Tag Archive | peltojälki

Torstaijälki

Emmi innostui peltojäljestä sunnuntaina niin, että sovittiin että ruvetaan torstaisin tekemään aika jälkeä yhdessä, joten eilen kokoonnuttiin sitten tänne kämpille tekemään jäljet tuohon suoraan talon takana olevalle multapellolle. Emmi teki Yodalle sen omia alkeisharjoituksia ja Mindy sai yhden sellaisen n. 120 askeleen suoran. Mulla on hirveitä ongelmia muistaa laittaa nami kengän kärkeen. 😀 Nytkin aloitin kantapäästä kunnes Emmi kysyi, että enkö laitakaan kengän kärkeen ja olin ihan että en, eiku häh, perkele, joo, laitan!! Ja taas vaihtui tyyli lennosta. 😀 Miten se voikin tulla niin selkärangasta näin vähällä kokemuksella… No, kuitenkin. Pelto oli ihan muhkurainen, kunnon urat meni niin jopahan oli taas tasapainoilua koittaa pysyä pystyssä siellä. Mä en myöskään jaksanut nyt ihan niin hyvin tampata askeleita kuin mitä jälkipäivässä tein. En tiedä olisiko pitänyt. Aika hyvin ne askeleet kuitenkin tuostakin jo näkyivät.

Jälki sai vanhentua sellaisen 40min ennen kuin ulkona alkoi näyttää siltä että seuraavaksi jälki peittyy lumihankeen jos ei mennä sitä nyt ajamaan joten eikun ulos. En oikein tiedä mitä mieltä olla siitä, miten se meni. Nyt huomasin jo hyvin alussa pysytellä tarpeeksi lähellä koiraa, ettei se pääse kauheasti kieppuilemaan tai ainakaan palailemaan takaisinpäin. Jokseenkin hortoilua se kyllä oli, vähän väliä käytiin sivussa eikä todellakaan ottanut jokaista askelta tarkasti. Täytyy ehkä ensi kerraksi palata siihen kuriin, että joka-ikinen-askel-otetaan,-piste. Sivuhortoiluihin koitin tällä kertaa topakammin puuttua, mutta en ole ihan vakuuttunut että palaute meni aina perille. Kyllä se muutaman kerran pikkupalautteen jälkeen palasi jäljelle ja koitin siitä sitten kehua. Parannettavaa olisi kuitenkin. Toisaalta en tiedä oliko tämä nyt vaikeampi alusta sille vai näkikö se namit liikaa silmillään. Ei kai saane vielä masentua tässä kohtaa vaan jatkaa vain harjoittelua. 😀 Kyllä se oppii. Ja jatketaan esinetreenejä kotona.

Omaan pihaan jäljen teko on kyllä worst idea ever siinä mielessä, että koirat kun päästää pihalle niin ei ne muista edes tarpeillaan käydä kun stormaavat vaan imuroimaan niitä jäljelle jääneitä nameja korvat suljettuina t. yöpaidassa ympäri pihaa koiran (Ifan) perässä klo 11 illalla juossut vittuuntunut koiranomistaja. 😀

Advertisements

Peltojälkeä á la Petteri Ikonen

Sunnuntaina oli hieno päivä. Kurvattiin Emmi ja Yoda kyytiin, harjat hoitoon Lumen seuraksi ja nokka kohti Ylöjärveä. Oltiin vähän viime tingassa kyselty paikkoja jälkiviikonlopun toiselle päivälle ja saatiin kuin saatiinkin paikat sinne. 06:30 starttasi auto Turusta ja yhdeksältä oltiin perillä. Koulutus oli suunnattu erityisesti lapinkoirille, mutta muunkin rotuiset pääsivät mukaan. Kouluttajina toimivat Petteri ja Matleena Ikonen; Petteri peltojäljellä ja Matleena metsäjäljellä. Me peltojäljelle menevinä päästiin Petterin oppiin ja vitsit että oli kyllä ihan huikea päivä!

