Mindyn rally-toko

Viime tiistaina treenattiin rallya keskenään kolmen hengen porukalla. Telineet puuttui mutta laitettiin kyltit maahan ja ihan hyvin pärjättiin sillä. Aloitettiin kerrankin sopivalla AVO-tason radalla, jota vedettiin kaksi rundia ja lopuksi vielä modifioitiin rata VOI-radaksi ja vedettiin kertaalleen läpi. Mä juoksin kameramiehenä videoimassa kaikkien radat joten minkään tasoinen Mindyn lämppäily jäi vähän väliin ja siitä johtuen oltiin aika kierroksilla paikotellen. Kakkosrata meni parhaiten, mutta vielä on vähän tekemistä. Tässä taas tylsästi videoina AVO-radat kun en jaksa kirjoittaa treenistä oikein mitään.

Round 1

Round 2

Kisapohdintoja ja tiistairallyt

<ulina-alert>

Mä oon ollu koiraharrastuksien suhteen taas henkisesti niin kovilla. Mua kannustettiin hakemaan Ifan kanssa koiratanssin maajoukkueeseen, varmaan ainakin kolme eri ihmistä ollut että hae hae, totta kai haet, hae ihmeessä. Oltiin jopa kaksissa karsintakisoissa. Viimeisen vuoden kaikki kisat vaan on mennyt huonosti. Käytännössä siis se aika, kun on kisattu koiratanssissa voittajaluokassa. Eikä tämä koske pelkkää koiratanssia, vaan rally-tokot ihan aswell on mennyt päin honkia. Koottuja selityksiä on niin paljon kuin vaan ikinä ehdin keksiä. On treenattu ja kisattu liian intensiivisesti, rally-kisoissa ei oo ollu tarpeeks lämmin, mä olen tehnyt liikaa koulutusvirheitä menneisyydessä, Ifa ei vaan kykene palkattomuuteen, koiralla ei riitä rahkeet. Kun oikea syy on varmaan vaan se, että mä vaadin liikaa liian aikaisin. Heti kun joku liike onnistuu seikkaperäisesti käsimerkin avulla kotona keittiössä, sitä lähdetään kokeilemaan kisatilanteessa ja sitten ihmetellään kun koira kieltää tai tulee metrin väärässä paikassa positiossa. Ai mikä yliopettaminen? Paikkoihin yleistäminen? Häiriöiden treenaaminen? Palkattomuus? Siihen kun vielä lisää sen, että mun pääasiallisin reagointitapa virheisiin on ollut se, että mä turhaudun ja kiukustun, että miksei se koira nyt tee. Niin no, miksiköhän ei… Olisko vaikka koska se ei osaa tarpeeksi hyvin, siltä vaaditaan liikaa. Peiliin katsomisen paikka.

En hakenut koiratanssin maajoukkueeseen. Eilen julkaistiin joukkuevalinta. PM-kisoihin lähtee HTM:ään kolmikoirainen joukkue neljän sijaan, ei varakoirakkoa. Ifa olisi ollut mukana, jos olisin hakenut. Mä menen ihan sekaisin pelkästä ajatuksesta, että pitäisi olla mukana. Onneksi ei olla. Ja samaan aikaan harmittaa ihan kamalasti. Harmittaa se, että en ole niin hyvä kouluttaja, että voitaisiin lähteä edustusjoukkueeseen. Koska oishan se hienoa, harjakoira edustusjoukkueessa. Mä haluaisin nähdä meidät siellä, mutta mä en kykene. Mä haluaisin voida seistä siellä ylpeänä itsestäni ja koirastani, mutta mä en kykenisi.

