Archives

Ifa koiratanssimölleissä

8.4.2018 järkättiin Liedossa Qublis-hallilla koiratanssin möllikisat ja ilmosin Ifan sinne HTM VOI, muita koiria ei päässyt kehään tällä kertaa. Mua jännitti jostain syystä ihan hirveästi, liekkö jännittänyt kisojen jälkeisen kokouksen puheenjohtajana toimiminen for the first time ever vai kisat kun edellisistä on kuitenkin 4kk aikaa vai mikä. Jännityksen lopputuloksena oli taas hirveetä sähläystä eikä mitenkään rentoa tekemistä. Ei muista käskyttää ja auttaa enemmän ja ei saa katsetta irti lattiasta (koirasta). Viiden koiran luokassa jäätiin ilman sijoitusta.

Ifa_KTmollit_Qublis_08042018_KatiHK

Kuva: Kati Horne-Kosonen

Tajusin myös ennen kehään menoa että en edelleenkään muista koreosta mihin suuntaan mun pitää käskyttää Ifan kieppejä milloinkin. Eikä sitten yllättänyt, että sanoin niitä koko koreon väärin ja ehkä tuurilla yks kieppi onnistu ilman että olin 90 astetta kumartuneena käsiohjaukseen. 😀 Typerää, pitäis opetella nyt oikeesti ne käskyt, vähintä mitä vois ohjaajalta vaatia…

Palaute hieman hämmensi mua.

“Paljon positioita, joista suurimman osan Ifa teki hyvin. Musiikki sopi rytmillisesti Ifan raviin, mutta kun ravausta oli aika vähän, niin suurimman osan ajasta tuntui, että musa ei ollut teille sopiva. Eri musiikilla voisitte tehdä mielenkiintoisemman koreon, joka VOI-luokassa on kuitenkin jo tärkeää. Eli tekniikka hyvä, taiteellinen ei vakuuttanut.”

Eipä oo näinkään päin ennen sanottu, että tekniikka ok mut taiteellinen uupuu. 😀 Tai itseasiassa joo, sanoihan Laura Jalli sitä itsenäisyyspäivän kisojen jälkeen, että taiteellista tulkintaa ja musiikin hyödyntämistä olisi kaivannut enemmän. Videota mulla ei ole, joten en pysty analysoimaan miten tekniikka meni, mutta tuntuman pohjalta mun mielestä ei riittävän hyvin VOI-tasolle. Varsinkaan jos ajattelee edustusjoukkueeseen ehkä hakevansa.

Ja sit taas et… Jos musiikki oli huono, niin mikä sitten olis parempi musa meille? O_O Äää! Emmä ollu yhtään varautunu tällaseen palautteeseen, mutta kyllähän sitä nyt kuunnella kannattaa. Ifa on ilmotettuna Kirkkonummelle 6.5. kisaamaan. Sinne ei nyt mitenkään ehi vaihtaan musaa ja koreoo enää. Mutta lokakuuhun ja SM:iin on aikaa vielä enemmänkin. Sinne ehkä ehtis rakentaa jotain uutta. Stirling…?

