Tag Archive | jälki

Peltojälkeä á la Petteri Ikonen

Sunnuntaina oli hieno päivä. Kurvattiin Emmi ja Yoda kyytiin, harjat hoitoon Lumen seuraksi ja nokka kohti Ylöjärveä. Oltiin vähän viime tingassa kyselty paikkoja jälkiviikonlopun toiselle päivälle ja saatiin kuin saatiinkin paikat sinne. 06:30 starttasi auto Turusta ja yhdeksältä oltiin perillä. Koulutus oli suunnattu erityisesti lapinkoirille, mutta muunkin rotuiset pääsivät mukaan. Kouluttajina toimivat Petteri ja Matleena Ikonen; Petteri peltojäljellä ja Matleena metsäjäljellä. Me peltojäljelle menevinä päästiin Petterin oppiin ja vitsit että oli kyllä ihan huikea päivä!

Ensiksi kerrottiin meidän koirista ja sitten ruvettiin tallaamaan jälkiä. Mä kysyin kouluttajan mielipidettä siihen, että laitetaanko nami kengän kärkeen vai kantaan, ja päädyin siihen että laitan namin kengän kärkeen, vaikka muistelisin Suski Korrin aikanaan opettaneen että laitetaan kantaan. Kyselin myös siitä, että milloin kannattaa alkaa tekemään tyhjiä kohtia jäljelle, ja Petteri sanoi että ehkä nyt kun koira on niin vähän vasta tehnyt niin joskus syksyllä ottaisi tyhjät mukaan sinne. Tyhjistä puhuttiin muutenkin paljon, että niillä voi aina kokeilla sitä montako tyhjää koira ottaa hyvin kunnes menee läskiksi, ja montako namia tyhjän jälkeen tarvitaan “rauhoittamaan” koira tyhjältä tulleesta “stressistä”. Nämä on asioita, jotka täytyy koirakohtaisesti kokeilla ja löytää. Petteri kertoi myös, että lähes järjestään kaikki hänen treenijälkensä loppuvat aina 40-50 namitettuun askeleeseen. Että vaikka jäljellä olisikin tapahtunut jotain häslinkiä, niin noiden viimeisten namiaskelien turvin koira lähtee kuitenkin aina voittajana pois jäljeltä, saa onnistumisen siihen alle. Niin joo ja mä myös opin että miten jälkipaalulla kuuluu toimia. 😀 Nythän se on ollut vähän hazardous kun en oo yhtään tienny miten siinä tulee toimia, mut nyt osaan istuttaa koiran ennen paalua ja odottaa että koira katsoo jälkeä ja antaa sitten jälkikäskyn. Kauheasti puhuttiin kaikkea muutakin, vitsailtiin, Petteri tarinoi ja kertoi omista kokemuksistaan ja mitä kaikkea hän on aikojen saatossa oppinut ja oli kyllä todella opettavaista kuunnella näitä. Samoin oli hyvin opettavaista seurata muiden jälkiä. Suomen- ja ruotsinlapinkoirien lisäksi jäljellä oli yksi sakemanni ja yksi mudi.

No sitten niihin jälkiin. Päätin Mindylle tehdä n. 100 askelen jäljen yhdellä kulmalla, mittaa suunnilleen 80 askelta ennen kulmaa ja about 20 kulman jälkeen. Mua rupes jännittämään että ei saakeli tekeeköhän Mindy mitään kun tää on sen elämän joku neljäs jälki ja kaikki muut on tehty kotipellolla eikä oo mitään seuruetta koskaan kulkenut perässä. Vaan turhaan jännitin ja Mindy teki just niin hyvin kuin kotonakin, välittämättä perässä kulkevasta seurueesta. 🙂 Kulmakaan ei mennyt kovin hösseliksi vaan selviytyi siitä ihan hyvin. Mitä nyt aloitus paalulla oli vähän, krhm, koominen. 😀 Mindy veti jo ku höyryveturi pellolle, se tiesi ihan selkeesti että mitä ollaan tultu tekemään ja nenä aktivoitui välittömästi. En tiiä miten se on noin fiksu koira. Anyway, mentiin paalulle ja sain kuin sainkin Mindyn istumaan siihen ja jäin odottamaan, että se katsoisi jälkeä ja voisin antaa luvan. Mindy katsoi, minä annoin luvan, Mindy meni maahan ja rupesi syömään nameja aloituskohdasta. 😀 😀 Emmä voinu ku nauraa ja miettiä että ok enskerralla jäädään kauemmas paalusta niin, että täytyy lähteä liikkeelle päästäkseen nameihin eikä voi vaan mennä maaten syömään niitä. Kouluttajan palautteet oli, että sehän oli ihan hyvännäköistä tekemistä lukuun ottamatta sitä paalulla sekoilua. 😀

