Tag Archive | temppu

Super-

Tiiätte ku on kaikkii superjuttuja, niinku supermalleja, superfoodia, supermarketteja, supersankareita… Nii on olemassa myös superkoiria! Ja iloisena ilmotan että sellanen yks asuu kyllä meillä. Joskus harvoinharvoin saattaa superkoiraus ottaa itselleen harjakoiran muodon ja ilmestyä maan päälle, niin on nyt käynyt.

Nojoo eli suomeks sanottuna, treenittiin Ifan kanssa, meni ihan hemmmmmetin hyvin ja oon nyt törkeen tyytyväinen siihen. 😀 Treenittiin tötsän kiertoo stopilla, joka suju ihan ok. Pitäs muistaa aikasemmin sanoa se seis, ettei oo ehtiny nii kauhee pitkälle kiertämään sitä vielä. Mut muuten kauheen mukavasti. Mitä nyt Ifalla oli hullusti energiaa nii se sinkoili välis vähän miten sattuu. 😀 Tötsän jälkeen otettiin vähän kapulaa. Sitä oikeeta. Hauska et, se tykkää siit kapulast ihan hirveesti, samoin ku lihapullista, mut ehdottomasti paras vaikutus on tietyn asian vahvistamiseen jos antaa oiiiiiikein innokkaat SUPERkehut ja lihapullaa. Sitte se vasta rupeeki oiiiiiikee SUPERinnoissaan tekemään ja ai että sieltähän tuli ihan nostojakin sille kapulalle! Tämä uusi askel jälleen, ei oo ennen tullu tollasia nostoja tolla oikeella kapulalla. 🙂 Jeejee, jeejee.

Sitttten… Hmmhmmhmm. Mietin että no mitäs sitte treenataan kun eihän tässä vielä paljon mitään ollut, mutta karsee into tolla koiralla olis yhä tehdä. No harjotellaan näitä muita temppuja sitte! Ekana otettiin harjotteluun taas peruuttaminen. Hitsi että alkaa seki sujua! Tehtiin ensin ihan sitä että kädet sillei tietyl tapaa kävelen sitä kohti ja ku se peruuttaa nii naks ja kehut ja nami ja näin. Sitte aloin tekee nii että astun vaa kerran sitä kohti ja jos peruuttaa nii naks kehu nami. Ja sitte nii että siirtää vaa painopistettä eteenpäin ja sanoo käskyä ja jos peruuttaa nii taas naks kehu nami. Nämä oikein mukavia. Pari kertaa istu ku piti peruuttaa, mut sit joko jatkoin päin kävelyä tai käännyin toiseen suuntaan jollon Ifa vaihto taas mun eteen ja sit jatkettiin siitä. Hyvä siitä tulee, kyllä se sen oppii! :3

No ei sekään sitten riittänyt, vieläkin piti tehdä jotain. No harjotellaan sitä laukkutemppua. Ja aiiiii hitto että mentiin eteenpäin ja kovaa! Ifalla aivan uskomaton veto siihen hommaan, hyvä ku namit sain kätee ku se oli jo siel laukus ku pidin läppää ylhäällä. 😀 Keskityin nyt sitte siihen, että saisin sen meneen sinne laukkuun nii että se itte ettii mistä pääsee sisää ja tunkee sinne. Laskin aina alemmas ja alemmas sitä luukkua, ja sinne se kerta toisensa jälkeen sujahti. Tsekkasin myös että kestää edelleen hyvin loikata pois laukusta nii etten pidä läppää vaa se on sen päällä ja tippuu alas ku son poistunu. Juu ei mitää ongelmaa. Pari kertaa en aluks kerenny nostaa sitä läppää taas ku Ifa oli jo tullu takas namin hakemasta ja sit se vaa hyppäs sen laukun päälle läpän päälle seisomaa kaikil jaloil ku ei keksiny mistä pääsee sisälle. :”D Läppä vaa painuu ruttuu sinne laukun sisää ja ite koitat komentaa Ifaa pois siit ja son iha et häh mis mun namit on. 😀 Mutta! Lopuksi se alko oppimaan! Meni tosi pienestä raosta itte ja olisko kerran vai kaks onnistunu itte ettimään mistä pääsee laukkuun sisään ja sit sukeltanut sinne! Jeeee hyvä Piipii! Harjoiteltiin siinä myös sitä, että pitää mennä matalaks sinne laukkuun. Siltä osin temppu ei oo viel kokonaan valmis, mutta hyvin edistymään päin. Palkkailin sitä aiemmin aina sillon tällön sinne laukun sisälle nii että Ifa oli ihan matalana läppä ihan alhaalla, mulla siis käsi siellä välissä. Sitte loppupuolella rupesin vähän oottaan josko se tarjois sitä sinne piiloutumista. Pari kertaa se tajus jo istua sinne, kerran mennä siit vähä matalammaks ja kerran se nuuhki matalana pohjalta jotai josta kans naks kehu nami. Kyllä siitä hyvä tulee! Tossa tulee tosiaan kehuttuu Ifaa ihan hirveesti siinä samalla ja ai että se kyl innostuu siit. 😀 Pitää koittaa joskus ottaa videoo siit! Lisäks pitäis muistaa siirtää samaa agiin, kehua paljo enemmän ni ehkä se innostuis vielä enemmän.