Ifa on osaamistasoltaan korkeintaan keskinkertainen AVO-HTM-koirakko. Eikä siitä toki ole syyttäminen – jos nyt ketään syyttää tarvitsee – muuta kuin sitä, joka minua takaisin peilistä katsoo. Ifa tykkää tehdä. Se oppii nopeasti. Samaan aikaan musta tuntuu, että jos mä haluan edes yrittää olla reilu ohjaaja koiralleni, on ainoa reilu teko lopettaa sen kanssa kisaaminen. Itken käytännössä joka ikinen kerta kun ajattelen sitä, ja olen ajatellut sitä viime aikoina usein. Kaikista niistä hyvistä asioista huolimatta tuntuu, että nyt sen on loputtava. Se ei vaan voi kisata enää. Se ei ole reilua koiralle, kun se ei kykene niistä kisatilanteista nauttimaan, vaan ottaa ne niin raskaasti. Koko tämä matka – 2 x TOKO ALO1, rallysta RTK2 ja 1 x hyväksytty tulos voittajasta, koiratanssissa kisaaminen voittajaluokassa ja HTM:n “SM-pronssi” 2016 – ja tähänkö se päättyy? Kauhea potentiaali jää käyttämättä, mutta ihan turhaa on olla osaava koira, jos ei sitä osaamista pysty näyttämään. Arkielämässä ei tarvitse osata kymmentä positiota viiteen eri suuntaan useassa eri tempossa niin, että koira pysyy oikeassa kohdassa kuin liimattu. Ja kaikki koska mä olen niin jumissa, etten usko että tilannetta voisi treenaamalla korjata. En usko varsinkaan itseeni, ja koirankin uskon menneisyyden virheillä pilanneeni niin, ettei paluuta ole. Toisaalta tiedostaa, että se on hieno pieni koira, jonka kanssa on saavutettu niin paljon enemmän kuin mitä koskaan uskoisi harjakoiran kanssa olevan mahdollista, ja pyörittelen mielessä villiä ajatusta siitä, pitäisikö tarjota sitä Viikon Rakiksi SporttiRakille, ja silti en vaan kykene näkemään konkreettista tulevaisuutta enää kisakentillä.

Marjo Korander-Taavitsaisen blogipostaus SporttiRakissa koiraurheilijan itseluottamuksesta kolahtaa silti kovaa. Päällimmäiseksi jää ajatus, että kyllä on niin niin niin paljon kasvettavaa vielä koiranohjaajana ja kilpailijana, koiraharrastajana. Mä en vaan tiedä, pystynkö mä vielä kasvamaan. Ifan “uran” ajattelu menee kyllä niin tunteisiin, että siitä on objektiivisuus kaukana. Mistä mä tiedän, milloin teen oikeita ratkaisuja ja milloin luovutan liian helpolla kun en onnistukaan kaikessa heti. Retorinen kysymys, johon ei ole vastausta olemassakaan.

</ulina-alert>


Siirrytään sitten Mindyn tiistaisiin rally-tokotreeneihin. Mindyn kanssa on tapahtunut ihan ihmeellistä kehitystä. Ja samalla taas ongelmia on sellaiset kohdat, joista ei ole tarvinnut ikinä Ifan kanssa vääntää. Viimeisin huikea edistys on ollut, että ollaan pystytty tekemään jonkun mittaista seuruuta niin, että mä olen vihdoin saanut vasemman käden pois nyrkistä mahan päältä suoraksi koiran “ulkopuolelle”. Se on huikeaa. Samoin takapäänkäyttö on pysynyt aika hyvänä. Oikeanpuolen seuruukin kuulemma paranee kerta kerralta, mutta sitä on itse vielä vaikea nähdä. Seuruusta pysähtymisissä on myös tapahtunut jotain edistystä. Sen sijaan nyt vaikuttaa siltä, että houkutuksesta on tulossa meille haaste. 😀 En sano ongelma, en usko että siitä tule ongelma. Se on varmasti koulutettavissa, ja Mindy oppii kyllä. Me vaan ollaan vasta niin alkeissa, ettei Mindy ymmärrä vielä jutun juonta että treenatessa maailmassa ei ole mitään muuta kuin minä.

Seisomista on nyt treenattu erikseen, kun Mindy siitä alkoi ottaa hieman painetta. Huomaan kuitenkin Mindyn kanssa tosi hyvin sen, miten oleellista on että mä pidän pääni kasassa. Jos mä olen rauhallinen ja johdonmukainen, koirakin tekee paremmin. Samantien jos mä lähden kohellukseen mukaan tai alan menettää malttiani, niin on satavarma että Mindy laittaa läskiksi. Tää on oikeesti niin hienoa, että toi koira haastaa mua ohjaajana erityisesti tällä saralla. Erittäin arvokasta oppia, jota tuo koira tarjoaa mulle.