Seuraavaksi katseltiin taas muiden jälkiä ennen kuin lähdettiin syömään. Ihan mahtava kesäkahvila löytyi sieltä vähän matkan päästä, josta sai oikein pizzaa ja kaikkea. Vetäistiin Emmin kanssa pizza puoliksi ja juteltiin kaikenlaista koiraharrastuksista kouluttajan ja ruotsinlapinkoiraihmisen kanssa. Ruoan jälkeen palattiin eri pellolle tekemään uudet jäljet. Tällä kertaa tuli komento, että tehdään Mindyn kanssa pelkkä suora jälki, ei kulmia, mutta että kokeillaan laittaa muutama kolmen askeleen tyhjä jäljelle. Vaikka oltiin just puhuttu että ehkä syksyllä sit tyhjiä. 😀 Mutta ehkä tehdään pidempiä tyhjiä sit vasta syksyllä ja nyt voidaan kokeilla näitä 3 askeleen tyhjiä. Tein lopulta sitten 180 askeleen jäljen, jossa 3 x 3 askeleen tyhjää.

Ensimmäinen tyhjä selkeästi hämmensi Mindyä. Olin liian kaukana liinassa enkä tajunnut ja ehtinyt puuttua, kun se lähti sivuun ja pyörähti ympäri niillä kohdin. Näki oikein kun se tunki nokkaansa pitkin sitä askelta että ei perkele, tässä kuuluis olla nami, missä se nyt saakeli soikoon on. 😀 Sen jälkeen meno oli ehkä vähän epävarmempaa, Mindy kävi aika usein vähän jäljen sivussa ja mä en oikein osannut kunnolla puuttua siihen vaan olin liikaa kiinni ajatuksessa “anna koiran selvittää itse”, vaikka sille voisi myös kertoa että “hei, mitä sä duunaat, pidäppä huoli siitä jäljestä”. Muut tyhjät kohdat eivät tulleet esille ihan yhtä selkeästi kuin ensimmäinen, ja loppuun päästiin kuin päästiinkin. Näin kirjoitettuna tulee ihan sellainen olo kuin olis kauheenki huonosti menny, mut ihan tyytyväisenä mä kyllä lähdin jäljeltä pois. 😀 Pentubeussini kanssa. 😀 😀 Kurssilaisten & koutsin mielestä Tintulla on kuulemma ihan pentukarva.

Päivän kakkososassa käsiteltiin myös esineilmaisua lisää. Nähtiin harjoitus esinejäljestä ja saatiin vinkkiä ilmaisun opettamiseen. Aikalailla samoin mä olin harjoitukset aloittanutkin aikanaan, nyt vaan ehkä panostaa vielä enemmän siihen että pääsee liikkumaan koiran takana koiran ollessa maaten, ja voi vähän myös miettiä koiran katseen suuntaa että mistä palkkaa. Innostus kyllä kasvoi että jes, nyt lisää treeniä esineille niin saadaan nekin joskus jäljelle mukaan. Esineiden kohdalla puhuttiin myös siitä, ettei ole sellaista asiaa kuin “jälki vie mennessään” niin ettei koira ilmaise esineitä, vaan joko koira ei osaa / ymmärrä esineilmaisua, tai sitten koira ei jäljestä. Ja esineitä opettaessa pitää muistaa opettaa yhtä asiaa kerrallaan ja kun toista kriteeriä vaikeutetaan niin toista helpotetaan. Niin kuin kaikessa muussakin koulutuksessa.

