Tiistain haku

Lyhyesti vielä oma merkintä tiistain hakutreeneistä. Oli hyvä kun alussa toinen vetäjistä onnitteli tokotuloksesta ja totes että “mihis sä enää beussia tarviit ku vedät harjakoiralla yhtä hyvin ja paremmin? “:D No, hyppäämään sitä metristä estettä parikilonen kapula suussa ja kisaamaan muutaki ku kesällä ku aurinko paistaa…

Itse hakutreeneistä ei tullut mitään, mutta vika oli täysin mun. Anna, opettele käyttämään koirasi tarpeillaan ennenkuin alat treenata. 😡 Otettiin ensimmäinen maalimies muistikuvana. Ei sekään mikään huippusuoritus ollut, olisko siihen jo tarvittu “ääniapu” eli oksan ääni puskassa, kun Ifa meni jonkun matkaa vaan ja palas takas. Ääniavulla saatiin sit koira maalimiehelle asti.

Seuraavat kaks maalimiestä oli valmiita. Ekalle Ifa ei irronnut loppuun asti, meni vähän matkaa, lähti väärään suuntaan, palas vähä oikeesee suuntaa kunnes tuli takasin. Taas ääniapu oksalla ja sitten saatiin koiraan vauhtia ja varovainen lähestyminen maalimiehelle. Kolmannella maalimiehellä koira olikin jo haluton menemään ja koitti juosta kokoajan päinvastaseen suuntaan, josta sitten käskin sitä kokoajan pois. No ei ihme että juoksi poispäin kun sillä oli ihan kauhea hätä! 😦 Kävi pissalla, jonka jälkeen ääniavuin eteni ihan hyvin sinne maalimiehelle asti, kun ennen sitä ei mennyt ääniavusta huolimatta. Ja kun pääsi pois maalimieheltä, meni heti ja väänsi kakat – vieläpä kaks kertaa! 😦 Kauheeta kun pakottanu toista vaa hommiin vaikka hirvee hätä ollut! Tyhmä tyhmä tyhmä minä! Kaikenlisäks ensviikolla ei edes ole treenejä, et nyt pitää kaks viikkoa kestää tätä oloa. 😦 Toivottavasti mejäily menee viikonloppuna paremmin niin jää edes siitä hyvä mieli. Toisaalta, voiko olla paha mieli kun miettii meidän ykköstulosta…

YKKÖNEN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

YEEEEEEEEEEEEEEA.

*insert victorious music here*

Musiikki soimaan tuosta niin tarina voi alkaa.

Perjantaina 20.7. pakkasin kimpsut ja kampsut ja koissut (ei kossut) autoon ja ajettiin Eijalle & Ranelle Jokioisiin viettämään aivan, no, ikimuistoisen loistava viikonloppu!

Ei-niin-monen-nukutun-tunnin jälkeen lauantaiaamu “valkeni” koepaikalla, no, ei kovin aurinkoisena.

Tiedossa oli siis Suomen Beauceron Ry:n ja Forssan Pussikoirat Ry:n järjestämä tottelevaisuuskoe, joka toimi samalla beauceronien ensimmäisenä tokon rotumestaruuskilpailuna. Itse olin töissä kokeessa, lähinnä buffettia hoitelemassa. Tulipa samalla ostettua yhdistyksen logolla varustettu t-paita, että kun näette pitkän blondin beussipaidassa harjakoiran kanssa, se olen sitten minä. Ei sillä, kukapa meitä nyt enää ei tunnistaisi, kattavasti ilmeisesti Suomen harjakoiraihmiset ja jokusen ulkomailtakin tavoittaneen videomme jälkeen. No mutta ei kiirehditä aikaamme edelle.

Päivää kohti lauantaikin kuitenkin aurinkoistui, ja hurjat buffetvahdit pääsivät hommiinsa.

Yhteensä kymmenen beussia oli saapunut tavoittelemaan tokorotumestari 2012 -titteliä itselleen ja hienoja suorituksia nähtiinkin niin alokkaassa, avoimessa kuin erikoisvoittajassakin. Juha Kurtin tuomaroinnin alaisena pistein 236,5p tuloksella EVL2 rotumestaruuden itselleen pokkasi Tomeran Tiltu! Onnittelut kaikille asianomaisille! Avoimen luokan paras beauce oli Punasukan Frige 168,5 pisteen AVO1-tuloksella ja alokasluokan paras beauce Myöhän Armas 177 pisteen ALO1-tuloksella, onnittelut myös heille!

Kokeen jälkeen suuntasimme “kylille” ja saimme mahamme täyteen herkullista, no, kuka pizzaa ja kuka kebabia. Mutta mitäs kummaa se sellanen nukkuminen on? No sitähän ei meikäläiset kuulkaa harrasta, vaan ruoan päätteeksi leivottiin (tai no, Eija leipoi ja mä vissiin tein jotain ihan muuta…) mokkapaloja mahojen vetäytymistä odotellessa. Palojen valmistuttua oli suunta kohti metsää ja eikun verijälkiä vetämään! Tehtiin neljä jälkeä ja jätettiin ne odottelemaan sunnuntaita. Paluumatkalla poikettiin Eijan ja Ranen mökille, jossa koirat pääsivät irroittelemaan. 🙂 Vitsi että oli kiva kattoa niien riekkumista.

Harjoja täällä

Reiskoja täällä

Illalla joskus pääsi sitten nukkumaan taas muutamaksi tunniksi.

Voitte kuvitella sen *remix banana*-fiiliksen, kun sunnuntaiaamuna avasin silmät ja näin että ulkona PAISTAA AURINKO!!! Koirat tosin olivat ihan unten mailla, normaalisti Ifa varsinkin loikkaa joko lattialle tai mun naamalle heti kun osoitan heräämisen merkkejä, mutta nyt seisoin jo lattialla pukeutumassa eikä kumpikaan koirista ollut päätänsäkään nostanut. Ounou, mitähän siitäkin sitten tulisi… Koirat poikki jo heti aamusta…

Eipä siinä muu auta kun paperit, koirat ja herkut mukaan ja takaisin koepaikalle. Vuorossa Forssan Pussikoirat Ry:n järjestämä toinen tottelevaisuuskoe, tällä kertaa tuomarina Harri Laisi. Löysimme itsemme numerolta 11, alokasluokan viimeiset. Olimme siis ilmoittautuneet Ifan kanssa jälleen kerran viralliseen tottelevaisuuskokeeseen. Myös ihanainen pieni chihu (vai oliko se sittenkin Tiikeri?) oli kisaamassa samassa luokassa.

Suoritin aamulla kaikenmaailman manaus-, kirous- ja tanssiliikkeet ja -loitsut vaatien että pitää olla 30 astetta lämmintä ja että meidän vuoron jälkeen saa tulla vaikka metri lunta. Olin oikeasti kuolla jännitykseen ennen paikallamakuiden alkua. Jouduin oikeasti ottamaan tietoisia hengitysharjoituksia ja sanomaan pari kertaa ääneen että “hyvin se menee, kyllä se makaa, ykkönen tulee”, vaikken hyvällä tahdollakaan voi väittää että olisin uskonut siihen mitä sanon. Olin edellisen illan miettinyt päässäni kaikki miten mun tulee toimia, miettinyt että pitää ottaa rauhassa, muistaa kaikki vihje-eleet ja -sanat kuten ollaan harjoiteltu ja niin edelleen.