Advertisements

Kisapohdintoja ja tiistairallyt

<ulina-alert>

Mä oon ollu koiraharrastuksien suhteen taas henkisesti niin kovilla. Mua kannustettiin hakemaan Ifan kanssa koiratanssin maajoukkueeseen, varmaan ainakin kolme eri ihmistä ollut että hae hae, totta kai haet, hae ihmeessä. Oltiin jopa kaksissa karsintakisoissa. Viimeisen vuoden kaikki kisat vaan on mennyt huonosti. Käytännössä siis se aika, kun on kisattu koiratanssissa voittajaluokassa. Eikä tämä koske pelkkää koiratanssia, vaan rally-tokot ihan aswell on mennyt päin honkia. Koottuja selityksiä on niin paljon kuin vaan ikinä ehdin keksiä. On treenattu ja kisattu liian intensiivisesti, rally-kisoissa ei oo ollu tarpeeks lämmin, mä olen tehnyt liikaa koulutusvirheitä menneisyydessä, Ifa ei vaan kykene palkattomuuteen, koiralla ei riitä rahkeet. Kun oikea syy on varmaan vaan se, että mä vaadin liikaa liian aikaisin. Heti kun joku liike onnistuu seikkaperäisesti käsimerkin avulla kotona keittiössä, sitä lähdetään kokeilemaan kisatilanteessa ja sitten ihmetellään kun koira kieltää tai tulee metrin väärässä paikassa positiossa. Ai mikä yliopettaminen? Paikkoihin yleistäminen? Häiriöiden treenaaminen? Palkattomuus? Siihen kun vielä lisää sen, että mun pääasiallisin reagointitapa virheisiin on ollut se, että mä turhaudun ja kiukustun, että miksei se koira nyt tee. Niin no, miksiköhän ei… Olisko vaikka koska se ei osaa tarpeeksi hyvin, siltä vaaditaan liikaa. Peiliin katsomisen paikka.

En hakenut koiratanssin maajoukkueeseen. Eilen julkaistiin joukkuevalinta. PM-kisoihin lähtee HTM:ään kolmikoirainen joukkue neljän sijaan, ei varakoirakkoa. Ifa olisi ollut mukana, jos olisin hakenut. Mä menen ihan sekaisin pelkästä ajatuksesta, että pitäisi olla mukana. Onneksi ei olla. Ja samaan aikaan harmittaa ihan kamalasti. Harmittaa se, että en ole niin hyvä kouluttaja, että voitaisiin lähteä edustusjoukkueeseen. Koska oishan se hienoa, harjakoira edustusjoukkueessa. Mä haluaisin nähdä meidät siellä, mutta mä en kykene. Mä haluaisin voida seistä siellä ylpeänä itsestäni ja koirastani, mutta mä en kykenisi.

Ifa on osaamistasoltaan korkeintaan keskinkertainen AVO-HTM-koirakko. Eikä siitä toki ole syyttäminen – jos nyt ketään syyttää tarvitsee – muuta kuin sitä, joka minua takaisin peilistä katsoo. Ifa tykkää tehdä. Se oppii nopeasti. Samaan aikaan musta tuntuu, että jos mä haluan edes yrittää olla reilu ohjaaja koiralleni, on ainoa reilu teko lopettaa sen kanssa kisaaminen. Itken käytännössä joka ikinen kerta kun ajattelen sitä, ja olen ajatellut sitä viime aikoina usein. Kaikista niistä hyvistä asioista huolimatta tuntuu, että nyt sen on loputtava. Se ei vaan voi kisata enää. Se ei ole reilua koiralle, kun se ei kykene niistä kisatilanteista nauttimaan, vaan ottaa ne niin raskaasti. Koko tämä matka – 2 x TOKO ALO1, rallysta RTK2 ja 1 x hyväksytty tulos voittajasta, koiratanssissa kisaaminen voittajaluokassa ja HTM:n “SM-pronssi” 2016 – ja tähänkö se päättyy? Kauhea potentiaali jää käyttämättä, mutta ihan turhaa on olla osaava koira, jos ei sitä osaamista pysty näyttämään. Arkielämässä ei tarvitse osata kymmentä positiota viiteen eri suuntaan useassa eri tempossa niin, että koira pysyy oikeassa kohdassa kuin liimattu. Ja kaikki koska mä olen niin jumissa, etten usko että tilannetta voisi treenaamalla korjata. En usko varsinkaan itseeni, ja koirankin uskon menneisyyden virheillä pilanneeni niin, ettei paluuta ole. Toisaalta tiedostaa, että se on hieno pieni koira, jonka kanssa on saavutettu niin paljon enemmän kuin mitä koskaan uskoisi harjakoiran kanssa olevan mahdollista, ja pyörittelen mielessä villiä ajatusta siitä, pitäisikö tarjota sitä Viikon Rakiksi SporttiRakille, ja silti en vaan kykene näkemään konkreettista tulevaisuutta enää kisakentillä.