Oli kyllä kokonaisuudessaan ihan huippu päivä. Kurssilaiset oli tosi kivoja, kouluttaja oli aivan huippu, säätkin salli ja koirat oli taitavia. Kiitos kouluttajalle ja kiitos järjestäjälle! Nyt jäi hirveä hinku että aaaaaa, tätä lisää. 😀

18362051_10155079248492530_1127817651_o

Tiistaiset hakutreenit

Tiistaina oli taas suunta viikottaisiin hakutreeneihin. Molemmat koirat lähti mukaan mutta Ifa lähti taas metsään. Vitsit ku otin Ifan vuorollaan autosta ja päästiin siitä mettän alkuun niin se vaan VETI sinne metsään, vähän käväsi epävarmuudessa ku tuli ihmiset näkyvii mutta sit veto jatku taas innokkaana – se niiiiiiiin tiesi mitä ollaan menossa tekeen ja tykkäs ja kovaa. 😀

Alotettiin taas makkararingillä ja Ifassa näki kyllä niin selkeen parannuksen. Nyt se meni siellä laukalla loikkien ihmiseltä toiselle. Aluksi sillä meni hetki että se suostui syömään, toisilta söi paremmin kuin toisilta, mutta lopulta ahnehti kaikilta herkkuja oikein kunnolla. Niiden jälkeen päätettiin sitten ottaa kolme näkölähtöä. Voin vaan kertoa että kyllä oli hymy herkässä!! Samantien kun päästin irti ja annoin käskyn niin koira ampas ku raketti sinne mettään maalimiehen perään. 😀 Ei pieeeenintäkään epäröintiä! Ja hirvee vauhti. 😀 Jeeeeeeeeeeeee. Oli niin hienoo päästä näyttään näille ihmisille tää Ifan parempi puoli. Kaikki kolme maalimiestä meni ihan yhtä reippaasti. Lopuks Ifa olis vielä jääny kerjäilemään kaikilta herkkuja. En malta odottaa tulevia viikkoja. Toivottavasti säät sallii meidän jatkaa pitkään, mä niin haluaisin nähdä mihin tosta koirasta on.

Hakujen jälkeen sain tehdä makkarajäljet niiden pellolle. Ensimmäinen jälki tekoon, ja voi kukkaketo sentään kun voi olla vaikeeta tehdä LOIVAA KÄÄNNÖSTÄ!!!!!?! Tuli sinne taas joku sellanen 45 asteen kulma sillee voi hyvä elämä sentään. 😀 En antanut jäljen vanhentua ennen sille lähtemistä, tajusin sen vähän jälkikäteen. Jäljestys itsessään oli tällä jäljellä jotain ihan hirveetä. Kamalaa häsellystä ja pyörimistä, ei keskittynyt kunnolla ja mentiin ihan miten sattu. Ei voi kovin paljoo kehua. Totesin sitten että teen sille toisenkin jäljen, lyhyemmän (ja muistan kipon päätyyn), suoran ja annan sen vanhentua edes hetken. Liksu sai sitten odotellessa metsästää Ifan ekalta jäljeltä jääneitä nameja maasta.

Toka jälki ei mennyt kylläkään mainittavasti paremmin. Jälkikäteen jäin miettimään, että alusta oli varmaan tosi vaikea. Meinaan sellanen oikeen märkä nurmi, joka oli joku tovi sitten ajettu lyhyeksi. Luulen että se alusta aiheutti haastavuudellaan sen, ettei hommasta meinannut tulla mitään. Mehän kun on aiemmat tehty ihan kuivalla pellolla. Nooooo ensviikolla katellaan taas uudelleen.

