Tag Archive | toko

Keskiviikon tokot

Keskiviikkona oli jälleen Mindyn tokon alkeistaitokurssi! Jalostettiin viime kerralla saatua kotiläksyä niin, että kun koira osaa eleestä mennä maahan/istumaan, ruvetaan lisäämään viivettä palkkasanan sanomiseen. Mielellään niin, että välissä ei kehuta koiraa, koska tokossa sellaiset välikehumiset ei onnistu liikkeiden aikana. Aluksi sitten vuoroteltiin nopean palkkauksen ja viiveellisen palkkauksen välillä, kunnes tehtävää jalostettiin edelleen eteenpäin. Seuraava vaihe oli, että kun koira makaa maassa, ruvetaan hiljaa hiipimään poispäin koirasta ja sitten muutaman askeleen päästä vapautetaan koira palkkasanalla hakemaan palkkaa ohjaajan kädestä. Joskus niin, että pysähdyttiin ensin ja joskus niin, että oma liike oli yhä käynnissä. Liikkumistyylejä voi myös vaihdella harjoituksessa edetessä, että välissä voi loikkia pois, marssia pois, välissä hiipiä, juosta… Näin saadaan hyvät pohjat jääville liikkeille jo, kun siinä tulee sitä paikallaoloa ja sen erilaisia häiriöitä.

Mindy oli vähän malttamaton ja meinasi nousta aina välillä. Tai muuten oli ihan ok, mutta jos mulla oli kämmen auki ja namit näkyvillä, niin se triggeröi sen about aina liikkeelle ennenaikaisesti. Kokeilin myös lelun kanssa, mutta ei mulla oikein ole sille mitään niin kivaa lelua, jota se haluaisi niin kovasti että olisi innostunut. Kyllä se köysilelulla mun kanssa kiskoo, mutta ei se vapautuksesta ampaise leluun kiinni vaan kyttää mun käsiä ja taskuja että no, anna nami. 😀 Täytyy jatkaa tämän harjoittelua ja käydä ehkä eläinkaupassa katsomassa olisko meille parempaa lelua.

Toinen päivän harjoitus oli hyppyesteellä. Rima ihan matalalla tarkoitus ilman käskyjä pallotella koiraa kahden ohjaajan välillä palkaten aina kun koira tulee ohjaajalle hypäten hypyn matkalla. Jos koira ei hypännyt, palkan mahdollisuus vaan poistettiin, koira ohjattiin kääntymään takaisin nokka esteelle ja jatkettiin. Tärkeää oli myös muistaa ajoittaa palkkasana siihen kohtaan kun koira ponnisti hypylle. Mindy oli vähän kujaseppo tässäkin, ei se tajunnut että sieltä toiseltakin ihmiseltä voi hakea namia ja oli vähän muissa maailmoissa. Loppua kohti saatiin se kuitenkin jotenkuten menemään, ja tekipä Mindy yhden hienon seivauksenkin, kun se ensin hortoili kovin sivuun ja apuohjaajan kutsuessa sitä se kuitenkin kurvasi hypyn kautta. 😀 Näitäkin harjoituksia täytyisi päästä jatkamaan, hankalaa vaan kun tarvitsisi tosiaan sen apuohjaajan.

Tykkään kyllä silleen tästä kurssista ja kouluttajan koulutustavoista, että nää on hirveen silleen niinku… mietittyjä ja pitkän tähtäimen ratkaisuja eikä mitään quick fixejä tai epätoivoisia yrityksiä oikotiestä onneen vaan harjoituksista tulee oikeasti sellainen olo, että nyt rakennetaan tosi hyviä pohjia tulevaisuuden harjoituksiin ja mahdollisiin kisatilanteisiin. 🙂 Mun pitäis alkaa kirjoittaa muistiinpanoja kentällä, koska muistan ajatelleeni monta kertaa et “hei tää oli tosi hyvä pointti, empä ollukkaa ajatellu / tajunnu, pitää muistaa tämä” ja nyt musta tuntuu etten muista mitään. 😀 Mä kysyn siellä varmaan joka kerta että “no entä jos koira ei tee oikein?” Se tuntuu jotenkin olevan mun ongelma, kaikki kulminoituu siihen etten tiedä mitä tehdä kun jokin menee väärin. Makuuhäiriöharjoituksissa ohje oli vaan että palkka piiloon, iloisesti takaisin samaan kohtaan missä oltiinkin ja uusi yritys. Hypyn kanssa olikin jo kuvattu, että pyöräytetään vaan uusiksi palkkaamatta silloin kun ei tullut hypyn yli.

Puhuttiin myös siitä, että kouluttaja on opettanut koirilleen sen että hiljainen ja jäykkä ohjaaja tarkoittaa jotain kivaa, sitä että ohjaaja voi hetkenä minä hyvänsä yhtäkkiä palkata innokkaasti, joka on tätä aika perussettiä mistä tokopuolella on puhuttu jo kauemminkin. Mä jäin sitten miettimään ja taas kerran kysyin, että jos koiralle opetetaan että hiljainen ja passiivinen ohjaaja on hyvä juttu, niin tarkoittaako se sitten sitä että pitää aina puuttua ja korjata kun koira tekee väärin. Ei se kuulemma niinkään mene. Koutsi kertoi että esim. seuruussa jos koira vaikka pudottaa kontaktin, niin ei hän siihen aina reagoi mitenkään, kun ei kokeessakaan voi. Mutta että hän on opettanut koirilleen sellaisen “perusasentopelin”, että perusasennossa on tosi hyvä olla ja siinä tapahtuu kaikkea kivaa, joten treeneissä jos koiran kontakti putoaa kesken seuruun hän saattaa vaikka hypähtää metrin pois päin koirasta, jolloin koira pääsee taas hakeutumaan uudelleen perusasentoon ja rupeaa tsemppaamaan lisää, kun ei voi tietää milloin se ohjaaja lähtee taas alta vaan on oltava valmiina pysymään mukana perusasennossa. Kuulostaa ihan fiksulta, harmi etten vaan voi tehdä tuota vielä Mindyn kanssa kun ei se osaa perusasentoakaan niin hyvin… Moni asia mietityttää siis yhä, mutta enköhän mäkin tässä opi koko ajan lisää. 🙂

Advertisements

Mindyn rallyt ja tokokurssin avaus

Pakko kirjoittaa lyhykäiset muistiinpanot, jotta en unohda mitä käsiteltiin eilen meijän tokokurssin aloituskerralla. Mutta ensin toissapäivän rally-tokoihin.

Koutsi oli kipeänä, joten väännettiin kahden kurssikaverin kanssa keskenämme ratoja. Oltiin valkattu tulevien Ruskon kisojen tuomarin aiemmin tekemä VOI-rata, joka sitten viriteltiin halliin ja lähettiin treenaamaan. Hyvä Mindyn kanssa, just saatu RTK1 ja ollaan menossa AVO:a korkkaamaan ekaa kertaa niin vääntää noita VOI-luokan ratoja. 😀 Ei sillä, siinäkös ne namin kanssa sit menee. Ja tuleepahan hei tehtyä sitä oikeeta puolta jo! Se tässä ainakin on etuna. Et vaikka se ei sitä osaa, niin ei pääse muodostumaan ihan vieraaksi konseptiksi.

Ja koska piti koutsille saada ihmeteltävää, videoitiin kaikki radat. Ja koska oon laiska, en jaksa nyt kirjoittaa radoista mitään. Laitan vaan kaikki videot tähän.