Esineilmaisua on myös vähän harjoiteltu. Koitin siirtää treeniä ulos, kun sisällä ei pääse kauhean helposti kauemmas koirasta vaikeuttaakseen treeniä. No, tyhmänä koitin sitten taas ulkona edetä liian nopeasti enkä oikein osaa suhtautua siihen, kun Mindy nousee ilmaisusta ennen kuin olen halunnut. Toisaalta, se ei ole ollut käskyn alla, se on tarjonnut käytöstä, mutta mmmhhh… Huolestuttaa että se oppii samanlaiseksi kuin Ifa, että ei vapautuskäskyillä väliä kun asentoa voi vaihtaa sitten kun huvittaa, kun on omasta mielestään ollut asennossa tarpeeksi pitkään. Tähän onkin ihan erinomaista treeniä se meidän tokokurssin vihjeestä maahan ja vasta vapautuksella ylös. Sen harjoittelua täytyy jatkaa.

Jotain koiratanssia tarttis myös treenata, jos siinä suunnitteli joskus Mindyn kanssa kisaavansa. Yksi kohta täytyisi koreosta vaihtaa ja muutamaakin kohtaa vähän vahvistella, sekä mielellään treenata niitä kattavasti muuallakin kuin kotona. No, kesä tulee, ja puolen toista viikon päästä tulee myös Tahtitassujen koulutusviikonloppu! Sitä odotan ja PALJON! Mindykin pääsee treenaamaan. 🙂

Sunnuntairallyt

Meillä oli yksi korvauskerta käyttämättä kouluttajan flunssapoissaolon vuoksi, joten käytiin tänään ottamassa se takaisin. Oltiin jälleen uudessa hallissa joskin tutussa paikassa. Tarjolla oli joko ALO-rata tai sitten AVO/VOI-rata pienellä MES-twistillä. No eihän me ALO-rataa aleta tekeen joten ahoy ylempiä vaan hiomaan taas. 😀 Olin kisoissa huomannut että tuo osaa vasemmanpuolen seuruussa jo aika kohtalaisesti käyttää takaosaansa, joten osasin sitä vaatia nyt treeneissäkin ja kouluttajakin vallan äimistyi että kylläpä näkee että ootte treenannu. 😀 Vähän se meinaa edelleen keulia eikä oo aina ihan messissä seuruussa saati osaa pysähtyä kun mä pysähdyn, mutta harjoitellaan, harjoitellaan.

Rata meni ihan ok siihen asti, että vastaan tuli mutkaputki. Ja Mindy kun on tasan kaksi kertaa eläessään mennyt putken ja silloinkin niin lyhyen suoran putken kun ikinä putken saa, niin siinäpä sitä oltiinkin sitten sormi suussa. Melkeen jouduin itte konttaamaan puolväliin putkea kun ei-vaan-millään olisi tullut sieltä läpi. Vähän otti siitä hinkkaamisesta paineita, mutta saatiin kuin saatiinkin se kaksi kertaa putki menemään ja vielä ihan kohtalaisesti jatkettua rataa sen jälkeen, ettei nyt vallan tilttiin mennyt vaikka vähän koville ottikin.

Oikeanpuolen seuruu on myös edelleen kuulemma kehittynyt ja sen kehittämistä kannattaisi edelleen jatkaa, erityisesti toistamalla seuruukäskyä juuri sillä hetkellä kun se kääntää takaosaansa. Seisomisesta saatiin se myös paineisiin, kiitos liikkeen hinkkaamisen kisoissa. Joten tähän tuli käsky nyt treenailla sitä pelkkää seisomista ensin koira mun edessä ja siitä vähitellen perusasennon kautta seisomaan vaihtamista, että saataisiin paineistumiset pois. Tämä täytyy ottaa ohjelmistoon kans. Päästiin treeneissä myös testaamaan uutta lelua ja hienosti kelpas, siellä se paineli lelun kanssa pitkin hallia. Hauskasti aina hetken juostuaan se tulee siihen lähelle, sylkäisee lelun maahan ja suorastaan lennähtää istumaan mun lähelle silleen “ok, vaihtokauppa, saat lelun, voisin ottaa namjn”. 😀 Ja sen olen sille vielä suonut.  Oikeanpuolen seuruussa myös namitin edelleen paljon, mutta muuten mielestäni vasemman puolen tehtävissä koitin nyt petrata ja palkkasin vaan kun teki merkittävän hyvin. Ehkä tästä vielä hyvä tulee. 🙂

