Tag Archive | sivulletulo

Sivulle kiitos

Oon huomannu Ifan reenissä sellasen ongelman, että kun seisoinkin noutoja ottaessani kauempana takana olevasta seinästä, käy Ifa kaartamassa siellä metrin parin päässä mun takana sen kapulan kanssa ennenku tulee sivulle – jos tulee sivulle. Päätin nyt sitten reenata sitä.

Aloteltiin tunnarin kanssa, kun sitä toi noutaa ylipäänsä paremmin taas. On tullut jotain taantumaa, että toi sorvattu ei oo ihan niin mieleinen enää kuin mitä se yhdessä vaiheessa saatiin olemaan. Ja tosiaan, taakse kauas se kiersi nytkin kapulan kanssa. Pyysin sitten tulemaan sivulle ja otin kapulan ja toistin tätä pari kertaa. Vähän niinku silleen että hei, sun tarvii tulla tähän sivulle, koska muuten mä en saa otettua sitä kapulaa sulta. Sitten kun sivulletulot rupes sujumaan suoraan ja paremmin, niin vapautin jo siitä paikasta ottamatta kapulaa. Tosi nopeesti muutamalla toistolla se siis korjas sen, että tulee sivulle eikä kaartele takana. Sama myös sorvatulla, eli kun paikka rupes löytyyn tunnarin kanssa niin haettiin paikka kuntoon myös sorvatun kanssa. Hirveetä härväystä toi koko kapulajuttu kyllä on tolla, saattaa alkuun heitellä kapulaa miten sattuu, saattaa sivulla aluksi tiputtaa kapulan, sitten syöksyä uudestaan sen kimppuun ja korjata itse sen mokan ja tulla takas sivulle nätisti. Mut intoa löytyy ja se on hyvä.

Kapulointien jälkeen sitten lähinnä vaan hömpöteltiin pieniä, kun ei nää sisätilat nyt niin maan mahtavat ole. Tunnetilaa muutama kerta, sitten sellaisia superpalkkauksia hyvistä sivulletuloista jne. Superpalkkaus = rupean kehumaan koiraa, silitän sitä ja samalla kehun oikein “jännittyneen innokkaalla” äänellä koiran pitäessä pysyä vielä paikallaan, jonka jälkeen palkkaan siitä tai vapautan ja palkkaan. En tiedä meneekö toi melkeen jo patoamisen puolelle? Että sen pitää kestää siinä paikallaan odottaa sitä että palkka tulee. Oli mitä oli, se pelittää hyvin, vahvistaa oikein mukavasti niitä toimintoja. 😉

Palkkailin myös paikallaantäykkäreistä vasemmalle, pienen kävelypätkän jälkeen oma-aloitteisesta istumisesta ja oikealla puolella seuraamisesta. Ettei aina vaan vasemmalla ja sitten koira ihan tohjona toispuoleisena. Otin myös tollasia ehkä metrin kahen luoksetuloja keskittyen nimenomaan siihen oikeaan sivulletulopaikkaan ja voin kertoo että nyt ne alkaa näyttään hyvältä! Mä tosin edelleen huomaan antavani vartaloapuja liikaa, ja siihen tarttis edelleen muistaa puuttua. Mut oon myös oppinu antaan käskyt ilosemmin, eikä siitä nyt ainakaan haittaa ole ollut. 🙂 Korrin opit siis tehokkaasti käytössä. Ollaan jopa leikitty niitä hyödyntäen!

Joku pvä ois kiva päästä halliin reenaileen, turhaa tää kotona nitkuttelu kun mahdu mitään tekemään… Pitää kattoo jos vuokrailis hallia jostain. 🙂

Korrin opeissa, © Eija

Korrin opeissa, © Eija

Maahan, sivu, seiso

Harjoottelin taas Ifan (ja Liksunki) kanssa kaikennäköstä kun eilisestä jäi lihapullia. (Oltiin eilen juoksuttaas koiria pitkällä nurmella.) Ifan kanssa jatkettiin samoissa tutuissa aiheissa maahanmeno ja sivulletulo, ja seuraamisesta seisomaanjäämistä (ja sivuja) kävin ottamassa sen kanssa ulkona.