Rata 1:

Rata 2:

Rata 3 ( tää on vähän vinossa, sori siitä 😀 ):


Sitten päästään siihen tokokurssiin!

Koutsina toimi Tikkujuttu-blogin pitäjä Katja Kontu. Oonkin hänen blogistaan kuullut joskus vuosia sitten, mutta toisaalta ei silti ollut mitään muuta ennakkotietoa kuin että “sakemanni sillä taitaa olla”. 😀 Ja olihan juu, parikin. Hyvin positiiviseen kouluttamiseen orientoitunut, joka oli mukava yllätys. Aina jaksaa vähän jännittää että millasia koutseja näistä koirakerhoista löytyy varsinkin PK-puolelta.

Tokokurssi oli siis tasoa tokon perustaidot. Seuraava ryhmä olis ollu jo ALO/AVO-tasonen ja ajattelin et sinne meil ei ehkä ihan oo vielä asiaa. Kurssikaverit vaikutti tosi kivoilta, jokainen hieman erilaisessa tilanteessa koiransa kanssa. Sovittiinkin jo, että viikon päästä keskiviikkona vaikkei oo koulutuskerta niin nähdään kentällä ja treenaillaan kimpassa. 🙂

Hyvin perusasioista me sitten lähdettiinkin. Eli siitä, että koiralla olisi kontakti ohjaajaan ja kontaktista saa palkkaa – sarjatulella. Jos koira katsoo häiriötä, palkkasana ja palkkaus pois häiriöstä. Tämä kuulemma kaikesta huolimatta ei opeta koiraa katsomaan häiriöitä lisää, vaan koira oppii että “aa, häiriö, katsompa ohjaajaa niin saan palkkaa”. Ja tätä sitten harjoiteltiin koirienkin kanssa kentällä. No Mindy nyt oli varmaan kaikista vähiten häiriöherkkä kurssin koirista, mutta ehkä kieltämättä tuostakin on iloa. Mindyllä on jotkut tietyt tilanteet, joissa se jää tuijottamaan muualle ( kotipihassa esim. tsiigailee näkyiskö naapurin kissoja 😀 ) eikä oo siitä päästy pois vielä, niin ehkä tuo auttaa asiaan. 🙂 Kuumahan siinä tuli hilluessa, joten taisinkin ottaa Mindyn kanssa vaan kaks tai kolme hillumispätkää.

Muut ajat harjoiteltiin sitten sitä, mitä myös painotettiin kurssilla paljon, eli rauhoittumista, taukokäytöstä. Mä ihan vähän yliarvioin Mindyn rauhoittumistaidot, meinasin että jos laitan sen kiinni kentän laidalle ja poistun parin metrin päähän niin kyllä se minuutissa lyö maate odottamaan. No ei se ihan maate laittanut, mutta ei se toisaalta mitään hillunutkaan. Ja saatoin hyvin sieltä parin metrin päästä kehottaa että “käy siihen” ja hienosti meni sitten maate. Eikä se mitään reagoinut ohi kulkeviin ihmisiin ja koiriin kuten en ajatellutkaan sen reagoivan. Kurssikaverit vaa viitto reunalla makaavaan Mindyyn, että “toi on ihan epäreilua” viitaten siihen miten hyvin ja rauhassa se odotti. 😀

Mukava yllätys jonka kentällä huomasin oli se, että Mindy leikki mun kanssa! Uulalaa! On nyt saatu sekä rallyssa että tuolla kentällä kiskottua narulelua yhdessä. Vähän siinä on sitä meininkiä, että tyyppi meinaa lähteä rallaamaan sen lelun kanssa, mutta tosi hienosti se kutsuttaessa jättää lelun ja tulee luokse. Ja irrotuskäsky on toistaseks toiminut vielä aina, ja palkkana aina nami. Tosi ihanaa kun koira vielä naminkin saatuaan voi jatkaa leikkiä! Ifa ei ikinä pystynyt siihen.

Kotiläksyksi kurssilta kaikki sai jatkaa sarjatulipalkkauksen harjoittelua. Mä vielä ihan inauksen kyseenalaistan tätä, mun mielestä se tuntuu retardilta enkä näe sen pitkän aikavälin hyötyjä, mutta koska oon Ifan pilannut niin täytyy avoimesti kokeilla toisten vinkkejä kun omat ei selkeästi toimi. 😀 Tässä harjoituksen toinen puoli oli myös sitä, että harjoitellaan ettei namipalkka ole vain kämmenellä oleva nami jonka saa ottaa, vaan palkkana toimii namikäden jahtaus, namin koppaaminen ilmasta jne. Eli opetellaan tekemään tilanteesta mielekkäämpi ja palkitsevampi.

Lisäksi jokaisen pitää opettaa koiralleen uusi elevihje joko istumiseen tai maahanmenoon. Ei siis käskyä, vaan tietty asento tms. joka toimii koiralle vihjeenä mennä maahan. Liikkeen teosta nopea palkka suoraan asentoon ja sen jälkeen vaikka namin heitto, jotta koira lähtee liikkeelle. Mä valitsin opettaa Mindylle maahanmenovihjeeksi sen, että mulla on molemmat kädet nyrkissä mun edessä noin rinnan korkeudella. Tämä tuli siitä kun välissä näkee paimenessa sitä, että on opetettu maahanmeno just niin että pidetään keppiä kädessä tolleen poikittain ittensä edessä. Aattelin sitte että siinäkös se menis ilman keppiäkin, kädet nyrkissä. Harvoin sitä kuitenkaan silleen tulee siviilissä oltua. 😀 Vedin jo harjoituskierros 1:n siitä kotona illalla. H-I-D-A-S on se sana jolla kuvailisin sitä, ensin mietitään, sit istutaan, sit mietitään ja sit mennään maahan. Mut toisaalta, se oli vasta eka kerta, otetaan tänään uusiks ja katotaan josko lähtis nopeutumaan. 🙂 Täytyy palkata nopeammin niin josko se maahanmenokin sitten nopeutuisi. Tai antaa vihje vasta kun koira istuu jo valmiiksi.

Summa summarum, ajattelin että seuraavalla kerralla Mindyn kanssa treenataan siis:

  • Sarjatulipalkkaus kontaktista ja häiriöiden katsomisesta
  • Uusi vihje maahanmenoon
  • Takapään käyttö (jos löydän sopivan korokkeen)
  • piru, istu-piru, kurre-istu-piru takaperinketjutus koiratanssikoreota varten

Ja loppuun vielä: onnea Likita tänään 11v. ❤

Double the fun

😀 Jaa että hajotti että Ifa alotti juoksut? No arvakkaa paljoko hajotti siin kohtaa, kun totesin että Liksu alotti kans! Ifa täyttää tänä vuonna 8v, eikä noilla ole koskaan ollu juoksut samaan aikaan. No nytpä on. Aika kehittävää, kun oli kuitenkin treenejä sovittuna sillee melkee joka sunnuntaille ja joka keskiviikolle. Ei siinä sitten mitään, niitä vaan kauppaamaan eteenpäin ja jättämään loppuja väliin. Nyt pitäis viimeistään tiistaina 26.1. ilmottaa että mennäänkö noihin 30.1. kisoihin. Mä niin rukoilen että noi Ifan juoksut loppuis siihen mennes, mut pelkään pahaa. 😦 Laitoin sitten puolivälinpitämättömästi ilmon vetämään niihin seuraavan viikonlopun Ylöjärven kisoihin. Kuulemma jonossa sijalla 3 vai 4 nyt HTM:ään. We’ll see what happens. Liksun kisasuunnitelmat siirtyy nyt sit myöhemmälle keväälle. Sinänsä ihan hyvä. Meillä on ehkä vielä vähän hiottavaa.