Omatoimitreenit

Lauantaina käytiin aamupäivällä treenaamassa rallya kurssikaverin kanssa. Paljon oli pysäyttäviä kylttejä meijän radalla kun olin sellaisia toivonut ja meidän heikkoudeksi ilmoittanut. Ja heikkoushan ne olikin. Valuu valuu valuu yli valuu… Riittää vielä paaaaljon hommia tän kanssa. 😀 Kurssikaveri teki myös huomion siitä, mihin mun pitäis kiinnittää paljon enemmän huomiota, eli että mä palkkaan koiraa tosi usein myös sellaisista “sinne päin” olevista suorituksista, enkä ainoastaan niistä hyvistä kun se tekee oikein. Tähän mun täytyy kiinnittää huomiota tulevaisuudessa ihan kunnolla.

Vasemmalle kääntymisissä seuraamisessa voisin selkeästi ruveta vaatimaan siltä enemmän, koska se esim. kisoissa osoitti kyllä hyvin osaavansa kääntyä mukana. Istu-seis-kierrä koira oli treeneissäkin vähän vaikea, mutta ainakin se hyvin nousi kun oikealla kädellä nostin seisomaan. Seisomasta maahanmenoissa joutuikin sitten auttaa vähän enemmän että menee oikein ja ettei mene lonkalleen. Se täytyy pitää tiukkana, että “maa(han)” on kunnolla maahan ja “käy siihen” on asentovapaa, saa olla lonkallakin. Mut erityisesti siihen kylteille pysähtymiseen pitäis nyt panostaa. Oikea puoli oli treeneissä Mindylle kamalan vaikea, meni ihan läskiks sillä puolella tehtävät tehtävät kun Mindy oli että herpderp ja hurr ja durr ja älälälälälälälä että hän ei tee mitään enää kunnolla. 😀 Ainiin ja. 😀 😀 😀 Paras kohta oli kun yhdessä eteentulossa Mindy venkslasi sopivaa paikkaa istua ja istui sitten kylttitelineen päälle. 😀 😀 Eikä edes ponnahtanut ylös sen tuntiessaan, vaan siinä se istui kunnes mä käskin sen liikkua kun pelkäsin että kylttiteline taittuu rikki. 😀 😀 Kunnon retardi!

Sunnuntaiaamuun herättiin kauniiseen auringonpaisteeseen ja ajattelin että nyt on tilaisuus koittanut lähteä aamutuimaan TKK:n kentälle harjoittelemaan meidän tokokurssin kotiläksyjä. Sain kuin sainkin Teron meille apuohjaajaksi hyppyharjoitukseen ja paikallaolo-hiipimistreeniä oli tarkoitus koittaa uuden lelun kanssa. Hyppytreenit… oivoi. 😀 Mindy oli vähän kujalla. Sille on tosi vaikea konsepti lähteä ilman mitään vihjettä sinne toisen ihmisen luo. Oli se nyt sit kumpaan suuntaan vaan. Ja itse asias tällä kertaa erityisen vaikeaa oli tulla Teron luota takas mun luo. Jossain kohtaa päätin sitten että nyt vaan odotetaan että se käynnistää aivonsa ja alkaa ajattelemaan itse eikä kokoajan helpoteta tätä hommaa sille. Siellä se Mindy istu Teron edessä, makas Teron edessä, seiso Teron edessä, uudelleen istui Teron edessä, kunnes se lopulta luovutti namien kerjäämisen sieltä ja tuli mun luokse hypäten esteen matkalla. Jee! Muutama sellainen tosi hyvä pallottelupätkä saatiin aina väleissä, ja sitten välissä meni taas huonommin. Mutta kyllä sillä ilmeisesti joku lamppu syttyi päässä treenin suhteen mikä oli hienoa.

Hyppytreenien jälkeen pidettiin vähän taukoa ja sitten kokeilin sitä “vihjeestä maahan – hiivi pois – palkkasana – palkka” -hommaa. Ensin muutama ihan normitoisto ja sitten pari pois hiipimistä namin kanssa. Olisko se kerran varastanut ja noussut liian aikaisin, mutta sitten vaan paluu lähtöpaikkaan ja uusi yritys ja onnistuttiin. Vauhdikas se on hakemaan vapautusnameja. 😀

Namien jälkeen sama kokeilu mutta lelulla. Ja vitsit, nyt se toimi! Nyt oli niin hyvä lelu, että se kelpasi palkaksi vapautuksesta. Ei se nyt ihan tykkinä leluun tullut kiinni, mutta aika hyvin kuitenkin ja selkesti nautti lelustaan sen saatuaan. 😀 Paineli pitkin kenttää sitä vinguttaen.

