Archives

Syyskuu sum up

Öö joo. 😀 Mulle iski edellisen postauksen jälkeen treenimasis, kun tuntu et kaikki menee päin sitä ja mitää ei osata ja osaamistaso teki hirveän pudotuksen ja äh öh ja oih ja voih.

Kilometripostauksen sisältö:

  1. Beussien PK-leiri 9.-10.9.2017, peltojälki
  2. Esine- ja noutotreenit kotona
  3. Peltojälkitreeni Elinan kanssa
  4. Ifan koiratanssitreenit
  5. Mindy rally-tokossa

1. Beussien PK-leiri

Onneks 9. ja 10. syyskuuta oli beussiyhdistyksen PK-leiri, jonne olin ilmoittautunut peltojälkiryhmään. Kouluttajana oli loistava Titta Järvenpää, joka on tehnyt hienoa tulosta FH:ssa hoffeilla. Sain ihan hurjan määrän uutta tietoa jota hyödyntää koulutuksessa ja joka ratkaisi monta ongelmaa. Tai monta ja monta ja ratkaisi ja ratkaisi, mutta antoi hyvät työkalut. Jälkiä Titta ajaa kuulemma 200-300 ennen kuin rupeaa sinne mitään esineitä laittamaan. Ja erityisesti ahneilla koirilla (kuten Tinttu…) täytyy tyhjiä olla jäljellä ainakin 50 askelta putkeen ennen kuin sinne kannattaa mitään esineitä laittaa, jotta koiralla on mitään mielenkiintoa niiden ilmaisuun.

Tuli myös muistuteltua mieleen miten esineellä voi hetsata että lyö esineen kotona harjoitellessa maahan, koira menee maahan ja sitten liikuttaa esinettä koiraa hetsaten että oijoi nyt se meni tänne, tuu tähän maate, noin, hienoa. Puhuttiin myös siitä että on hyvä opettaa koira tuijottamaan esinettä ja siinä treenissä täytyy päästä siihen asti, että voit kävellä koiran taakse ja palkata koiran sieltä ennen kuin ruvetaan tuomaan esineitä jäljelle. Täysin loogista.

Tinttu oli kyllä hyvää seuraa leirillä. Niin lunkisti joka tilanteessa ja teki ihan tasoistaan suoritusta jäljellä. Varsinkin siihen nähden että koko viikonlopun satoi ja me ei oo ikinä tehty jälkiä sateella. Saati niin kovalla tuulella kuin mikä lauantain ekalla jäljellä oli. Koko porukka sai kävellä perässä ja mitä vaan sai jutella, tyyliin puolessa välissä jälkeä se vasta tajus että joku kulkee mukana ja kerran kääntyi katsomaan ja sitten heti jatkoi työskentelyä.

Lauantain eka jälki oli vähän pidemmällä nurmella. Ensin mentiin melkoisessa sivutuulessa vähän up the hill, käännyttiin vasemmalle ja sitten myötätuuleen vähän down the hill loppuun. Jottain luokkaa 100-150 askelta oli kumpanenki suora ja lopussa ruokapurkki palkkana. Sivutuuli sai Tintun vähän nosteleen nokkaa ja kulkeen vähän jäljen sivussa ja siitä sanottiin että tähän täytyy puuttua. Titta myös opettaisi sellaisen pienen hihnasta nyppimisen “tarkasti”, jolla vähän huomauttaa koiraa että hei, nyt vähän petraat. Tintun kohdalla päädyttiin siihen, että mä vaan pysäytän koiran enkä päästä sitä etenemään ennen kuin oikein vetää mut mukaan jäljen päälle. Oonhan mä tänki neuvon kuullu että päästä koira liikkeelle vasta kun vetää jäljelle, mutta en oo osannu puuttua näin pieniin jäljeltä poikkeamisiin. Jäljen ainoa kulma meni tosi hyvin, tosin Tintun hitaudella ja tarkkuudella olis ollu ihmekin jos olis yli mennyt. En oo koskaan nähny Tinttuu NOIN ahneena mutta se siis tassulla kaivo heinien seasta nameja esiin jos joku meinas jäljelle jäädä. 😀 😀 Jäljen päässä sain muutamalla käskyllä Mindyn menemään maate, vaikka se vähän vaivaantuneelta siitä näyttikin.

Lauantain toinen jälki oli sellainen salama, jossa keskimmäinen pätkä oli aika lyhyt ja eka ja vika suora jotain luokkaa 100 askelta. Oikein hyvää keskittymistä taas jäljellä, kulmissa ei mitään ihmeitä. Tuli puheeksi, että mä otan aika lyhkäsiä askelia, joten pitää harjoitella ottamaan normaalimman mittaisia askeleita jälkiä tehdessä. Se on yllättävän vaikeeta mulle. Vähän kokeiltiin myös sitä, että jos nyt on hyvä pätkä että menee hyvin niin jättäytyy liinassa vähän pidemmälle ja sitten taas jos tarkentamisen tarvetta tulee niin tulee lähemmäs. Jälki meni niin hyvin, että Titta totes että sunnuntaina tehdään sitten paljon pidempi ja vaativampi jälki.

