Tag Archive | pitkät rappuset

Lenkki- ja treenikertomus

Meijän Vekaralla (autolla siis) oli huolto tänään varattu Konalan Shelliltä, eli aivan näyttelytreenipaikkamme ja tokotreenipaikkamme välistä. Hurautettiin sinne mamman kanssa puolenpäivän aikoihin, jätettiin avaimet sinne ja lähdettiin kävelemään.

Olin onnessani uusista lenkkimaastoista.

Mamma oli suunnitellut tätä jo edellisenä päivänä kotona, tai siis lenkin alkuosa oli suunniteltu ja loppuosa inspiroitu.

Tuonne huipulle oli tarkoitus kiivetä.

Melkoinen nousu heti kättelyssä.

No, tästä se lähtee!

Aloitettiin kipuamaan rappusia aikas reipasta vauhtia. Matkalla ylös oli kaksi levähdyspaikkaa, eli suoritus oli jaettavissa kolmeen osaan. Ensimmäisestä levähdyspaikasta pingottiin vauhdilla ohi, mutta melko pian sen jälkeen alkoi mammalla tuntua jaloissa aikas kivasti. Piti pysähtyä ja antaa sen huohotta hetki ja kerätä jaloille voimia ja alkaa kävelemään rappu kerrallaa, eikä kahta harppoen. Päästiin sit juur ja juur seuraavalle levähdyspaikalle, jossa istuttiinkin sitten hetki tasaannuttamassa mamman hengitystä ja kiroamassa kun se ei ollut älynnyt ottaa vesipulloa mukaan!!

Minä vahdin, ettei toiset lenkkeilijät hyökkää väsähtäneen mamman kimppuun.

Hetken päästä päästiin sitten jatkamaan matkaa vielä viimeinen kolmannes. Sitten oltiinkin jo ylhäällä, jee! Rankkaa oli mutta selvittiin!

Ylhäältä on hyvä katsoa mitä tuli suoritettua.

Pitkälle näki!

Ylhäällä levättiin ja poseerattiin.

Ylhäällä mamma katseli rappuja takasi alaspäin ja totesi, että sen oikee polvi ei kyllä varmaan kestä tulla noita pitkin enää ala.

Joten valitsimme oikeanpuoleisen kiertotien.

Vaikka ei sekään kyllä mikään loiva lasku ollut.

Aina piti mammalle poseerata ties minkä kanssa, nyt lentokoneen.

Aika paljon meni koneita ja matalalta!

Sitten päästiinkin jo kukkulalta alas. Mamma oli pakannut maanantailta jääneitä lihapullan rippeitä mukaan, joten pidettiin sitten treenituokio parkkipaikalla kukkulan juurella! Olin kuulemma taitava ja osasin vaikka mitä. Ensin harjoiteltiin sivulletuloja ilman, että mammalla oli nameja ohjaavassa kädessä. Minähän plikka osasin kaiken kun ei ollut kukaan katsomassa!

Hieno perusasento!

Treenattiin useempikin sivulletulo, myös niitä että ensin namikädellä ohjaus ja sitten namittomalla. Välissä mamman piti muistutella, että pitää pitää peppu asfaltissa kunnes annetaan lupa nousta. Mutta kun olin niin innoissani tekemässä kaikkea!! Mutta kuten sanoin, osasin sivulletulot tosi hyvin. Ihan helppoa kauraa. Sitten mamma päätti, että pitää harjoitella jotain muuta. Nyt piti seurata sitä ilman että sillä oli namia vasemmassa kädessä. Kaikenlisäksi se laitto jonku ihmeen mustan möykyn vähän päähän meistä (toim.huom. abihuppari toimitti tötterön virkaa), piti seurata sinne ja sen jälkeen seurata ympyrällä vasemmalle kokoajan. Huh, onneks mamma ei astunu varpaille, vaikka läheltä liippas välis… Kyllä mä ihan osasin sen homman, mut välis alko vähä kyllästyttää kun ei niitä nameja ollutkaan heti tarjolla, että aloin vähän haahuilla ja edistää. Mut sit mamma lirkutti taas jotain ja muisti antaa niitä namejakin hyvistä pätkistä, niin jaksoin taas innostua! Tehtiin me kai muutama suorakin seuraamispätkä ilman nameja. Ja ku toi mamma on tollanen lahopää eikä tee mitään valmiita suunnitelmia niin kerrankin vaan haahuiltiin päämäärättä ympäri parkkipaikkaa. No, ihmiset on joskus outoja, pitää olla ymmärtäväinen…

Mamma muuten keksi sellasen kivan leikin mitä leikittiin aina erinäisten treenisuoritusten välissä. Eli mä seison takajaloillani ja se tiputtaa mulle herkkuja ja mä nappaan ne ilmasta kahdella jalalla seisoen ja jatkan sillee käymättä välissä nelinjaloin maassa! Ja kerran mamma kämmäs taas ja tiputti kaks namii kerralla, mut olin tosi nopee ja sain ne molemmat kerralla kiinni, vaikkei ne ees tippunu vierekkäin!

Seuraavaks mun piti jäädä seuraamisesta seisomaan, kun mamma käy kääntymässä vähän matkan päässä. Kerran se teki sen ilman mitään nameja, mut ei ilmeisesti ollut tyytyväinen pysähtymisnopeuteeni, kun otti toisen kerran uudestaan namin kanssa sen stopin. Mut se evotti itte taas eikä sekään onnistunut ihan niinku se ois halunnu. Päätti kummiski että no ei oteta sitä enää, treenataa sitä myöhemmin. No, sopi mulle! Näistä ei oikein ollu kuvia ku ei mamma voinu samalla kuvata kun se häselsi mun kanssa!

Viimoseks mamma halus, että mä jään istumaan jonnekin, kun se menee kauemmas seisoskelemaan hetkeks aikaa. Pah, halus kummiski vaa ottaa kuvia, mut naamioi senki harjoitukseksi. Mutta ei siinä mitään.

Hyvin mä paikallani istuin. Mikäs siinä välillä levätessä.

Eikä haitannu vaikka rekka ajo takaa ja mamman silmät oli piilossa kameran takana.

Ja vielä viiminen perusasento.

Sit me tehtiin loppuleikki, eli mamma heitteli mulle nameja kauas ja mun piti, siis sain, juosta perään etsimään ne!

Nuuhnuuh jonnekin tänne se lensi.

Haa tuolla oli yksi!

Nyt saan sen!!

Hähää, löysimpäs, heitä lisää!

Sitte se vietävä väitti että namit loppu! Mutta vaikka “kiinalainen” olenkin, niin omaan suomalaiset periaatteet:

En usko ennenku itse näen!

No, oikeasti se oli vain mun loppupalkka. Sain nuolla viimosetki murut pois pussin pohjalta. En millään uskonut, että ne nyt loppu oikeasti, ja koitin aina työntää pään takasi tonne ku mamman silmä vältti!

Oli kyllä kiva retki mamman kanssa kahdestaan!