Tänään tulin töistä kotiin ja rupesin lukemaan Facebookin tokoyhteisöstä keskustelua pienten seurakoirien kanssa kisaamisesta. Jäin katsomaan kulmat kurtussa yhtä kommenttia ja siinä olevaa videota, ja samantien lävähti alle kommentti jossa kaverini tägännyt minut ja kirjoittanut että koskas uusiks kisakentille. Vitsi joku jakanu meijän heinäkuisen (2012) koevideon siitä, kun saatiin eka ALO1 tokosta! 😀 Olin ihan että w000t ai joku muka tietää sen videon. 😀 😀

fb

Tuosta seurasi sitten se, että mua alkoi ehkä ihan vähän hotsittaa kokeilla joskus tokokisoja uusiks uusilla säännöillä… Se edellyttäis sitä, että kisataan jossain kivassa paikassa, mutta sitäkin enemmän se edellyttäis sitä, että mä lähtisin kehään oikealla asenteella. Eli ei stressaten, vaan silleen “lol mennään tekeen vähän hassuja temppuja ja kokeilemaan, np”. Ehkä me joku päivä… Lukaisin sitten muistinvirkistykseksi ALO:n liikkeiden suoritusohjeet läpi ja totesin että joo, eihän noissa nyt kauheesti vaikeuksia ole. Että kapulanpitoa ja kaukoja vois vähän kattoa, muuhan nyt pitäis olla hanskassa. Ja tietty paikkiksen vuorotellen käskytystä pitäis harjoitella. Se on vähän vaikeampi pala yksinään, mut katotaan jos joskus pääsis jonkun kanssa treenaamaan.

Tuosta inspiroituneena ajattelin sit tietty treenata vähän Ifan kanssa. Mut koska toko ei oo millään tavalla prioriteetti nykyään, niin tottakai harjoituksiin sisältyi myös koiratanssia. Mun piti yks ilta taas nukkua, niin makasin sängyssä miettimässä miten tuunata suunnittelemastani HTM AVO-koreosta sellainen, että Ifa selviäis siitä samantien tai mahdollisimman vähällä treenillä. No sellasenhan mä sitten suunnittelin ja sen muutamia ongelmakohtia sitten treenasimmekin. 😀

Treenin aiheina olivat:

  • flip oikealta sivulta eteen fronttiin
  • hidas frontti ja siitä väliin siirtyminen
  • välissä peruutus
  • väliin peruutus
  • kapulan pito
  • i-m kaukot metrin päästä

Flip… Joo ei sit nii mitenkää. 😀 Hymähtelin silmiä pyöräytellen että joopajoo, namilla tehdään tekniikkaa kun koira ei ole niistä liian kierroksilla… Joo eipä!! Toi kohelo otti kyl sellaset kierrokset siitä että pääsi taas treenaamaan, että oli todella likellä ettei jopa alkanut ääntelehtiä. 😀 Eli ei paljon voitu kauniista rauhallisista flip-siirtymistä puhua, kun koira hyppii ympyrää ku hullu eikä yhtään oo aivot mukana touhussa. Koitin sitten sen vähän mitä pystyin niin puuttua siihen, ettei sentään kääntymisen jälkeen nousisi kahdelle jalalle vaan pysyisi alhaalla. Tämä kun tuntui äärimmäisen hankalalta.

Hidas frontti sujui silleen kohtalaisesti. Siihen oli vähän vaikea saada tuntumaa, koska Ifan frontissa liikkuminen vaihtelee sen mukaan, milloin on mattoa jalkojen alla ja milloin lattiaa… Pitäisi päästä halliin harjoittelemaan, niin ei olisi näitä alustavaihteluja. Tämäkin kuitenkin parani treenin edetessä, varmaan parani sitä mukaa kun ylimääräiset kierroksetkin laskivat. Hitaasta frontista saadaan oikein hyvä liike kyllä vielä. Frontista väliin siirtyminen on ok, jos mulla on oikea käsi tietyssä paikassa. Jos käsi ei ole vyötäröllä, ei siirtymästä meinaa tulla mitään. Pitää siis keskittyä vähän noihin käsiinkin. Ja koittaa harjoitella niitä häiriönä, että tekis mitä pyydetään ihan sama kuinka kädet on.

Välissä peruuttaminen on edelleen vinoa, mutta kehityskelpoista. Ajattelin että rupean ehkä niin radikaaliksi, että palkkaan toisella (vasemmalla) kädellä niin kauan, että alkaa kääntyä toiseen suuntaan väärään suuntaan. Kun nyt Ifa menee kokoajan liian vasemmalle tuijottaessaan oikeaa kättä, jolla pelkästään olen liian pitkään palkannut. Otetaan siis työn alle palkata ihan hulluna vasemmalla kädellä tässä liikkeessä.

Näiden kaikkien jälkeen Ifa oli tuosta väliin peruuttamisesta ensin ihan hukassa. Pieni muistutusapu siihen että mikäs tän homman nimi olikaan, ja lähti taas sujumaan jotenkuten. Vielä on hiomista, mutta eipä tätä ole paljon harjoiteltukaan.

Kapulan pidossa Ifa kuumuu lisää siitä kapulan esiin kaivamisesta. 😀 Lol! Aika huvittavaa. Otin Ifan sivulle, käskin odottaa, siirryin eteen ja ojensin kapulan. Hienosti otti kapulan samantien, pyöritti hetken suussa ja sylki ulos. Just joo. No en paljoa kerennyt elehtimään, kun Ifa säntäsi ottamaan kapulaa uudestaan ja siirtyi sen kanssa sivulle. Siinä sain kyykätä ottamaan kapulan ilman että irroitti, mutta päätin jättää palkkaamatta ja ottaa uusiksi. Uusintayrityksellä irrotti kapulasta ennen käskyä mutta niin, että käsi oli kuitenkin alla jo. Päätin palkata siitä, ettei lakkaa tekemästä koko liikettä, koska se on sen verran hatara ollut vielä (kapulan kädestä otto siis). Otettiin vielä kolmas yritys ja se oli jo huomattavasti sujuvampi. Ei ihan koekelpoinen liike vielä, varmasti ei tekisi mitään näistä paineistuneena, mutta ei nyt tarvitse vielä ollakaan. Myös yksi noutonouto otettiin ja siinä ei mitään moitittavaa, hienosti lähtee käskystä ja palautusasentokin oli aika bueno. 🙂

Kaukot… Nojoo… Hienosti putoaa maahan kun käsken! Mutta sitä maahanmenoa onkin sitten niin vietävän paljon vahvistettu, että ennakoi sitä ihan huolella. Sehän on muutenkin kun sivulla käsken “odota”, niin lähes poikkeuksetta joka toinen kerta Ifa painuu sillä maahan. 😀 Voi facepalm. Saman se muuten teki tuossa noudossakin, meinasi laittaa maate kun pyysin odottamaan että saisin siirryttyä sen eteen. No kuitenkin. Kaukoissa ongelma ilmenee tosiaan siinä, että vaikka hienosti nousee ekasta käskystä istumaan, ei nouse ihan niin ryhdikkääksi, niin ylös kuin voisi, vaan jää aika lysyyn ja ihan muutaman sekuntin sisään vajoaa taas takaisin maahan. Vajoaa, vaikka kuinka olisin edelliset nousut palkannut heti ekasta istumisesta. Treeniä vaan lisää alle. 🙂

Ei me sitten varmaan muuta tällä kerralla. Liksun kanssa pitäisi kans treenata juttuja, mutta kun sen kanssa on niin niinku nolla prosenttia vakavissaan, ettei oikeen jaksa hioa mitään pikkujuttuja kuten viimeisten apujen poisjättöä pyörähdyksistä jne. 😀 Katotaan pääseekö Ifa keskiviikkona paikkaamaan Liksua alkeiskurssilla, vai jääkö mun koirilta väliin koko treeni taas.