Sunnuntain jälki oli by far pisin jälki mitä on koskaan tehty. Mittaa oli melkeen 500 askelta, kulmia oli peräti viis. Titta antoi measures että nameja ja tyhjiä silleen, että aina 5-10 namia ja 3-7 tyhjää. Tää oli hyvä, koska tähän mennessä oon tehny vaan sellasia randomtyhjiä, että voinu olla 1-2 tyhjää, 1 nami jne. Ehkä tuollaiset selkeämmät pätkät opettaa koiraa paremmin. Kulmat piti myös terävöittää kolmen askeleen kulmiksi eikä enää viiden askeleen kulmiksi kuten oon tähän mennessä tehnyt. Näillä spekseillä lähettiin jäljelle taas. Tinttu työskenteli taas hyvin ja mä ehkä jopa melkeen osasin välissä pysäyttää sitä oikeassa kohtaa. Välillä mulla oli vaikeuksia hahmottaa että milloin täytyis puuttua, mutta Titta auttoi. Välillä kokeilin myös taas sitä etäisyyden ottoa liinassa, mutta eihän se Tinttua nyt vielä näillä etäisyyksillä mitenkään liikuttanut.

Kaks ekaa kulmaa meni ihan kivasti, mutta kolmannella meinas tulla tenkkapoo. Tinttu oli vaan kokoajan jatkamassa suoraan kulmasta yli. Se yritti ainaki kolme kertaa ottaa jäljen uudestaan ja aina se meni siitä kulmasta uusiksi yli. Mä meinasin päästää sitä vähän liian pitkälle, joten siitä tuli sanomista että älä turhaan päästä koiraa kovin pitkälle kulmasta yli, ei yli koiran mittaa ylitte. Siinä sitte odotettiin tolppana kauan, ikuisuudelta tuntuvan ajan, että milloin se löytää sen jäljen uudelleen. 😀 Tosi pitkään se itte etti, mut jossain kohtaa meinas usko loppua ja Tinttu jäi hetkeks seisoon pää ylhääl et no mitäs ihmettä nyt. Mutta kyllä se sit jatko taas ja lopulta löysi sen jäljen ja päästiin jatkamaan. Loput kulmat meni paremmin. Tuo vaikea käännös oli vasemmalle ja vikat kaks oikealle, joten täytyy pitää mielessä että tekee tarpeeks kulmia vasemmalle jos se oli tässä nyt jotenkin merkityksellistä. Kehuja tuli kuitenkin siitä miten rauhallinen mä olin kulmalla kun meinas tulla hukka, että se oli hyvin toimittu kun antoi koiran itsenäisesti työskennellä ja aktiivisesti etsiä jälkeä eikä heti ollut hosumassa ja puuttumassa sen kummemmin.

Nyt vaan tulis nameja harventaa, myös kulmista ja yksinkertasesti vaan ajaa paljon jälkiä ja treenata paljon esineitä kotona. Koutsilta tuli myös kommenttia että nyt koira alkoikin vaikuttaa jo vähän kovemmalta kuin mitä lauantaina. Että lauantaina oli olo ettei tuota voi liinasta nypätä ollenkaan tai muutenkaan korjata, mutta sunnuntaina se vaikutti siltä että kyllä se selkeästi kestää myös vähän puuttumista.

2. Esine- ja noutotreenit

Kotona sitten taas motivoituneena käynnistettiin heti esinetreenit. Aloitin siitä, että mä istun penkillä ja koitan päästä naksutteleen Mindylle esineen kattomisesta. Jostain syystä tällä systeemillä sain homman toimimaan joten kuten kun aiemmin se on tuntunut ihan mahdottomalta! Tinttu siis istu käytännös mun toisella puolella ja näytin esinettä mun toisella puolella. Siitä sitten vähitellen madalsin esineen sijaintia ja lopulta otettiin pari harjoitusta niin, että Tinttu makas maassa ja mä pidin esinettä maan tasalla sen edessä ja naksuttelin kun se katsoi esinettä. Tätä on treenattu muutama kerta, mutta vielä se ei osaa kauhean hyvin katsoa maassa olevaa esinettä jos en pidä siitä kiinni. Muutamia onnistuneita toistoja on kuitenkin niinkin saatu. Täytyy vaan jatkaa harjoittelua. Ku sillonku en pidä esineestä kiinni nii Tinttu kattoo mua ja jos vaan odotan niin se turhautuu aika herkästi ja alkaa hakkaan esinettä tassulla tai koittaa koskea siihen kuonolla. Menee vielä vähän ristiin ilmaisutreenit ja noutotreenit. Mutta edistystä on saatu ja siitä olen iloinen! Jopa ihan vähän kestoa saatu katsomiseen, ettei ole mikään pelkkä nanosekuntin vilkaisu vaan.

Esineitten lisäksi noutoa oon koittanu treenata. Se on vaan niin vaikee. Vähän tuli edistystä sen jälkeen kun käytiin koirakerhon kentällä ja Elina näytti kultsupennun kanssa mallia ja Tinttu sai vierestä kattoa et mikä on homman juju. Sen jälkeen on tehty sitä kotona niin, että ensin palkitaan leuka kämmenellä -kosketuksesta joitain toistoja, sit oon laittanu tennispallon alas ja pyytänyt sen jälkeen leukaa kämmenelle silleen, että jos pallo ei tuu mukana niin ei ole kämmentä jolle kosketusta tarjota. Vähän on myös virvottu sillä pallolla ensin, että saadaan intoa mukaan touhuun. Hitaasti mutta hitaasti tämä on alkanut tuottaa jotain tulosta ja olen varmaan kaksi kertaa saanut pallon niin lähelle kättä, että olen saanut sen suusta kiinni. Normisti kun Tinttu joko ei ota palloa, sylkee sen pois, on menossa maahan järsimään palloa tai lähtee pallon kanssa pois… 😀 Mutta nyt on saatu tosiaan vähän progressia ja tällä tiellä jatketaan. Ainiin ja tähän treeniin on yhdistetty se, että mulla on jotain niin hyviä nameja, jotka Tinttu oiiiikein haluaisi, että se motivois sen oikein kunnolla miettimään että mitä nyt pitää tehdä.

