Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Kuvassa siis vasemmalta oikealle: Remu, Ifa, Likita.
Remun ilme on ihan paras. 😀

Ei oo riemulla rajaa kun on päästään vajaa

Multa loppu perjantaina koulu, joten tänään on ollut aikaa olla taas tyhmä… No, kerrotaan nyt ensin vähän muuten päivästä. Mennään fiksuuksiin vasta sitten myöhemmin! Ensinnäkään, en oo tänäänkään treenaillut tokoa. Hetkellistä inspiraation puutetta ilmassa. Kehittelin kuitenkin koirille muuta aktivointia.

Oon pitkään harmitellu ku haluaisin niitä Nina Ottossonin koirien aktivointileluja. Haluaisin kattoo tajuaako Liksu ja Ifa niitä ja oisko niistä noille mitään iloa. No, ei ole niitä ei ja maksavatkin vietävät maltaita. Pyh sellasille, sitte tehdään oma!

Tää on tällainen hyvin pikkukoiraversio, en tiedä miten toimis riehakkaammalle isolle koiralle. Beussi laittais tassun mukin päälle ja kriks se ois rikki ja nami saatavilla. 😀 Eli kaapista löyty kasa tollasia pieniä läpinäkyviä muovimukeja. Kertakäyttösiä periaatteessa. Aattelin, että haittaakohan läpinäkyvyys, mutta eipä kyllä näiden kanssa ainakaan! Noita siis laittelin pystyyn tolle pikkumatolle ja nameja (noh, ruokanappuloita) sinne mukien alle. Osan jätin tyhjäks. Sit vaan koirat kimppuun. Liksu pitkään vaan ihmetteli että no mitä nää on eikä saanu yhtää nameja. Ifalla oli heti selkee taktiikka, se rupes työntää mukei maton reunan yli nii että ne namit jotenki sillon pääs karkaa sielt mukien alta esiin. 😀 No, aika loppuvaiheessa Liksu keksi oman tavan saada ne namit. Se vaa ronskisti laitto tassun niien päälle ja tuuppas mukit kumoo ja sai namit sillee. 😀 Ja mukit vaa lenteli… Mitää väliä ei kyllä ollu mukien läpinäkyvyydellä, yhtälailla ne koitti jo tyhjien mukien alta etsiä nameja vielä. Ja auta armias mikä tuhina kuulu! 😀

Kaikki kuvat saa isommiksi klikkaamalla niitä.

No sitte mun piti mennä kuvaamaan minkä verran lunta meidän aidan päälle on kertynyt. Eihän siinä ollenkaan. 🙂

Koirat sitte hilppas mun mukana pihalle ja ottivat vähän omia rallejaan, alastomina lumessa!

Liksulla oli vauhti päällä 🙂

Samoin Ifalla!

Ja molemmilla yhdessä!

Kuvasarjan viimeiseksi haluaisin kysyä, MITÄ TÄSSÄ KUVASSA TAPAHTUU?!? :DD

Hauskaa näytti olevan ja kun vauhti pysyi päällä niin ei kylmäkään tullut! Tosin eivätpä ne tuossa kauaa olleet. En mäkään sentään ota aidasta hirveen montaa kuvaa! Enhän? Toivottavasti…

No, pakkanen varmaan tuossa kuvatessa tuhos mun viimesetki aivosolut, koska seuraavaks päätin lähteä lenkille. Ei siinä mitään, mutta kun päätin mennä tuonne metsään lenkille. Eikä vielä siinäkään mitään, mutta päätin kulkea polkuja, joita kukaan muu ei näiden lumisateiden jälkeen vielä ollut kulkenut!! Se on, se on… äärimmäisen fiksua lähteä 33cm korkeitten koirien kanssa tarpoon hangessa, joka on mua polveen asti…! Ei taas järki päätä pakottanut! Mutta ihmeen hyvin nuo mukana tulivat kun mä edeltä vähän polkua aurasin. En joutunut kantamaan kumpaakaan ollenkaan, pääsivät kaikista kohdista itse! Aika rankkaa se tosin varmaan noille oli, kokoaikaisia “kettuloikkia” vaan eteenpäin, ei ne siellä oikee käveleen päässy… No onneks ei ollu ihan koko matka tollasta! Tuolta kun oltiin saatu kahlattua ittemme takaisin ladulle niin hyvä ku ei tehny mieli pussata sitä latua! Vihdoin “maa” pitää jalkojen alla! Tuli mieleen kaikki jutut siitä, miten pitäisi x kertaa viikossa harrastaa hengästyttävää liikuntaa. Tuo oli sellaista parhaimmillaan!