Ifa makaa paremmin paikallaan, kun se ei näe lihapullaa, eli kun pidän sitä mun selän takana. Istuin muuten yhä lattialla, en oo noussu siitä. Pitäis varmaan. Niin ja sitte BAAARGGHH toi koira ei ymmärrä käskysanoja. Se makas, sanoin sille “istu” niin se vaa löi vielä enemmän kyljelleen maate. -.- Ai jeesus sanon minä. Ei hyvin mene. Maahanmenot muuten ok mutta kun ei se niitä käskystä tee, ihan sama mitä sille sanoisin kun se tietää että haluun et se menee maahan. Pysyi maassa hyvin, jos pulla oli piilossa. Jos pulla oli esillä, koitti edetä ja nousta ryöstämään sen pullan. Ja tosiaan istumaan se ei noussut ilman käsivetoisuutta ja siltiki koitti lyödä aina uudestaa maate.

Koitin muuten myös tassua opettaa, mutta sen harjoittelu nyt on niin alkuvaiheessa, ettei siitä oikein ole sanottavaa. Könysin sitte itteni ylös lattialta ja aloin ottaan sivulletuloja. Ihan ok sivulletuloja se teki ilman namia. Pari kertaa laitoin sen korjaamaan, kun ei kelvannut liian vino ja väljä paikka. Otin muuten myös yhden liikkeestä maahanmenon, ehkä kahden seuraamisaskeleen jälkeen. No, ei mennyt ihan niin kuin halusin, en osannu viiä namia tarpeeks taakse, mutta koira meni kummiski maahan. Hämäräks jäi miten mahdoin vapauttaa sen siitä… En kai vaan unohtanut? Aaaargghh! Tyhmästä päästä kärsii koko koulutus.

Halusin myös treenata jotain, mitä ei nyt vähään aikaan olla treenannut. Päätin sitten, että liikkeestä seisomaanjääminen ois hyvä treeni. Joo, muuten hyvä, mut tosi hyvä treenaa ku en muistanu miten tehtiin se treeneissä! Voi nyt ?”#=)¤ ! Nyt vasta tässä muistin miten tehtiin ja tää tapa ois kyllä ollu fiksumpi. No, tehty mikä tehty. Ulkona Ifan perusasentoja sai korjailla vähän enemmän kanssa. Melkeen joka kerta vaihdoin paikkaa ja käskin tulla uudestaan, “ei kelpaa”. Liian väljä, liian vino, liian edessä, liian jotain. Sitte se myös seuras ihan päin jotain sitä itteensä. Edisti varmaan miljoona metriä. EI HYVÄ. Koitin sit hidastaa tahtia ja näin. No päästiin sit niihin seisomaanjäämisiin. Liikkeestä nami naaman eteen, “seiso”, ja mä poistun kauemmas, josta pian vapautus, nami taakse. Ei pysähtynyt niin nopeasti kuin oisin halunnu ja siinä kohtaa ku sanoin “vapaa” ja heitin namin niin tuli aina eteenpäin ensin. Murhhh! No, olis ollu fiksumpi tehä niinku reeneissä ja kääntyä siihen eteen, nii ettei se pääse etenee, näin alkuharjottelussa. Virheistä oppii, toivottavasti. Kerran koitin vaan sanoa ja näyttää käsimerkin, mutta perkele kun se käveli vaan eteen ja eteen ja lopulta kaarto mun eteen (hyvä etten pyörtyny kauhusta) jolloin päätin että ok ei näin. Ei riitä. Voimakkaammat pysäytykset. En oikeen tiiä millä äänensävyllä mun pitäis noi käskyt antaa… Muutaman seisomisen jälkeen Ifa ei sitten enää tullut kunnolla sivulle ilman namia kädessä, joten treeni loppui siihen. Ei hermot pitäny enää.

Pikkutreenejä pitkin viikkoa

Oon tässä viikon mittaan aina silloin tällöin ottanu jottai iha pienii treenei kotosalla. Yks ehtoo harjoteltiin tota tötsän kiertämistä ja (yllätys yllätys) maahanmenoa. Tai pikemminkin maassaoloa. Voi hyvä elämä tota tötsän kiertämistä… Son kuulkaa kolmivaiheinen suoritus se.