3. Peltojälkitreeni

Beussileirin jälkeisenä keskiviikkona tein Elinan kanssa Mindylle peltojäljen. Ajatus oli tehdä 500 askeleen jälki, mutta pullankylvijä-meikäläiseltä loppu namit just ennen 300 askeleen täyttymistä. GG. Koitin mielestäni noudattaa samaa 3-7 tyhjää, 5-10 namia menetelmää mutta silti ne loppu ihan kesken. Tällä jäljellä jätin myös loppuun ruokapurkin päälle esineen ekaa kertaa ihan silleen for kicks and lolz että kun se nyt on se vika mihin jälki loppuu niin josko se assosiaatio sieltä lähtis syntymään. No, jälki oli taas sellainen salaman mallinen. Ensimmäinen kulma oli vasemmalle, ja se takelteli taas vähäsen. Ei nyt ihan yhtä pahasti kuin leirin sunnuntainen jälki, mutta oli myös kaikkea muuta kuin tyylipuhdas suoritus. Toinen kulma oikealle meni paremmin. Eipä niitä tyhjiä aukkoja sieltä kauheasti huomaa että missä kohtaa ne on, joten kai niitä oikeasti pitäisi rohkeammin laittaa sekaan. Vaikka niitä 10 askeleen tyhjiä, ja tihentää tyhjien väliä. Kokeilin myös taas jäljellä sitä kauemmas jättäytymistä, jossa ei vieläkään mitään uutta raportoitavaa. Vitsit että en malta et pääsen joskus kokeileen sitä 10m päähän jättäytymistä että mitä toi siitä tykkää. 🙂

4. Ifan koreotreenit

Kaiken tän PK-vöyhötyksen keskellä Ifa on käynyt joka toinen viikko koreotreeneissä ihmettelemässä uutta musaa. Oon vihdoin viimein saanut suunniteltua koreon uuteen musaan, mutta ei oo vielä päästy sitä kokeilemaan kokonaisena. Oon koittanu keskittyä nyt muistamaan itse ensin kunnolla miten se menee. 😀 Kenties ehkä jopa mahdollisesti jos planeetat ovat kohdallaan, uusi koreo nähdään SM-kisoissa ens kuussa…

Viimeisimmässä treenissä kokeiltiin eri positioissa sivuaskeleita, peruuttamisia ja pivotteja ja mietittiin mitä niistä vois sisällyttää koreoon. Todettiin että vasemmalla sivulla oikein päin peruutus on ehkä helpoin, no ei nyt rakentaa mutta korjata, kun se on vahvin positio muutenkin. Ongelmana on siis ihan jäätävä vinous peruutuksessa. Adjustattiin etäpalkka-namin paikkaa peruutussuuntaan nähden ja löydettiin, että jos namin laittaa melkein suoraan meidän oikealle puolelle niin peruutus viimein suoristuu. Näitä treenejä täytyy jatkaa lisää.

Hanna myös totes, että mä palkkaan ihan liikaa koiraa sellaisista jutuista mitkä se jo osaa. Ja se on varmasti aivan totta. Jotain ihan simppeliä positiossa eteenpäin liikkumista joku 3sek ja aina lentää palkka. Että ei ihme ettei koira halua kehässä tehä 3min hommia. Joten tähän on kiinnitettävä ekstrahuomiota. Alkaa palkkakin merkkaamaan enemmän kun sitä saa vaan vaikeammista kohdista ja pidemmistä pätkistä. Tähän tähdätään.

Kotona olen nyt hionut Ifan kanssa koreon ihan alkua. Että musiikin päälle lähtemiseen ja ensimmäiseen/ensimmäisiin liikkeisiin muodostuisi positiivinen mielleyhtymä. On harjoiteltu musiikin päälle pyytämistä, positiossa odottamista ja tällaisia. Vaikuttaisi toimineen ainakin tähän asti. Tällä hetkellä ainakin Ifa lähtee ihan innoissaan vetämään ekoja liikkeitä myös musiikin soidessa (kännykästä tosin). Oon vähän soveltanut sellaista keittiöversiota koreosta, että muutama eka positio vaihtoineen ja sitten purkkipalkka. Nyt pitäis päästä tekemään oikeassa mittakaavassa ja pidempiä pätkiä, myös pätkiä koreon keskeltä ja lopusta eikä hioa pelkkää alkua. Ehkä pitäisi itse asiassa ihan erityisesti hioa nimenomaan sitä keski- ja loppuosaa, jotka ovat vaikeammat kun vire lähtee laskuun kisasuorituksen aikana. Hyvä huomio.

Ollaan myös treenattu positioihin tulemista silleen, että on etäpalkka käytössä. Oon laittanu maton reunalle nameja ja käskenyt Ifan positioon ja vapauttanut palkalle joko positioon tulosta / siinä paikallaan pysymisestä tai positiossa hyvin liikkumisesta. Osa positioista on vielä hankalia tuolleen, varsinkin riippuen suunnasta namiin nähden, mutta uskoisin että tää vahvistaa sen osaamista. Samalla hankalaksi on osoittautunut se, että kun väärin päin jalkojen alla oloa on vahvistettu nyt ihan kamalasti, niin aina kun pyydän sen jalkojen väliin OIKEIN PÄIN, se tulee ensin väärin päin. Osaa kyllä vaihtaa kyllä sieltä oikein päin, mutta tulee aina ensin väärin päin. No, onneksi ne on koreoonkin laitettu niin, että ensin väärin päin ja sitten oikein päin…