Ensimmäisessä paikallamakuuryhmässä oli vähän sählinkiä, joka ei ollut omiaan rauhoittelemaan oloani. No, viimein koitti aika, eikun kehään valkoisenpaimenkoiran perässä. Ensin tuomarintarkastus, joka sujuikin paremmin kuin olisin koskaan olettanut. Sanoin vihjesanan, mentiin tuomarin kohdalle, kumarruin ottamaan löyhästi Ifan pannasta kiinni, tuomari pyyhkäisi paperilla ettei ole juoksua ja eikun kehään. Oho, sehän meni kivuttomasti. Sitten luoksepäästävyys. Tuomari oli fiksu, käveli joka koirakolla vähän ohi, palasi ja sitten vasta koski koiraan. Ifa istui kuin tatti paikallaan. Yesshh!!!

Sitten. Irroittakaa hihnat. No, työtä käskettyä. Ifa oli sitä mieltä et joojoo tiiän tän homman ja koitti mennä samantien maate. Sain just käskettyy sen istumaan ennenku liikkuri sano että “käsky”, jolloin käskin Ifan itse takaisin maahan. Jätetään koirat. Pääsin paikalleni riviin seisomaan, eikä koira ollut ainakaan samantien lähtenyt mukaan. En todellakaan uskaltanut katsoa koiraa. Tuijotin pää vinossa suoraan telttaan, jossa Eija ja Rane olivat kuvaamassa. Sydän hakkasi niin paljon, että vihdoin tiedän sen tunteen kun tuntuu että sydän hakkaa itsensä ulos rinnan läpi. Aivan järkyttävää. Oli todella vaikea tehdä kuten olen aina suunnitellut, että ajatella jotain ihan muuta. Lopulta tyydyin laskemaan sekunteja omassa päässäni. Oli lohdullista kun omissa laskelmissa pääsi vasta 37:ään, kun kuului liikkurin ääni: “aika, palataan koirien viereen”. Käännyin katsomaan Ifaa. JA SE MAKASI PAIKALLAAN!!!!!!!!!!!!! Aivan järkyttävän leveä virne levisi naamalleni ja heti perään tunsin, kuinka vesi alkoi puskea silmistä läpi. Näin kuinka Eija ja Rane tuulettivat hiljaa teltassa. Koiran viereen ja käsky istua, sieltähän se nousi heti. En voi sanoin kuvailla sitä tunnetta.

Juostiin kehästä ulos niin kovaa ja mä vaan itkin. Ja itkin. Ja silitin ja kehuin ja taputin ja kehuin ja annoin herkkuja Ifalle. Maailman paras koira. Kesti oikeasti hetki ennenkuin tasaannuin, jonka jälkeen kaikki jännitys oli tiessään. Ihan uskomatonta. Se makasi paikallamakuun. Nyt se saisi tehdä vaikka mitä koko loppukokeen ajan, ei haittaisi enää. Se makasi paikallamakuun. Se makasi sen. SE MAKASI SEN!!!!

10 muun koirakon ajan odoteltuamme, oli vuoro mennä kehään taas itse. Ifa oli ihan hyvässä vireessä sinänsä, ei mitenkään velttona eikä myöskään mitenkään paineistuneena. Ensimmäisenä remmissä seuraaminen. Olin päättänyt että kävelen reippaasti niin että Ifa joutuu oikeasti kunnolla tulemaan perässä. Tämä vissiin toimi, koska seuruu oli ihan ennennäkemättömän hyvää ja vieläpä kokeessa, kaikki perusasennotkin olivat aivan loistavia. Vapaaseuruu meni vähän huonommin, juoksuosuudella Ifa jäi jälkeen aika paljon ja kontakti vissiin tippuili enemmältikin.

Seuraamisten jälkeen liikkeestä maahanmeno. Vähän pelkäsin, että Ifa sekottaisi liikkeet tai ei menisi ensimmäisellä käskyllä maahan. Huoli oli turha. Heti ensimmäisellä käskyllä Ifa meni maahan ihan todella nopeasti ja kunnolla alas asti. Wau!! Nousi myös ongelmitta istumaan palattuani. Kun mehän ei koskaan treeneissä oteta noita perusasentoja, niin kokeessa sitten aina jännittää, että suostuuko se istumaan. Lisäksi jossain kohtaa sanoin koiralle “sivu” vaikka sanon aina itse että “istu”, kun palaan jäävissä koiran luo. Nojaa, nousi se silläkin. 😀

Luoksetulo oli sitten järjestyksessä seuravaana. Tässä oli taas tärkeää muistaa ottaa rauhassa, kertoa koiralle että odottaa ja lähteä niin, ettei koira luule että sen kuuluu tulla mukana. Onnistuin tässä ja Ifa jäi seisomaan. Ei varastanut, lähti vasta käskyn saatuaan, mutta harmillisesti tuli vain ravilla. Alkoi matkalla läähättääkin, että kuuma sille jo tuli. Lisäksi lopussa jäi vinoon seisomaan mun vierelle, josta se piti käskeä sivulle, onneksi tuli sitten heti ekalla käskyllä.

Liikkeestä seisominen sujui aivan yhtä hyvin kuin liikkeestä maahanmeno, ei sekoittanut, pysähtyi hienosti nopeasti ja odotti paikallaan kokoajan. Ihan uskomatonta. Niin pätevä koira, niiiiiin pätevä.

Viimeisenä hyppy. Saatiin tällä kertaa sellainen ihan sopivan korkuinen, ehkä liian pienikin hyppy hypättäväksemme. Sain Ifan hallitusti hypyn luo ja käskystä lähetys hyppäämään. Sinne se hyppäsi. Ajautui tosin ihan vähän sivuun ja vinoon esteen taakse, mutta pääsin kuitenkin sen viereen ja se pääsi vielä istumaan. Tätä täytyy treenata lisää, että jää oikeaan paikkaan. Helppo homma vahvistaa sitä oikeaa paikkaa.

Siinä se koe sitten jo olikin. Enää tuomarin arvio kokonaisvaikutelmasta ja loppusanat.

Tässä kohtaa tiesin jo, että hyvin on mennyt. Oli ihan mahtavaa juosta ulos kehästä, heittää matkalla high five sitä tarjonneelle Ranelle ja kuulla jo ihmisten onnitteluhuutoja.

Kokeen alussa kun tulimme kehään, tuomari totesi että nää taitaakin olla tottelevaisia koiria. Olin vähän että nojaa, osa on, osa ei. Olisi pitänyt sanoa, että “jos olis, tää ei olis Suomen ainoo virallisessa kokeessa käynyt”. 😀 No, kuitenkin.