Päästiin sieltä sitten kotiin ja kuulostelin, että kuuluupa ihmeellinen ääni kun koirat juoksee sisällä… Ihan ku jotain helinää ja kilinää. Koitin sitten ottaa puvut pois, mutta tassuihin oli kertynyt sellaset lumipaakut, ettei pukujen lahkeita meinannu saada pois niiden takia! Ne oli ne paakut, joista kuului tuollainen hassu ääni! Sitte vaa suihkuun sulattamaan paakut pois. Ei niitä nyt niiiin hirveästi ollut kuin mitä joskus näkee kuvissa, mutta melkoisesti silti!

Tän enempää en oo kerenny tänään sekoilemaan, saapa nähdä mitä ilta tuo tullessaan… Sen tiedän, että iltalenkillä en mene takaisin metsään!!

Kapula, maahan ja treeniliivi

Olen lähipäivinä treeninyt Ifan ja ton meidän uuden kapulan kanssa. Huomasin kovin hyödylliseksi sen, että Liksu on vieressä kärkkymässä makupaloja kans, Ifa on paljon yritteliäämpi silloin ja saan paljon enemmän haluttuja toimintoja kuin muuten. Ei me vieläkään olla siihen asti päästy, että se sitä itte pitäis, mutta ainakin se nyt kunnolla puree sitä. Ei sillee vienosti etuhampailla etureunasta kiinni. 😀 Nyt täytyy treenata siihen kestoa! Lisäks ollaan treenitty tota maahanmenoa. Kun se ei oikein meinaa sujua ekalla, niin otin käyttöön sen Wirénin menetelmän tänään. Toimi muuten aika mukavasti! Kyl rupes menee ekasta käskystä maahan vaikka sohvalla, kun ensin selkeet pari kertaa näytti mitä haluaa, sit odottaa että koira alkaa tarjoo sitä ite ja palkkailee siit ja sit lisää käskysanan. Tätä täytyy nyt yleistää useammassa paikassa niin eiköhän saada vielä varma maahanmenokin.

Muuten on kovin jäänyt treenit vähiin, leijun liikaa beussipilvissä… Tänään eksyin ekaa kertaa jonku ulkomaisen beussidatabasen sivuille ja voi piru vie, siellähän oli myös kuvagalleria! Juu kuulkaa… Selasin niitä varmaan pari tuntia vaikka huone piti siivota! Kaiken lisäks ihanainen beussikalenteri kotiutui tänään! Oon jo onnessani esitelly sitä kaikille, ihastellu sitä itekseni ja lässyttäny kaikille söpöille koirille siinä. 😀 Joo on taas niin normaali olo että voi hyvää päivää! Sit lueskelin paljon eri juttui beussifoorumilta mm. pentuiän koulutuksesta, dominoivasta nuoresta koirasta ja kaikesta tällaisesta. Paljon tulee esille juttuja, jotka kuulostaa siltä että ne pitää muistaa sit ku on oma böössi talossa. Voi kamala tätä kolmen vuoden odotusta. 😐

Ja voi pyhä aikaansaamattomuus mua. Sain vasta tänään laitettua tilauksen siitä treeniliivistä/-takista menemään. Jännittää jo valmiiks että tuleekohan minkä kokonen ja miten istuva… Kaiken lisäks jouluruuhkien vuoksi toimitusaika on ihanaiset viisi viikkoa!! Eli joskus tammikuun loppupuolella vasta saan sen. Siitä mulle vähän lisää odottamista… Tosin empä mä tosiaan Ifaa paljo sen aikasemmin pääse muualle treenaamaankaan, tuolla useemman asteen pakkasessa kun sitä ei viitti maassa istuttaa. Saa vielä jotai tulehduksia pikkunen. No, toivotaan että treeniliivistä tulee just passeli! Ja sille varmasti on käyttöä – viimestää kolmen vuoden päästä!