1) Sanon Ifalle pirteästi “tötsä” ja näytän sormella kaaren tötsän ympäri. Ifa menee etsimään “minne sä heitit sen namin?!”
2) Käsken koiran takasi. Sanon uudelleen pirteästi “tötsä”. Ifa menee tötsän luo ja koittaa puikahtaa sen etupuolelta ohi.
3) Suorastaan karjaisen “TÖTSÄ!!” ja Ifa kiertää tötsän ongelmitta.

?????

Joissain muissa harjoitteissa ihan sama, joskus vaikka paikallaolossa, ei se viitti tehrä kunnolla ennenku sille on karjassu sen asian. Pitäsköhän pestä sen korvat?? Vai rassata puikolla iha aivoihi asti… No, kummiski. Tötsäharjottelun välissä tein aina muutamia maahanmenoja ja niissä pysymisiä. Pysyi tosi kivasti. Ties kyllä mitä halusin ja meinas tarjoo sitä maahanmenoo ihan ittekseensäki. Nykyää aina jos se ei tiiä mitä haluun tai haluaa namin nii se menee maahan. Sen ongelma on muuten se, että jos en heti palkkaa ku se tekee mitä haluun nii se luulee ettei oo tehny oikein ja alkaa korjailee ja tarjoilee kaikkee muuta. Omistaja evottanu taas. Täytyy korjailla.

Sitte tuossa hömms torstaina leikin Ifan kanssa tennispallolla. Kaks kertaa nappasin sen pallon mun vasempaan käteen, tein ohjaavaa liikettä ja sanoin “sivu”. Sehän perkele tuli!! Molemmilla kerroilla hyvin, tiiviisti, hyvään kohtaan. Ei ollenkaa venkslannu niinku tekee jos pyydän ilman namia sen sivulle. Sillon se jättää kauheen välin. Nyt se tosiaan tuli tosi hyvin. Jeejee! “Joo alanki sit jatkos treenaa tennispallon kaa”, eiku… No, ehken sentää kummiskaa. Mutta koira toimi ja kivaa oli ja palkkakin oli sille hyvä!

Ruutu ja sivu

Hetken aikaa on ollut treenimotivaatio hukassa. Viime viikonloppuna treenailin Ifan kanssa vähän Porissa, mutta kun omistaja ei ollut niin innostunut eikä oikein tienny mitä ois jaksanu treenata nii ois ehkä ollu pareet jättää väliin. Mutta ei siitä enempää. Tänään mietin että pitää kyllä nyt jostain repiä taas treenimotivaatioo ja jotain tehdä koiran kanssa. Muistin vihdoin, että mullahan on omat neljä keltasta “tötsää”, joten voin tehdä samanlaisia ruututreenejä ku viimeks tokossakin, jee! Tötteröt kainaloon ja koiran kanssa pihalle.

Asettelin tötsät neliöksi, laitoin keskelle pienen kipon ja palastelin lihapullan sinne Ifan katsellessa vieressä. Namijohteisesti otin sen sivulle ja siitä “ruutu”-käskyllä lähetys ruutuun. Joo ei kyllä tarvi koiran kattoa ruutuun päin, ku se ties missä se on se kippo nii herrajje se tapitti mua iha sillee “saaks mennä jo saaks mennä jo saaks mennä jo joko joko joko” ja oli IHAN lähtökuopissaan, pari kertaa meinas ampasta ku sukkula sinne jo ilman lupaaki. No, odotti se sentää aina käskyä. Jäin nyt kyl miettimään, että olinkohan sitte liian lähellä sitä ruutua. Meinaa jos koiran pitäis oppia katseella ettimään, että missä se ruutu on. No enskerralla kauempaa sitte! Hyvä nää on aina jälkikäteen tajuta… No, juuri siksi kirjottelen näitä tänne. Parempi myöhään ku ei milloinkaa ja mieluummin näin lyhyesti myöhään eikä nii että viikko treenataa väärin ja sitte tokotunnil ope korjaa että “ei noin”. Mutta tosiaan ainakaan innokkuuden tai herkkujen löytämisen kanssa ei ollut ongelmaa tuolta matkalta. Muutaman kerran otin tota ja sitte jätettii se sikseen.