Ensiksi kerrottiin meidän koirista ja sitten ruvettiin tallaamaan jälkiä. Mä kysyin kouluttajan mielipidettä siihen, että laitetaanko nami kengän kärkeen vai kantaan, ja päädyin siihen että laitan namin kengän kärkeen, vaikka muistelisin Suski Korrin aikanaan opettaneen että laitetaan kantaan. Kyselin myös siitä, että milloin kannattaa alkaa tekemään tyhjiä kohtia jäljelle, ja Petteri sanoi että ehkä nyt kun koira on niin vähän vasta tehnyt niin joskus syksyllä ottaisi tyhjät mukaan sinne. Tyhjistä puhuttiin muutenkin paljon, että niillä voi aina kokeilla sitä montako tyhjää koira ottaa hyvin kunnes menee läskiksi, ja montako namia tyhjän jälkeen tarvitaan “rauhoittamaan” koira tyhjältä tulleesta “stressistä”. Nämä on asioita, jotka täytyy koirakohtaisesti kokeilla ja löytää. Petteri kertoi myös, että lähes järjestään kaikki hänen treenijälkensä loppuvat aina 40-50 namitettuun askeleeseen. Että vaikka jäljellä olisikin tapahtunut jotain häslinkiä, niin noiden viimeisten namiaskelien turvin koira lähtee kuitenkin aina voittajana pois jäljeltä, saa onnistumisen siihen alle. Niin joo ja mä myös opin että miten jälkipaalulla kuuluu toimia. 😀 Nythän se on ollut vähän hazardous kun en oo yhtään tienny miten siinä tulee toimia, mut nyt osaan istuttaa koiran ennen paalua ja odottaa että koira katsoo jälkeä ja antaa sitten jälkikäskyn. Kauheasti puhuttiin kaikkea muutakin, vitsailtiin, Petteri tarinoi ja kertoi omista kokemuksistaan ja mitä kaikkea hän on aikojen saatossa oppinut ja oli kyllä todella opettavaista kuunnella näitä. Samoin oli hyvin opettavaista seurata muiden jälkiä. Suomen- ja ruotsinlapinkoirien lisäksi jäljellä oli yksi sakemanni ja yksi mudi.

No sitten niihin jälkiin. Päätin Mindylle tehdä n. 100 askelen jäljen yhdellä kulmalla, mittaa suunnilleen 80 askelta ennen kulmaa ja about 20 kulman jälkeen. Mua rupes jännittämään että ei saakeli tekeeköhän Mindy mitään kun tää on sen elämän joku neljäs jälki ja kaikki muut on tehty kotipellolla eikä oo mitään seuruetta koskaan kulkenut perässä. Vaan turhaan jännitin ja Mindy teki just niin hyvin kuin kotonakin, välittämättä perässä kulkevasta seurueesta. 🙂 Kulmakaan ei mennyt kovin hösseliksi vaan selviytyi siitä ihan hyvin. Mitä nyt aloitus paalulla oli vähän, krhm, koominen. 😀 Mindy veti jo ku höyryveturi pellolle, se tiesi ihan selkeesti että mitä ollaan tultu tekemään ja nenä aktivoitui välittömästi. En tiiä miten se on noin fiksu koira. Anyway, mentiin paalulle ja sain kuin sainkin Mindyn istumaan siihen ja jäin odottamaan, että se katsoisi jälkeä ja voisin antaa luvan. Mindy katsoi, minä annoin luvan, Mindy meni maahan ja rupesi syömään nameja aloituskohdasta. 😀 😀 Emmä voinu ku nauraa ja miettiä että ok enskerralla jäädään kauemmas paalusta niin, että täytyy lähteä liikkeelle päästäkseen nameihin eikä voi vaan mennä maaten syömään niitä. Kouluttajan palautteet oli, että sehän oli ihan hyvännäköistä tekemistä lukuun ottamatta sitä paalulla sekoilua. 😀

Seuraavaksi katseltiin taas muiden jälkiä ennen kuin lähdettiin syömään. Ihan mahtava kesäkahvila löytyi sieltä vähän matkan päästä, josta sai oikein pizzaa ja kaikkea. Vetäistiin Emmin kanssa pizza puoliksi ja juteltiin kaikenlaista koiraharrastuksista kouluttajan ja ruotsinlapinkoiraihmisen kanssa. Ruoan jälkeen palattiin eri pellolle tekemään uudet jäljet. Tällä kertaa tuli komento, että tehdään Mindyn kanssa pelkkä suora jälki, ei kulmia, mutta että kokeillaan laittaa muutama kolmen askeleen tyhjä jäljelle. Vaikka oltiin just puhuttu että ehkä syksyllä sit tyhjiä. 😀 Mutta ehkä tehdään pidempiä tyhjiä sit vasta syksyllä ja nyt voidaan kokeilla näitä 3 askeleen tyhjiä. Tein lopulta sitten 180 askeleen jäljen, jossa 3 x 3 askeleen tyhjää.

