jäi väliin mutta pffffh, väliäkös niillä! Ifa ei oo varmaan koskaan tehny näin hyvin kehässä, ei ainakaan piiiiitkääään aikaan, missään lajissa. Oli ihan sairaan siistiä että nyt se teki näin hyvällä fiiliksellä ja koko koreon ja ai että. ❤ ❤ ❤ Olin niin tyytyväinen koiraan kehän jälkeen ja se kyllä varmasti huomas sen, sai namia varmaan kolme tonnia. 😀 😀

Tuomareiden pisteet ja kommentit:

Tiina Jounio
Tekninen laatu Liikkeiden määrä 39p
Liikkeiden laatu 38p
Taiteellinen vaikutelma Yhtenäisyys ja kumppanuus 41p
Koreografia 38p
“Vauhdikasta ja mukavaa tekemistä, mutta positiot eivät aivan pysyneet laadukkaina.”
Hannele Parviainen
Tekninen laatu Liikkeiden määrä 39p
Liikkeiden laatu 39p
Taiteellinen vaikutelma Yhtenäisyys ja kumppanuus 41p
Koreografia 40p
Hanna Maines
Tekninen laatu Liikkeiden määrä 43p
Liikkeiden laatu 37p
Taiteellinen vaikutelma Yhtenäisyys ja kumppanuus 44p
Koreografia 40p
“Upea kontakti ja ihana vapautunut tunnelma. Joitakin epätarkkuuksia, välillä taas hyvinkin tarkkaa tekemistä.”

Yhteensä pisteitä kertyi 159,66p. Kisat oli kovatasoiset, HTM:ssä jaettiin 6 sertiä, joten tää tulos riitti sijalle 9/12.

Liikkeiden laatu on selkeästi se meidän suurin ongelma. Kyselin jälkikäteen kommenttia niin Hannaa esim. haittasi kuulemma erityisesti positioissa seilaaminen, kun Ifa meinaa ensin mennä liian eteen ja sitten se korjaa taakse ja tällä tavalla hakee oikeaa paikkaa kokoajan. Vinouksia nyt on myös helppo huomata. Ja ainakin toisessa sivulaukassa jäi myös liian kauas taakse. Kaksi muuta tuomaria olisivat toivoneet myös määrän lisäystä, eli lisää suuntia pitäisi ohjelmaan vielä saada. Yksi ei tykännyt koreografiastakaan.

Nyt olis sitten aika paljon hiomista sen suhteen että saataisiin tästä tätä teknistä tasoa nostettua. Koreografia tuntuisi Ifalle sopivan ja ehkä oon jotain tehny oikein kun se pystyi kehässä noin hyvin tekemään, joten varmaan ei laiteta koreota vaihtoon tässä kohtaa.

Mä oon menny henkistä vuoristorataa up and down tässä kisojen jälkeen. Ensin musta tuntu siltä, että Ifan maksimiosaaminen on jo saavutettu että ei me voida tehdä tän paremmin, turha enää jatkaa. Sitten jäin potemaan sitä, että ei me nyt ainakaan näin 9v koiralla ja ketterä-kuin-kirjahylly-ohjaajalla voida mitenkään kehittyä paremmiksi kun tämän hetkiset huiput esim. Sanna Rinin ja Novan kanssa, Suski Briin ja toinen Sanna Hildan kanssa. Heillä on aivan huiput ohjelmat, todella osaavat koirat ja ohjaajan liikkuminen niin kaunista katsottavaa. Että miksi edes yrittää, kun ei voi pärjätä. Ainakaan miksi mennä edustusjoukkueen karsintakisaan, kun ei tässä seurassa ole mitään jakoa edustusjoukkueeseen päästä. SM-kisoissakin joku totesi tulostaulua katsottuaan, että no ihan oikeat koirat ovat edustusjoukkueessa – niimpä, ja sinne ei Ifa kuulu, miksi siis yrittääkään? Olishan se hienoa kansainvälisestikin näyttää et kattokaas, harjakoirakin kykenee johonkin, mut… Ei vaan olla riittävän hyviä siihen.

Samaan aikaan oon miettiny että no jos koreon alun pivotin ja sivuaskeleet vaihtaiskin oikean puolen seuruuseen, niin siitä tulis kaks suuntaa lisää. Ei se kyllä niitä osaa vielä, mutta jos opettais. Ja miettinyt kuumeisesti että miten seilaamisen sit sais pois ja miten vauhdikkaat positiot tiiviimmiksi. Että pitäiskö sit tehdäkin hidastempoinen ohjelma, mut toisaalta temponvaihteluitakin arvostetaan niin ehkä sekään ei oo hyvä suunnitelma. Pitäis siis vaan opettaa ne positiot tiiviimmiksi, mutta en usko että se on kovin mahdollinen tehtävä. Ja että mitä ihmettä tekis tälle omalle liikkumiselle, sen kun pitäis olla paljon näpäkämpää tuossa musiikissa, mutta mä oon tällanen kankea kaikkea-muuta-kuin-ketterä sotanorsu, niin jo on työsarkaa sitten siinäkin. Jeeeeeeenniiiiiiii……. 😀

Mutta että pitäiskö silti koittaa tähdätä PM-kisoihin edustusjoukkueeseen 2018. Mistä sitä edes tietää että montako vuotta voidaan enää harrastaa kun ikää on Ifalla jo 9v. Ettei sitten käy niin, että on missattu kaikki tilaisuudet ja lopulta koira on sen ikäinen ettei voi enää mennä kun alkaa terveys tai joku prakaamaan. En mä tiedä………

^Kuvat: Sporttirakki

^Kuvat: Lotta Höijer