Tag Archive | sarjatulipalkka

Omatoimitreenit

Lauantaina käytiin aamupäivällä treenaamassa rallya kurssikaverin kanssa. Paljon oli pysäyttäviä kylttejä meijän radalla kun olin sellaisia toivonut ja meidän heikkoudeksi ilmoittanut. Ja heikkoushan ne olikin. Valuu valuu valuu yli valuu… Riittää vielä paaaaljon hommia tän kanssa. 😀 Kurssikaveri teki myös huomion siitä, mihin mun pitäis kiinnittää paljon enemmän huomiota, eli että mä palkkaan koiraa tosi usein myös sellaisista “sinne päin” olevista suorituksista, enkä ainoastaan niistä hyvistä kun se tekee oikein. Tähän mun täytyy kiinnittää huomiota tulevaisuudessa ihan kunnolla.

Vasemmalle kääntymisissä seuraamisessa voisin selkeästi ruveta vaatimaan siltä enemmän, koska se esim. kisoissa osoitti kyllä hyvin osaavansa kääntyä mukana. Istu-seis-kierrä koira oli treeneissäkin vähän vaikea, mutta ainakin se hyvin nousi kun oikealla kädellä nostin seisomaan. Seisomasta maahanmenoissa joutuikin sitten auttaa vähän enemmän että menee oikein ja ettei mene lonkalleen. Se täytyy pitää tiukkana, että “maa(han)” on kunnolla maahan ja “käy siihen” on asentovapaa, saa olla lonkallakin. Mut erityisesti siihen kylteille pysähtymiseen pitäis nyt panostaa. Oikea puoli oli treeneissä Mindylle kamalan vaikea, meni ihan läskiks sillä puolella tehtävät tehtävät kun Mindy oli että herpderp ja hurr ja durr ja älälälälälälälä että hän ei tee mitään enää kunnolla. 😀 Ainiin ja. 😀 😀 😀 Paras kohta oli kun yhdessä eteentulossa Mindy venkslasi sopivaa paikkaa istua ja istui sitten kylttitelineen päälle. 😀 😀 Eikä edes ponnahtanut ylös sen tuntiessaan, vaan siinä se istui kunnes mä käskin sen liikkua kun pelkäsin että kylttiteline taittuu rikki. 😀 😀 Kunnon retardi!

Sunnuntaiaamuun herättiin kauniiseen auringonpaisteeseen ja ajattelin että nyt on tilaisuus koittanut lähteä aamutuimaan TKK:n kentälle harjoittelemaan meidän tokokurssin kotiläksyjä. Sain kuin sainkin Teron meille apuohjaajaksi hyppyharjoitukseen ja paikallaolo-hiipimistreeniä oli tarkoitus koittaa uuden lelun kanssa. Hyppytreenit… oivoi. 😀 Mindy oli vähän kujalla. Sille on tosi vaikea konsepti lähteä ilman mitään vihjettä sinne toisen ihmisen luo. Oli se nyt sit kumpaan suuntaan vaan. Ja itse asias tällä kertaa erityisen vaikeaa oli tulla Teron luota takas mun luo. Jossain kohtaa päätin sitten että nyt vaan odotetaan että se käynnistää aivonsa ja alkaa ajattelemaan itse eikä kokoajan helpoteta tätä hommaa sille. Siellä se Mindy istu Teron edessä, makas Teron edessä, seiso Teron edessä, uudelleen istui Teron edessä, kunnes se lopulta luovutti namien kerjäämisen sieltä ja tuli mun luokse hypäten esteen matkalla. Jee! Muutama sellainen tosi hyvä pallottelupätkä saatiin aina väleissä, ja sitten välissä meni taas huonommin. Mutta kyllä sillä ilmeisesti joku lamppu syttyi päässä treenin suhteen mikä oli hienoa.

Hyppytreenien jälkeen pidettiin vähän taukoa ja sitten kokeilin sitä “vihjeestä maahan – hiivi pois – palkkasana – palkka” -hommaa. Ensin muutama ihan normitoisto ja sitten pari pois hiipimistä namin kanssa. Olisko se kerran varastanut ja noussut liian aikaisin, mutta sitten vaan paluu lähtöpaikkaan ja uusi yritys ja onnistuttiin. Vauhdikas se on hakemaan vapautusnameja. 😀

Namien jälkeen sama kokeilu mutta lelulla. Ja vitsit, nyt se toimi! Nyt oli niin hyvä lelu, että se kelpasi palkaksi vapautuksesta. Ei se nyt ihan tykkinä leluun tullut kiinni, mutta aika hyvin kuitenkin ja selkesti nautti lelustaan sen saatuaan. 😀 Paineli pitkin kenttää sitä vinguttaen.

Hyvin saatiin kotiläksyjä kerrattua. Näitä jälkimmäisiä treenejä täytyy jatkaa kotona vielä kun niitä pystyy yksinäänkin tekemään. Kentällä otettiin sen treenin päätteeksi vielä yksi sarjatulipalkkaus ja lopetettiin sitten siihen kivaan meininkiin. Tai sitä ennen otin yhden perusasennon ja yhden askeleen seuruun tällä pk-perinteisellä palkka kainalossa -mallilla. Seuruukuva antaa virheellisesti ymmärtää että Mindy muka osais seurata. 😀 😀

20170514_10050720170514_100511

Ajattelin, että täytyy koota tästä tokokurssista sellainen pieni lista varmaan omalle sivulleen, jotta voi helposti jatkossa palata siihen mistä milläkin kerralla on ollut puhe, mitä treenata ja miten edetä, joten sellainen sivu varmaan ilmestyy “Mindyn tulokset” -sivun alle.

Advertisements