Tag Archive | lenkkitreeni

Sivulletuloja lenkillä

Jäi eilisistä treeneistä taas lihapullan paloja yli, joten otin ne mukaan aamulenkille metsään. Sai koiratkin olla vapaana, koska niiden hallinta on huomattavasti varmempaa lihapullien voimalla. Kahdesti lenkin ainaka otin Ifan kanssa sivulletuloharjoituksen. Ensimmäisellä kertaa teimme kolme sivulletulosarjaa niin, että ensin ohjataan namin kanssa sivulle, sitten siirrytään koiran eteen ja ohjataan sivulle käsi samalla tavalla supussa kuin namin kanssa, mutta ilman että kädessä on namia. Musta tuntuu että Ifa ei tienny, että mulla ei ole namia siellä, koska se tuli kaikki kolme kertaa tosi hyvin, heh. Mutta tajusin vasta jälkikäteen tehneeni itse pienen mokan, nimittäin annoin valmiina odottamassa olleet namit oikeasta kädestä, kun olis pitäny siirtää ne vasempaan ja antaa siitä koiralle. No, tuli sentään sivulle, vaikkei ollut nameja. Se oli pääasia.

Toisella tauolla tein vain yhden sivulletulosarjan. Ensimmäinen namilla meni tosi hyvin. Siirryin Ifan eteen ja annoin käskyn “sivu”, ja aloin ohjata vasemmalla kädellä, jossa ei namia. Ifa aloitti vähän hitaasti, ja vilkaisi mun oikeaa kättä, jossa ne namit oli, mutta tuli kuin tulikin sivulle hienosti istumaan! Jeejee hyvä hyvä! Sitten muistin siirtää namit vasempaan käteen, palkata siitä, vapauttaa ja jatkaa matkaa kotiin.

Advertisements