Te lukijat nyt varmaan tiedättekin jo kaikki pisteet, mutta kerrataan ne tähän vielä:

Luoksepäästävyys: 10
Paikalla makaaminen: 10
Seuraaminen kytkettynä: 10
Seuraaminen taluttimetta: 9½
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 10
Luoksetulo: 8½
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 10
Estehyppy: 9
Kokonaisvaikutus: 10

Mielestäni tuomari ei edes ollut sieltä lepsuimmasta päästä. Luoksetulossa lähti pisteitä siitä ettei perusasento onnistunut ja tuli ravilla, samoin vapaanaseuruusta lähti pisteitä kun jätätti. Hypyllä lähti pisteitä siitä vinosta paikasta. Eräälläkin herralla noistakin olisi varmaan saanut kovemmat pisteet, että ei tuo Laisi mikään ihan lepsuin ollut. Vaikka eihän tuo kyllä mikään tiukin mahdollinenkaan, kyllä noista seuraamisista olis voinut rokottaa kun katsekontakti ei ollut jatkuvaa jne.

Lisäksi Ifa oli ihan sitä mieltä, että about jokanen liike on paikallamakuu, ja aina ku vastasin liikkurille että “valmis”, niin toi oli jo painumassa maahan. Mut niin se vaan lähti seuraamaan tai hyppäämään siitä huolimatta että oli jo puolimatkassa maahan. Treenasin äsken tota, ja se tosiaan kotonakin on laittamassa maate kun sanon että “valmis”. Nyt treenaamme tätä, sillä haluan kuitenkin voida sanoa sen, tuo saa luvan oppia istumaan paikallaan.

Lopputulos: 191,5p KP I-tulos sija 1/11!!!!!!!!!!!

SIIS ME VOITETTIIN KOKO LUOKKA!!!!!

“Tällä kertaa ykkösenä tällainen hyvin yleinen tokorotu… :D” -t.  tuomari

Sijalla 2. bpk malinois, kolmantena punainen irlanninsetteri. Ja ykkösenä Ifa. Jonka omistajaa vähän hymyilyttää. 😀

Muistan katsoneeni kun perjantaina kannettiin palkintoja konttiin, että vitsit kun tuo tokoruusuke on niin mageen näkönen, vähänkö haluaisin sellaisen mutta tuskin ikinä saadaan. Vaan mitä meni pieni Iipa tekemään. 😉 No sehän meni ja hankki mammalle sellasen ruusukkeen!

I

Aivan loistavaa!!!!!! Mulla on niiiiiiin paras koira!!!!!!

Enkä voi väittää etteivätkö tulleet onnittelut niin harjakoiraväeltä kuin muiltakin lämmittäisi todella paljon lisää. Jaettu ilo paras ilo ja on ihan mahtavaa huomata, että muutkin osaavat arvostaa suoritustamme. Tässäpä on sitten rima ylitettäväksi muille harjakoirille!

Kokeen jälkeen käytiin sitten vielä ajamassa ne lauantaina tehdyt verijäljet. Ifa oli aivan totaalisen hukassa, eikä yhtään sellanen niinku viimeksi kun sille verijäljen tein. Ifa ei edennyt oikeen minnekään, saatto seuraa jälkee metrin tai kaks ja sit pysähty kattoon mua eikä muka kyennyt ite jatkamaan. Hirveesti sitten avustin sitä kun totesin että ei se siitä mitään ite rupea tekemään. Mutta kun viitsi seurata jälkeä, seurasi mun mielestä ihan hyvin. Ongelma kai oli just se, ettei se ollut kartalla siitä mitä tehdään. Aluksi se ainakin ihan varmasti luuli että ollaan hakumettällä. Tähän pitää saada selkee ero tehtyä. Viikonloppuna teen Ifalle uuden/uusia jälkiä kun meen mökille ja sieltä kattomaan beussien MH-luonnekuvauksia, toivotaan että menee paremmin.

Viimeisin viikko

Viime keskiviikkona päätettiin repästä ja hurautettiin Jaskan kanssa Riihimäelle agiepiksiin. Jossain mielenhäiriössä ilmotin molemmat koirat kahdesti radalle. Ei sillä, kelpas, ku eka startti 5€, seuraava 3€ ja ku oli kaks koiraa nii eivät ees velottanu toisen koiran ekaa starttia vitosena vaa maksoin sitte 5+3+3+3 eli 14€ yhteensä radan juoksemisesta neljään kertaan. Ei todellakaan paha! Lisäksi paikalla oli tuttuja, Netta tuli Rion, Frigin ja Vascon kanssa paikalle. :3 Oli mukava nähdä. Möllien rata oli ihan todella helppo. Kisaavien rata ei ollut ihan yhtä helppo, sillä ei varmaan olisi pärjätty. Olivat sinne keinun ja kepitkin lykänneet ja sellasia kikkailuja että ei olis kyllä pärjätty. Mut as said, möllien rata oli helppo. Ainoa vaan että onnistuttiin silti mokaileen siinä. 😀

Ensin radalle Liksu.

• Liksu rata 1

Sepä tuli heti tokasta hypystä ohi. “Oho.” Nooo päästiin eteenpäin ja sitten Liksu näköjään skippasi koko pituusesteen, en todellakaan edes huomannut ettei se hypännyt sitä. 😀 Ja koska jatkettiin rataa suoraan niin tuomio oli väärin suoritettu rata ja täten hylky. Nyyh. 😀 No ei voi mitään, seuraavalla kierroksella sitten tarkempana…

• Ifa rata 1

Ifan eka rata alkoi paljon paremmin. Päästiin pidemmälle kunnes kämmättiin ekan kerran, eli pituuden jälkeen tulevasta hypystä Ifa tuli ohi. Se oli ihan jo menossa sinne, mut sit päätti että hoooplaaa empäs meekkää ja suhasi ohitte. 😀 Pyöräytys takasi ja yli. Siitä yksi virhe. Loppurata päästiinkin sitten kunnialla loppuun! Seuraavaa rundia odotellessa…

• Liksu rata 2

Nyt petrattiin Liksun kanssa. Menin pidemmälle kutsumaan koiraa että sain sen varmasti siitä tokasta hypystä yli ja sit mentiin. Onnistuttiin juokseen virheetön rata!!! Jeeeeee!!! 😀 Hyvä Liksuuuu~! ❤

• Ifa rata 2

No toisinku Liksun uusintaradalla, Ifan uusintaradalla ei parannettu. 😀 Kun edellisellä radalla saatiin yksi virhe niin nyt saatiin kaksi. Nyt se kyllä hyppäsi sen hypyn mistä viimeksi tuli ohi, mutta ohitti heti siitä seuraavan hypyn. Se ja sitä seuraava hyppy tosin olivat sellaisia, että niille olisi ollut kolme miljoonaa fiksumpaa suoritustapaa kuin se miten me nyt mentiin ne. Ihan oma mokani siis että Iba tuli siitä ohi. Seuraava virhe saatiin kun Ifa juoksi vaan ilosesti ohi vikasta hypystä. 😀 Piti sitä sitten korjailla… Vauhtia kuitenkin löytyi ykkösrataa enemmän ja hyvin se toimi vieraassa paikassa ja halusi tehdä! Oli tosiaan ihan uusi halli meille, ei olla koskaan käyty ennen. Hiekkapohja, pressumaiset seinät ja katto.