Messari

Voi ihana messariviikonloppu on jo takanapäin. 😦 Paluu tylsään arkeen taas. Tänään oli koulussa ihan sellainen olo, että mitäs jos lähden takasi sinne koiria kattomaan. No, ei siellä taitasi enää koiria olla. Beussikehällä olo ei muutenkaan tehnyt kovin hyvää. 😉 Mennessäni sen jälkeen harjiskehälle, olo oli ihan “plääh ei nää mua kiinnosta” ja leijuin vaan jossai omassa beussipilvessä! Lauantaina rapsuttelin muistaakseni Ugoa ja käsittääkseni Ismene Warrior Soulia, jonka kutsumanimen unohdin jo… Ugo oli niin tulossa syliin, että hyvä kun en kaatunut pitkin pituuttani sinne kehän puolelle petit bassettien jalkoihin. 😀 Lauantaina tuli enemmän kummiskin vaan katseltua ja ihmeteltyä, en oikeen saanu mitää juttua aikaseks kenenkää kaa ku oli ahdasta ja tuntu että kaikilla beusseilla oli jo joku rapsuttaja valmiiksi!

Sunnuntai oli kyllä ehdottomasti parempi päivä. Hilppasin puolen päivän aikoin beussikehälle kattelemaan, että jokos ne pääsee alkamaan. Näin siinä sitten Sonjan ja Jaanan Ugon, Bataillen ja Riemun kanssa. Menin Riemua ja Batskua pidelleeltä Jaanalta kysymään, että saisko niitä tulla katsomaan. Joo, samantien sain naamapesun ja pari pientä sylikoiraa yritti tulla syliin istumaan. 😉 Istuin sitten pikkujakkaralleni niitä rapsuttelemaan ja siinä kävi ainaki Riemu ja Ugo makaamassa puoliks mun sylissä. Riemu osas hienosti olla rapsutettavana, Ugolla oli vähän ylikivaa ja jos mun nenä on nyt vino nii se johtuu siitä etten osannu varoa tarpeeks ja nenäni sai vähän Ugon päältä turpiinsa. 😀 Vähän juttelin siinä samalla Jaanan kanssa, että kuis ei Bowwe ollu tuolla ja siitä, kuinka harjakoirat ei ehkä ihan täytä enää mun harrastusvaatimustoiveita.

Aattelin sitte, että no kyllä mä nyt haluan muidenkin koiriin tutustua, katsoa millaisia luonteita muilta löytyy. Käännyin sitten ympäri paikallani ja seuraavaksi silmiin osui Fonzie. Sitäkin sai mennä katsomaan ja varsin sosiaalinen ja rapsutuksista tykkäävä tapaus löytyi sieltäkin! Todella mukava koira hänkin. 🙂 Omistajakin oli todella mukava ja jutteli siinä kaikkea. En sitten tiiä kuinka paljon enemmän olis tullu juteltua, jos oisin huomannu sanoa aikovani beussin hankkia tulevaisuudessa. Olis pitäny vielä muutamat koirat käydä läpi nii oisin ollu tosi tyytyväinen, mutta tosi hyvä jo näinkin.

Olin kyllä todella mielissäni rapsuttamieni beussien luonteista viikonlopun aikana! Paljon avoimempia, kuin millaiseksi olin osannut rodun tähän mennssä mieltää. Tosin kokemukseni tähän asti onkin ollut hieman suppea, ja on yhä, mutta tässähän tätä selvitystyötä tehdään! Nyt tosiaan leijun vaan beussihaaveissani kokoajan. Koulustakin kun ajan kotiin niin mietin, miten olisin tuossa ja tuossakin kohtaa oman beussin kanssa lenkillä ja mitä kaikkea treenaisin sen kanssa ja ja ja… 😉 Ei taaskaan mikään täysjärkinen olo.