5. Mindyn rally-tokot

Torstaille meillä oli Elinan kanssa sovittuna taas treenit. Molempia vaivas pieni treenimotivaation puute, mutta Elinalta sitä löytyi onneksi vielä rally-tokoa kohtaan, joten päätettiin sitten treenin aiheeksi rally-toko. Sitä ei ookaa Tintun kanssa pieneen ikuisuuteen tehty ja mullon ollu ihan olo että eihän se mitään osaakaan. No, Tintun laihis ja mun ajatukset Tintun virpomisista on vissiin tehny tehtävänsä ja Tinttuhan oli ihan herp derp kun lähettiin vetään rataa. 😀 Sillä jopa niinku heilu häntä perusasennossa ja kesken rataa ja sitä ei oo tainnu tapahtua koskaan ennen?! Tinttu ei oo kauheen sellanen hännänheiluttajakoira toisinku esim. Ifa jonka häntä on kyllä hyvin ilmeikäs. Mutta eilen se heilui. 😀

Eihän ne korkeammat kierrokset nyt sitten pelkkää hyvää saaneet aikaan. Ensimmäisen ratakierroksen keskeytin vähän puolen välin jälkeen kun homma meni ihan läskiksi. Otin siis aikalisän, laitoin Mindyn kiinni odottaan hetkeks ja menin analysoimaan Elinan kans et mitähän vittua tässä nyt tapahtuu. 😀 Alkurata oli menny tosi mukavasti mut loppupuolella (ei edes kovin pitkää rataa) rupes sitten kaikki perusasennot unohtumaan ja ihme haahuilua oli ties kuin paljon. Elina totes että mulla ehkä oma keskittyminen herpaantui vähän ja/tai rupesin odottamaan koiralta liikaa. Voi myös olla, että alkuradan palkkasin paljon tiheämmin ja lopussa harvensin palkkaa niin tuli sitten haahuiluakin. Ja olihan siellä menossa siis sellasia kivoja -10p virheitä, mutta en jotenki jaksa kesken rataa kauheasti hinkata sellaisia. 😀  Uusintakierrokset mietintätauon jälkeen meni paljon mukavammin.

Hyvänä sanottakoon että kun on kotona pari kertaa treenattu maasta istumaannousuja niin kyllä muuten nousi tuollakin treeneissä. 😀 😀 Hyvä ettei ilmaan asti pompannu. Kattokaa vaikka alla olevalta videolta. En pysty lopettaan sille nauramista. 😀 Ihan huumorikoira muutenkin. Vasemmalle kääntymisissä istumiset oli vähintään mielenkiintosia röhnötyksiä. 360 vasemmalle käännyin itte ihan sairaan nopeesti, joten siinä Tintun peppu valahti maahan. Sitä täytyy treenata, sekä mun että koiran vähän lisää. Houkutuksesta selvittiin tällä kertaa ihan hyvin. Ei menny pehmopupu teuraaksi.

Advertisements

Mindyn keppi- ja jälkitreenit

Tinttu on nyt treenannut kaksi kertaa keppi-ilmaisua kotona. Ekalla kertaa tehtiin niin, että tiputin pihatielle kuutisen keppiä jonkunnäköisin välein ja sitten lähdin koiran kanssa kävelemään samaa reittiä. Ekan kepin Mindy bongas hyvin ja kehuin heti kun kiinnitti siihen huomiota. Vähän Mindy oli silleen että “haahaa, voisin syödä tämän kepin, namnamnam” ja saattoi koittaa alkaa jyrsiä sitä, mutta ignoorasin sen vielä tässä vaiheessa. Kehotin vaan menemään maate ja heti kun se meni kepin luona maate niin jes, palkkasana ja sitten koiran märkäruokaa suoraan purkista taskusta lusikalla koiran eteen maahan. 😀 No tollasen herkkupalkan jälkeen menikin sitten hetki saada fokus takaisin maahan ja keppien etsintään, mutta siinä sitten pyörittiin ja vähän koitin kannustaa että no, oiskos tuol jottai, katteles ny vähä. Ja taas kun kiinnitti keppiin huomiota niin kehuja ja kehoitus mennä maate ja kun menee niin palkka. Ihan hauskalta tehtävältä se vaikutti Mindyn mielestä.

Kakkoskerralla tein silleen että laitoin vaan neljä keppiä pihatielle ja kaks pidin vielä taskussa myöhempää käyttöä varten. Perstuntumalla sanoisin, että kakkostreenillä Mindy vähän vähemmän pureskeli keppejä ja ehkä pikkusen nopeammin reagoi niihin mun maahanmenokehotuksiin. Tässä treenissä koitin kiinnittää huomiota siihen, että Mindy ei nousisi maasta ennen vapautuskäskyä, joten saatoin hokea odota-käskyä päästäkseni kyykystä seisomaan niin että koira makaa edelleen. Kaksi viimeistä keppiä piilotin sitten nurmikolle niin, että olin jättänyt Mindyn istumaan ja katsomaan että mihin mä niitä keppejä vien. Ihan hyvällä fokuksella se lähti niitä mun mielestä etsimään. Ensimmäisellä meni tosi kivasti, ei tyyliin pureskellu ollenkaa ja meni tosi kivasti maahan. Sen jälkeen vähän unohtu taas että ainiin, se oli piilottanu niitä kaks, mutta sain sen sitten etsimään toisenkin kepin vielä. Palkkana kissan märkäruoka. 😀

Jatkan nyt kokeilujani vielä ehkä tällaisina. Toinen vaihtoehto ois tietty se palkkapurkki siellä kepin alla, mut toisaalta äähh… Jotenkin mun logiikalla tällä tyylillä vois tulla paremmin arvoa niille itse kepeille, ettei se opi aluksi etsimään vaan jotain purkkeja. Koitan saada tänään tehtyä taas yhden treenin ja vaikka videoida sen niin vähän näkis itekkin että miltä se näyttää ja keksinkö jotain korjattavaa.