Lopulta sitten palkintojenjako. Aprikoosivilla vei minimöllien ykkössijan, kolmossijalle tuli… kää…piö..pinseri?? Kai? En minä muista… Koska kakkossijalle tuli LIKSU!! 🙂 Saatiin valita palkinnoksi “grillipihdit, taaaai grillipihdit”, joten valittiin “grillipihdit”. 😀 Superpätevä Maumau. 🙂

——————————————————————————–

Loppuviikosta ei sitten harrasteltu enää mitään, vaan lähdettiin Liesjärven suuntaan lomailemaan. Vietettiin viikonloppu rentoutumassa Jaskan mökillä.

Käytiin hiekkakuopalla juoksemassa
…tai oudosti loikkimassa

Kilpaa ylös!

Jeee valloitettu!

“Maaaammaaaaa, tuu noooostaaaaa!”

Hiekkakuopan lisäks lenkkeiltiin muutenkin hienoissa maisemissa

Olin myös ostanut koirille omat pelastusliivit ja ne pääsivät käyttöön viikonloppuna. Säät eivät kyllä olleet parhaat mahdolliset, mutta tulipa koeajettua.

Illalla poseerattiin laiturilla

Ja yöllä käytiin soutamassa 😀

Sellainen reissu. Taas huomattiin, että Liksu on ihan kaupunkikoira jota saa vetää perässään metsässä siinä missä Ifa kyllä viihtyy.

——————————————————————————–

Tänään oli sitten poikkeuksellisesti jo maanantaina ohjelmassa hakutreenit. Ainoa vaan, että vettä tuli taivaan täydeltä. Olin kuitenkin sillä kannalla että jumankauta mehän mennään. Huonompana juttuja se, että edelleen noiden vaatteet on hukassa. Eikä pelkistä fleecevaatteista sinänsä ole mitään hyötyä kun ne kastuu läpi samantien. Nooo ei siinä mitään, töiden jälkeen äitin kanssa kauppaan ja Faunattareen… Löysin kuin löysinkin pitkälahkeisen mikälie 303-kokoa olevan Hurtan sadehaalarin, jonka sitten vaan yksinkertaisesti päätin ostaa. Halpaa ku makkara, vaan 56€ ja risat, ai saatana. Ja ton kokoselle koiralle. Onneks beussin ei pitäis tarvita mitään tollasia. Tosin ihan miellyttävää nyt kun käy töissäkin niin oikeasti voi vaan ostaa tollasen kun tarvii eikä tarvi olla silleen että “jos nyt ostan tän nii siin menee kaikki rahat ja loppukuulle ei jää mitään vaikka tankkikin on tyhjä ja pitäis päästä käymää siel ja tääl ja maksaa toi ja toi ja…” Ihan vapauttava tunne voida ostaa kun tarve on. Ja nyt oli.

Sit vaa, sadehaalari päälle ja hakumettälle. Ensin rämmittiin tunti sateessa tehden rata uuteen paikkaan. Olinkin siinä kohtaa jo ihan likomärkä housuistani. Jos ei sade niin märkä kasvusto kasteli todella tehokkaasti. Olin aika todella epäileväinen että mitä Ifa mahtaa meinata hommasta sateella sadeasu ekaa kertaa päällään. Vähän se oli kummissaan kun mentiin metsään, en tiedä johtuiko siitä että oli eri paikka vai sateesta vai asusta vai mistä, mutta kuitenkin. Nopeasti kumminkin tokeni siitä ja pääs tekemisenmakuun kiinni. Aloitettiin tekemällä viuhka, eli kaks ihmistä lähtee yhtäaikaa eri suuntiin molemmat koiraa kutsuen. Kun maalimiehet olivat päässeet piiloon, lähetin Ifan ensimmäiselle. Ifa kipitti hyvää vauhtia kauas ohi siitä maalimiehestä ja palasi takaisin. Pyydettiin ääniapu kepillä ja uusi lähetys. Tällä kertaa löytyi!

Maalimies toi koiran syötellen takaisin ja sitten lähetys toiseen suuntaan. Hyvin lähti sinne ilman mitään lisäapuja ja löysi kuin löysikin maalimiehen ensiyrityksellä! Pari kertaa oli sen näkönen että meinaa usko loppua, mutta löysi sittenkin! Eikä sade tai kurapuku pahasti sitä haitanneet.

Kolmas maalimies mielikuvana kuten viime kerralla tehdytkin. Maalimiehen saatto paikoilleen, vihjesanan hokeminen, koiran kanssa pois ja lähetys. Luulin jo itse että maalimies oli ihan toisessa kohtaa ja ihmettelin että mihin se Ifa kaartaa kunnes hokasin että kah, maalimiehelle se kaartaa eli ihan oikeeseen paikkaan. 😀 Ifa oli paremmin kartalla kuin minä. Eli tosiaan, ongelmitta löytyi kolmaskin maalimies! Vitsit että oon kyllä ihan superylpee pienestä Ifasta, sateesta huolimatta meni hyvällä motivaatiolla eteenpäin! Ouuuuuujea. 🙂 Timokin sanoi että se selkeästi tietää mitä ollaan tekemässä, sillä on motivaatiota ja se haluaa löytää ne maalimiehet metsästä. Ihan mahtavaa. 😉 Tekee mieli sanoo ettei mulla paljon parempaa (harja)koiraa voisi olla! No, voisi se olla sosiaalinen, mutta sittenhän se olisi too good to be true. 😀

Hakuilut again

No, alkuun mainittakoon että eilen töiden jälkeen otin nameja, laitoin takapalkan, käskin Ifan maahan, kävelin ton meijän eteiskäytävän toiseen päähän ja 2min päästä vapautin koiran. 8) Onnistunut kylmiltään vedetty 2min paikallamakuu suoritettu! Jeee! Kyl se täst kyl se täst…

Sitten, back to real topic. Eilen oli tiistai (taas!) joten eilen oli hakutreenit (no shit Sherlock?). Tällä kertaa Liksu pääsi mukaan alkuun kun käytiin kävelemässä alue. Liksu oli just niin epämetsäkoira kun se nyt on, tepsutti siellä kuin hienostonainen korkkareissaan et apuaaahhh ei tääl voi kulkeeeeeeee ja oli niin hidas ja ärh. 😀 No, tulipahan laitettua koirahajuhäiriöö sinne. Kävelyn jälkee Liksu autoo ja Ifa hommiin. Pikkasen oli eri meininki, ku Liksun kaa mettää kävelles Liksu käveli mun takana vähä ihmeissää, Ifa taasen rynni mun edessä oikee vauhdilla. 😀

Ifan kanssa päivän teemana oli mielikuvat. Tehtiin sille siis kolme ukkoa mielikuvina kaikki. Kaksi ensimmäistä “alamäkeen” jonne näkyvyyskin parempi ja yksi vaikeampi ylämäkeen. Vaan eipä mikään näistä Ifalle oikeasti vaikea ollut. Sinnehän se sujahti kaikkien perään! Vauhtia ei ollut yhtä paljon kuin näkölähdöillä, mutta se silti selkeesti tiesi mitä ollaan tekemässä ja meni jokaisen ihmisen luokse sen enempiä kyselemättä! Ekalta se tuli pois vissiin syömättä mitään, otin askeleen pari mettään päin ja koira meni takasi sinne ja sitten sai nameja joita jopa jäi syömään ja maalimies toi sen syöttelemällä takaisin.