Forssaviikonloppu

Nyt on taas niin paljon kirjoitettavaa etten tiedä muistanko enää edes kaikkea. Kuitenkin, lauantaiaamuna ajeltiin aamusella Forssaan, tutulle pussikoirien kentälle, koska ohjelmassa oli beussiyhdistyksen nimissä järkättävän tokokokeen läpivienti. Siinähän se päivä sutjakasti meni hienoja koiria ja hienoja suorituksia katsellessa, muistikortin täyttyessä. 141 kuvaan tiivistyi koe, plus alkupäivän fiiliksiä kuvannut pulukuva, kun säädöt päin sitä itteään ja liikkeet suoritettiin taas niin että mitään kuvia ei saanut ja ähh. No mutta, halukkaat voivat stalkata kuvia nettialbumista. Beusseja löytyi hienosti neljin kappalein, yksi EVL:ssä, kaksi AVO:ssa ja yksi ALO:ssa. 🙂

Image

Galleria

Kokeen päätyttyä kaivoin Ifan autosta ja tulin kentälle treenaamaan hyödyntäen sen, että on kehänauha ja teltta ja kaikki paikallaan. Vähän kokeenomaisempaa siis. Otin yhden tunnetilatreenin alkuun. Ifa selkeästi hokasi kyllä että jotain täällä on tapahtunut ja oli hieman paineistuneen oloinen, tuli kehään mun perässä kulkien ja näin. Aloiteltiin seuraamisella, jossa koitin taas saada sitä paikkaa taaksepäin, mutta nyt se vaan edisti edistämistään entistä pahemmin ja kokoajan sai korjata, ei meinannut tulla hyvä millään. Päätin sitten kokeilla luoksetuloa. Koira istumaan ja poistuminen. Vaan kappas, kääntyessäni ympäri kentän toisessa päässä, Ifa oli noussut seisomaan. Lähdin kävelemään takaisin sen luo, jolloin Ifa lähti kipittämään mun luo. Jaahas. Pidin pään kylmänä, laitoin sen piikkiin, että jätin koiran varjoon istumaan (viileää), joten sanoin vaan että “jaa, ekkös pystyny :D”, vaihdettiin aurinkoon ja otettiin uudestaan. En siis suuttunut sille siitä, ettei se tehnyt jotain, jonka se kyllä osaa, muttei paineistuttuaan pystynyt. Kas siinä avain kaikkeen. Otettiin sitten auringossa uusi luoksari, oli tosi hilkulla ettei varastanut sitä, mutta pysyi kuin pysyikin odottamassa ja tuli ihan täysiä laukalla ja hyvään perusasentoon. Jippii!

Sen jälkeen sitten liikkeestä seisomista, ja tattadaa, saatiimpas taas koira paineistumaan! Pysähtyi, muttei taaskaan kestänyt sitä, että palaan sen luokse. Onnistuin jälleen jatkamaan iloisella hälläväliä -asenteella, joten kas vain, koira pääsi paineistumisistaan yli ja jatkoi suorituskykyisenä. Kyykistyin maahan kysymään Ifalta että onko se noin vaikeaa, jolloin se kiipesi mun syliin mun jalalle, nousi seisomaan takajaloilleen nojaten selällään mun naamaan ja inisten ja önisten samalla. 😀 😀 😀 Ihan pöljä!! Mutta kun annoin sen tehdä sen, ja sitten lopulta käskin alas, niin tidihh se pystyi tosiaan jatkamaan. Helpotettiin sitten vähän sitä harjoitusta, sen jälkeen otettiin kokonaan ja toimi. 🙂 Tai siis kokonaan ja kokonaan, en käske sitä perusasentoon lopussa, mutta kesti paluun että tulin vierelle.

Kokeilin vielä noutoa sorvatulla kapulalla. Lähtee innolla laukalla, tuo ihan hyvin, kunnes pitäisi tulla sivulle. Siinä tiputtaa kapulan maahan, menee kuitenkin itse hakemaan sitä taas, mutta sivulle sen tuominen on äärimmäisen vaikeaa. Jonka lisäksi edelleen kiitos -irroitusluvan jälkeen koira pomppaa ylös istumasta. Pitää sitä hioa ehtiessä. Lopuksi vielä naksuttelin sille maahanmenosta. En uskaltanut sitä aiemmin ottaa, enkä varsinkaan “suoraan kylmilteen” liikkeenä. Se on niin hatara se liike varsinkin näin keväällä vielä. Tuo maahanmenojen naksuttelu on toiminut tosi hyvin tähän mennessä, ja se jatkoi pettämätöntä linjaansa. Maahanmenoista tuli heti tosi hyvä juttu, menee nopeasti maahan ja viiden toiston jälkeen uskalsin ottaa vauhdista ja sinne se meni. Loistavaa. Vielä tää tästä.

Lauantaina ei sitten sen enempiä treenattu. Sunnuntaina oli vuorossa uusi treenipäivä ja suuntana halli Loimaalla ja molemmat koirat pääsivät treenaamaan. Ifan kanssa taas tunnetilaa ja seuruun paikkaa aluksi. Ei se paikka ole hyvä vieläkään kokoaikaa. MUTTA! Se muistaa istua kun pysähdyn! Loistavaa. Joskus istui välissä vinoon. Voi nyt v… 😀 *kuvitelkaa pulukuva uusiksi – toko prkl* Jälleen ohjelmassa myös maahanmenojen naksuttelu sekä nyt myös sitä tuikitärkeää paikallamakuuta. Otin sitä ensin yksinäni Ifan kanssa. Ekalla yrittämällä meni maahan virittelysanasta, joten korjasin sen, ja naksutin ja palkkasin kun uusintakiekalla ei mennyt maahan siitä sanasta. Sitten vaan koira maahan ja odottamaan. Yllätys oli suuri, kun päästyäni hallin toiseen päähän ja käännyttyäni näin Ifan makaamassa pää maassa! Wau! Samantien! Ihan loistavaa. Naksautin siitä, joka aiheuttikin sitten sen, että koira pomppasi samantien ylös ja lähti tulemaan mun luokse. 😀 Tajusin sitten vasta että niin, silleenhän mä oon maahanmenotreeneissä sen antanut tehdä. Naksauttanut ja heittänyt namin. Unohdin, ettei pareisi vissii ihan samallai tehä paikallamakuun kanssa. Eipä siinä mitään, koira takas maahan ja uusintoja ottamaan.