Jäljellä käytiin jälleen eilen. Tehtiin tällä kertaa silleen, että jälki alkoi pellolta, vaihtoi siitä metsäalustalle ja sieltä takaisin pellolle, teki kurvin ja sitten oli loppusuora. Jälleen Elinan tekemä jälki, että mä en ihan täysin tienny missä se meni eikä ollu mun hajunen jälki. Lopussa palkkapurkki maassa. Alustan vaihtuessa oli pienet uoman ylitykset. Vähän niinku pienet ojat siis, mutta kuivat.

Alkupätkällä oli jokseenkin sivutuulta, jonka huomas hyvin että se painoi Mindyä sivuun. Käveli metrin sivussa ja aina ku tuli lihapullan haju, tuli jäljen päältä hakemaan sen ja sit palas taas sinne metrin päähän. Ojan ylitys oli ensimmäinen kerta ikinä ja oli hauska seurata Mindyn toimintaa siinä. Ensin se pysähty, nosti pään ylös ja oli et häh, tähänkö se loppu, sit se käänty ympäri ja jatko nuuskuttamista, löysi jonkun namin siitä vielä (ennenku mä ehdin blokkaamaan) ja sit se loikkas ojasta ylitte ja etti jäljen pään mettän puolella ja jatko matkaa. No problemo. Hyvin selvitti tilanteen itse ilman että tartti sen kummemmin auttaa. 🙂 Toinen ylitys mettästä pellolle tullessa menikin sitten jo vähän jouhevammin.

Loppupellolla iiiihan pikkasen ehkä alkoi jo keskittyminen herpaantua. Loppupäässä epätarkkuutta alkoi olla vähän enemmän ja tuntui että nyt se kävelee suu auki ja vähän hortoillen. Tosi hyvin se kuitenkin selvitti namittomat pätkät niin että emmä oikeen ees tienny että missä siellä oli namituksessa aukot ja missä ei. Lopun purkille kehotin sitä menemään maate, hyvä jos neljännellä käskyllä kuunteli ja meni maahan mutta ilman muuta totta kai siihen sitten palkkasin. Se oli vähän tuollainen kokeilu, että saanko sen maahan jäljellä ja no, pienen säädön jälkeen joo. Positiivista on että ei se ollut purkista yli kävelemässä, varmaan osaks sikskään kun tietty mä rupesin sitten kehumaan siinä kohtaa kauheasti.

Nyt vaan hirrrrrmusesti lisää keppitreeniä niin pääsee joskus kokeilemaan niitä jäljellä.

Linkin takana kaksi videopätkää, toinen loppusuoralta, toinen uoman ylityksestä:

Loppuun kirjoitan vielä itselleni muistiinpanot seuraavaa kertaa varten huomioista Elinan koiralle jälkeä tehdessä. 😀

  • Videoidaan pätkä autolta jäljelle
  • Kulmat paljon kauemmas kepeistä
  • Ei nameja alle 1m päähän kepistä kepin jälkeen
  • Metsässä kokeile mitä koira tekee jos se poistuu jäljeltä, miten koira itse ratkaisee tilanteen
  • Haastavassa maastossa nakkeja tiheämpään, joka 1 / 2 / 3 askeleelle, helpommalla alustalla 4 / 5 / 6 / 7 askeleen välein

Mindy ja vieras jälki

Tänään on ollut ihan huikea päivä! Mindy kävi maanantaina virallisilla selkäkuvilla ja tänään tuli tulokset: LTV0, VA0, SP0!!! Täysin kunnossa siis!! Jeeeeeeee. ❤ Harrastuspuolella suunnattiin taas ihan uuteen paikkaan jäljelle kaverin Elinan kanssa. Oltiin päätetty että tehään toistemme koirille jäljet ja kokeillaan että miten koirat niitä ajaa. Mindyn jälki oli yks pitkä suora, yhtää en osaa arvioida mut 150-200 askelta…? Alussa ja lopussa nameja joka askeleella, välissä 3 askeleen välein ja muutama pidempi aukkokohta.

Kerran, siis kerran!!! Mindy nosti nokan ylös pellosta ja oli et jaa mihipäi, arpo joku 5sek ja sit jatko taas matkaa. Vauhtiki oli nyt paljo kivempi ku viime kerralla, viimeks mentiin niiiiiin hitaasti löntystäen, nyt sai jo ihan kävellä perässä. 😀 Kattelin muutenkin että aika paljon jätti nameja väliin vaikka ei se siis mitenkään rynninyt eikä koheltanut vaan kaikessa rauhassa eteni jäljellä. Vikalla pätkällä kun oli nami joka askeleella niin huomas selkeesti että se jotenki rikko sellasen “hyvän rytmin” kun piti koko ajan pysähtyä. 😀 Joten ehkä ens kerralla voidaan kokeilla vielä vähän pidempää ja vielä harvemmilla väleillä nameja.