Marjo Korander-Taavitsaisen blogipostaus SporttiRakissa koiraurheilijan itseluottamuksesta kolahtaa silti kovaa. Päällimmäiseksi jää ajatus, että kyllä on niin niin niin paljon kasvettavaa vielä koiranohjaajana ja kilpailijana, koiraharrastajana. Mä en vaan tiedä, pystynkö mä vielä kasvamaan. Ifan “uran” ajattelu menee kyllä niin tunteisiin, että siitä on objektiivisuus kaukana. Mistä mä tiedän, milloin teen oikeita ratkaisuja ja milloin luovutan liian helpolla kun en onnistukaan kaikessa heti. Retorinen kysymys, johon ei ole vastausta olemassakaan.

</ulina-alert>


Siirrytään sitten Mindyn tiistaisiin rally-tokotreeneihin. Mindyn kanssa on tapahtunut ihan ihmeellistä kehitystä. Ja samalla taas ongelmia on sellaiset kohdat, joista ei ole tarvinnut ikinä Ifan kanssa vääntää. Viimeisin huikea edistys on ollut, että ollaan pystytty tekemään jonkun mittaista seuruuta niin, että mä olen vihdoin saanut vasemman käden pois nyrkistä mahan päältä suoraksi koiran “ulkopuolelle”. Se on huikeaa. Samoin takapäänkäyttö on pysynyt aika hyvänä. Oikeanpuolen seuruukin kuulemma paranee kerta kerralta, mutta sitä on itse vielä vaikea nähdä. Seuruusta pysähtymisissä on myös tapahtunut jotain edistystä. Sen sijaan nyt vaikuttaa siltä, että houkutuksesta on tulossa meille haaste. 😀 En sano ongelma, en usko että siitä tule ongelma. Se on varmasti koulutettavissa, ja Mindy oppii kyllä. Me vaan ollaan vasta niin alkeissa, ettei Mindy ymmärrä vielä jutun juonta että treenatessa maailmassa ei ole mitään muuta kuin minä.

Seisomista on nyt treenattu erikseen, kun Mindy siitä alkoi ottaa hieman painetta. Huomaan kuitenkin Mindyn kanssa tosi hyvin sen, miten oleellista on että mä pidän pääni kasassa. Jos mä olen rauhallinen ja johdonmukainen, koirakin tekee paremmin. Samantien jos mä lähden kohellukseen mukaan tai alan menettää malttiani, niin on satavarma että Mindy laittaa läskiksi. Tää on oikeesti niin hienoa, että toi koira haastaa mua ohjaajana erityisesti tällä saralla. Erittäin arvokasta oppia, jota tuo koira tarjoaa mulle.

Esineilmaisua on myös vähän harjoiteltu. Koitin siirtää treeniä ulos, kun sisällä ei pääse kauhean helposti kauemmas koirasta vaikeuttaakseen treeniä. No, tyhmänä koitin sitten taas ulkona edetä liian nopeasti enkä oikein osaa suhtautua siihen, kun Mindy nousee ilmaisusta ennen kuin olen halunnut. Toisaalta, se ei ole ollut käskyn alla, se on tarjonnut käytöstä, mutta mmmhhh… Huolestuttaa että se oppii samanlaiseksi kuin Ifa, että ei vapautuskäskyillä väliä kun asentoa voi vaihtaa sitten kun huvittaa, kun on omasta mielestään ollut asennossa tarpeeksi pitkään. Tähän onkin ihan erinomaista treeniä se meidän tokokurssin vihjeestä maahan ja vasta vapautuksella ylös. Sen harjoittelua täytyy jatkaa.

Jotain koiratanssia tarttis myös treenata, jos siinä suunnitteli joskus Mindyn kanssa kisaavansa. Yksi kohta täytyisi koreosta vaihtaa ja muutamaakin kohtaa vähän vahvistella, sekä mielellään treenata niitä kattavasti muuallakin kuin kotona. No, kesä tulee, ja puolen toista viikon päästä tulee myös Tahtitassujen koulutusviikonloppu! Sitä odotan ja PALJON! Mindykin pääsee treenaamaan. 🙂