Ensimmäinen tyhjä selkeästi hämmensi Mindyä. Olin liian kaukana liinassa enkä tajunnut ja ehtinyt puuttua, kun se lähti sivuun ja pyörähti ympäri niillä kohdin. Näki oikein kun se tunki nokkaansa pitkin sitä askelta että ei perkele, tässä kuuluis olla nami, missä se nyt saakeli soikoon on. 😀 Sen jälkeen meno oli ehkä vähän epävarmempaa, Mindy kävi aika usein vähän jäljen sivussa ja mä en oikein osannut kunnolla puuttua siihen vaan olin liikaa kiinni ajatuksessa “anna koiran selvittää itse”, vaikka sille voisi myös kertoa että “hei, mitä sä duunaat, pidäppä huoli siitä jäljestä”. Muut tyhjät kohdat eivät tulleet esille ihan yhtä selkeästi kuin ensimmäinen, ja loppuun päästiin kuin päästiinkin. Näin kirjoitettuna tulee ihan sellainen olo kuin olis kauheenki huonosti menny, mut ihan tyytyväisenä mä kyllä lähdin jäljeltä pois. 😀 Pentubeussini kanssa. 😀 😀 Kurssilaisten & koutsin mielestä Tintulla on kuulemma ihan pentukarva.

Päivän kakkososassa käsiteltiin myös esineilmaisua lisää. Nähtiin harjoitus esinejäljestä ja saatiin vinkkiä ilmaisun opettamiseen. Aikalailla samoin mä olin harjoitukset aloittanutkin aikanaan, nyt vaan ehkä panostaa vielä enemmän siihen että pääsee liikkumaan koiran takana koiran ollessa maaten, ja voi vähän myös miettiä koiran katseen suuntaa että mistä palkkaa. Innostus kyllä kasvoi että jes, nyt lisää treeniä esineille niin saadaan nekin joskus jäljelle mukaan. Esineiden kohdalla puhuttiin myös siitä, ettei ole sellaista asiaa kuin “jälki vie mennessään” niin ettei koira ilmaise esineitä, vaan joko koira ei osaa / ymmärrä esineilmaisua, tai sitten koira ei jäljestä. Ja esineitä opettaessa pitää muistaa opettaa yhtä asiaa kerrallaan ja kun toista kriteeriä vaikeutetaan niin toista helpotetaan. Niin kuin kaikessa muussakin koulutuksessa.

Oli kyllä kokonaisuudessaan ihan huippu päivä. Kurssilaiset oli tosi kivoja, kouluttaja oli aivan huippu, säätkin salli ja koirat oli taitavia. Kiitos kouluttajalle ja kiitos järjestäjälle! Nyt jäi hirveä hinku että aaaaaa, tätä lisää. 😀

18362051_10155079248492530_1127817651_o

Haku- ja jälkikurssi, päivä 1/2

Oltiin tosiaan ilmoittauduttu Tiina Paavolan, eläinkoulu Eliitin, haku- ja jälkikurssille Ifan kanssa. Tiinan tapasimme aikanaan Kompassissa klinikkatunnilla hakiessani apua Ifan arkuuteen. Tiina sitten siinä suositteli meille näiden maastolajien kokeilua ja muahan alko heti kiinnostaa. Mä tosiaan haluaisin tutustua kaikkiin mahollisiin lajeihin ja pk-lajeihin mulla on aiemmin ollut aika heikosti yhteyksiä. Kertaalleen oon tosiaan Ifan kanssa käynyt aiemmin hakumetsällä ottamassa yhden makkararingin. Oon aina ajatellut että kyllähän Ifa nyt metsässä namien perässä painaa meneen, mut tietty vieraat ihmiset on sit vähän epäilyttänyt. No, tänään nähtiin mitä se koira teki vai tekikö mitään. 😉