Sanottakoon nyt harjakoiristakin vielä sananen pari… Oli todella kiva nähdä Pepin ja Fannin omistaja Sini messarissa sunnuntaina! Lauantaina ei harjiskehällä viihdytty oikein ollenkaan, mutta sunnuntaina katseltiinkin sitten jo melkein koko kehä. Voin vain sanoa, että voi hyvä elämä miten U-P-E-A se sunnuntain ROP-harjakoira oli!!! Siinä oli kyllä niin hieno koira, ettei yhtään harmita että tittelit lähti molemmat Venäjälle. Oli niin hieno koira, että kaikki seurani kyllästyi siihen miten paljon hoin sitä “vitsi ku toi on niin hieno”. Hoin sitä niin paljon, että Mari kirjoitti luetteloon sen kohdalle “Liksun uus mies”. 😀 Pitäsköhän pistää mailia Venäjälle, että “Is your dog available for breeding? Is it health checked? How much is stud fee?” vai miten nyt meneekää… Noooo ehkei sentää! Vaikka oli se kyllä hieno…

Ja tietty tässä omaa beussia odotellessa niin “täytyy tyytyä” yhä tähän Ifan kanssa treenimiseen ja ostin sille kapulan! Tollasen kunnon kapulan, josta se ehkä hahmottaa paremmin että mistä kohtaa ottaa kiinni ja pienempi keskiosa nii varmaa helpompikin tuolle ottaa tuo suuhun. Lauantain Wirénin luento koiran koulutuksesta oli myös oikein hyvä, sain paljon ideoita, joita lähteä tuon kanssa toteuttamaan. Oonhan mä sillee tienny, että (esim. toko)liikkeitä täytyy harjotella muuallaki ku kotona, mutta luento avasi tuotakin vielä paremmin. Nyt vaan on sellanen olo että voi ääk emmä mitenkää kerkee käymää kaikkia liikkeitä ton kanssa uusiks noilla menetelmillä läpitte ennen tammikuun möllejä! Enkä kyl tiiä haiseeko Ifa tammikuun puoles välis viel liikaa juoksuselta, eli voi olla että kisat siirtyy siitä vielä kuukaudella. No ompahan aikaa treenata. “Mutku plääh iha tylsää tällasel vajaaälysellä harjakoiralla, where be mah beauceron?!” Noei. 😀 Liksu on vajaa, Ifa ei ehkä niinkään. Testasin tänäaamuna Wirénin juttuu siitä, että 1-3 kertaa ohjaa koiraa ensin haluttuun toimintoon (vaikka istumaan) ja palkkaa siit ja sit koiran pitäis sen jälkee älyy tarjota sitä toimintaa ite. No Liksu ei kyllä tajuu. Se osaa kurre-tempun hienosti, mut auta armias kun jätän kaikki avut pois ja odotan että se tekee jotain ite. Ei varmana tee. Kymmenen minuuttia se istu, istu, istu tapittaen mua, koitti mennä maahan, kiersi mun ympäri, istu, istu, etti olemattomia nameja matolta, kiersi mut, meni maahan, istu, istu ja KITISI. Ei hyvä elämä ettei vois enempää olla tyhjää koiran pääkopas! Tai ehkä kokeilin liian hankalaa asiaa? Jaa-a, mene ja tiedä. Mutta nyt kuvia viikonlopulta!