Hyvin saatiin kotiläksyjä kerrattua. Näitä jälkimmäisiä treenejä täytyy jatkaa kotona vielä kun niitä pystyy yksinäänkin tekemään. Kentällä otettiin sen treenin päätteeksi vielä yksi sarjatulipalkkaus ja lopetettiin sitten siihen kivaan meininkiin. Tai sitä ennen otin yhden perusasennon ja yhden askeleen seuruun tällä pk-perinteisellä palkka kainalossa -mallilla. Seuruukuva antaa virheellisesti ymmärtää että Mindy muka osais seurata. 😀 😀

20170514_10050720170514_100511

Ajattelin, että täytyy koota tästä tokokurssista sellainen pieni lista varmaan omalle sivulleen, jotta voi helposti jatkossa palata siihen mistä milläkin kerralla on ollut puhe, mitä treenata ja miten edetä, joten sellainen sivu varmaan ilmestyy “Mindyn tulokset” -sivun alle.

Janakkalan rallykisat

Perjantaina kurvattiin illalla Janakkalaan rally-tokokisoihin Mindyn kanssa, piiiiitkästä aikaa aivan täysin kahdestaan niin ettei ketään tuttuja ollut kisoissa. Paikkakin oli uusi, mutta koskapa se olis Mindyä haitannut… 😀 Siellä sitä taas ooteltiin selällään omaa vuoroa.

Radasta en ollut kauhean innoissani, koska siinä oli paljon vasemmalle kääntymisiä ja ajattelin että tuo ei niitä kyllä tee. Myös tuo istu-maahan-istu tuotti vähän päänvaivaa kun tajusin ettei oo koskaan treenattu sellasta ja ekoilla yrittämillä Mindy joko ei noussut tai sitten se pomppasi aivan vinoon ylös. Houkutusta oli kiva päästä kokeilemaan ekaa kertaa kisatilanteessa.

20170512_173426[1]

Mua jännitti matkalla taas aivan suhteettoman paljon ja jouduin tsemppaamaan ihan huolella että en sekoa siihen jännitykseeni. Radalle mennessä fiilis oli kuitenkin ihan hyvä. Hyppy meni ihan ok ja hallitusti lähestyttiin seuraavaa kylttiä eli houkutusta, joka kyllä oli alkanut jännittää ihan huolella nähtyäni että mitä siellä on vastassa.

20170512_191751[1]

Muumimörkö! 😀 Pehmolelu! Ei helevetti. Olin ihan varma et Mindy ottaa sen suuhun ja juoksee kehästä ulos ja teurastaa sen mörön. 😀 😀 Vaan eipä se sitä tehnyt. Sen sijaan se meni mörön takana olevalle narupallolle ja otti sen suuhun ja me otettiin siitä sitten -10p. Vähän enemmällä hallinnalla se olisi ehkä voitu välttää, mutta näin tänään, päästiin sentään suoraan jatkamaan rataa siitä. Seuraavana oli vuorossa 360 vasemmalle ja vitsit mä olin ylpeä kun Mindy käyttikin hienosti takapäätään ja kääntyi oikein mainiosti! 😮 Neljäs kyltti olikin sitten hankala. Radan hankalin. Istu, käännös vasempaan, istu. Ensin Mindy valui yli eikä istunut sivulle kyltille tultaessa. Siitä kun käännyin, Mindy kiepsahti vauhdilla ja lopulta istui mun edessä, mun kengän päällä, selkä muhun päin. Jäin tyyliin ääneen nauramaan tilannetta ja ilmoitin tuomarille, että uusitaan tämä. No uusinta ei auttanut, nyt käännyttäessä Mindy pyörähti kokonaan ympäri. Mä en jaksanut enää uusia kun ajattelin ettei se mitään auttaisi, joten siltä kyltiltä -3 uusi ja -10 koska kiepsahdus.