No mut sekään ei vielä riittänyt! Ifa halus vieläki tehdä! Ni hemmetti pitää sitä sit tehdä. 😀 Tehtiin sitten sellasta, että heitän sille namin ja ku son löytäny ja syöny ni käsken maahan siel kauempana. Yllättävän hyvin alkoi tämäkin sujua. Muistin jopa tehdä sen siinä järjestyksessä, että käsky-naks-kehu-vapaa-palkkalentää. Ainaki pari kehumatonta tehtyäni. Hups. 😀 Kehun aina vapautuksen jälkeen yleensä, joka on silleen huono. Kehuu väärästä asiasta silloin. Nyt muistin korjata ja se oli hyvä. Ja Ifa nyt vaan oli super. Mukavan nopeita maahanmenoja, kerran koitti jättää pepun pystyyn, mutku ei kuulunu naks eikä kehu eikä pulla lentäny nii painu peppu maahan ja siitä saiki sit palkkaa taas. 🙂

Arvakkaas mitä, vieläkään ei lopetettu. 😀 Kerrattiin muutamaan otteeseen se ruumiintarkastustemppu. Ai että ku Ifa tykkää siitki hirveesti! Oikee loikkaa seinää vaste seisoo ja on iha viuhviuhhäntäheiluu onnessaan siinä ku kokeilen läpi ja näin. 😀 Menee aina nii innolla. Tuota nyt ei montaa kertaa otettu joten ihan viimeseks harjoteltiin sitten “kädet ylös!”-temppua lisää. Siinähän point being että Ifa seisoo takajaloillaan ja pistää etujalat ihan suoriks ylös. Tässä on ollu ongelmana se, että oon saanu sen kyllä laittaan etujalat suoriks mut tehny sen vaa namilla ylhäältä houkutellen siinä missä pitäis saada se toimimaan käskystä. Vahvistelin pari kertaa sitä käskyä siihen yhteyteen ja sit aloin ottaan toista, aiottua käsimerkkiä ja käskyä ja mitäs hemmettiä, sehän niinku tajus mitä sen pitää tehdä! 😀 Pari kertaa se nousi siit seisoo mua vaste, mut sain sitä korjattuu aina nii että seiso iteksee takajaloillaa ja etujalat suorana! Wau!! Hei mä en vaan oikeesti tajuu tota koiraa, ää, miten se on noin hyvä. 😀

Nyt oonki taas loppuillan ollu ihan onnessani ja lässyttäny Ifalle sitä miten se on ihan superkoira ja ihan paras ja mahtava ja osaava ja kaikkea! Se vaan… se vaan on super. Seppälällä tms. on tää “oman elämänsä supermalli”-homma nii Ifa on kyllä mun elämän superkoira. Ei siitä pääse yli ja ympäri. Ei sitä oikee parempaa vois toivoo. Ainoo mitä muuttasin olis sen säänkestävyys, jos sen sais fiksattuu nii solis täydellinen. Mut koska mikään ei oo täydellinen, nii toi on sitä ylintä täydellisyyttä hipovaa kastia. 8)

Advertisements

Lenkki- ja treenikertomus

Meijän Vekaralla (autolla siis) oli huolto tänään varattu Konalan Shelliltä, eli aivan näyttelytreenipaikkamme ja tokotreenipaikkamme välistä. Hurautettiin sinne mamman kanssa puolenpäivän aikoihin, jätettiin avaimet sinne ja lähdettiin kävelemään.

Olin onnessani uusista lenkkimaastoista.

Mamma oli suunnitellut tätä jo edellisenä päivänä kotona, tai siis lenkin alkuosa oli suunniteltu ja loppuosa inspiroitu.

Tuonne huipulle oli tarkoitus kiivetä.

Melkoinen nousu heti kättelyssä.

No, tästä se lähtee!

Aloitettiin kipuamaan rappusia aikas reipasta vauhtia. Matkalla ylös oli kaksi levähdyspaikkaa, eli suoritus oli jaettavissa kolmeen osaan. Ensimmäisestä levähdyspaikasta pingottiin vauhdilla ohi, mutta melko pian sen jälkeen alkoi mammalla tuntua jaloissa aikas kivasti. Piti pysähtyä ja antaa sen huohotta hetki ja kerätä jaloille voimia ja alkaa kävelemään rappu kerrallaa, eikä kahta harppoen. Päästiin sit juur ja juur seuraavalle levähdyspaikalle, jossa istuttiinkin sitten hetki tasaannuttamassa mamman hengitystä ja kiroamassa kun se ei ollut älynnyt ottaa vesipulloa mukaan!!

Minä vahdin, ettei toiset lenkkeilijät hyökkää väsähtäneen mamman kimppuun.

Hetken päästä päästiin sitten jatkamaan matkaa vielä viimeinen kolmannes. Sitten oltiinkin jo ylhäällä, jee! Rankkaa oli mutta selvittiin!