Ja vielä se UPEA ROP-harjakoirauros

RIP Masi :(

Hieman offtopic, ilmoitus kun ei koske omia koiriani, mutta mulle läheistä koiraa kylläkin. 😦 Mummolamme koira Masi, kuoli surullisesti nuorena karattuaan pimeällä kohti naapuritalon pihaa ja samantien kun pääsi tielle niin auto tuli päin, ei kuulemma kuski kerennyt yhtään huomaamaan että mihin osui. Kuoli tielle saamiinsa vammoihin. 😦 Kaipaamaan jää varsinainen omistaja, setäni(?) Raimo, mummoni, minä sekä liuta muita ihmisiä. Mummukin kuulemma siitä asti harmitellu, että kun oli se niin fiksu koira, fiksuin ja kiltein mitä heillä koskaan ollut. Masi tykkäs aina kaikista, niin koirista ku ihmisistä, vaikkei se koskaan paljoa koiria nähnytkään. Masi oli sekarotuinen, dobermannin ja jonkun sekarotuisen pystykorvan risteytys. Eikä montaakaan vuotta vanha vielä. 😦 Emänsä Rena-dobermanni oli myös mummolan koira, se kuoli jokunen vuosi sitten vanhuuteen. Rena oli fiksu koira, joka erotti lapsen aikuisesta ja tiesi aitaamattoman pihan rajat eikä sieltä koskaan poistunut. Masi ei mitään erikoisempaa osannut, mutta rakasti ihmisiä, huomiota ja liikuntaa. Monia hyviä lenkkeilymuistoja sen kanssa tulvii nyt mieleen. 😦 Lepää rauhassa ‘pikkuinen’. ❤

Juoksu

Ja niin alkoi taas narttukoirien jokavuosinen kirous: juoksuaika. Ifalla nääs. Nyt se ei pääse/joudu All Fur Dogzin tiloihin treenaamaan, ei pääse näyttelytreeneihin, ei pääse agiin jos harjakoiraväki järkkää sellasta, eikä joudu möllitokoihin. Höh. Hyvä puoli on se, että kun juoksu nyt alkaa niin se toivottavasti kestää vain sen kuukauden ja loppuu sopivasti ennen tammikuun Turku KV:ta. Ifa jää siis kotiin lihomaan. Liksun kannalta tämä on hyvä, koska nyt se pääsee mukaan kaikkiin noihin, mistä Ifa jää nyt paitsi. Tai no tuskin menen Liksun kanssa All Fur Dogzille, saati sitten mölleihin en varmasti, mutta ntlytreeneihin ja agiin kyllä. Vain elämää, ei sen enempää… Taas tuli aamulenkillä haaveiltua Rikun kanssa beussista. Odottavan aika on pitkä…

Treenit ennen aamupalaa

Mun keskiviikot alkaa varmaan aika usein treeneillä, kun mulla ei ole koulua tai se alkaa puolen päivän jälkeen?

Ifan kanssa oli neljä pääteemaa: istuminen seuraamisesta pysähdyttäessä myös lyhyillä matkoilla, istu-seiso-istu-lähiopetus että istumaan peruutetaan, maahanmeno ekalla käskyllä ja hyppy. Otin eilen noita sivuja ja seuraamisia näyttelytreenien loppupuolella. Kontaktit oli tosi hyviä, mut millään toi ei meinannu istua ku pysähdyin. Ja sit ku oli liian pelottava mies liian lähellä, niin ei oikein meinannut tulla sivulle kunnolla. Ne treenit meni kummiski ihan oikeanki aiheen, näyttelytreenien, puolesta hyvin.

Tänään Ifa istui hyvin pysähdyttäessä pidemmistä seuraamisista. Okei… pitkä seuraaminen tarkottaa tässä sellasta ehkä neljää metriä. Lyhyt muutamaa askelta. Lyhyillä seuraamisilla pysähtyessäni Ifa vaan jatko kävelemistä jonnekki kaukasuuteen. Komensin sen siitä aina takas sivulle ja toistin kaavaa. Tein tota ehkä viis kertaa, jonka jälkeen Ifa alko aika hyvin istumaan viereeni lyhyenkin matkan jälkeen pysähtyessäni. Nopea edistys! Nyt pitää vaan jatkossa vahvistaa sitä. Käännöksiä ja oikeesti pitkiä seuraamisia pitäis kans harjotella, mut ei meillä riitä sisätilat siihen.