Oli ihan sairaan siisti fiilis kävellä vaa koiran perässä pitkin peltoa ja nähdä kuinka se selkeästi seuraa jälkeä ja syö sieltä nameja samalla ku ite oot aivan tietämätön että missä jälki menee. Ihan huikeeta. 😀 Innostuin niin paljon. 😀 Nyt täytyy vaa ottaa sitä esineilmaisua työn alle ja vähän noudon alkeitten harjoittelua jatkaa ja ja… 😀 😀

mindyjalki16082017

Mindy jälkitreeneissä

Rally-tokon kurssikaveri Elina laittoi tossa joku kuukaus sitten viestiä, että mites ruvettaisko treenaa palveluskoirien mettäjälkeä. Kummallakaan mitään osaamista siitä lajista mutta tavoitteena olis tulos sieltä ens vuonna Elinan koiralle. 😛 Sanoin että totta kai, oletusarvoisesti olen kiinnostunut kaikesta koiraharrastamisesta! Pistettiin sitten vähän mailia menemään ja saatiin meille kouluttaja vetämään muutamat treenit niin että päästään hommassa eteenpäin.

Ja kyllähän siellä reeneissä sit oltiinki 3,5h tänään. 😀 Ensin lätistiin teoriaa ja esittelyjä kentällä tovi, sit käytiin kattoo pari mettäplanttua ja koska kaikki oli varattuja tai muuten liian ryteikköisiä, niin päädyttiin sitten tekemään jäljet pellolle. Point being että kouluttaja näkisi että millaisia meidän koirat on ja miten me niitä ohjataan.

Mindylle tein sellasen about 170 askeleen jäljen, jossa ekat 40 askelta nami joka askeleella, sitten nameja joka toisella askeleella kuitenkin välissä kaks perätysten niin että vaihtuu välissä kumman puolen askeleessa namit on ja sitten lopussa taas parikymmentä askelta joka askeleella. Tosi kivasti Mindy taas keskitty hommiin. Jouduinko kerran blokkaamaan siltä taaksepäin kääntymisen. Muutaman kerran se nosti nokan ylös ja meinas mennä sivuun, mutta kyllä se verrattain nopeasti sitten aina korjas takaisin jäljelle kun en päästänyt sitä väärään suuntaan kovinkaan etenemään. Hyvin rauhalliseen omaan tahtiinsa se veti jäljen. Mä jäin miettimään sen verrattain hidasta etenemistä, mutta eiköhän se vauhti sieltä sitten kasva kun pullat jäljellä vähenee.

Kouluttaja sanoi kans että hyvin se nokka maassa menee ja on kiinnostunut nameista joita jäljeltä löytyy ja näin. Ja että ohjaaja vois ehkä reippaammin kehua koiraansa. 😀 Kehotus kävi että kun nyt meni näin mukavasti niin seuraavalla jäljellä vois olla namit sitten vaikka joka kolmannella askeleella ja/tai kokeilla laittaa 10 askeleen tyhjän sinne. Ehkä en 10 askeleen tyhjää laita, mutta joku 6-7 askeleen tyhjän voisin kyllä kokeilla. 10 tyhjä tehtiin Petteri Ikosen opeissa keväällä ja koira selkeästi hämmentyi siitä että täh, missä mun namit on, vaikka kykenikin sitten jatkamaan eteenpäin. Eli vähän lyhyemmän tyhjän voisin kyllä kokeilla.

Ilmaisun opettamisesta puhuttiin myös. Mettäjäljellähän homma ei oo niin justiin, ja ilmaisutyylikin on melko vapaa. Että jos aikoo vaan mettäjälkeä harrastaa niin ei tarvii natseilla siitä, että menikö koira maahan suorana ja jäikö esine just etujalkojen väliin näkyviin. Toki täytyy huomioida se, että jos mielii mettäjäljen lisäks tehä jotain FH-jälkeä niin täytyy olla huomattavasti tarkempi. Koutsi sanoi että ilmaisuahan voi opettaa ihan sillä, että kylvää pihatielle hajustettuja keppejä ja kävelee koira hihnassa siitä ja kun koira osoittaa mielenkiintoa keppejä kohtaan niin kehuu ja palkkaa ja sitten kävelee taas seuraavalle kepille jne. Voihan sille koiralle hihkasta sen “maahan” siinä keppiin huomion kiinnitettyään, mutta sekään ei ole pakollista; valitsee omalle koiralleen mieluisan ilmaisutyylin. Nyt pitäs enää saada jostain niitä 10cm x 2cm kokoisia puukeppejä. 😀

Kokeen janatyöskentelykin myös vihdoin vähän selkis mulle. Se kun on ollut aika mysteeri että miten ihmeessä se homma toimii, mutta nyt uskoisin käsittäneeni senkin. Ykkösluokan jälki 500m pitkänä ja mitä, tunnin vanhana ei kuulosta kauhean pahalta. Aika eri kuin jotku MEJÄ:n ja FH:n jäljen pituudet ja vanhenemisajat.

Yksi hyvä pointti joka loppujuttelussa tuli esiin oli että ei kannata edetä koulutuksessa niin, että noniin koira oppi asian 1, siirrytään suoraan asiaan 2, nyt se oppi senkin, siirrytään asiaan 3… Että jos kokoajan treenaa koiran osaamisen ylärajoilla niin se tappaa sen koiran motivaation. Tämä oli hyvä että tuli ääneen sanotuksi, sillä tuntuu että Ifan kanssa oon tehny liikaa myös tota. Eli jäitä hattuun!

