Tag Archive | takaosan käyttö

Sunnuntairallyt

Meillä oli yksi korvauskerta käyttämättä kouluttajan flunssapoissaolon vuoksi, joten käytiin tänään ottamassa se takaisin. Oltiin jälleen uudessa hallissa joskin tutussa paikassa. Tarjolla oli joko ALO-rata tai sitten AVO/VOI-rata pienellä MES-twistillä. No eihän me ALO-rataa aleta tekeen joten ahoy ylempiä vaan hiomaan taas. 😀 Olin kisoissa huomannut että tuo osaa vasemmanpuolen seuruussa jo aika kohtalaisesti käyttää takaosaansa, joten osasin sitä vaatia nyt treeneissäkin ja kouluttajakin vallan äimistyi että kylläpä näkee että ootte treenannu. 😀 Vähän se meinaa edelleen keulia eikä oo aina ihan messissä seuruussa saati osaa pysähtyä kun mä pysähdyn, mutta harjoitellaan, harjoitellaan.

Rata meni ihan ok siihen asti, että vastaan tuli mutkaputki. Ja Mindy kun on tasan kaksi kertaa eläessään mennyt putken ja silloinkin niin lyhyen suoran putken kun ikinä putken saa, niin siinäpä sitä oltiinkin sitten sormi suussa. Melkeen jouduin itte konttaamaan puolväliin putkea kun ei-vaan-millään olisi tullut sieltä läpi. Vähän otti siitä hinkkaamisesta paineita, mutta saatiin kuin saatiinkin se kaksi kertaa putki menemään ja vielä ihan kohtalaisesti jatkettua rataa sen jälkeen, ettei nyt vallan tilttiin mennyt vaikka vähän koville ottikin.

Oikeanpuolen seuruu on myös edelleen kuulemma kehittynyt ja sen kehittämistä kannattaisi edelleen jatkaa, erityisesti toistamalla seuruukäskyä juuri sillä hetkellä kun se kääntää takaosaansa. Seisomisesta saatiin se myös paineisiin, kiitos liikkeen hinkkaamisen kisoissa. Joten tähän tuli käsky nyt treenailla sitä pelkkää seisomista ensin koira mun edessä ja siitä vähitellen perusasennon kautta seisomaan vaihtamista, että saataisiin paineistumiset pois. Tämä täytyy ottaa ohjelmistoon kans. Päästiin treeneissä myös testaamaan uutta lelua ja hienosti kelpas, siellä se paineli lelun kanssa pitkin hallia. Hauskasti aina hetken juostuaan se tulee siihen lähelle, sylkäisee lelun maahan ja suorastaan lennähtää istumaan mun lähelle silleen “ok, vaihtokauppa, saat lelun, voisin ottaa namjn”. 😀 Ja sen olen sille vielä suonut.  Oikeanpuolen seuruussa myös namitin edelleen paljon, mutta muuten mielestäni vasemman puolen tehtävissä koitin nyt petrata ja palkkasin vaan kun teki merkittävän hyvin. Ehkä tästä vielä hyvä tulee. 🙂

Kaukoja ja paikkista

MIKSEI TÄHÄN SAA UPOTETTUA VIDEOITA VIELÄKÄÄN??? AAAAAAA. Vaihan kohta alustaa blogille jos tällanen ei lopu. Voiskohan noille laittaa mailii että pliis saisko tällasenki featuren? Vois kokeilla. Mut joo. Asiaan.

Paikkishan on tää meijän kesto-ongelma. Viime aikoina ongelmana on ollut että koira tärisee ku hullu ku käsken sen kotona matolla maahan ja näin. Nyt sain korjattua ongelman!! Tyhmällä tavalla. 😀 Nimittäin heittelemällä samalla Remulle ja Liksulle lihapullan palasia ja naksuttelemalla Ifalle maassa makaamisesta ja mun kattomisesta. Aika pitkää pätkää vedettiin välis, tosin silleen että palkkasin ain vähän välii. En tiiä, tää oli ihan kiva huomio. Nyt se ei tärissy. Ja sain samalla sen häiriön siihen mukaan että lihapullat lentelee ja Remu haukkuu ja inisee vieressä ja Liksu syöksyilee pullien kimppuun jne. Hmm, näitä lisää. Koko talvi aikaa, koko talvi aikaa…

Sit mietin sitä et meijän ongelma on ne käännökset vasemmalle, joten vati maahan ja Ifa kiertään sitä. Keskittyen lähinnä että Ifa liikuttaa siinä takaosaa samaan suuntaan ku mitä vasemmalle käännyttäessä sivulla tarttis. Ihan ok se osaa liikkua mut pitää pidentää sitä matkaa jonka se liikkuu vadin päällä.

Lopuksi otettiin myös kaukoja. Kaikilla vaihdoilla. Ja videoita. Ensin piti vähän muistutella että niitä takajalkoja ei sovi liikuttaa ollenkaan. En tosin tajua miks välis palkkaan sellasista silti missä se on liikuttanu?!? Mul on aina kauheesti sellasii videoit jotka loppuu siihen et annan koiralle namin, sanon et “eii tän kyl näin pitänyt mennä / tästä ei kyllä tullu yhtään mitään / ei tätä näin tehä / nyt menee ihan väärin kyllä”. 😀 Miksi siis palkkaan jos ei mene niinku pitää?!? Vajautta havaittavissa. No mutta saatiin sitten se sujumaan vähän paremmin, silleen että saatiin videoo miten tää meillä toimii!

Ton jälkeen nousin sitte ite seisomaan ja tehtiin maahan-istu-maahan-seis -vaihtoja. Osaa nousta maasta oikein istumaan ja maasta oikein seisomaan, muttei vielä osaa mennä seisomasta maahan tai istumaan oikein ilman apuja. Mut yllättävää että se nousee seisoon, jee! Tis veri kuud. Tosin ei sitä tarvii ees avoimessa 😀 Yhähähähää.

Se mitä me TARVITAAN on hemmmmmmmskatin monta ihmistä räpeltään kopeloimaan Ifaa läpi niin että se tottuu siihen. Vaikka antaan sille namia ja paijaileen, kokeileen läpi. Se pitäs saada totutettuu siihen että se vois sit rauhassa suorittaa paikkista. Ja tarvitaan törkeen paljon paikkistreeniä ja no… paljon kaikkea. Tuntuu ettei mikään oo kasassa tällä hetkellä! Ei seuruu ei jäävät ei mikään. Okei luoksetulo on. Hypystä en tiiä. Enkä uskalla kokeilla!!! Mut paikkis, jäävät ja seuruu. Ja luoksepäästävyys… Ja ennen kaikkee erilaisiin alustoihin totuttaminen. Mistäs pk-seudul löytäis kumirouhekeinonurmipohjaisen hallin?? 😀