Sitten ne kaukot. Oli suorastaan työlästä saada Ifa peruuttamaan istumaan. Se halusi aina vaan heittää pepun alas pitäen etujalat paikallaan. Mutta kun ei se kelpaa kun se kuitenkin seisomaan nousee eteenpäin eikä heitä peppua taakse ylös. Muutenhan se vois sillee edetä vaikka loputtomiin. Piti siis tooosi tarkkaan nami nenäs kii tyylii nii ohjata se taaaakse aaaaalas ja viel toivoo ettet kämmää nii että se lähtee peruuttaa. Tosin peruuttaminen nyt olis pienempi moka, mutta kun haluan saada sen pysymään paikallaan niin ei sekään kelvannut. Peruuttaminen on kuulemma kummiski hyvä opettaa koiralle noita tollasia liikkeitä varten, joissa se ei saa tulla eteenpäin. Hinkkailtiin tota hetken aikaa ja lopetettiin onnistuneeseen suoritukseen.

Ifa oli ilmeisesti kuitenkin oikein hyvällä tuulella taas tekemässä, koska maahanmenot oli melko moitteettomia. Ok, en ottanut niitä liikkeestä, mutta otin niitä monia ja sellasia että tepastelin sit sen ympärillä, kävin vähän toisessa huoneessa (näköyhteys säilyi) ja pyörähtelin ympäri. Kerran vai kaks se nous ennenku annoin luvan, joista se ekalla käskyllä painui takas maahan. Hyviä, ihan vauhdikkaita maahanmenoja.

Pitkästä aikaa kuvioissa mukana hyppy. Kun se möllitokokisa alkaa taas lähestyä niin pohdin, että mitkäs jutut siellä meni eniten suomeks sanottuna vituilleen. Yksi niistä oli hyppy, koska jostain aivan käsittämättömästä syystä Ifa yritti kiertää sen. Treenattiin sitä sitten ihan sillä möllisuoritustavalla, eli että seuraamisesta hyppää yli. “Sitten myöhemmin” voidaan jatkaa sitä oikeaoppisen suorituksen opettelemista. No, sitte vaa estettä pykäämään. Kyl oli taas niin kotitekosen näköstä ku olla saatto! Lauta nojaa seinään ja kaks käsipainoo pitelee sitä vähä paikoillaa… Ja ku korotin ni pistin vaa toisen laudan sen edellisen päälle kans nojaamaan seinään. Sitte vaa toivomaan, ettei koira koita kertaakaan ottaa siitä vauhtia tai se kaatuu aika ryminällä. 😛 Meni ihan mukavasti nämäkin tässä! Ensimmäinen hyppy seuraamisesta oli kyllä vähän… Voivoi. 😀 Sanoin Ifalle että “hyppy” mutta se jotenki ignooras sen kuten se ignooras koko esteenki ja sit se vähän niinku käveli sitä päin ja yli. En tiiä miten se sen teki mutta se törmäs siihen ensin ja sit jotenki maagisesti heitteli jalkansa siit yli nii et näytti ku sois vaa kävelly siit yli. Korkeutta oli 18cm. No tän kämmin jälkeen se osas hienosti aina hypätä siitä yli. Ei koittanu kiertää, tosin, ei sillä ollu tilaakaa mihin kiertää… Ehkä noi meijän käytävän seinät antaa tavallaa liikaa tukee sille? Sen takia on hankaluuksia, kun siirrytään avarampaan tilaan treenaamaan. Anyway.

Hypyt suju tuolla ni pistin toisen 18cm laudan päälle. Korkeus siis yhteensä 36cm, semmosen 3cm enemmän ku Ifan säkä. Se näytti kauheen korkeelta, joten en uskaltanu suoriltaan varsinkaa nii huteraa rakennelmaa nii hyppyyttää seuraamisesta. Ifan hypättyä se “vapaasti” muutaman kerran täysin ongelmitta uskalsin ottaa sen seuraamisesta. Aivan ongelmitta meni edelleen! Tehtyäni useamman noita, tajusin että en kertaakaan esteen jälkeen jatkanut seurauttamista, pysähtynyt ja vaatinut koiraa istumaan automaattisesti viereen. LAHOPÄÄ! Loppuun otettiin sitten muutama hyppy niin, että jatkettiin ja pysähdyttiin. Ei ongelmaa! Tosin avarammassa tilassa ehkä jälleen olis. Liian pieni talo! Ensviikolla on kyllä pakko mennä treenimään sinne All Fur Dogzin tiloihin. Kaks kertaa kerkeisin sinne ennen möllejä… ÄÄK!