Eipä siinä ihmeitä ollut, joten haluttiin hieman lisähäiriötä, jolloin Eija ja ihanainen pieni Reinomies (aka pelottava iso musta koira) tulivat ottamaan paikallamakuuta kanssamme. Ifa oli selkeesti samantien ihan todella paljon paineistuneempi, ja Eija kertoi noteeranneensa ihan saman. Vaan eipä siinä, koirat maahan ja poistuminen seinustalle. Nyt menikin pidempään, olisko melkeen 10sek mennyt, ennen kuin Ifa laski pään maahan. Kehuin ja kävin samantien palkkaamassa, käskin odottaa ja palasin taas seinustalle. Halusin seuraavaksi pidemmän pään maassa pidon, jollaisen sainkin, mutta ennen kuin päätin käydä palkkaamassa, Ifa nosti päänsä, jolloin odotin sitten että se laittaa pään uudelleen maahan. Onneksi se pystyi siihen ja sai hetken kuluttua palkkansa. Palasin siitä vielä seinustalle, jossa odotin varmaan 30sek ennen kuin lopetettiin paikallamakuu siihen. Hienosti se Ifa taas ylitti itsensä! Pienen pieni paineistuminen siinä näkyi, otti sellaiset kaksi askelta häntä alhaalla liian rivakasti. Sellaista pientä, mitä ei tajua, jos ei tunne koiraa eikä osaa odottaa/nähdä sitä. Hienointa kuitenkin edelleen se, että se kerta toisensa jälkeen toistuvasti pääsee yli paineistumisistaan ja palautuu, pystyy jatkamaan hommia.

Otettiin myös vähän noutoa ja ruutua. Ruutu ei oikeen tänään sujunut, ahnehdin liikaa sen itse ruututreenin että ylipäänsä koko treenin suhteen. Koitin liian loppuvaiheessa koiran jo väsyttyä ottaa noin vaativaa uutta asiaa uudessa paikassa ja varmaan vielä liian kaukaatakin. Tyhmä mikä tyhmä (omistaja siis). Noutojen kanssa, no, hmm. Otin metskua. Kyllä se sen nostaa, sinänsä ongelmitta, mutta se sivulletulo on yhtä hankalaa kuin sorvatunkin kanssa. Kokeilin sitten tunnarilla, ja se sivulletulo oli ihan yhtä vaikeaa silläkin, joten ei ole kapulatekninen asia vaan yleismaallinen noutotekninen asia. Paneudutaan tähän lisää.

Tokojen lisäksi Liksu ja Ifa sai molemmat tehdä hieman juoksukontaktitreeniä. Liksu puomin alastulo maassa. Ajatus oli nyt opettaa se koira hakemaan itse siihen lankulle ja juoksemaan sitä pitkin, ettei tarvitse aina suoraan sen edestä lähettää. Ok, tajusi se, mutta ilmeni kaksi ongelmaa:

  1. Liksu juoksee puomilta “sivuun”
  2. Vain “käsin” suoraan puomin alusta lähetettynä se osuu kontaktille

Nyt yön yli asiaa prosessoituani tajuan, että ongelman nro 1 olisi ratkaissut se, mitä monet näyttävät tehneen, eli pituuden ne merkkitolpat molemmin puolin puomin alkuun ja loppuun. Muistettava tämä siis ensikerralla. No entäs ongelma nro 2 sitten… Koitin vaihdella lähetysetäisyyttä, mutta en löytänyt mitään sopivaa kohtaa, jolta lähetettynä olisin saanut tuon osumaan kohtaktille. Tekee sellaisen pituussuunnassa aivan hervottoman loikan ja liitää yli koko kontaktista. Krooh. Sama myös, kun kiritin putken kautta. Tai sama ja sama – erityisesti nimenomaan silloin se lensi kontaktista yli kuin suihkari. En kuitenkaan usko, että ongelma ratkeaisi vain lähettämällä sitä puomin edestä, kun eihän se silloin edes juokse puomia täysillä niin kuin sen kuuluisi. Eli vaikka siinä saisi osumia, niin ei se nyt tätä pelasta. Olisi pitänyt tajuta pyytää Eijaa ottamaan videota, niin olisin nähnyt paremmin mitä siinä tapahtuu ja mitä kannattaisi tehdä toisin. Jätettiin asia sitten hautumaan ja Liksu sai aksailla Eijan kanssa hyppyjä, putkea, muuria ja rengasta.

Halusin uteliaisuuttani ottaa juoksaritreeniä myös Ifan kanssa, kun se vaikutti innostuneelta. Juoksutin pari kertaa lankun yli namikipolle vain todetakseni, että meneepäs se hiljaa. Joten ei muuta kuin suoralle vaan treenaamaan sitä, että miten juostaan TÄYSIÄ. Ifa ei jotenkin lähde siihen touhuun jos mä en oo tosissani mukana, joten juostiin sitten aina kilpaa palkalle. 😀 Ensin ihan suoraan ja sitten mutkaputken kautta. Ja johan parani meininki! Alkoi sieltäkin vauhtia löytymään, vaikkei ehkä ihan samalla tavalla kuin Liksusta, mutta kuitenkin! Nyt oli ihan eri meininki tekemisessä, nyt oikeesti tehtiin eikä vaan meinattu. Kun saatiin sitä vauhtia löytymään suoralla, niin otettiin pari toistoa lankullakin. Välillä osui – välillä ei, mutta ainakin vahvuutena niin Ifa osasi hakea puomille hurjasti paremmin kuin Liksu. No, eiköhän me Ifan kanssa jatketa suoralla juoksemista ensin vähän lisää ja sitten lankulle mennään silleen että saadaan videotakin otettua.

Ainiin, oli meillä treenissä huumoriosuuskin. Paikallamakuiden jälkeen istuttiin siinä hallin matolla minä, Eija, Ifa ja Reiska, kun siinä sitten Reiskaa katsellessani pälkähti päähäni, että saiskos noi opetettua siihen, että Ifa menee Reiskan mahan ali. 😀 😀 Että malttaisko Reiska keskittyä nameihin sen aikaa ja uskaltaisko Ifa sukeltaa siitä ali. No, sain Eijan yllytettyä että kokeillaan tätä. Reiskalle nameja naamaan ja minä ylittämään käskeä Ifaa Reiskan mahan ali. Ensin Ifa oli ihan että hyi kammo onko pakko tulla lähelle tota isoa pelottavaa Reinoa, mutta sain kuin sainkin Ifan suostumaan odottaa Reiskan toisella puolella kun menin toiselta puolelta mahan alta sitä kutsumaan käyttäen samaa käskyä mitä oon käyttänyt kun oon samaa temppua tehnyt mun koirien kesken. Ja sieltähän se juoksi. 😀 Ei mitään ongelmaa, toistin varmaan ainakin 5 kertaa eri suuntiin ja joooo sieltä se kipitti vauhdilla Reiskan mahan ali. Parasta ehkä siinä oli se, että ei Ifan tarvinnu ees kumartaa juostakseen sieltä ali – se tosiaan vaan juoksi eikä ryöminyt. 😀 Miten niin mulla on pieni ja Eijalla pitkäjalkainen koira! Olin sitten hyvin iloinen siitä, että Ifa uskalsi noin hyvin tuon tempun tehdä. Ihan loistavaa.