Toka maalimies oli alamäessä kiven takana, ei mitään ongelmaa. Vähäsen noi Ifan reittivalinnat on erikoisia, menee kaikkee muuta ku suoraan, mutta all the same – menee kumminkin. 😀 Sama juttu kolmannella maalimiehellä. Hyvin se terävöityy siihen lähetykseen, keskittyy ja lähtee meneen heti käskyn saatuaan. Olen aika ylpeä Ipanasta. Enskerralla vissiin koitetaan valmista maalimiestä. :O Luulen kyllä että täytyy ottaa ensin yks helpompi, sitten vasta valmis, tai ehkä sen valmiinkin täytyy olla haamu. Vähän epäilen että mahtaisko suoriltaan lähteä… No, sen näkee ensviikolla!

Tekee kyl muuten niin hiton tosi hyvää psyykkeelle toi hakuilu, kun eilenkin istuin öö neljälle koiralle kaikille umpipiilossa. 😀 “Lievän” hämähäkkikammoisena teki tosi hyvää nostaa piilon pressu ja kattoa ku hämähäkit kiipeilee seittei pitkin ylös piilon sisällä ja kipittää pressua pitkin pois ja ovat tehneet pesiä pressuun… Jokunen kerta taisi tulla sanottua ääneen että “hyi helvetin helvetti” ja no, eikun rohkeasti sisään vaan… Ja silmät kiinni odottamaan että koira tulee ja löytää. 😀 Hyvä myös istuu siel piilossa just ku on päässy sinne ja jäädä kuunteleen että ihan takuulla kuulostaa siltä ku joku kävelis siinä piilon lähellä. Kun tietää ettei se voi olla ihminen eikä koira kun koiraa ei oltu vielä edes haettu autosta ja sitä rataa… Siinä sitten istut hiljaa ja toivot että oli mikä oli niin ettei se koita tulla piiloon sisään. 😀 Koirat hoitaa sit sen piilon sisään tunkemisen. Yksikin koira tuli ensin piiloon sisään kärkkyyn purutyynyä, kun ei sitä saanut, meni pois, omistaja käski ettei piilolta saa pois lähteä, koira tuli takas, tunki piilon sisään ja istu siellä piilon sisällä lytyssä mua vastapäätä haukkumassa. :DD Rupes oikeen naurattaan.

Treenien jälkeen Iipa sai vähän keppileikitystä, tuli esiteltyä sen “taisteluhalu -1 pieni” treenien vetäjille. Tuli myös kerrottua että noi kävi luonnetestissä ja olivat kyllä lievästi hämmentyneitä. Sanoin että nii, tuo on tosiaan luonnetestattu luoksepäästävyys -1 selvästi pidättyväinen, meni ehkä minuutti niin kuului sellainen “..siis onko toi ollu luonnetestissä?!??” 😀 Sellainen yllättyneenhämmästynyt huudahdus. Jep, onhan se ollut, kuten Liksukin, juuri viikonloppuna. Minä mikää aktiivinen oo koirieni kanssa. o_o Höps höps. Tästäkin kun saan tän kirjotettua niin lähetään agiepiksiin… 😀

Luonnetesti 7.7. Kaarina

Tosiaan, lauantaina pakattiin nahkarukkaset autoon ja käännettiin Vekaran nokka kohti Kaarinaa ja Turun seudun dobbereiden järkkäämää luonnetestiä nähdäksemme millaisia “koiria” mulla täällä asustaa. Se on vähän sellasta että niin sitä luulee koiransa tuntevansa, mutta eipä mennyt testit kaikilta osin niinkuin luulin. “No, väliäkös tuolla, pääsin sentään paijaamaan Reiskaa pitkästä aikaa. ♥”

Omista koiristani ensimmäisenä testiin pääsi Likita. Likitallahan on ikää jo kuusi vuotta, tämä oli viimeinen vuosi käydä testissä. Pelkäsin että se aloittaisi juoksunsa ennen testiä, mutta onneksi ei!

• VIDEO: Likita – LTE

Pisteet olivat tosiaan seuraavat:

Toimintakyky: -1 Pieni
Terävyys: +1 Pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu: +3 Kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu: -1 Pieni
Hermorakenne: +1 Hieman rauhaton
Temperamentti: +2 Kohtuullisen vilkas
Kovuus: +1 Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys: +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus: +++ Laukausvarma

Lopputuloksena LTEP +97p eli “läpi”, vaikkei LTE:stä voikaan harjakoiralla varsinaisesti saada hylättyä.

Testin alku lähti käyntiin niin kuin ajattelinkin, Liksu tervehti mielellään testaajaa, mutta leikkimään ei lähtenyt. Eihän se leiki kotonakaan niin ei mikään ihme ettei leikkinyt sielläkään. Kelkalla Liksu oikeastaan näin jälkikäteen ajatellen ei reagoinut mitenkään yllättävästi (Ifaan verrattuna). Vertaan siis noita kahta keskenään kaikessa. 😀 Liksu alkoi haukkua kelkalle, ei mikään ihme, kyllähän se ääntä päästää. Lopulta se siirtyi kiskomaan taakse niin paljon kun hihna antoi periksi edelleen haukkuen sen mitä nyt kykeni samalla kun kuristi itseään siihen hihnaan. Kelkan pysähdyttyä Liksulla meni huomattavasti pidempään uskaltaa tulla katsomaan sitä kuin mitä Ifalla meni. Niin, olen aina tiennyt että Ifa on rohkeampi kuin Liksu.

Uhkaava ihminen oli oikeastaan ehkä ainoa yllätys sinänsä. Oli yllättävää että Likita alkoi haukkua sitä. Ei tosin ollut yllättävää että se jälleen siirtyi mun taakse siinä. Haalarilla yllätyin siitä, että uudelleen ohi mennessä Liksu ei merkittävämmin väistänyt sitä. Oon aina aatellu et se on sen verran pehmeempi et muistaa huonot asiat herkemmin. Ei näköjään. Tynnyrillä ei mitään ihmeellistä. Pimeä huone, no, niin… se tuli tuomarin kanssa varmaan loppuun asti mun luo. 😀 Ei oikein pelittänyt pienen Likitan nenä. Siellä se tepsutteli ja pyöri ja ihmetteli. Ei se hirveästi silleen kaivannut että yhyy missä mamma pitää äkkiä löytää.