Aamulla kääntyi Vekaran nokka kohti Tuusulaa ja hakumetsää. Löydettiin hyvin paikalle ja samoin löysi muutkin. Paikalla oli meidän ja kouluttajan lisäksi neljä muuta koirakkoa. Perro, holsku, nahka ja sekarotuinen. Valitsimme vuoron suorittaa kolmantena. Ihan ekana tehtiin sellainen “mielikuvaharjoitus”, näytettiin että ihmisellä on namia, vietiin maalimies paikoilleen koiran kanssa, samaa reittiä takas, edetään keskilinjalla sille kohdin ja lähetys. Ei maalimies ollut kuin hyvä jos 5m päässä. Vaan yllättävän hyvimpä Ifa sinne lähti! Ihan laukalla! Jee, koira pois ja sitten maalimies seuraavalla polulla näyttää että sillä on namia, kävelee 5-10m polkua pitkin, kyykkyyn ja namit ojoon. Ja koiran lähetys perään ja tästä toisto kolmannella maalimiehellä. Sinnehän se sujahti joka kerralla!!! Vähän se meni epäröiden matalana ekalle maalimiehelle, mutta meni kumminkin ja söi. Siitä se vaan lähti paraneen. Sitten ooteltiin kierros ympäri uutta vuoroamme.

Seuraavalla kiekalla saatiin vähän ite sanoa että mitä oltais ajateltu. Mä aattelin, että vois tehdä niin että ne kutsuu koiraa kun se ei näyttänytkään niin pahasti arastavan niitä ja että ne maalimiehet menis kauemmas. Lisäks halusin ainakin yhen silleen ettei mennä polkuu pitkin. Kaikkihan aina sanoo että maasto tulee tolle haasteeks, mut mä oon aina ollu sitä mieltä että se on vaa kii siitä löytääkö toi temperamenttinsa. 😀 Koska jos se löytää ni sithän se menee vaikka mihin. No, seuraava kiekka tosiaan suoraan ku sain koiran paikalle nii näytettiin et tuolla polulla on maalimies joka sitten antoi ääniavut ja muistaakseni kai meni koiran nähden piiloon? Sinne vaan lähetys perään ja wruumm sinne se ampas. :DD Toinen samanlainen toiselle puolelle eikä ongelmaa. Kolmas oli sitten se “off-polku” maalimies. Tiina katto sellasen sopivan helpomman suoran josta koira vois edetä maalimiehelle, mutta sitku lähetin Ifan juokseen niin se kaarsi heti kaikkein pahimpaan ryteikköön minkä se siitä löysi ja loikki täysillä siitä läpi. :DDD Vähänkö nauratti. Just tarjottiin sille helppo vaihtoehto, mut se halus sit tehä vaikeimman kautta. 😀 Tiina vaan totes että no on sillä taistelutahtoa sit jonku verra. Tuota viimeistä maalimiestä Ifa arasteli vähän enemmän kuin muita aiemmin, en tiedä yhtään että miksi, en tajunnut kysyä. Tokan kiekan jälkeen vietyäni Ifan autoon se jäi oikeen huutaan sinne kun olis tahtonut takaisin. 😀

Mut siis aivan tajuttoman mageeta! Olin niin epäileväinen että mahtaako toi tehdä mitään, vaikka se kyllä teki just niin kun oon aina ajatellut että se reippaana päivänä tekisi! Niiiiiin superia! 🙂 Oon tosi tyytyväinen koiran toimintaan.

Loputkin koirat hakumetsällä treenattuamme suunnattiin autojen nokat kohti Hakunilaa ja jälkipeltoja. Mä en oo ennen niinku kunnon peltojälkee tehny ollenkaa, oommä noille vähän laittanu jtn 10 askeleen namivanoja nurmikolle tai heitelly nameja maahan etsittäväksi, muttei olla tavallaa oikeeoppisesti tehty koskaan. Ifa oli paikalle päästyämme edelleen ihan fiiliksissä ja into piukeena. No ei mitään, eikun kyykkimään ensimmäinen jälki. Tiina arvioi että siitä sellanen 20-25 metrinen tulis, ja heti kun jälki oli valmis niin koira autosta ja jäljelle. Kyyyyyyllähän se sieltä niitä namejakin löysi, mutta vähän oli sähellystä ilmassa ja vauhti olisi ollut aluksi turhankin kova. Osasi Ifa kuitenkin ottaa nenän käyttöön, vaikka välillä koittikin ilmavainuisesti mennä.