Mua edelleen kaihertaa se sivulletulo kun se nyt vaan ei #@&+”?¤ ota sujuakseen!! Joten treenasin sitä sitten ruudun jälkeen. Pari kertaa ihan hyvin namilla ja pari ilman namilla, mut sitte se ei oikeen viittiny enää kunnolla yrittää ja istu iiiiiha mihin sattuu, puol metrii eteen, vinoon, jotain… Eikä parantanu ku korjasin sitä, jos ei ollut mulla namia siinä kädessä. Joten tein sitä Marjan neuvomaa “jätä homma sikseen”, eli poistuin paikalta ja jäi namit saamatta. Kun mulla oli meinaan sellanen olo, että kyllä se sen prkl osaa, se vaan ei viitti sitä tehdä ilman namia, ainakaan samalla keskittymisellä. Joten paremmin sitten ensikerralla.

Maahanmenoja mun pitäis treeniä. Se on se toinen suuri kompastuskivi ajatellen kokeeseenmenoa. Sitä pitäis treeniä nimenomaan silleen ilman namia kädessä. Täytyy ottaa se työn alle vaikka huomenna. Ja tehdä lisää sivulletuloja ilman namia.

Lenkki- ja treenikertomus

Meijän Vekaralla (autolla siis) oli huolto tänään varattu Konalan Shelliltä, eli aivan näyttelytreenipaikkamme ja tokotreenipaikkamme välistä. Hurautettiin sinne mamman kanssa puolenpäivän aikoihin, jätettiin avaimet sinne ja lähdettiin kävelemään.

Olin onnessani uusista lenkkimaastoista.

Mamma oli suunnitellut tätä jo edellisenä päivänä kotona, tai siis lenkin alkuosa oli suunniteltu ja loppuosa inspiroitu.

Tuonne huipulle oli tarkoitus kiivetä.

Melkoinen nousu heti kättelyssä.

No, tästä se lähtee!

Aloitettiin kipuamaan rappusia aikas reipasta vauhtia. Matkalla ylös oli kaksi levähdyspaikkaa, eli suoritus oli jaettavissa kolmeen osaan. Ensimmäisestä levähdyspaikasta pingottiin vauhdilla ohi, mutta melko pian sen jälkeen alkoi mammalla tuntua jaloissa aikas kivasti. Piti pysähtyä ja antaa sen huohotta hetki ja kerätä jaloille voimia ja alkaa kävelemään rappu kerrallaa, eikä kahta harppoen. Päästiin sit juur ja juur seuraavalle levähdyspaikalle, jossa istuttiinkin sitten hetki tasaannuttamassa mamman hengitystä ja kiroamassa kun se ei ollut älynnyt ottaa vesipulloa mukaan!!

Minä vahdin, ettei toiset lenkkeilijät hyökkää väsähtäneen mamman kimppuun.

Hetken päästä päästiin sitten jatkamaan matkaa vielä viimeinen kolmannes. Sitten oltiinkin jo ylhäällä, jee! Rankkaa oli mutta selvittiin!

Ylhäältä on hyvä katsoa mitä tuli suoritettua.

Pitkälle näki!

Ylhäällä levättiin ja poseerattiin.

Ylhäällä mamma katseli rappuja takasi alaspäin ja totesi, että sen oikee polvi ei kyllä varmaan kestä tulla noita pitkin enää ala.

Joten valitsimme oikeanpuoleisen kiertotien.

Vaikka ei sekään kyllä mikään loiva lasku ollut.

Aina piti mammalle poseerata ties minkä kanssa, nyt lentokoneen.

Aika paljon meni koneita ja matalalta!

Sitten päästiinkin jo kukkulalta alas. Mamma oli pakannut maanantailta jääneitä lihapullan rippeitä mukaan, joten pidettiin sitten treenituokio parkkipaikalla kukkulan juurella! Olin kuulemma taitava ja osasin vaikka mitä. Ensin harjoiteltiin sivulletuloja ilman, että mammalla oli nameja ohjaavassa kädessä. Minähän plikka osasin kaiken kun ei ollut kukaan katsomassa!