Pimeän huoneen jälkeen uhka seinässä, no… se oli ihan Liksu. 😀 Puolet ajasta se tempo hihnassaan että yhyy voi vidduuu mut on hylätty lyhyellä narulla jonnekkin ääää päästäkää poiiiiiiis. Lähestyvää uhkaavaa ihmistä se vaan katto surkeena eikä alkanut haukkumaan. Päästi heti kattomaan kun tuomari yritti. Laukauksiin ei reagoinut, josta olen todella tyytyväinen, eli tosiaan +++ laukausvarma sille tuloksena.

Loppuun vielä tuomarin kommentit:

• VIDEO: Likita – kommentit

Sitten vuoroon Ifa. Ifallahan on nyt ikää sellainen vähän vajaa 4v. Nyt se on vasta viimeaikoina alkanut vaikuttaa ns. aikuiselta, joten tuli tänne lähdettyä. Ifa yllätti mut itse asiassa aika monella osa-alueella, toisissa positiivisesti toisissa negatiivisesti.

Aloitetaan taas sillä videolla:

• VIDEO: Ifa – LTE

Ibanan pisteet taasen näyttivät seuraavilta:

Toimintakyky: +1 Kohtuullinen
Terävyys: +3 Kohtuullinen ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu: +3 Kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu: -1 Pieni
Hermorakenne: +1 Hieman rauhaton
Temperamentti: +3 Vilkas
Kovuus: +1 Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys: -1 Selvästi pidättyväinen
Laukauspelottomuus: +++ Laukausvarma

Loppupistein LTEP +84p.

No, Ifan testin ensimmäinen yllätys oli kun siru löytyi heti ensiyrittämällä suoraan kaulasta. 😉 Joskus se on vaellellut niin että sitä on varmaan vartti metsästetty tokokokeessa. Nyt ei onneksi tarvinnut alkaa sellaiseen. No, luoksepäästävyys nyt ei ollut mikään ihme. Ainoa että sitä on aivan hirvittävää katsella, voin pahoin kun näen videolta nuo osuudet. 😦 Videoiden myötä varmaan konkretisoituu monelle se, miten ihmisarka Ifa oikeasti on. Ainahan mä puhun siitä, mutta tosta näkee kuinka paha se oikeasti on. Sit miettikää et ton koiran kans harrastetaan/tehdään tokoa, rally-tokoa, agilitya, hakua, jälkeä (pelto&veri), doboa, vetoa, pyöräilyä, kaikkea… Siis hakumettällä se menee ku neliveto ihmisten perään pusikkoon niin että rytinä käy. Toisaalta, en tiedä olenko sitä mieltä että tuomari olisi voinut lähestyä asiaa hieman eri tavallakin – ainakin miettiä sitä koiran päälle kumartumisen määrää. Ei sillä että se olisi Ifan arkuutta muuttanut, mutta ihan oikeastiko tartti kattoa noin monta kierrosta kun se juoksee paniikissa maata viistäen pakoon? No, tämän jälkeen ei ollut ihme ettei Ifa enää leikkinyt tuomarin kanssa. Tästä vähän petyin, koska Ifa on kyllä leikkinyt hyvin vieraiden ihmistenkin kanssa – ei tosin sen jälkeen kun sitä on koitettu väkisin koskea useamman kerran. No, ei voi mitään, totuudenhan tuokin testi vaan kertoo. 😀

Seuraavaksi sitten kelkalle. Kelkka olikin oikeastaan positiivinen yllätys. Olin ajatellut, että Ifa sanoisi kelkalle *bwöh*, laittaisi korvat alas, kaartaisi ympyrän lähemmäs mua, sanoisi uuden *bwöh* ja siirtyisi mun taakse puhisemaan. Vaan toisimpa kävi. Iba oli sitä mieltä että nyt ilmotetaan kelkalle että ei tarvi tulla tänne. Alko siis haukkuun kelkalle oikeen kunnolla. Kyllähän Ifakin mun taakse siirtyi, mutta se ei temponut hihna kireällä pakoon kertaakaan toisinkuin Likita. Ja siinä missä Likitaa sai pitkään kyykyssä suostutella tutustumaan kelkkaan, Ifa meni katsomaan kelkkaa heti kun olin kääntynyt seisomaan kelkkaa kohti. Siis tosi nopeasti ja tosi reippaasti.

Uhka kepillä (omistajaa ja koiraa kohtaan) oli vielä suurempi yllätys. Tuomarit oli kuulemma naureskellu että on sillä melkonen ego noin pieneks koiraks. 😀 Ifa tosiaan alkoi heti haukkumaan uhkaavalle tuomarille oikeen kunnolla ja tuli muuten mun eteen haukkumaan!! Se oli ihan sitämieltä et jumalaut mun mammaa ei tollee uhaata! 😀 Ainut että olisin toivonut sen hieman aikaisemmin myös lopettavan sen haukkumisen, mutta ei. Toisaalta, tuloshan on edelleenkin että ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua, eli se kuitenkin lopetti puolustamisen uhan loputtua ja sitten siinä vaan on mukava vaikuttamassa toi sen arkuus ettei se edelleenkää haluu että siihen muutenkaan kosketaan. No, uhastahan se sitten jäi tuomarille ja siitä kutsuttiin luokse kauemmas. Ei yllättänyt että tuli aika suoraviivasesti laukalla mun luokse heti kun sai. ;D

Sitten haalari ja tynnyri, ei niissä silleen mitään ihmeellistä. Pakoonhan se molempia meni mutta ihan normaalia, ei mua haittaa että se niihin noin reagoi. Jos mä olisin normaalisti kävelyllä ja yhtäkkiä nykäistäs haalari ylös maasta nii varmaa kaatuisin ku pelästyisin nii pahasti, hyvä jos en sydäriin kuolis samantien. 😀 Ja kumminkin kummallakaan näistä Ifa ei mitenkään merkittävästi pelännyt enää palatessa. Tynnyrii tuli ihan hyvin kattoo ja ku totes vaarattomaks nii menetti mielenkiinnon. Haalaria se vähän aristi, näkee hännästä että häntä nousee ylemmäs kun on päästy haalarista ohitte.

Pimeä huone sitten oli se toinen pettymys. Oletin että Ifa tulis viivana mun luokse, mutta ei sillä sitten toimintakyky riittänyt siihen. Olin tosin luullut että koiraa saisi kutsua tai pitää edes jotain ääntä ettei sen tarvitsisi noin niinkun ilmavainuisesti tai hakuammunnalla mua etsiä. Sit kun pitikin istua ihan hiljaa niin eipä se ollut mihinkään tulossa. Tuomarin kanssa se tuli ihan sinne perälle asti, kävi kattomassa toisenkin tuomarin siinä mun lähellä eikä silti meinannut löytää mua sieltä nurkasta tuolilta istumasta. Mutta siis tuli se sen tuomarin perässä siellä pimeydessä, ettei se jäänyt tyyliin, öh, yrittämään kaivautua ulko-oven läpi vapauteen? 😀 Ainoo vaan kun toi pimeetä huonetta ennen oleva sähläys ton koiran remmin kanssa, kun remmin lukko piti irrottaa pannasta ja pujottaa remmi pannan ali. Tuomari sit tiputti yhen remmin päätyn ja rupes hätiköimään että VAROVAROVAROkohtakäyhuonosti ja Ifa taas iiiiihan paniikissa, kumarruin sitä auttamaan, nappasin koirasta kiinni niin se yritti monorailata ittensä mun käsivarteen. 😀 Siis oikeesti tuntu siltä et jos sen kaikki jalat vaan taipuis niin se olis maannu mun käsivarren päällä ja kietonu kaikki jalkansa mun käden ympäri. Sai sitte kaksin käsin ottaa kiinni ja rauhottaa koiraa paikalleen että tuomari sai taas hihnan kaikki päät käteen ja sitten piiloon pimeeseen. Voi miten nättiä nähtävää taas…