Sovittiinkin treenien päätteeksi heti neljät uudet treenit keskenään treenikaverin kanssa ennen seuraavaa ohjattua kertaa. Saattaa olla että tuli taas vähän innostuttua. “Niin että mites ois se BH-koe ja… noudon opettaminen ja…” 😀 😀

Torstaijälki

Emmi innostui peltojäljestä sunnuntaina niin, että sovittiin että ruvetaan torstaisin tekemään aika jälkeä yhdessä, joten eilen kokoonnuttiin sitten tänne kämpille tekemään jäljet tuohon suoraan talon takana olevalle multapellolle. Emmi teki Yodalle sen omia alkeisharjoituksia ja Mindy sai yhden sellaisen n. 120 askeleen suoran. Mulla on hirveitä ongelmia muistaa laittaa nami kengän kärkeen. 😀 Nytkin aloitin kantapäästä kunnes Emmi kysyi, että enkö laitakaan kengän kärkeen ja olin ihan että en, eiku häh, perkele, joo, laitan!! Ja taas vaihtui tyyli lennosta. 😀 Miten se voikin tulla niin selkärangasta näin vähällä kokemuksella… No, kuitenkin. Pelto oli ihan muhkurainen, kunnon urat meni niin jopahan oli taas tasapainoilua koittaa pysyä pystyssä siellä. Mä en myöskään jaksanut nyt ihan niin hyvin tampata askeleita kuin mitä jälkipäivässä tein. En tiedä olisiko pitänyt. Aika hyvin ne askeleet kuitenkin tuostakin jo näkyivät.

Jälki sai vanhentua sellaisen 40min ennen kuin ulkona alkoi näyttää siltä että seuraavaksi jälki peittyy lumihankeen jos ei mennä sitä nyt ajamaan joten eikun ulos. En oikein tiedä mitä mieltä olla siitä, miten se meni. Nyt huomasin jo hyvin alussa pysytellä tarpeeksi lähellä koiraa, ettei se pääse kauheasti kieppuilemaan tai ainakaan palailemaan takaisinpäin. Jokseenkin hortoilua se kyllä oli, vähän väliä käytiin sivussa eikä todellakaan ottanut jokaista askelta tarkasti. Täytyy ehkä ensi kerraksi palata siihen kuriin, että joka-ikinen-askel-otetaan,-piste. Sivuhortoiluihin koitin tällä kertaa topakammin puuttua, mutta en ole ihan vakuuttunut että palaute meni aina perille. Kyllä se muutaman kerran pikkupalautteen jälkeen palasi jäljelle ja koitin siitä sitten kehua. Parannettavaa olisi kuitenkin. Toisaalta en tiedä oliko tämä nyt vaikeampi alusta sille vai näkikö se namit liikaa silmillään. Ei kai saane vielä masentua tässä kohtaa vaan jatkaa vain harjoittelua. 😀 Kyllä se oppii. Ja jatketaan esinetreenejä kotona.

Omaan pihaan jäljen teko on kyllä worst idea ever siinä mielessä, että koirat kun päästää pihalle niin ei ne muista edes tarpeillaan käydä kun stormaavat vaan imuroimaan niitä jäljelle jääneitä nameja korvat suljettuina t. yöpaidassa ympäri pihaa koiran (Ifan) perässä klo 11 illalla juossut vittuuntunut koiranomistaja. 😀

Peltojälkeä á la Petteri Ikonen

Sunnuntaina oli hieno päivä. Kurvattiin Emmi ja Yoda kyytiin, harjat hoitoon Lumen seuraksi ja nokka kohti Ylöjärveä. Oltiin vähän viime tingassa kyselty paikkoja jälkiviikonlopun toiselle päivälle ja saatiin kuin saatiinkin paikat sinne. 06:30 starttasi auto Turusta ja yhdeksältä oltiin perillä. Koulutus oli suunnattu erityisesti lapinkoirille, mutta muunkin rotuiset pääsivät mukaan. Kouluttajina toimivat Petteri ja Matleena Ikonen; Petteri peltojäljellä ja Matleena metsäjäljellä. Me peltojäljelle menevinä päästiin Petterin oppiin ja vitsit että oli kyllä ihan huikea päivä!

Ensiksi kerrottiin meidän koirista ja sitten ruvettiin tallaamaan jälkiä. Mä kysyin kouluttajan mielipidettä siihen, että laitetaanko nami kengän kärkeen vai kantaan, ja päädyin siihen että laitan namin kengän kärkeen, vaikka muistelisin Suski Korrin aikanaan opettaneen että laitetaan kantaan. Kyselin myös siitä, että milloin kannattaa alkaa tekemään tyhjiä kohtia jäljelle, ja Petteri sanoi että ehkä nyt kun koira on niin vähän vasta tehnyt niin joskus syksyllä ottaisi tyhjät mukaan sinne. Tyhjistä puhuttiin muutenkin paljon, että niillä voi aina kokeilla sitä montako tyhjää koira ottaa hyvin kunnes menee läskiksi, ja montako namia tyhjän jälkeen tarvitaan “rauhoittamaan” koira tyhjältä tulleesta “stressistä”. Nämä on asioita, jotka täytyy koirakohtaisesti kokeilla ja löytää. Petteri kertoi myös, että lähes järjestään kaikki hänen treenijälkensä loppuvat aina 40-50 namitettuun askeleeseen. Että vaikka jäljellä olisikin tapahtunut jotain häslinkiä, niin noiden viimeisten namiaskelien turvin koira lähtee kuitenkin aina voittajana pois jäljeltä, saa onnistumisen siihen alle. Niin joo ja mä myös opin että miten jälkipaalulla kuuluu toimia. 😀 Nythän se on ollut vähän hazardous kun en oo yhtään tienny miten siinä tulee toimia, mut nyt osaan istuttaa koiran ennen paalua ja odottaa että koira katsoo jälkeä ja antaa sitten jälkikäskyn. Kauheasti puhuttiin kaikkea muutakin, vitsailtiin, Petteri tarinoi ja kertoi omista kokemuksistaan ja mitä kaikkea hän on aikojen saatossa oppinut ja oli kyllä todella opettavaista kuunnella näitä. Samoin oli hyvin opettavaista seurata muiden jälkiä. Suomen- ja ruotsinlapinkoirien lisäksi jäljellä oli yksi sakemanni ja yksi mudi.