Hieno perusasento!

Treenattiin useempikin sivulletulo, myös niitä että ensin namikädellä ohjaus ja sitten namittomalla. Välissä mamman piti muistutella, että pitää pitää peppu asfaltissa kunnes annetaan lupa nousta. Mutta kun olin niin innoissani tekemässä kaikkea!! Mutta kuten sanoin, osasin sivulletulot tosi hyvin. Ihan helppoa kauraa. Sitten mamma päätti, että pitää harjoitella jotain muuta. Nyt piti seurata sitä ilman että sillä oli namia vasemmassa kädessä. Kaikenlisäksi se laitto jonku ihmeen mustan möykyn vähän päähän meistä (toim.huom. abihuppari toimitti tötterön virkaa), piti seurata sinne ja sen jälkeen seurata ympyrällä vasemmalle kokoajan. Huh, onneks mamma ei astunu varpaille, vaikka läheltä liippas välis… Kyllä mä ihan osasin sen homman, mut välis alko vähä kyllästyttää kun ei niitä nameja ollutkaan heti tarjolla, että aloin vähän haahuilla ja edistää. Mut sit mamma lirkutti taas jotain ja muisti antaa niitä namejakin hyvistä pätkistä, niin jaksoin taas innostua! Tehtiin me kai muutama suorakin seuraamispätkä ilman nameja. Ja ku toi mamma on tollanen lahopää eikä tee mitään valmiita suunnitelmia niin kerrankin vaan haahuiltiin päämäärättä ympäri parkkipaikkaa. No, ihmiset on joskus outoja, pitää olla ymmärtäväinen…

Mamma muuten keksi sellasen kivan leikin mitä leikittiin aina erinäisten treenisuoritusten välissä. Eli mä seison takajaloillani ja se tiputtaa mulle herkkuja ja mä nappaan ne ilmasta kahdella jalalla seisoen ja jatkan sillee käymättä välissä nelinjaloin maassa! Ja kerran mamma kämmäs taas ja tiputti kaks namii kerralla, mut olin tosi nopee ja sain ne molemmat kerralla kiinni, vaikkei ne ees tippunu vierekkäin!

Seuraavaks mun piti jäädä seuraamisesta seisomaan, kun mamma käy kääntymässä vähän matkan päässä. Kerran se teki sen ilman mitään nameja, mut ei ilmeisesti ollut tyytyväinen pysähtymisnopeuteeni, kun otti toisen kerran uudestaan namin kanssa sen stopin. Mut se evotti itte taas eikä sekään onnistunut ihan niinku se ois halunnu. Päätti kummiski että no ei oteta sitä enää, treenataa sitä myöhemmin. No, sopi mulle! Näistä ei oikein ollu kuvia ku ei mamma voinu samalla kuvata kun se häselsi mun kanssa!

Viimoseks mamma halus, että mä jään istumaan jonnekin, kun se menee kauemmas seisoskelemaan hetkeks aikaa. Pah, halus kummiski vaa ottaa kuvia, mut naamioi senki harjoitukseksi. Mutta ei siinä mitään.

Hyvin mä paikallani istuin. Mikäs siinä välillä levätessä.

Eikä haitannu vaikka rekka ajo takaa ja mamman silmät oli piilossa kameran takana.

Ja vielä viiminen perusasento.

Sit me tehtiin loppuleikki, eli mamma heitteli mulle nameja kauas ja mun piti, siis sain, juosta perään etsimään ne!

Nuuhnuuh jonnekin tänne se lensi.

Haa tuolla oli yksi!

Nyt saan sen!!

Hähää, löysimpäs, heitä lisää!

Sitte se vietävä väitti että namit loppu! Mutta vaikka “kiinalainen” olenkin, niin omaan suomalaiset periaatteet:

En usko ennenku itse näen!

No, oikeasti se oli vain mun loppupalkka. Sain nuolla viimosetki murut pois pussin pohjalta. En millään uskonut, että ne nyt loppu oikeasti, ja koitin aina työntää pään takasi tonne ku mamman silmä vältti!