Huomenna kutsuu luonnetesti! En oikeen osaa vieläkään jännittää, hädintuskin muistan että ollaan johonkin menossa. 😀

Haku- ja jälkikurssi, päivä 2/2

“Sulla on hieno wannabe-pk-harjis, toivottavasti näemme uudelleen.” Näihin sanoihin päättyi tämän viikonlopun kurssi. :3

Huhhuh kun on rankka viikonloppu takana. Nyt ollaan vähän poikki sekä koira että omistaja. 😀 Iipa rojahti tohon mun jalkaan kiinni maate sohvalle ja nyt se on ihan raatona tossa. Hyvin se nukkui eilenkin loppupäivän. Tänäaamuna se näytti siltä että o-ou mahtaakohan se jaksaa mitään tehdä, mutta niin se vaan piristyi. Lisäksi aamu näytti uhkaavan sateiselta, mutta lopulta kääntyikin suorastaan paahtavaan helteeseen. Rusketuin siis varmaan entisestään…

Mutta tosiaan, aamulla auton nokka taas kohti Tuusulaa ja uusia hakumaastoja. Tällä kertaa oli tarkoitus samantien tuoda lisää haastetta peliin. Tarkoitus oli ottaa viis ukkoa piilossa ja yks näkölähtö motivaatioks. No, Ifa ei ollut ihan tarpeeks kartalla ekan ukon kanssa, ei osannut lähteä ite hakemaan, ei lähtenyt hakemaan pelkän äänen perusteella ja sit oli jo niin epävarma ettei meinannut mennä näönkää perässä. Lopulta sitte näkö- ja ääniavuin saatiin koira maalimiehelle. Eka oli siis selkeästi liian vaikea vielä, olisi pitänyt aloittaa ihan helpolla. Seuraava maalimies oli sitten kompostiaidasta ja maastokuosisesta pressusta kyhätyssä piilossa. Maalimies näyttäytyi, päästi ääntä ja sitten koiran lähetys perään. No, nyt sujui! Hyvin se sinne ampas ja selvitti matkalla kaatuneen kuusen. Pieni koira kun on niin näppärästi pääsi sieltä välistä menemään. 😀 Kolmas ja neljäs maalimies samalla tavalla, näyttö, huuto ja eiku perään. Hyvin se meni. Kuulemma tunki noihin piiloihin melkeen sisään syömään. Ei ne viel ihan umpipiiloiks ollu laitettu, mutta silti!

Viides ukko olikin sitten jo syvemmällä metsässä, joku 50-60m jopa!? Meinas olla vaikee saada koira näkeen näyttäytyvä maalimies mut leikittiin sit vähän Simbaa ja pidin koiraa nii ylhääl käsilläni ku vaa sain. ;D Sitten koira matkaan. Harjoituksen ollessa noinkin vaativa lähes ensikertalaiselle, niin maalimies piti ääntä kokoajan mut jesus sentään toi koira irtos sinne asti!! Sinne se vaan paineli perälle asti sen kummempia kyselemättä! Wuuuuu!! Ihan siis uskomatonta. Mun pieni arkajalka ja ryskis vaan kun se paineli meneen sinne mettään maalimiehelle jonka näki eilen ekaa kertaa. Vähänkö olin niin ylpeä! Kuudes ukko oli sitten motivaation kasvatukseen helppo näkölähtö, jonka Piipa suoritti hyvin. Ai että! Toista kierrosta ei otettu, koska nyt harjoitukset olivat vaativampia ja kaksi viimeistä sujuivat niin hyvin. Olin kyllä asiasta ihan samaa mieltä, ettei paree enempää ottaa.

Siitä sitten aikanaan taas siirtyminen jälkipelloille. Pysähdyttiin tänäänkin matkalla Shellille vähän taukoa pitämään. Siellä Ifa aika tehokkaasti kärkkyi itselleen herkkuja ja saikin niitä – parhaimpana palana se sai nuolla pienen jugurttipurkin tyhjäksi! Samalla tuli taas paasattua sana jos toinenkin harjakoirien karvaisuustilanteesta ja… 😀 Ifa ei kyllä ollut mitenkään väsynyt vieläkään, kitiseen vaan rupes vietävä jos ei jotain tehty.