No sitten niihin jälkiin. Päätin Mindylle tehdä n. 100 askelen jäljen yhdellä kulmalla, mittaa suunnilleen 80 askelta ennen kulmaa ja about 20 kulman jälkeen. Mua rupes jännittämään että ei saakeli tekeeköhän Mindy mitään kun tää on sen elämän joku neljäs jälki ja kaikki muut on tehty kotipellolla eikä oo mitään seuruetta koskaan kulkenut perässä. Vaan turhaan jännitin ja Mindy teki just niin hyvin kuin kotonakin, välittämättä perässä kulkevasta seurueesta. 🙂 Kulmakaan ei mennyt kovin hösseliksi vaan selviytyi siitä ihan hyvin. Mitä nyt aloitus paalulla oli vähän, krhm, koominen. 😀 Mindy veti jo ku höyryveturi pellolle, se tiesi ihan selkeesti että mitä ollaan tultu tekemään ja nenä aktivoitui välittömästi. En tiiä miten se on noin fiksu koira. Anyway, mentiin paalulle ja sain kuin sainkin Mindyn istumaan siihen ja jäin odottamaan, että se katsoisi jälkeä ja voisin antaa luvan. Mindy katsoi, minä annoin luvan, Mindy meni maahan ja rupesi syömään nameja aloituskohdasta. 😀 😀 Emmä voinu ku nauraa ja miettiä että ok enskerralla jäädään kauemmas paalusta niin, että täytyy lähteä liikkeelle päästäkseen nameihin eikä voi vaan mennä maaten syömään niitä. Kouluttajan palautteet oli, että sehän oli ihan hyvännäköistä tekemistä lukuun ottamatta sitä paalulla sekoilua. 😀

Seuraavaksi katseltiin taas muiden jälkiä ennen kuin lähdettiin syömään. Ihan mahtava kesäkahvila löytyi sieltä vähän matkan päästä, josta sai oikein pizzaa ja kaikkea. Vetäistiin Emmin kanssa pizza puoliksi ja juteltiin kaikenlaista koiraharrastuksista kouluttajan ja ruotsinlapinkoiraihmisen kanssa. Ruoan jälkeen palattiin eri pellolle tekemään uudet jäljet. Tällä kertaa tuli komento, että tehdään Mindyn kanssa pelkkä suora jälki, ei kulmia, mutta että kokeillaan laittaa muutama kolmen askeleen tyhjä jäljelle. Vaikka oltiin just puhuttu että ehkä syksyllä sit tyhjiä. 😀 Mutta ehkä tehdään pidempiä tyhjiä sit vasta syksyllä ja nyt voidaan kokeilla näitä 3 askeleen tyhjiä. Tein lopulta sitten 180 askeleen jäljen, jossa 3 x 3 askeleen tyhjää.

Ensimmäinen tyhjä selkeästi hämmensi Mindyä. Olin liian kaukana liinassa enkä tajunnut ja ehtinyt puuttua, kun se lähti sivuun ja pyörähti ympäri niillä kohdin. Näki oikein kun se tunki nokkaansa pitkin sitä askelta että ei perkele, tässä kuuluis olla nami, missä se nyt saakeli soikoon on. 😀 Sen jälkeen meno oli ehkä vähän epävarmempaa, Mindy kävi aika usein vähän jäljen sivussa ja mä en oikein osannut kunnolla puuttua siihen vaan olin liikaa kiinni ajatuksessa “anna koiran selvittää itse”, vaikka sille voisi myös kertoa että “hei, mitä sä duunaat, pidäppä huoli siitä jäljestä”. Muut tyhjät kohdat eivät tulleet esille ihan yhtä selkeästi kuin ensimmäinen, ja loppuun päästiin kuin päästiinkin. Näin kirjoitettuna tulee ihan sellainen olo kuin olis kauheenki huonosti menny, mut ihan tyytyväisenä mä kyllä lähdin jäljeltä pois. 😀 Pentubeussini kanssa. 😀 😀 Kurssilaisten & koutsin mielestä Tintulla on kuulemma ihan pentukarva.

Päivän kakkososassa käsiteltiin myös esineilmaisua lisää. Nähtiin harjoitus esinejäljestä ja saatiin vinkkiä ilmaisun opettamiseen. Aikalailla samoin mä olin harjoitukset aloittanutkin aikanaan, nyt vaan ehkä panostaa vielä enemmän siihen että pääsee liikkumaan koiran takana koiran ollessa maaten, ja voi vähän myös miettiä koiran katseen suuntaa että mistä palkkaa. Innostus kyllä kasvoi että jes, nyt lisää treeniä esineille niin saadaan nekin joskus jäljelle mukaan. Esineiden kohdalla puhuttiin myös siitä, ettei ole sellaista asiaa kuin “jälki vie mennessään” niin ettei koira ilmaise esineitä, vaan joko koira ei osaa / ymmärrä esineilmaisua, tai sitten koira ei jäljestä. Ja esineitä opettaessa pitää muistaa opettaa yhtä asiaa kerrallaan ja kun toista kriteeriä vaikeutetaan niin toista helpotetaan. Niin kuin kaikessa muussakin koulutuksessa.

Oli kyllä kokonaisuudessaan ihan huippu päivä. Kurssilaiset oli tosi kivoja, kouluttaja oli aivan huippu, säätkin salli ja koirat oli taitavia. Kiitos kouluttajalle ja kiitos järjestäjälle! Nyt jäi hirveä hinku että aaaaaa, tätä lisää. 😀

18362051_10155079248492530_1127817651_o