Oli kyllä kiva retki mamman kanssa kahdestaan!

Sivulletuloja lenkillä

Jäi eilisistä treeneistä taas lihapullan paloja yli, joten otin ne mukaan aamulenkille metsään. Sai koiratkin olla vapaana, koska niiden hallinta on huomattavasti varmempaa lihapullien voimalla. Kahdesti lenkin ainaka otin Ifan kanssa sivulletuloharjoituksen. Ensimmäisellä kertaa teimme kolme sivulletulosarjaa niin, että ensin ohjataan namin kanssa sivulle, sitten siirrytään koiran eteen ja ohjataan sivulle käsi samalla tavalla supussa kuin namin kanssa, mutta ilman että kädessä on namia. Musta tuntuu että Ifa ei tienny, että mulla ei ole namia siellä, koska se tuli kaikki kolme kertaa tosi hyvin, heh. Mutta tajusin vasta jälkikäteen tehneeni itse pienen mokan, nimittäin annoin valmiina odottamassa olleet namit oikeasta kädestä, kun olis pitäny siirtää ne vasempaan ja antaa siitä koiralle. No, tuli sentään sivulle, vaikkei ollut nameja. Se oli pääasia.

Toisella tauolla tein vain yhden sivulletulosarjan. Ensimmäinen namilla meni tosi hyvin. Siirryin Ifan eteen ja annoin käskyn “sivu”, ja aloin ohjata vasemmalla kädellä, jossa ei namia. Ifa aloitti vähän hitaasti, ja vilkaisi mun oikeaa kättä, jossa ne namit oli, mutta tuli kuin tulikin sivulle hienosti istumaan! Jeejee hyvä hyvä! Sitten muistin siirtää namit vasempaan käteen, palkata siitä, vapauttaa ja jatkaa matkaa kotiin.

Treenihetki lenkillä

Käytin tossa koirat tunnin aamulenkillä, mulla oli mukana taas lihapullia, joilla treenattiin ihmisten, pyörien ja koirien ohituksia. Kyllä taas turhauttaa Ifan koirien ohitukset, mutta se ei nyt kuulu tähän blogiin… Loppulenkistä kun oli vielä nameja jäljelle, niin pysähdyttiin bussin päättärille vähän treenailemaan. Jälleen kerran otin Ifan kanssa sivulletuloja. On kiva kun on koira, joka pysyy paikallaan vapaana, eikä lähde huitelemaan. Remmi irti ja eikun treenaamaan. Aloitettiin taas sivulletuloilla. Ei menny ihan yhtä hyvin kuin eilen illalla kotona, Ifa jäi useesti vinoon ja liian kauas, joten piti korjailla enemmänkin kanssa. Meinasi myös nousta pois jos oli liian pitkä hiljaisuus, etten kehunut tai antanut namia. Pitää tuotakin harjoitella, että vaihtelen enemmän sitä aikaa mikä pitää olla paikallaan, ennenkuin saa namin. Muutama harjoitus tehtiin tuota sivulletuloa ja annoin olla.

Lopuksi otin ehkä kaksi maahanmenoa vapautuksineen. Nyt sujui hyvin! Tai siis… Olin kyllä kyykyssä koiran edessä ohjaamassa namilla, mutta koira meni vauhdikkaasti maahan ja pysyi siellä namien syönnin ajan hyvin ja lopussa aina pikkuhetken ennen vapautusta. Hyvä hyvä! Siihen olin tyytyväinen. Täytyy tuota vielä vahvistella ja alkaa tekemään sitä niin, että nami tulee toisesta kädestä kuin siitä, joka ohjaa maahan. Saapa nähdä tuleeko se onnistumaan. Harjoiteltiin kaukokäskyjä joskus sillain, eikä Ifa ollu ihan samaa mieltä siitä, että onkos se nyt kiva noin. Viitsiikö sitä totella, kun ne namit on tuolla muualla. Mitäs huidot kädelläs siinä mun edessä. No, aika näyttää. Nyt iski taas epävarmuus, että hitto, ei me kyl varmaa 1kk päästä olla möllitokovalmiita. Saapa nähdä… Mut illalla tokotunti, jee!