Back in ze Hakunila ensin syötiin ja juotiin ja höpöteltiin ja nautittiin, tai no minä ja Ifa nautittiin ja muut kai kärsi, helteestä. 😀 Taisi tosiaan taas saada nahka lisää väriä kun tuli auringossa istuttua vähän pidempäänkin. Aikanaan sitten kävin tekemässä jäljen pellolle, jonka annettiin taas lojua hetki. Jäljestä tuli sitten lopulta hieman liian pitkä, joku 4m liian pitkä ja mun “loivat kaarrokset” ei taas oikeen onnistunut. :DD Aika, krhm, jyrkkiä kulmia tuli taas tehtyä. Mutta Ibana selvitti ne kaikki, kouluttaja totesi että mun pitäis kyllä vähän petrata tota mutta että tästä näkee kuinka hyvä koira mulla on. Mullon kyllä sellanen olo et seuraavaks tarviin jotain hitto kirkkaan liilaks sprayattuja nameja että edes ite näen ne tuolta maasta ja tietäisin missä se oma tekemä jälki menee.

Kokonaisuudessaan pituutta jäljellä oli kyllä kunnolla enemmän kuin eilen, mutten yhtään osaa sanoa paljonko metreissä. 😀 Lopussa Ifalta alko vähän puhti loppua ja sit vähän seisoskeltiin paikoillaan odottamassa että menis nenä takas maahan. Päästiin kuin päästiinkin loppuun, jossa tällä kertaa oli piilotettu rasia palkkana. Viimeksi namikeko tuoksui liikaa nenään niin tää oli paljon parempi ratkaisu. Pellolla ongelmaa tuotti isommat heinäkohdat, kun ton kokoselle koiralle se nyt on vähän eri ku jollekki sakemannille tms. Siel oli sellasia ruohomätäskohtia että Ifa kyllä haistoi että siinä on nami, muttei meinannut löytää sitä suuhunsa. Lisäksi siitä vähän korkeammasta heinästä se ei muutenkaan tykännyt vaan vältteli sitä jonkin verran. Mutta eiliseen nähden se oli taas parantanut paljon! Yhessä välissä mentiin pitkä pätkä ihan tosi hienosti. Ifa keskittyi loistavasti oikeaan tekemiseen, se todellakin käyttää nenäänsä ja kouluttajan sanojen mukaan jälki itse alkaa olla sille palkitsevampi kuin ne namit siinä matkalla, ja että siltä kuitenkin löytyy taistelutahtoa haluta selvittää asiat ihan itse ja se kykenee toimimaan ilman mua.

Toi kaikki on ollut tosi suuri positiivinen yllätys mulle. Kun miettii millanen arkajalka Ifa on ja varsinkin millainen se on ollut, niin tää viikonloppu on ollut aivan uskomattoman hyvä. Ifa on ollut superrohkea ja antanut parastaan, näyttänyt parhaan puolensa eli just sen minkä mäkin näen. Ei oo tarvinnu paljoo hävetä sitä että lähti harjakoiran kanssa tuollekin kurssille. 🙂 Toivottavasti pystymme jatkamaan harrastusta, ja toivotaan että saamme vielä kuvia jokin päivä…

Jäljen päätteeksi taas chillailtiin porukalla ja Ifakin oli mulla siinä ulkosalla. Oliko pikkasen lämmin kun yhessä välissä Ifa makas kyljellään asfaltilla. 😀 Ei se sitäkään ihan herkästi ala tekeen. Otettiin sitten Ifan kanssa loppuun pienet tokot, kokeilin jäävät ja vitsi se oli osaava, ei tehnyt niitä väärin! Jeee! Otin myös kaks paikallamakuuta, yks ihan lyhytkestonen mut 20 askeleen päästä, toinen vähän pidempikestoinen vähän yli 10 askeleen päästä. Takapalkalla. Ihan ok toimi. Ifa oli vähän hermostunut, vilkuili, mutta pysyi kumminkin. Jeeee!

Viikon päästä on sitten edessä luonnetesti. Hieman jännittää että mitä tuleman pitää.