Eteentulo oli muistaakseni Mindyllä ihan ok, kunhan vaan sain sen ensin pysähtymään sivulle. Edestä sivulle se myös kiepsahtaa hienosti. Mutta sitten tuli kyltti 6, istu-seis-kierrä koira. Ja Mindy ei noussut seisomaan, ei millään. Oon harjotellu vasemmalla kädellä sen ylös nostamista, mutta en varmaan muistanut edes sanoa oikeaa käskyä ja aina kun toin kättä pois, se istui uusiksi. Lopulta sain jollain neljännellä yrittämällä sen seisomaan ja sittenkin oli jo etujalat hienosti kyltistä ohitte. Kiersin koiran ja jatkettiin matkaa ja saatiin siitä hieno -10 kans, koska väli-istumiset. Mua ei oikeen kiinnostanut uusia kylttejä, joten siinä oli meidän tulos sitten. Loppurata sujui oikein mallikkaasti, ja jopa se istu-maahan-istu pelitti mukavasti. Suurin haaste oli edelleen kuitenkin ne kylteille pysähtymiset. Mindyllä ei ole vielä riittävän hyvin takaraivossa se, että kun mä pysähdyn, kuuluu senkin pysähtyä.

Muita virheitä ei paperissa ollut kuin nuo 3 x -10p ja se yksi uusiminen, joten AVO 0 oli tulos 67 pisteellä. Videota ei tällä kertaa ole, kun oltiin ihan keskenämme reisussa.

Torstaijälki

Emmi innostui peltojäljestä sunnuntaina niin, että sovittiin että ruvetaan torstaisin tekemään aika jälkeä yhdessä, joten eilen kokoonnuttiin sitten tänne kämpille tekemään jäljet tuohon suoraan talon takana olevalle multapellolle. Emmi teki Yodalle sen omia alkeisharjoituksia ja Mindy sai yhden sellaisen n. 120 askeleen suoran. Mulla on hirveitä ongelmia muistaa laittaa nami kengän kärkeen. 😀 Nytkin aloitin kantapäästä kunnes Emmi kysyi, että enkö laitakaan kengän kärkeen ja olin ihan että en, eiku häh, perkele, joo, laitan!! Ja taas vaihtui tyyli lennosta. 😀 Miten se voikin tulla niin selkärangasta näin vähällä kokemuksella… No, kuitenkin. Pelto oli ihan muhkurainen, kunnon urat meni niin jopahan oli taas tasapainoilua koittaa pysyä pystyssä siellä. Mä en myöskään jaksanut nyt ihan niin hyvin tampata askeleita kuin mitä jälkipäivässä tein. En tiedä olisiko pitänyt. Aika hyvin ne askeleet kuitenkin tuostakin jo näkyivät.

Jälki sai vanhentua sellaisen 40min ennen kuin ulkona alkoi näyttää siltä että seuraavaksi jälki peittyy lumihankeen jos ei mennä sitä nyt ajamaan joten eikun ulos. En oikein tiedä mitä mieltä olla siitä, miten se meni. Nyt huomasin jo hyvin alussa pysytellä tarpeeksi lähellä koiraa, ettei se pääse kauheasti kieppuilemaan tai ainakaan palailemaan takaisinpäin. Jokseenkin hortoilua se kyllä oli, vähän väliä käytiin sivussa eikä todellakaan ottanut jokaista askelta tarkasti. Täytyy ehkä ensi kerraksi palata siihen kuriin, että joka-ikinen-askel-otetaan,-piste. Sivuhortoiluihin koitin tällä kertaa topakammin puuttua, mutta en ole ihan vakuuttunut että palaute meni aina perille. Kyllä se muutaman kerran pikkupalautteen jälkeen palasi jäljelle ja koitin siitä sitten kehua. Parannettavaa olisi kuitenkin. Toisaalta en tiedä oliko tämä nyt vaikeampi alusta sille vai näkikö se namit liikaa silmillään. Ei kai saane vielä masentua tässä kohtaa vaan jatkaa vain harjoittelua. 😀 Kyllä se oppii. Ja jatketaan esinetreenejä kotona.

Omaan pihaan jäljen teko on kyllä worst idea ever siinä mielessä, että koirat kun päästää pihalle niin ei ne muista edes tarpeillaan käydä kun stormaavat vaan imuroimaan niitä jäljelle jääneitä nameja korvat suljettuina t. yöpaidassa ympäri pihaa koiran (Ifan) perässä klo 11 illalla juossut vittuuntunut koiranomistaja. 😀