Ekan jäljen jälkeen toinen taas työn alle, kun kerran koiralla virtaa riitti. Nyt tuli hieman pidempi tehtyä, ehkä 5-10m pidempi. Tämän jäljen annettiin vanheta sellasen puoli tuntia. Sillä välin innostuin toisen koirakon kapulaharjoituksia seuranneena kokeilemaan mitä Ifa sanoo kapulasta. Heitin meijän minitunnaria ja hitto sehän tuli sen kaa mun luokse ja sain kaapattua sen käteeni ennenku se pudotti!! Kahdesti!! Hitto soikoon! Otettiin sit yks onnistunu tötsän kierto kapula suussa ja jätettiin kapulat hautomaan. Mutta siis vähänkö mahtavaa!! Ei se ole koskaan ennen suostunut ottaan kapulaa ulkona. Muutenkin leikittiin siinä kepillä ja ihan ok:sti se siitä suostui taistelemaan. Vähän seuraamista ja siitä keppi- & namipalkkaa. Näytettiin myös yleisölle meijän bravuuri eli “kädet ylös!” 😀 Herätti pienoista hilpeyttä. Otettiin myös yks luoksetulo, joka tosi hieno muuten mutta se taas hyppäs mua vasten. Hmm. Otettiin sit yks sovellettu sivulle kutsuminen jossa ohjasin kädellä ettei hyppää ja palkkasin siitä.

Sen suunnilleen puolen tunnin päästä sitten takaisin sinne jäljelle. Tällä kertaa päällä oli lainavaljaat, joiden rintaremmiä oli muuten “ihan pikkusen” saanut kiristää alkuperäisen kantajansa ranskanbullan jäljiltä. 😀 Tällä kertaa jäljellä vallitsi parempi keskittyneisyys. Ifa varmaan kelas että “prkl jäi nii monta namia syömättä edelliseltä ku palata ei saanu, että nyt kyllä syön kaikki!!” Ifa vaan ei tyksinyt ihan täysillä siitä alustasta ja kaarteli sen(kin) vuoksi vähän miten sattuu. Lisäksi se menee tosi vinoon aina, ihan saakeli poikittain siinä jäljen päällä. Vikaa kyllä mussakin kun katottiin niin pullat meni ihan miten sattuu. :DD Pitää opetella tekeen parempia jälkiä… No mutta kuitenkin, hirmuinen petraus tälle toiselle jäljelle, yhessä välissä meni oikein pitkän pätkän tosi hyvin. Ongelmina on kun Ifa koittaa välissä mennä sen silleen “juosten kusten”. Sit välissä se kind of hukkaa idean et mitä oltiin tekemässä, kun tulee jotain häiriötä, mut sit se muistaa taas mitä oltii tekees ku tarpeeks vaa odottaa. Sillon painuu nenä takas maahan ja matka jatkuu. Jotain muutakin palautetta saatiin, mutten muista enää että mitä…

Kokonaiskuva kuitenkin, että Ifa oli ihan super, ja mun mielestä on aivan mahtavaa kun mä pystyn kaikkee tällasta tekeen harjakoiran kanssa! Onneks huomenna uudestaan! 🙂 Innostuin sitten samalla niin kovin, että menin heti kotiin päästyäni ostamaan Ifalle valjaat. Nyt saadaan ne käyttöön huomenna jäljelle. 😉 Saiskohan sille viel jostain sellasen pk-liivin…. :—–) Ainiin ja mikä vielä parasta, niin Liksu ei ollut mukana ollenkaan. Eli Ifan rohkeus ei ollut edes “tuettua rohkeutta”, vaan ihan omaa! Liksu oli kotona vetelemässä sikeitä… Normaalistihan Ifa on aina Liksun seurassa rohkeampi ja yksinään ujompi, mutta tänään se oli kyllä yksinään niin super etten ois voinu enempää toivookaan.