Lopuksi keksin vielä pyytää Eijalta, että kokeillaampas Ifan koskemistreenin edistymistä. Menin maahan istumaan ja pyysin Ifaa koskemaan mun kämmentä Eijan tullessa siihen. Eijan juuri aikoessa koskea Ifaa Ifa oli silleen “HYYYYI” ja väisti oikeen kunnolla ja nosti päänsä irti mun kädestä katsoakseen Eijaa. Pyysin sitten kosketusta takaisin, Ifa sen tarjosi ja sen jälkeen Eija saikin sitten aivan ongelmitta koskea siihen. 🙂 Siinä se pysyi ja oli niin keskittynyt siihen mun käden koskemiseen ja antamiini kehuihin, että häntä vaan heilui samalla! En oisi ees tajunnut sitä itse, mutta onneksi Eija huomautti, että kato ny ku se vaa heiluttaa häntääki samalla. 😀 Pienen väistön jälkeen sai myös sen huulia nostella että pääsis vähän hampaita katsomaan. Varmaan sanomattakin aika selvää, että oon todella tyytyväinen tämän treenin edistymiseen. Jes jes jes. 🙂 Loistava viikonloppu, loistavassa seurassa. Kiitos kaikille. ❤

Kompassilla treenimässä

Varasin tosiaan täksi päiväksi Kompassilta agitilan treenejä varten. Ei niinkään että saatais tehtyä aksaa, mutta koska se tila on avoin – muut ihmiset näkevät koko kentän koko ajan ja tättädää, sehän saa mut jännittyneeks ja sitä treeniä kaivataan! Tarkoitus oli kyllä ottaa vähän aksajuttujakin, että ei sen puoleen. Pohdintojen jälkeen päädyin ottamaan molemmat koirat mukaan ja se osoittautui ihan fiksuksi valinnaksi.

Ifalle oli ohjelmassa tosiaan seuraavaa:

  • tunnetilatreeni
  • paikallamakuutreeni
  • seuraamisen paikka -treeni
  • bang game keinulla
  • kepit
  • kosketustreeni

Joiden lisäksi päädyttiin ottamaan myös liikkeestä seis ja maahan ja luoksetulo. Paljon asiaa yhdelle kertaa.

Seuraamisessa alkaa nyt oikeasti tapahtua muutosta. Se vähän pyrkii edelle edelleen, ja joudun sitä edelleen huomauttelemaan peruutuksilla, mutta nyt Ifa ei edistä läheskään niin törkeän paljon kuin mitä on joskus edistänyt, ja sitä pääsee edelleen oikeasti palkkaamaankin välissä. Lisäksi mainittakoon hyvänä asiana, että tein yhden kohtalaisen pitkän seuruukaavion ja aiiiivan salamana kun pysähdyin niin koira istui – JES JES JES!! Edistystä!! Muutenkin seuraaminen alkaa olla tosi paljon kivempi juttu kaikin puolin nyt.

Paikallamakuu ei sitten ollutkaan mikään “iloinen yllätys”, joskin hyvin helpotettuahan mun pitikin treenata. Huomasin vaan silti, että empäs sitten osannutkaan helpottaa sitä niin paljon kuin piti. Siis osannut ja osannut, malttanut olisi ehkä oikea sana. Sen verran jännittynyt Ifa oli, että päätä ei maahan meinannut pistää, oli aika herkästi nousemassa ylös ja näin. Lopuksi myös kieltäytyi menemästä maahan ekalla käskyllä. Ja ai että se maassa pysyminen on vaikeaa kun seison sen sivulla. Meinaa aina nousta istumaan. Tämä siis tehotreeniin kans! Kuitenkin, onnistuttiin säilyttämään paikkiksessa jonkuntasoinen hyvä fiilis niin, ettei koira vetänyt ihan paineisiin, ja se ylipäänsä meni maahan sillä aivan uudella kumimattoalustalla. Neutraalein mielin vielä tämän liikkeen suhteen.

Luoksetulo loistava, tuli kunnolla laukassa ja hyvin korjasi itsensä sivulle meinattuaan jäädä ensin vinoon, jes! Perään liikkeestä seisominen, täydellinen, ei mitään valittamista. Vaan kun seuraavaksi olin ottamassa liikkeestä maahan, niin eipä mennytkään. Käskin uudelleen, meni. Pyysin suoraan mukaan, käskin maahan, ei mennyt. Käskin uudelleen, meni. Totesin että no jo on suatana, tollasta en kyllä palkkaa. MUTTA se avaintekijä! Mun oma mielentila. Onnistuin jatkamaan sellaisella asenteella että “jaa, hmm, höpsö koira, no helpotetaas sitten”, jäin vaan seisomaan paikoilleni ja pyysin sitä menemään maahan. Kun meni maahan, naks ja nami ja kehut. Toistin hetken tätä. Sitten lähdin kävelemään peruuttaen koiran edellä ja siitä käskemään sitä maahan. Kas jo onnistui sekin ja löytyi intoa ja alkoi tulla jopa ihan nopeita maahanmenoja! Ja kun ne sujui, niin normaalina liikkeenä ja tadaa, maahan meni, superpalkka ja kehut ja jätettiin se siihen. Kyllä niin hyvin huomaa taas että omasta päästä on kiinni kaikki ne jutut.

Mitä aksaan tulee, niin niin… No, Ifa on ihan hölmö :——-D Tehtiin tosiaan keinulla bang gamea, eli että koiran kuuluu etujaloilla painaa keinu alas ja kun siitä kuuluu se pamaus niin palkataan koira, ideana tosiaan siedättää siihen ääneen. Ei noilla sen kanssa silleen hirveemmin oo mitään ongelmaa ollut, mutta kunhan oli musta fiksu treeni niin halusin tehdä sitä. Ifa aika nopeesti rupes keinua alas kolauttamaan. Ainoa vaan, että sitten se vähintään joka kolmas kerta unohti että mitä sen piti sillä keinulla tehdä, niin se tuli keinun eteen seisomaan, laittoi leukansa kiinni keinuun ja nökötti siinä vaikka 10sek kurkistellen mua kulmiensa alta että koska tulee palkka :———D No ei tuu keinulla kosketustyöskentelystä palkkaa! Hassu elukka. 😀 😀 Mutta joo, eipä siitä bang gamesta hirveämmin sitten sanottavaa ole. Ei siinä mitään ihmeellistä ollut.

Sitten oli keppien vuoro… Laitoin ensin vain kuusi keppiä valmiiksi ja käskin Ifan pujotella. Ja se meni ja sukkuloi ne samantien oikein tosta vaan?! Olin ihan huuli pyöreenä että woaaaat mitä ihmettä jumankauta sehän osaa! Joten superpalkka ja eikun kiskomaan siihen toiset kuus keppiä lisää että saatiin ne täydet kepit. Niiden kanssa oli sitten enemmän ongelmaa. Oliko että eka rundi meni moitteetta, mutta seuraavalla kun koitin lisätä panoksia tyyliin kulkemalla itse kovempaa ajatuksena vähän “hoputtaa” niin pakka leviskin käsiin ja otettiin itse asiassa aika monta epäonnistunutta toistoa. Totesin sitten että ei voida feilata niitä noin montaa kertaa peräkkäin ja vedin ihan varman päälle että saatiin kaikki oikein ja siitä palkka. Mun pitää siis kävellä ihan hitaasti Ifan perässä kun se pujottelee että se saa sen tehtyä. No, eipä olla ikuisuuteen treenattukaan, ettei siltä voi hirveän rautaista osaamista odottaakaan.

Kosketustreenejä tehtiin kaksi. Ensimmäisen tein Ifa aksapöydällä seisten, ja se oli Ifalle ihan loputtomasti vaikeampaa kuin mitä se treeni on koskaan tähän asti ollut. Ei millään meinannut koskea kättä saati pitää sitä kosketusta. Toinen treeni otettiin ihan tilan portin edessä lattialla niin että mäkin istuin lattialla ja se oli huomattavasti helpompaa. Siinä sai taas toisella kädellä siirtää koiran jalkoja ja vaikka katsoa hampaat, koskettavaa kättä liikuttamalla liikuttaa koiraa eteenpäin jne. ja kosketus senkun vain pysyi – loistavaa! Ja aivan olemattoman vähän Ifa otti häiriötä tilan ulkopuolella liikkuvista ihmisistä. Kai se niitä tyyliin kerran katteli, mutta sitte ku jatkettiin vaan hommia niin ei siinä mitään ongelmaa ollut. Kaikkeen muuhun siis häiriötä lisää paitsi paikkikseen!