Pimeän huoneen jälkeen sitten uhka koiran ollessa yksin seinässä kiinni. Mun koirathan muuten poikkeuksellisesti laitettiin omista hihnoista kiinni seinään, kun se niiden valmishihna oli sellanen saakelin järee kettinki. :DD Paino varmaa puolet siit mitä mun koirat painaa, ni ei sit laitettu sitä noihin kiinni. No, seinässä Ifa ensin huusi pitkään mun perään. Aattelin että huutaa ku syötävä varmaa tuomarinki lähestyessä. 😀 Vaan dändändää, kun tuomari tuli tarpeeksi lähelle, niin Iibapa alkoi haukkua. Soli ihan että “elä ny sinäki viitti tunkee tänne!!” Ja puolusti itteensä seinässä ihan kunnolla. Hmmh, päivän ainoa itseään kunnolla seinässä puolustanut koira… 😀 Tuomari kommentoi (lopun videossa sekin kuuluu), että Ifa odottaa niin kauan että sen on pakko kommentoida, ja sitte se ottaa tosissaa eikä päästä enää silmistään. Ja että se on ihan tosissaan että “antaa tulla vaan, täällä mää oon”. Tässäkin kuitenkin kuten toisessakin uhassa, ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua. Eli tuomari pääsee sitä koskemaan kun on lakannut uhkaamasta. Pakoonhan se menee mutta ei se harkitsekkaa hampaita käyttävänsä.

Loppuun vielä paukut jotka aivan ookoo, +++ ja laukausvarma. Jeeeeee ja testi suoritettu. Ei jouduttu keskeyttämään testiä. Ja siis, kun huomioidaan miten hyvin Ifa palautuu jokaisesta testin osasta, häntä nousee aina eikä se jää pelailee hedelmäpelejä keskenään niin oon ihan todella tyytyväinen. Eihän sille tuossa mainittavan vaikeaa ole mikään muu kuin tuo väkisin otettu kosketuskontakti ihmisen taholta. Kaikesta muusta se selviää hyvin.

Tässä vielä ne kommentit:

• VIDEO: Ifa – kommentit

Että sellasia koiria mulla.

Tiistaiset hakutreenit

Tiistaina oli taas suunta viikottaisiin hakutreeneihin. Molemmat koirat lähti mukaan mutta Ifa lähti taas metsään. Vitsit ku otin Ifan vuorollaan autosta ja päästiin siitä mettän alkuun niin se vaan VETI sinne metsään, vähän käväsi epävarmuudessa ku tuli ihmiset näkyvii mutta sit veto jatku taas innokkaana – se niiiiiiiin tiesi mitä ollaan menossa tekeen ja tykkäs ja kovaa. 😀

Alotettiin taas makkararingillä ja Ifassa näki kyllä niin selkeen parannuksen. Nyt se meni siellä laukalla loikkien ihmiseltä toiselle. Aluksi sillä meni hetki että se suostui syömään, toisilta söi paremmin kuin toisilta, mutta lopulta ahnehti kaikilta herkkuja oikein kunnolla. Niiden jälkeen päätettiin sitten ottaa kolme näkölähtöä. Voin vaan kertoa että kyllä oli hymy herkässä!! Samantien kun päästin irti ja annoin käskyn niin koira ampas ku raketti sinne mettään maalimiehen perään. 😀 Ei pieeeenintäkään epäröintiä! Ja hirvee vauhti. 😀 Jeeeeeeeeeeeee. Oli niin hienoo päästä näyttään näille ihmisille tää Ifan parempi puoli. Kaikki kolme maalimiestä meni ihan yhtä reippaasti. Lopuks Ifa olis vielä jääny kerjäilemään kaikilta herkkuja. En malta odottaa tulevia viikkoja. Toivottavasti säät sallii meidän jatkaa pitkään, mä niin haluaisin nähdä mihin tosta koirasta on.

Hakujen jälkeen sain tehdä makkarajäljet niiden pellolle. Ensimmäinen jälki tekoon, ja voi kukkaketo sentään kun voi olla vaikeeta tehdä LOIVAA KÄÄNNÖSTÄ!!!!!?! Tuli sinne taas joku sellanen 45 asteen kulma sillee voi hyvä elämä sentään. 😀 En antanut jäljen vanhentua ennen sille lähtemistä, tajusin sen vähän jälkikäteen. Jäljestys itsessään oli tällä jäljellä jotain ihan hirveetä. Kamalaa häsellystä ja pyörimistä, ei keskittynyt kunnolla ja mentiin ihan miten sattu. Ei voi kovin paljoo kehua. Totesin sitten että teen sille toisenkin jäljen, lyhyemmän (ja muistan kipon päätyyn), suoran ja annan sen vanhentua edes hetken. Liksu sai sitten odotellessa metsästää Ifan ekalta jäljeltä jääneitä nameja maasta.

Toka jälki ei mennyt kylläkään mainittavasti paremmin. Jälkikäteen jäin miettimään, että alusta oli varmaan tosi vaikea. Meinaan sellanen oikeen märkä nurmi, joka oli joku tovi sitten ajettu lyhyeksi. Luulen että se alusta aiheutti haastavuudellaan sen, ettei hommasta meinannut tulla mitään. Mehän kun on aiemmat tehty ihan kuivalla pellolla. Nooooo ensviikolla katellaan taas uudelleen.

Huomenna kutsuu luonnetesti! En oikeen osaa vieläkään jännittää, hädintuskin muistan että ollaan johonkin menossa. 😀

Haku- ja jälkikurssi, päivä 2/2

“Sulla on hieno wannabe-pk-harjis, toivottavasti näemme uudelleen.” Näihin sanoihin päättyi tämän viikonlopun kurssi. :3

Huhhuh kun on rankka viikonloppu takana. Nyt ollaan vähän poikki sekä koira että omistaja. 😀 Iipa rojahti tohon mun jalkaan kiinni maate sohvalle ja nyt se on ihan raatona tossa. Hyvin se nukkui eilenkin loppupäivän. Tänäaamuna se näytti siltä että o-ou mahtaakohan se jaksaa mitään tehdä, mutta niin se vaan piristyi. Lisäksi aamu näytti uhkaavan sateiselta, mutta lopulta kääntyikin suorastaan paahtavaan helteeseen. Rusketuin siis varmaan entisestään…

