Tag Archive | #voikovitutukseenkuolla

Juokse pieni lapsi, juokse lauantaihin asti T_T

Rasti oikea vaihtoehto: Voiko harmitukseen kuolla?
[ ] Kyllä   [ ] Kyllä   [ ] Kyllä

Mä nyt sitten peruin Ifan kisaosallistumisen Akaan kisoihin viikonloppuna. Ei toi helvetin juoksu vaan ota loppuakseen. Lyyänkö tonnista vetoa että nyt se lakkaa valumasta huomenna tai viimestään lauantaina? En vaan voi riskeeraa sitä, että sen kisapaikalle vienti pilais jonkun muun suorituksen, saati että juoksutarkastuksessa sitten todettaisiin että juu nope, gtfo. Enkä oikein voi vielä kattella huomista, että kisajärjestäjille jää sitten edes tää yks pvä aikaa hankkia joku tilalle. Perseestä, mutta ei voi mitään. Pitäis sterkkaa Ifa niin ei ois tällasia ongelmia.


Juoksutilanteesta johtuen keskiviikkona olin sitten meijän koiratanssin alkeiskurssilla ilman koiraa, kaverin koiran kakkosohjaajana. Tunnilla kerrattiin ensin viimekertaisia juttuja joita oli pitänyt kotonakin treenata, ja sitten siirryttiin uusiin temppuihin.

Uutena opetettavina tuli tassunanto ja peruuttaminen. Oh my. Näissä riittää tekemistä. Liksu ei siis osaa kumpaakaan. Ok tassunannon se osaa vähän sinnepäin, mut peruuttamista ei senkään vertaa. Liksun tassunannon osaaminen on tismalleen samalla tasolla kuin tällä 2010 kuvatulla videolla. 😀

Eli siis Liksu osaa nostaa toisen jalan, mutta se inhoaa yli kaiken sitä että siihen jalkaan kosketaan, eikä ainakaan itte laita sitä kädelle.

Ollaan sekä tuota tassunantoa että peruuttamista nyt treenattu kotona eilen ja tänään Liksun kanssa. Peruuttaminen, öh, nojoo. Kai se tekee kun käsi ohjaa mut epäilen kovin että ymmärtääkö se oikeasti mitä se tekee. Pitäis alkaa odottaan että Liksu itte tarjoo sitä. Jonka lisäks on kohdattu taas lisääntynyttä lattian nuuskimista kun namit ei tuukaan suoraan suuhun. Välillä kyllä epäilen että saakeli näkeeks toi koira ees mitää ku niin huonosti tuntuu nameja löytävän matolta, täytyy ehkä tarkistuttaa asian tila lähiaikoina…

Tassun annossa aloin tehdä niin, että kun Likita edes melkein laittaa tassun kädelle niin annan ihan hirmu suuren palkan ja kehut. Toivon että tämä edistää tassunannon tilannetta. En tiedä jaksanko alkaa opettamaan toisen tassun antoa, mutta jos saataisiin edes tästä yhden tassun annosta vähän mieluisampi juttu, niin se olisi jo voitto!