No entäs sitten Liksu… Liksu oli vähän silleen, etten oikeen tienny jaksanko ottaa mukaan vai en, mutta ihan hyvä että otin. Liian pitkä aika tuo 1h muutenkin, ja käytettiinkin siitä vain 45min eikä pelkkää Ifaa olisi voinut niin kauaa treenata. Liksu pääsi tekemään kuutta keppiä, joissa olikin sitten hiomista yksinkertaisesti siitä syystä että intoa on sata kertaa enemmän kuin aivoja. Bang gamessa Liksulle oli jotenkin mahdoton ajatus painaa keinu alas, se aina kummasteli sitä ja päätyi hyppäämään keinulle kaikilla neljällä jalalla…Liksu olisi myös ihan tolkuttomasti halunnut mennä keinua vaan sellaisenaan. 😀 Lopulta päätin että ok, otetaan keinu kokonaisena, menin lähetyspaikalle ja käskin Liksun tulla sinne odottamaan. Liksu juoksee siihen, keinulle, takaisin, keinulle, takaisin, keinulle, ainakin kymmenen kertaa edes takaisin, hyppi ympyrää ja äyh väyh väyh vaan kuului kun se ei miiiillääääään olisi malttanut odottaa. 😀 😀 Harvinaista että mun koira oikeen kuumu! Sitte ku sille anto luvan mennä nii se ampas ku raketti eteenpäin, mutta joka kerta se jarrutti ajoissa eikä tehty yhtään lentokeinua.

Tehtiin myös kind of eteenmeno-/irtoamistreeniä. Laitoin tilan toiseen päähän alustalle namin, toisessa päässä lähetin Liksun mutkaputkeen ja sieltä sitten “menemenemene!” kiritin sen alustalle. Tuo kun sujui hyvin niin lisäsin väliin yhden hypyn jonka Liksu hyvin hyppäsi aina mennessään. Tehtiin myös erinäisiä ohjauskuviotreeniyrityksiä. Osa enemmän osa vähemmän onnistuneita. Tosi hyvää oli kumminkin se, että takaaleikkaukset esim. putkelle eivät tuottaneet tänään minkään valtakunnan ongelmaa. Kierroksia oli siis tarpeeksi paljon. 😀 Hyvä fiilis jäi täten treeneistä Liksunkin kanssa.

Josko sitten ensviikolla till Hyvinge och vähän lisää reeniä reeniä!

Tokoa pitkästä aikaa

Tai ylipäänsä mitään treeniä pitkästä aikaa. Päätin eilen yhtäkkiä, että nyt kokeillaan missä jamassa paikallamakuu on. Ei ollut hyvässä jamassa. Aattelin kokeilla minuuttia alkuun, mutta kun ei ollut mennyt edes puolta minuuttia ja koira aivan paineissa, kääntelee päätä, lipoo huulia, niin piti palata takaisin. Päätin kummiskin koittaa käskeä istumaan. Ei noussut, koitin avustaa, nousi ylös ja kiersi mut. Eli tuttu paineistumiskaava. Sit pyysin sen uudestaan istumaan ja Ifa jopa suostui istumaan, josta sitten palkkasin iloisesti ja koirakin vaikutti palautuvan heti. Tai ei se kokonaan palautunut, koska seuraavaks jouduttiin vähän hinkkaamaan että hei, siellä maassa pysytään ellei toisin käsketä. Vähän täsmätreeniä siihen, että pysyy maassa kun poistun ja kun palaan, ei siinä mitään ihmeitä. Sitten vähän perusasentoonnousuharjoitteita. Saatiin ku saatiinki Ifa kykenemään toimia jotenkuten, ja jätettiin asia hautumaan.

Tänään sitten mietin että otetaampa uuestansa ja otetaan vähän muutakin. Tsekattiin läpi normiluoksari, nouto, luoksarin stoppia, jäävissä taakse palaamista, seuruuta vapaana ja hihnassa ja sitä paikkista (paljon kaikkea siis). Normiluoksari loistava, no problem. Perusasennot on nyt löytynyt, todella hyvä. Noudossa ekalla kerralla vähän härväs, otti tosi huonosti kiinni ja tiputti matkalla, mutta hyökkäs samantien takas kapulan kimppuun ja toi sivulle ja malttoi odottaa että otan sen. Seuraava toisto parempi. Perusasento tuppaa vähän olemaan hukassa vielä noudossa, on kyllä tulevinaan sivulle mutta jää aika pahasti “sinnepäin”. Lisäksi se innostuu niin paljon siitä kun otan siltä kapulan, että se pomppaa ylös samantien. Tohon pitää jatkotreenissä puuttua, että pers pysyy maassa kunnes on vapautettu. Mutta se nyt on pieni murhe kun noutaa kumminkin. 😀

Sen perään sitten sitä paikkista. Nyt pistin ihan suoraan suosiolla takapalkan sille. Ekalla vapautin siitä kun laittoi pään maahan, tokalla odotin puol minuuttia ja vapautin sitten kun pisti pään maahan. Ifa kun siis tykkää kokeilla tota, että pistää pään maahan, mutta jos ei siitä heti saa palkkaa, niin aika nopeesti nostaa pään taas ylös. Pää ei mee maahan jos on yhtään paineistunut. Joten sitä joutuu välillä odottelemaan. Kuten kolmannella yrityksellä, kun päätin että venaan minuutin ja sitten vapautan jos pää maassa. No eipä ollu pää maassa ja meni melkeen toinen minuutti ennenku se laitto sen pään maahan. 😀 Tän jälkeen halusin hinkata taas sitä istumaannousua, joten paikkistyyliin koira maahan odottaan, käyn kääntymässä ja palaan takas sivulle ja käsken istua. Nousi toooooooodella epäröiden ja toinen jalka ilmassa. Odotin hetken, käskin istua, meni maahan?!?? Okeeeei… Käskin taas istua, ei noussut. Autoin kädellä ja nousi hyvin istumaan molemmat jalat maassa ja siitä vapautus. Näitä pari toistoa ja huippubileet heti kun nousi itse istumaan. Kyllä se sieltä vielä hioutuu.

Haasteellisesti heti perään sitten takapalkka taas valmiiks, mutta luoksetuloa stopilla. Ymmärrettävästi oli hiiiieman haastetta alkuun saada koira tulemaan luokse eikä suoraan palkalle. 😀 Pääsi refleksinä kieltoääntä kun koira pomppasi istumasta ympäri suoraan palkalle. Koitin sit oikein kimittää että tuletuletule niin kyllä se jopa luopui palkasta ja lähti tulemaan. Vähän sitten valui stoppi, mutta no, ekan rundin piikkiin. Seuraavallakin yrityksellä oli vähän nihkeä se palkasta luopuminen, mutta stoppi (johon tajusin tekeväni alitajuisesti pienen käsimerkin, vaikka oon suullista käskyä aatellu) ihan tör-keen hyvä. Samoin seuraavalla rundilla kans. Pysähtyy tosi hyvin. En sitten tiedä, että käskyn vai käsimerkin avulla. Pitää ehkä tehdä empiiristä tutkimusta aiheesta. Oon kohtalaisen tyytyväinen tohon luoksaristopin treeniin. Ei oo sitä ikuisuuteen otettu. Pitäs päästä ottaan pidemmällä välimatkalla.