Mutta tosiaan, aamulla auton nokka taas kohti Tuusulaa ja uusia hakumaastoja. Tällä kertaa oli tarkoitus samantien tuoda lisää haastetta peliin. Tarkoitus oli ottaa viis ukkoa piilossa ja yks näkölähtö motivaatioks. No, Ifa ei ollut ihan tarpeeks kartalla ekan ukon kanssa, ei osannut lähteä ite hakemaan, ei lähtenyt hakemaan pelkän äänen perusteella ja sit oli jo niin epävarma ettei meinannut mennä näönkää perässä. Lopulta sitte näkö- ja ääniavuin saatiin koira maalimiehelle. Eka oli siis selkeästi liian vaikea vielä, olisi pitänyt aloittaa ihan helpolla. Seuraava maalimies oli sitten kompostiaidasta ja maastokuosisesta pressusta kyhätyssä piilossa. Maalimies näyttäytyi, päästi ääntä ja sitten koiran lähetys perään. No, nyt sujui! Hyvin se sinne ampas ja selvitti matkalla kaatuneen kuusen. Pieni koira kun on niin näppärästi pääsi sieltä välistä menemään. 😀 Kolmas ja neljäs maalimies samalla tavalla, näyttö, huuto ja eiku perään. Hyvin se meni. Kuulemma tunki noihin piiloihin melkeen sisään syömään. Ei ne viel ihan umpipiiloiks ollu laitettu, mutta silti!

Viides ukko olikin sitten jo syvemmällä metsässä, joku 50-60m jopa!? Meinas olla vaikee saada koira näkeen näyttäytyvä maalimies mut leikittiin sit vähän Simbaa ja pidin koiraa nii ylhääl käsilläni ku vaa sain. ;D Sitten koira matkaan. Harjoituksen ollessa noinkin vaativa lähes ensikertalaiselle, niin maalimies piti ääntä kokoajan mut jesus sentään toi koira irtos sinne asti!! Sinne se vaan paineli perälle asti sen kummempia kyselemättä! Wuuuuu!! Ihan siis uskomatonta. Mun pieni arkajalka ja ryskis vaan kun se paineli meneen sinne mettään maalimiehelle jonka näki eilen ekaa kertaa. Vähänkö olin niin ylpeä! Kuudes ukko oli sitten motivaation kasvatukseen helppo näkölähtö, jonka Piipa suoritti hyvin. Ai että! Toista kierrosta ei otettu, koska nyt harjoitukset olivat vaativampia ja kaksi viimeistä sujuivat niin hyvin. Olin kyllä asiasta ihan samaa mieltä, ettei paree enempää ottaa.

Siitä sitten aikanaan taas siirtyminen jälkipelloille. Pysähdyttiin tänäänkin matkalla Shellille vähän taukoa pitämään. Siellä Ifa aika tehokkaasti kärkkyi itselleen herkkuja ja saikin niitä – parhaimpana palana se sai nuolla pienen jugurttipurkin tyhjäksi! Samalla tuli taas paasattua sana jos toinenkin harjakoirien karvaisuustilanteesta ja… 😀 Ifa ei kyllä ollut mitenkään väsynyt vieläkään, kitiseen vaan rupes vietävä jos ei jotain tehty.

Back in ze Hakunila ensin syötiin ja juotiin ja höpöteltiin ja nautittiin, tai no minä ja Ifa nautittiin ja muut kai kärsi, helteestä. 😀 Taisi tosiaan taas saada nahka lisää väriä kun tuli auringossa istuttua vähän pidempäänkin. Aikanaan sitten kävin tekemässä jäljen pellolle, jonka annettiin taas lojua hetki. Jäljestä tuli sitten lopulta hieman liian pitkä, joku 4m liian pitkä ja mun “loivat kaarrokset” ei taas oikeen onnistunut. :DD Aika, krhm, jyrkkiä kulmia tuli taas tehtyä. Mutta Ibana selvitti ne kaikki, kouluttaja totesi että mun pitäis kyllä vähän petrata tota mutta että tästä näkee kuinka hyvä koira mulla on. Mullon kyllä sellanen olo et seuraavaks tarviin jotain hitto kirkkaan liilaks sprayattuja nameja että edes ite näen ne tuolta maasta ja tietäisin missä se oma tekemä jälki menee.

Kokonaisuudessaan pituutta jäljellä oli kyllä kunnolla enemmän kuin eilen, mutten yhtään osaa sanoa paljonko metreissä. 😀 Lopussa Ifalta alko vähän puhti loppua ja sit vähän seisoskeltiin paikoillaan odottamassa että menis nenä takas maahan. Päästiin kuin päästiinkin loppuun, jossa tällä kertaa oli piilotettu rasia palkkana. Viimeksi namikeko tuoksui liikaa nenään niin tää oli paljon parempi ratkaisu. Pellolla ongelmaa tuotti isommat heinäkohdat, kun ton kokoselle koiralle se nyt on vähän eri ku jollekki sakemannille tms. Siel oli sellasia ruohomätäskohtia että Ifa kyllä haistoi että siinä on nami, muttei meinannut löytää sitä suuhunsa. Lisäksi siitä vähän korkeammasta heinästä se ei muutenkaan tykännyt vaan vältteli sitä jonkin verran. Mutta eiliseen nähden se oli taas parantanut paljon! Yhessä välissä mentiin pitkä pätkä ihan tosi hienosti. Ifa keskittyi loistavasti oikeaan tekemiseen, se todellakin käyttää nenäänsä ja kouluttajan sanojen mukaan jälki itse alkaa olla sille palkitsevampi kuin ne namit siinä matkalla, ja että siltä kuitenkin löytyy taistelutahtoa haluta selvittää asiat ihan itse ja se kykenee toimimaan ilman mua.

Toi kaikki on ollut tosi suuri positiivinen yllätys mulle. Kun miettii millanen arkajalka Ifa on ja varsinkin millainen se on ollut, niin tää viikonloppu on ollut aivan uskomattoman hyvä. Ifa on ollut superrohkea ja antanut parastaan, näyttänyt parhaan puolensa eli just sen minkä mäkin näen. Ei oo tarvinnu paljoo hävetä sitä että lähti harjakoiran kanssa tuollekin kurssille. 🙂 Toivottavasti pystymme jatkamaan harrastusta, ja toivotaan että saamme vielä kuvia jokin päivä…

Jäljen päätteeksi taas chillailtiin porukalla ja Ifakin oli mulla siinä ulkosalla. Oliko pikkasen lämmin kun yhessä välissä Ifa makas kyljellään asfaltilla. 😀 Ei se sitäkään ihan herkästi ala tekeen. Otettiin sitten Ifan kanssa loppuun pienet tokot, kokeilin jäävät ja vitsi se oli osaava, ei tehnyt niitä väärin! Jeee! Otin myös kaks paikallamakuuta, yks ihan lyhytkestonen mut 20 askeleen päästä, toinen vähän pidempikestoinen vähän yli 10 askeleen päästä. Takapalkalla. Ihan ok toimi. Ifa oli vähän hermostunut, vilkuili, mutta pysyi kumminkin. Jeeee!

Viikon päästä on sitten edessä luonnetesti. Hieman jännittää että mitä tuleman pitää.