Ylhäältä on hyvä katsoa mitä tuli suoritettua.

Pitkälle näki!

Ylhäällä levättiin ja poseerattiin.

Ylhäällä mamma katseli rappuja takasi alaspäin ja totesi, että sen oikee polvi ei kyllä varmaan kestä tulla noita pitkin enää ala.

Joten valitsimme oikeanpuoleisen kiertotien.

Vaikka ei sekään kyllä mikään loiva lasku ollut.

Aina piti mammalle poseerata ties minkä kanssa, nyt lentokoneen.

Aika paljon meni koneita ja matalalta!

Sitten päästiinkin jo kukkulalta alas. Mamma oli pakannut maanantailta jääneitä lihapullan rippeitä mukaan, joten pidettiin sitten treenituokio parkkipaikalla kukkulan juurella! Olin kuulemma taitava ja osasin vaikka mitä. Ensin harjoiteltiin sivulletuloja ilman, että mammalla oli nameja ohjaavassa kädessä. Minähän plikka osasin kaiken kun ei ollut kukaan katsomassa!

Hieno perusasento!

Treenattiin useempikin sivulletulo, myös niitä että ensin namikädellä ohjaus ja sitten namittomalla. Välissä mamman piti muistutella, että pitää pitää peppu asfaltissa kunnes annetaan lupa nousta. Mutta kun olin niin innoissani tekemässä kaikkea!! Mutta kuten sanoin, osasin sivulletulot tosi hyvin. Ihan helppoa kauraa. Sitten mamma päätti, että pitää harjoitella jotain muuta. Nyt piti seurata sitä ilman että sillä oli namia vasemmassa kädessä. Kaikenlisäksi se laitto jonku ihmeen mustan möykyn vähän päähän meistä (toim.huom. abihuppari toimitti tötterön virkaa), piti seurata sinne ja sen jälkeen seurata ympyrällä vasemmalle kokoajan. Huh, onneks mamma ei astunu varpaille, vaikka läheltä liippas välis… Kyllä mä ihan osasin sen homman, mut välis alko vähä kyllästyttää kun ei niitä nameja ollutkaan heti tarjolla, että aloin vähän haahuilla ja edistää. Mut sit mamma lirkutti taas jotain ja muisti antaa niitä namejakin hyvistä pätkistä, niin jaksoin taas innostua! Tehtiin me kai muutama suorakin seuraamispätkä ilman nameja. Ja ku toi mamma on tollanen lahopää eikä tee mitään valmiita suunnitelmia niin kerrankin vaan haahuiltiin päämäärättä ympäri parkkipaikkaa. No, ihmiset on joskus outoja, pitää olla ymmärtäväinen…

Mamma muuten keksi sellasen kivan leikin mitä leikittiin aina erinäisten treenisuoritusten välissä. Eli mä seison takajaloillani ja se tiputtaa mulle herkkuja ja mä nappaan ne ilmasta kahdella jalalla seisoen ja jatkan sillee käymättä välissä nelinjaloin maassa! Ja kerran mamma kämmäs taas ja tiputti kaks namii kerralla, mut olin tosi nopee ja sain ne molemmat kerralla kiinni, vaikkei ne ees tippunu vierekkäin!

Seuraavaks mun piti jäädä seuraamisesta seisomaan, kun mamma käy kääntymässä vähän matkan päässä. Kerran se teki sen ilman mitään nameja, mut ei ilmeisesti ollut tyytyväinen pysähtymisnopeuteeni, kun otti toisen kerran uudestaan namin kanssa sen stopin. Mut se evotti itte taas eikä sekään onnistunut ihan niinku se ois halunnu. Päätti kummiski että no ei oteta sitä enää, treenataa sitä myöhemmin. No, sopi mulle! Näistä ei oikein ollu kuvia ku ei mamma voinu samalla kuvata kun se häselsi mun kanssa!

Viimoseks mamma halus, että mä jään istumaan jonnekin, kun se menee kauemmas seisoskelemaan hetkeks aikaa. Pah, halus kummiski vaa ottaa kuvia, mut naamioi senki harjoitukseksi. Mutta ei siinä mitään.

Hyvin mä paikallani istuin. Mikäs siinä välillä levätessä.

Eikä haitannu vaikka rekka ajo takaa ja mamman silmät oli piilossa kameran takana.

Ja vielä viiminen perusasento.

Sit me tehtiin loppuleikki, eli mamma heitteli mulle nameja kauas ja mun piti, siis sain, juosta perään etsimään ne!

Nuuhnuuh jonnekin tänne se lensi.

Haa tuolla oli yksi!

Nyt saan sen!!

Hähää, löysimpäs, heitä lisää!

Sitte se vietävä väitti että namit loppu! Mutta vaikka “kiinalainen” olenkin, niin omaan suomalaiset periaatteet:

En usko ennenku itse näen!

No, oikeasti se oli vain mun loppupalkka. Sain nuolla viimosetki murut pois pussin pohjalta. En millään uskonut, että ne nyt loppu oikeasti, ja koitin aina työntää pään takasi tonne ku mamman silmä vältti!

Oli kyllä kiva retki mamman kanssa kahdestaan!