Sis vaihettii takapalkka etupalkaks ja liikkeestä seis koiran taakse paluulla. Tämä tuottikin päänvaivaa, kun Ifa ei ollukkaa sitä mieltä että viittis paikoillaan seistä, vaan käänty kunnolla ympäri mukana. Otin sit uusiks ja annoin vähän avustavia lisäkäskyjä, ja kun nyt liikutti vaan toista jalkaa, niin päätin vapauttaa palkalle. Ei se huono päätös ollut, koska siitä se lähti rakentumaan ja jotenkuten sain sen pysymään paikallaan siinä. En vaan viittinyt sitä liikkeenä hinkata sen enempää, niin vaihdettiin treeni sellaseks, että käsken sen seisomaan/maahan, vien etupalkan ja kävelen sen ympäri. Hyvin pysyi tuossa. Seuraavaksi vaikeutetaan sitten tuota treeniä.

Seuruut, no hmm. Niihin ei meillä todellakaan oo kunnolla tilaa, kotona kun reenattiin, niin niistä ei ihan hirveästi voi sanoa. Plussana mainittakoon, että kertaakaan en liikkeen pysähtyessä joutunut muistuttamaan, että istuisi. Hyvin alkanut mennä jakeluun, että seuruun päätteeksi istutaan. Siitä naksuttelin tänään lisää ja se tuntui sillä hyvin vahvistuvan entisestään. Ollaan vaan treenattu paikallaantäykkäriä vasemmalle niin paljon, että teen sen nykyään aina seuruussakin. 😀 En osaa enää kääntyä oikeen kautta. Se on vaan sellanen, että se pelittää vaan vireen ollessa hyvä. Kokeissa ei varmaan pare kääntyillä silleen, kun voi olla ettei oo ihan tarpeeks pirteenä tehdäkseen sitä kunnolla. Hihnaseuruussa ja vapaaseuruussa ei, pitkästä aikaa, tuntunut olevan mitään eroa. Molemmat meni ihan samantasosesti. Vähän se meinaa edelleen edistää, niin koitin palkkailla sitä taaksepäin.

Summa summarum: kokeisiin meno on edelleen taas jälleen kerran vaihteenvuoks kiinni siitä vietävän paikallamakuusta. No, vielä me joku päivä…!

Vähän hotsittais agilitykin taas, mutta oikeen tiiä pareisko sitä mihkää kisoihin lähteä kun ei me säännöllisesti treenata. :/ Tuskimpa. Ja sais kelit lämmetä jo niin vois canicrossaillakin joskus. Kesää odotellessa.

Ja taas hallilla…

Kyllä, tälläkin kertaa Jaskan ja Frein kanssa. Nyt mulla vaan oli mun molemmat koirat mukana! Ja oltiin vaihdettu halliksi tuttu ja turvallinen ja hyväksi todettu AgiMesta. Siinä varmaan pysytelläänkin, ei olla vielä toista yhtä hyvää löydetty. 🙂 Siellä homma pelaa joka asiassa parhaiten.

Anyway, Ifa pääsi vähän tokoilemaan ja Liksu pääsi aksaamaan. Olin jo vähän miettinyt, etten tekisi Liksun kanssa mitään, mutta kun oltiin lämpätty kumminkin, niin Jaskan ja Frein treenejä katsellessa tuli sellanen olo että vitsit, haluun kokeilla kans Liksun kanssa. Niin me sitten kokeiltiin ja Liksuhan oli yllättävän pätevä!! Harvoin saan Likitasta noin sanoa, mutta no – vuoden vikan päivän kunniaks…

Aloteltiin Liksun kanssa samanlaisella putkikiertotreenillä, mitä Jaska ja Frei teki. Eli että melkein putken toiselta suulta lähetetään koira kiertämään putken toiseen päähän. Liksulla ei mitään ongelmaa tässä, ei varmaan kertaakaan mennyt ohi! Sen jälkeen tehtiin sellaista viiden hypyn kaarta, jossa oli tarkoitus kokeilla kuinka hyvin koira irtoaa. Oli siis ensin kaksi hyppyä suoraan, kääntävä hyppy ja toiset kaksi hyppyä takaisinpäin. Aika hyvin Likita pelitti siinäkin, varman helppo koira.

Noiden jälkeen kokeiltiin sitten meijän rakentamaa rataa. Ja rata näytti tältä:

Image

Eipä tuossakaan oikeastaan ollut Likitalla mitään ihmeellistä. Välillä ei meinannut kääntyä neloshypyltä putkeen kauhean hyvin, kuten videolla alla näkyy… 😀 Liksu teki vähän omat ratkasut. 😉 Sitte tuliki vähän kiire päästä tekeen valssia pituudelle, jonka kanssa oonkin myöhässä. Pituudelta Liksu lähtee kummiski ihan hyvin putken päähän ja viimesenä olevan putken seivaa tosi hurjasti! Tosin siinä tais käydä tolleen, koska mä näytän ottavan koiran haltuun liiankin voimakkaasti. Olisi mennyt sulavammin suoremmin vähemmällä sekoilulla. Jäi enivei tosi hyvä fiilis kun Liksu oli ihan liekeissä ja tykkäs tehä ja oli tosi pätevä. Jaska veti kans Liksun kanssa pari rundia noita harjotteita, kokeillen millaista on vähän hitaamman koiran kanssa, kun ehtii miettimään vähän enemmän. 😀 Eikä noi Liksun hypytkään näytä ekaa lukuunottamatta yhtään niin pahoilta kuin mitä ne on joskus näyttänyt. Tuossahan sai ihan juosta! Jes. 🙂

Ifan kanssa taasen otin pelkkiä tokojuttuja. Oli tunnetilaa, remmiseuruuta, vapaaseuruuta, liikkeestä seis, maahan, luoksetulo ja nouto. Seuruut olin vähän plähh se taas edistää ja kerran piti huomauttaa että herranjumala liike on “SEURAA” eikä “HARHAILE”… Liikkeestä seisomisessa ei jäänyt ekalla seisomaan vaan tuli mukana, ja paineistui. Palkkasin seisomisesta kumminkin ja koira säilytti toimintakykynsä. Luoksetulo täys 10, loppuperusasentokin hyvä!! Liikkeestä maahan ei mennyt ekalla, joten uusin senkin, ja uusintarundilla meni ekalla maahan. Palkka maahan ja sieltä vapautus.

Sitten. Se hurja osuus. Kaivelin hallilla olevasta laatikosta tunnarin, laitoin sen taskuun, otin Ifan häkistä, käskin sivulle, pyörittelin tunnaria pari kertaa käsissäni, käskin Ifan odottaa, heitin tunnarin ja annoin käskyn hakea. Meni laukalla hakemaan kapulan, nappasi sen suuhunsa ja palautti hyvään perusasentoon sivulle ja antoi mun ottaa sen sen suusta odottaen käskyä. Ja vielä vieraalla kapulalla!!!!! Viiiiiitsi miten pätevä! Kaiken lisäks, Ifan kipittäessä hakeen kapulaa, Freikin oli spotannut sen ja juoksi myös kapulalle, mutta Ifa vain ignoorasi sen, otti kapulan silti ja toi mulle. Ihan super hei. 😀 Törkeen hyvät vuoden vikat treenit molempien kanssa. Tästä on hyvä jatkaa hyvillä mielin uuteen vuoteen!